Perunan kannattavimmat sadot ovat veden varassa

Ahvenniemi, P. Maatilan Pirkka 1997(2):50-52


Veden puute on rajoittanut useana vuonna peräkkäin voimakkaasti perunan kasvua. Viime kesänäkin perunanvarret kuivuivat pystyyn elokuulla aivan ennen aikojaan. Sadetuskalusto olisikin viime vuosina maksanut itsensä perunatilalla jo yhdessä kesässä, jos vettä on ollut saatavilla kohtuullisella etäisyydellä.

Kahdenkymmenen tonnin satotasolla ja nykyisillä perunan hinnoilla ei ruokaperunan viljely kovin kauaa kannata. Jatkossa vain tehokkaasti isoja ja hyvälaatuisia satoja tuottava pärjää. Viljelytekniikkaa kehittävillä tuottavilla investoinneilla, joista sadetus on kaikkein tärkein, perunan satotaso on mahdollista nostaa nykyiseltä 20 tonnin tasolta pysyvästi lähemmäs 50 tonnin hehtaarisatoja. Satotason nousu vähentää myös perunanviljelyyn tarvittavaa pinta-alaa ja pudottaa tehotonta tuotantoa kilpailukyvyttömänä pois kuvioista. Mutta antaa toisaalta mukana pysyville kestävät kilpailuasetelmat myöskin ulkomailta tulevaa kilpailua vastaan.

Eikö vesi riitä ?

Vesi on tällä hetkellä perunan kasvutekijöistä kaikkein huonoimmin hoidossa. Vain murto-osa perunasta sadetetaan. Sadetuksen tarjoamat mahdollisuudet sadon määrän ja laadun parantamiseksi on jätetty käyttämättä hyväksi.

Tuntuu siltä, että sadetuksen aloittamisen suurimpana esteenä on vedenpuute, niin yllättävältä kuin se saattaa tuhansien järvien maassa kuulostaakin. Jokaisen perunamaan ei kuitenkaan tarvitse välttämättä rajoittua vesistöön. Veden siirtoon mainiosti soveltuva muoviputki on jo vanha keksintö ja kovin pitkään ei yleensä tarvitse kävellä perunamaan päästä kun matkan jatkamiseen samaan suuntaan tarvitaan vene.

Mihin peruna vettä tarvitsee ?

Vesi tekee vain ohimarssin perunakasvissa. Se on perunan selkäranka. Vesi kulkee jatkuvana virtana maasta kasvin juurien ja varsien kautta lehtiin, pitää yllä solujen nestejännitystä ja poistuu lopulta vesihöyrynä lehtien alapinnalla olevien haihduntaa säätelevien ilmarakojen kautta. Ilman vettä kasvi lyyhistyisi välittömasti kasaan.

Miten sitten tällainen veden pelkkä ohimarssi voi vaikuttaa sadon määrään niin voimakkaasti? Selitys löytyy yhteyttämisestä. Kasvi tuottaa lehtien viherhiukkasissa auringon energiasta, vedestä ja hiilidioksidista sokeriyhdisteitä ja niistä lopulta perunalla mukulaan varastotärkkelystä. Yhteyttämisessä tarvitsemansa hiilidioksidin kasvi ottaa ilmasta samojen ilmarakojen kautta, joista vesi haihtuu toiseen suuntaan. Kun kasvi sulkee kuivissa oloissa ilmaraot, hiilidioksidin saanti estyy ja sen myötä yhteyttäminen pysähtyy. Siinä veden merkitys.

Sadetuksen hyödyt

Peruna on useimpia muita kasveja herkempi vesitalouden häiriöille. Juuristo ei ulotu kovin syvälle, pääosa juurista rajoittuu alle puolen metrin syvyyteen. Veden puutteesta aiheutuva yhteyttämisen hidastuminen alkaa jo paljon ennen kuin varsistossa ilmenee ensimmäisiäkään lakastumisen merkkejä.

Satotappio onkin kuivina kesinä mittava. Tämän osoittavat muun muassa Perunantutkimuslaitoksen vuoden 1994 kokeet, joissa 110 millin sadetus viitenä kertana-annoksena lisäsi hehtaarisatoa jopa 17 tonnia.

