Kirsti Haikon joulupakina

Luojan lykky, ku ei tartte enää pukiksi ruveta. Entisinä aikoona mun ukon piti käyrä siskoon piänille kersoolle viämäs lahajat. Hankittihin oikeen sellaanen punaanen pukuki ja pitkä parta. Siinä parras oli vaan piäni vika, nääs ne karvat tarttuu kaikki siihen pukinpuvun rintamuksehen. Muttei kukaan kakaroosta tainnu kiinnittää huomiota pukin karvanlähtöhön, ku ne olivat niin kauhias jännitykses. Eikä ne huamannu sitäkään, notta pukilla oli fölijys aika tutunnäköönen muari. Ajeltihin aina illanhämys kohoren Matinkylää, kauhian suuret lahajasäkit auton peräs. Ukko puki naamarin sitte siinä parkkipaikalla ja nakkas säkit selekähän. Sillä oli mettästä hajettu suuri ja ruma keppi mukana, jolla se hakkas ovia oikeen voimalla.

Pukki laulatti ensin lapsoosia, ihaali kuuset sun muut koristeet, niinku asiahan kuuluu. Sitte ku aukaasi lahajapussin suun, niin kersoolla aiva silimät pullistuu päästä. Isoommat mukulat koitteli heti onko paketti pehemoonen, ja jos oli, se heitettihin sivummalle. Kovia pakettia ruvettihin aukaasemahan sellaasella vauhrilla, notta pölinä käyy. Sitä kattelles funtsasin, nottei mun olsi tarvinnu niin kovin tarkkahan paketoora niitä lahajoja. Olis voinu vaan vähä huitaasta paperihin. Kuuluu huutoja: ”Katto mitä mä sain!” Ja koitettihin näytellä sisarille, jokka vaan aukoo omia lahajoja, nottei keriinny vilikaastakkaan huuron suuntahan. Piänimmät ei oikeen välittäny muusta, ku ettiivät vaan sellaasta pakettia, mihinä olis murua. Pappa sai autella aukaasemahan pakettia, ku ei ruvennu löytymähän ensihätähän. Sakset kierti kärestä toisehen ja lahajanarut tuli katkootuksi vauhrilla.

Tuskin kukaan huomaskaa, ku pukki sai pussit tyhijätyksi ja rupes tekemähän lähtyä Korvatunturille. Pyyti viälä lähtiääsiksi laulua ja vähä jotaki lapsooset koitti tapaalla kiirehensä keskellä. Aikuuset kiitteli kovasti ja toivotti hyvää matkaa. Hekken päästä sitte ukko hiipii takaasi ovesta, mutta ei sitä kukaan keriinny huomata, ku piti tutkia uusia leluja. Mää keräälin roskia ja huokaalin. Oli siinä pakkaamises menny muutama ehtoopuali. Silimät loisti pikkuusilla, ku löytyy joku oikeen suloonen pehemolelu taikka mieleenen peli, elikkä legopaketti. Isoommat lapset oli joskus vähän pettynehen oloosia, kun ei pukki tuonukkaa sitä suurinta toivomusta. Ne toiveet ku tahtoo suureta sitä mukaa ku lapsoonenki.

Nyt on ne aijat ohitte, ja saarahan nauttia oikiasta joulurauhasta. Sääliksi käy niitä, jokka on koko aaton pukkina. On se raskas arpeeti ajaa autolla tiukas aikataulus ovelta ovelle. Pakostaki tuloo myöhästymisiä ja pahimmas tapaukses unohruksiaki. On se kauhia paikka, jonsei pukkia tuukkaan. Ku äitee on koko syksyn muistutellu, notta vaan kiltit lapset saa lahajoja. Silloon vois tulla miälehen kaikki konnuuret mitä on tullu tehtyä. Olis joulumiäli aiva piloolla. Onneksi sellaanen on hyvin harvinaasta, vaikka kaikkia voi täs kauhias maalimas tapahtua. Oon kuullu sellaastaki, notta joltaki oli varaastettu lahajasäkki ovelta, johona se orotti piilos pukin tulua. Siinä onkin ollu vanahemmille vaikia paikka, ku pukki kyllä tuloo, mutta tyhyjin käsin. Ja mitähän tarinaa pukki lie lasketellu. Notta tontuulle tullu se kuuluusa pöönautti, tai muu pahemmanpuoloonen lorvikatarri. Kyllä pitää pukin viraas olla supliikki kunnos, kaiken varalta.

Kirsti Haiko