Bach Italialainen konsertto BWV 971,I osa,Pielisensuun kko Joensuu 1.3.-08,Yamaha
Bach:Italialainen Konsertto
Ei ole konserttoa kullekin kansalle,vaan konsertin ensimmäisen kappaleen nimi johtuu siitä,että konsertto sävellysmuotona oli nimenomaan italialaista alkuperää. Vuoden 1600 vaiheilla konsertto-termi merkitsi kahta musisointitapaa: kahden tai useamman soitin- tai laulukuoron vuorottelua ja yhden tai useamman sooloäänen musisointia basso continuon säestyksellä. Yhtyeen, orkesterin, säestyksellä esitettyä loistokasta soitinsävellystä sillä ymmärrettiin vasta myöhäisemmän kehityksen aikana.Bachin Italialaisen konserton ensimmäisessä ja kolmannessa osassa vuorottelevat selvästi eri soitinkuorot keskenään ja nykyflyygelillä tämän voi toteuttaa sävy-ja nyanssierojen avulla.Konserton toisessa osassa taas musisoi sooloääni tasaisen säestävän basson yllä.Poikkeuksellisesti Bach on nuotintanut andanteosan sooloäänen kaikki ornamentit eli korukuviot tarkkaan haluamansa laisiksi,joten esittäjälle ei jää vastuuta ornamenttien improvisoinnista,kuten tuona aikana oli yleensä tapana.Italialainen konsertto on syntynyt Bachin ollessa prinssi Leopoldin palveluksessa Cöthenissä,ja tuona aikana syntyivät myös hänen Brandenburgilaiset konserttonsa sekä Das Wohltemperiertes Klavierin ensimmäinen osa.Bach oli poikkeuksellisen ahkera säveltäjä,ja hänestä jää kuva,että vaikka saikin osakseen sen tavanomaisen kritiikin sävellystyötään kohtaan,hän oli kuitenkin kaikin puolin siunattu elämässään.Huomattavaa onkin että Bach oli tunnustava kristitty,ja jokaisen sävellyksensä alkuun hän kirjoitti sanat "Jesu,juva!"(Jeesus,auta!) ja loppuun S.D.G.,eli "Jumalalle kunnia" ja sanoi säveltävänsä "Jumalan kunniaksi ja mielen huolettomaksi huvitukseksi".
II osa
III osa
Bach:English Suite III g minor BWV 808
Flyygeleistä
Levytyksistä
Minun mielestäni äänitystilanteessa on soitettava niinkuin konsertissa.Jos levytyksessä tavoittelee ensisijaisesti nimenomaan täydellisyyttä,tulee levystä konemainen suoritus.Täydellisyys ei ole ihmisen saavutettavissa.Suhtautuminen soittoon on oltava levytyksessäkin sama kuin konsertissa.Editoija saa tehdä tuon siivouksen sitten,koneet voivat olla täydellisiä,eivät ihmiset.Pyrkimys täydellisyyteen ja virheettömyyteen on mielestäni musiikille vierasta,ja on syntynyt kaupallisista syistä maailman kulttuurimarkkinoilla,ja ihmiset ovat tottuneet levyihin,joissa ei ole yhtään väärää ääntä.Todellisuudessa livenä kukaan ei ole
täydellinen.
Mutta jotkut voivat soittaa koskettavasti ja musikaalisesti-siihen on pyrittävä.
Jos voi valita saman kappaleen eri ottojen välillä,levylle kannattaa valita otot,joissa tulkinta on maltillinen,ei hirvän erikoinen.Konsertissa kertakuulemalla jokin tulkinta voikin säväyttää,mutta jos tuon saman erikoisen ilmaisun kuuntelee satoja kertoja,se alkaakin tympiä.Levyillä olevan tulkinnan täytty kestää satoja kuuntelukertoja-sikäli sisäistynyt ja rauhallinen esitys on levyllä parempi kuin ihmeellinen erikoistulkinta extempore,mikä kyllä yhden ainoan kerran kuultuna koskettaisikin rajusti.
Jos pitäisi sanoa joku Chopin-tulkitsija,jota mielestäni kannattaa kuunnella,se on Alfred Cortot
sekä Vladimir Ashkenazy(erityisesti rakenteiden ja muotoilun puolesta,ei niinkään soinnin)sekä tietysti Rubinstein..
Mielenkiintoista on esim se,että kuuntelemistani Chopinin Etydilevytyksistä Cortot:n levy on ylivoimaisesti musiikillisesti ja tulkinnallisesti paras,ja koskettavin,vaikka onkin täynnä vääriä ääniä..Rubinsteinilla ja Cortot`lla oli hallussaan tuo aristokraattisuus,ryhti,fraseeraus, hengitys ,rubato ja tunne joka Chopinin musiikissa on..
Livelevy vs editoitu levy
Konserttipalkkioista:
Soitin Nilsiässä 1998 koulukonsertin päivällä ja edellisenä iltana iltakonsertin.Sain palkkaa näistä yhteensä 300 mk,joka sisälsi matkat.Majoitus ja muona oli kuitenkin hoidettu .