Vuonna 1995 hyöty oli PTL:n kokeissa vähäisempi, mutta silloin perunaa sadetettiinkin vain 47 millin vesimäärällä ja sadetus lopetettiin jo elokuun alussa. Hyvin myöhäisestä istutusajankohdasta johtuen sadonmuodostus kuitenkin keskittyi 1995 nimenomaan elokuulle, joka oli Hämeessä viimeistä viikkoa lukuunottamatta täysin sateeton . Peruna olisi luonnollisesti tarvinnut runsaasti vettä juuri silloin. Hyvä vesitalous vaikuttaa sadonlisäyksen ohella myöskin monella muulla edullisella tavalla perunan laatuun.

Miten sadetetaan ?

Sadetuksen oikealla ajoituksella voidaan vaikuttaa ratkaisevalla tavalla perunan kasvuun ja sadon ominaisuuksiin. Mukulanmuodostuksen alku on kriittinen vaihe. Ajankohta luonnollisesti vaihtelee lajikkeen aikaisuuden ja istutusajan mukaan. Hyvä keskiarvo sadetuksen aloittamiselle on juhannuksen seutu. Sitä aikaisempi sadetuksen aloittaminen vaikuttaa oleellisesti vain tuleentumisnopeuteen.

Ensimmäisellä sadetuskerralla maa kastellaan kenttäkapasiteettiin, eli vedenpidätyskyvyn ylärajoille. Siitä eteenpäin aletaan laskea päivittäistä "vesisaldoa". Jokainen sateeton päivä vie alkuvaiheessa maasta 2-3 milliä vettä. Myöhemmin, kun varsisto on saavuttanut täyden pituuden, kuluu noin 4 milliä päivässä. Lämpiminä, tuulisina päivinä haihdunta on vielä pari milliä suurempaa.

Sadetuskynnys ylittyy, kun maasta on hävinnyt vettä maalajista riippuen 20-30 mm. Silloin maa sadetetaan uudelleen kenttäkapasiteettiin. Päivittäistä haihduntaa vastaava sadekuuro luonnollisesti siirtää seuraavaa sadetuskertaa päivällä eteenpäin.

Laadullisesti ja määrällisesti hyvän sadon saamiseksi riittävästä veden saannista täytyy huolehtia talviperunalajikkeilla elokuun puoliväliin saakka, kunnes varsisto alkaa osoittaa tuleentumisen merkkejä. Normaalivuonna elokuun sademäärä on yleensä riittävä, ja sadetuskynnys ei ylity. Viime vuodet taas ovat osoittaneet, että elokuun sadetusta, tarpeen niin vaatiessa, ei saa turhaan pelätä.

On parempi antaa vettä useampana pienenä annoksena kuin odottaa liian kauan ja sadettaa kerralla hyvin suuria määriä. Perunalle soveltuvien maiden vedenpidätyskyky on heikohko ja kasvua haittaava maan kuivumisen taso tulee vastaan nopeasti. Kuivien ja kosteiden jaksojen jatkuva voimakas vaihtelu saattaa koitua tuhoisaksi perunan laadulle.

Rupi kuriin sadetuksella

Pitämällä maa noin kuukauden ajan juhannuksesta eteenpäin riittävän kosteana voidaan perunarupi torjua täysin. Siitä on mennyt kesä hyvänä todistuksena: juhannuksesta alkaneet sateet pitivät ruven lähes täysin poissa.

Mukuloiden ollessa ruvelle arassa vaiheessa kannattaa maan kosteuden tasaisuuteen kiinnittää korostetusti huomiota. Karkeilla maalajeilla täydellisen ruventorjuntatuloksen saavuttamiseksi sadetus täytyisi uusia 5-7 päivän välein noin 20 millin kerta-annoksilla. Ison vesikapasiteetin omaavilla mailla ruventorjunnan sadetusväli voi olla muutaman päivän pitempi, 7-10 vuorokautta.

Tärkeintä ruventorjunnassa on, että sadetus aloitetaan riittävän aikaisin ja että vesi kostuttaa penkin sisustan, eli ne alueet, jossa mukula muodostuu. Mukula on ruvelle arassa vaiheessa vain herneen kokoiseksi. Siitä eteenpäin vedellä ei ole vaikutusta ruven määrään, mutta toki moneen muuhun perunan ominaisuuteen.

