Chopin Polonaise-Fantasy op 61,Leppävaara Church 16.11.-10

Konsertti 16.11.2010 Leppävaaran kirkko mummu Espoosta17.11.2010 14:34 Luulin, etten enää kokisi "uutta auringon alla" hieman pitkästymättä, mutta eilisillan Chopin-konsertti sai minut niin liikuttumaan, uskaltaisin sanoa, että itse Pyhä Henki ilmaisi läsnäolonsa Anne Kaupin välityksellä. Tunti vierähti hetkessä. Nyt kun hain Googlesta Annen nimen, niin eka klikkauksella alkoi piano soida ja sama Henki tuntui liikuttavan sisintäni. Ostin levyn 27 etydiä ja kuuntelen kun saan soittimen esille. Anne on taiteilija, joka antaa kaikkensa eikä se ole vähän. Hauskaa myös rehellinen oman persoonan esilletuominen ennen ja jälkeen soittamisen. Taiteilija ei ilmesty jostain piilosta pelkän esiintymisen ajaksi häipyäkseen esityksen jälkeen, vaan paljastaa olevansa samaa lihaa ja verta kuin kuka tahansa, jonka pitää myös toimeentulo hankkia työllään. Oli kiva nyt näkemisen jälkeen lukea Annen omia kirjoituksia vähän niinkuin esiripun takaa. En kuvaile enempää soittoa, menköön kukin itse kokemaan kun konsertteja näyttää olevan. Saatat Anne muistaa minut kirkkotilasta kun tuntia ennen konserttia kävit viereisen tilan ovella juttelemassa. Muistan sinut jo lapsuudesta kun taisit Hannu-Ilari Lampilan kanssa esiintyä hauskassa musiikkitieto-ohjelmassa TV:ssä. Olisit sopiva vierailija esim. radio dein haastateltavaksi tai mihin vain, kun et arkaile puhuenkaan esiintymistä. Vielä kiitos eilisen piristyksestä kaamoksessa.

sivulta

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5208362/flat