Sitten soitin Jämsässä 1999 konsertin,palkka oli 200 markkaa,sisälsi matkat.Viitasaarella soitin 2001 myös lipputuloilla,mutta konsertin "järjestäjä" ei ollutkaan mainostanut mitenkään,joten ihmisiä tuli kourallinen.Tulot olivat 250 mk,sisältäen matkat.Pyysin kkoherralta että saisinko edes jotain matkakorvauksia,mutten saanut.Sain syödä srk keittiöstä.Kuitenkin yks uskovainen mies seurakunnasta ajoi mut sitten omalla kustannuksella seuraavan konserttipaikan puoleen väliin.kiitos siitä.
Nyt kun olen naimisissa,mieheni on kovistanut minua,ja minun on pakko pyytää palkkaakin.En uskalla ottaa selvää mitä muut saavat,itse saan v 2008 400e + matkat julkisilla..Jotkin rikkaammat srk:t ovat esim myöntäneet mulle tähän päälle myös lipputulot(vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 euroa)ja silloin olenkin ottanut mainonnan omiin käsiini ja yrittänyt todella saada yleisöä lipputulojen toivossa.
Vihdin paikallislehti Luoteis-Uusimaa julkaisi viikko sitten "tunnettujen Vihtiläisten" veronalaiset tulot vuodelta 2004.Minun olivat 6400 euroa,ja muutamilla Vihtiläisillä jopa 250000 euroa vuodessa.
Vuonna 2005 tuloni olivat jo yli 9000e/vuosi ja vuonna 2006 yli 10000 euroa/vuosi,josta vähennetään tulonhankkimiskulut(työhuonevähennys),tulos n 7500euroa/vuosi.Väliaikatieto-sama jatkuu vuonna 2009,paitsi että vähennyksiä lisää,koska ostin flyygelin,joten lopputulos vieläkin alhaisempi verotettava tulo.
Mitä musiikki on
.Arkkitehtoninen rakennus,joka musiikillisessa muodossa syntyy,on ajassa rakentuva tila-joka sisältää jotain.Ratkaisevaa on,mitä tai kenet tuo TILA SISÄLTÄÄ.
Itse uskon ja tiedän,että että tuossa rakennuksessa asuu Jumala.Musiikin tarkoitus on rakentaa ajassa tila,jossa Herra voi ilmestyä.Hänhän itse sanoo asuvansa kansansa ylistyksen "KESKELLÄ".Uskon että tämä sana keskellä tarkoittaa syvällisempää,kuin mitä hurmahenget tänäpäivänä käsittävätkään.Musiikki sisältää nimittäin äänten välejä ja "tyhjää tilaa",jossa Herra voi asua.Musiikki voi olla kuin kiertue,jonka muusikko kiertää ympäri Herran ylistäen Häntä.Musiikkikappale voi olla ympyrä,joka kiertää keskipisteensä ympäri,ja tuo keskipiste tai keskellä jäävä "tyhjä tila" voi sisältää Herran läsnäolon.
Ylipäätään musiikin merkitys RAKKAUDEN ja Ylistyksen KIELENÄ on tänäpäivänä hälvennyt.(etsipä nykymusiikista rakkaus!)
Jos joku on asiasta eri mieltä kuin minä,sanoisin että hän ei ole löytänyt todellista musiikkia.Musiikki EI OLE yksinomaan MATEMATIIKKAA JA ARKKITEHTUURIA,musiikki on ja pysyy taivaasen asti RAKKAUDEN KIELENÄ.
On nimittäin tilanteita,joissa sanat eivät riitä kertomaan (vasta-)rakkauden ja kiitollisuuden sisältöä,erityisesti esim suhteessa Jumalaan.Siksi korkeimmat Jumalan enkelit,jotka ylistävät ja kiittävät Häntä yötäpäivää-soittavat ja laulavat Hänelle.
Menestyksestä
Pianonsoittoa VOI oppia vaikka 44 vuotiaana,olen itse 44.(sama jatkuu,olen taas nyt 46,ja opin lisää.)
"Psykologisesti" on vaikeampaa päästä esiintymisjännityksen yli ja oppia soittamaan esim yleisölle,jos ei ole tehnyt sitä pienestä pitäen,ja yrittää ensikerran soittaa yleisön edessä vasta vanhana.Halu esiintyä ja tavoittaa ja koskettaa kuulija musiikilla on oma lahjansa ja kutsumuksensa,sitä ei voi opettaa,se joko annetaan tai ei. Menestystä ei välttämättä saa,vaikka olisi tasoltaan maailman paraskin.Menestys ja esiintymiset,ja rahapalkat ovat ihan muusta kiinni kuin soiton laadusta.Se sinun on ymmärrettävä todella syvällisesti. Jos silti haluat soittaa ja edistyä,muista että teet sitä vain musiikin ja oman kutsumuksesi takia,et siksi että saisit sillä hyväksymistä muilta ihmisiltä. Jos et tätä ymmärrä,tulet kärsimään kamalasti.
Neuvoja pianonsoittoon
Käsien hikoilusta,käsikivuista,levytyksistä