Sadetuksen haitat ?

Perunan tautipuolella sadetus saattaa aiheuttaa ongelmia, jotka voi kuitenkin hallita oikeilla toimenpiteillä. Runsas maan kosteus herättää siemenmukulan piilevän tyvimätäsaastunnan ja saattaa siten lisätä tyvimätäisyyttä. Siemenkannat kannattaa pitää mahdollisimman nuorina ja taudittomina, minkä nykyinen siemenen uusimisvelvoite riittävässä määrin takaakin.

Maan kosteus saattaa myöskin aktivoida maltokaariviruksen isäntänä toimivan kuorirokkosienen puraisemaan perunaa ja viemään mukanaan moptop-viruksen mukulan sisään. Ongelmia syntyy kuitenkin vain tiloilla, joilla maltokaariviroosia esiintyy ja sielläkin vain lajikkeilla, joissa taudinoireet näkyvät.

Muita tauteja, joiden uskotaan lisääntyvän sadetuksella, on rutto ja harmaahilse. Sadetus kuitenkin kastelee kasvuston niin lyhyeksi aikaa, että kosteus ei riitä ruttosaastunnan etenemiseen. Harmaahilseen kohdalla taas suurimmat ongelmat syntyvät liiasta kosteudesta nostoajankohdan aikoihin ja sen jälkeen.

Sadetuslaitteistot

Sadetuskoneen mitoituksen tulisi olla sellainen, että 25-30 millin sadetus voidaan tarpeen vaatiessa uusia 5-7 päivän välein. Isoimmilla, noin 4 hehtaaria vuorokaudessa sadettavilla vesitykeillä voidaan siis hoitaa 20-30 hehtaarin peruna-ala, kun ne pidetään koko ajan liikkeellä.

Sadetusmenetelmiä on monia. Tavallisten itsekulkevien vesitykkien sijasta voi kokeilla esimerkiksi pohjaveden patoamista tai salaojaston kautta kastelua. Tai korvata vesitykki sadetusrampilla.

Myöskin kiinteästi peltoon vedetty sadetusputkisto puolustaisi hyvin paikkaansa, varsinkin sadetuksen aloituskynnyksen madaltajana. Myöskin veden liruttamista jokaisen penkin sisään keväällä istutuksen yhteydessä laskettavia tihkukasteluletkuja pitkin kokeillaan.

Jos vesilähde on hieman kauempana pellon päästä, oikeankokoisen runkoputken ja pumpun valinta käy hyvin tärkeäksi. Tässä asiassa laitteiston toimittaja pystyy antamaan tarvittavat ohjeet. Myöskin Tuottava Peruna -lehden vuoden 1994 numerossa neljä on asiasta hyvä selvitys).

Veden ei todellakaan tarvitse olla näköetäisyydellä. Tässä olisi mainio tilaisuus harrastaa naapurisopua rakentamalla naapurin kanssa yhteinen runkolinja. Myöskin veden välivarastoiminen perunapeltojen lähellä olisi kannattavaa.

Lopullinen ratkaisu olisi sitten järjestelmä, jossa tietokoneeseen kytketyt kosteusanturit mittaavat juuristokerroksen kosteuden ja tietokone antaa käskyn sekä sadetuksen aloittamisesta että lopettamisesta. Tulevaisuudessa tietokone voi käskyttääkin kiinteän sadetusjärjestelmän pumppua, isännän sijasta. Silloin aletaan olla varsin helppokäyttöisessä järjestelmässä, jolla perunan kosteusolosuhteet pystytään todella optimoimaan.

Kuivat kesät, jolloin sadetuskalusto maksaa itsensä vuodessa, eivät varmasti pääty tähän. Ja perunalta puuttuu lähes 100 milliä vettä aivan normaalinakin kesänä. Sadetus tulisikin liittää yhdeksi niistä toimenpiteistä, jotka automaattisesti suoritetaan perunalle kesän aikana.

Sadetuskaluston jo hankkineita naapureita kannattaa tässä talven mittaan haastatella. Mitä suurimmalla varmuudella gallupin tulos tulee olemaan tämä: tuskin mitään tuottoisampaa investointia peltoviljelyssä voi tänä päivänä kuvitella.


Palaa