[päävalikko]

VAATIVAT RATAOLOSUHTEET

Lahden SM-kisojen rataolosuhteet ovat yhden miehen eli Jouni Helmisen käsialaa.

- En saa itse osallistua kilpailuihin, joten olen ollut siinä mielessä hyvä vaihtoehto niitä tekemään, ammattilaiskortin omaava Helminen kertoo.

- Heittäjänsä näköinen olosuhde. Minun ja monen muunkin mielestä pitää pelata reunasta. Tavoite on, etteivät kaikki aloittaisi kakkos-kolmosvälistä mistä yleensä, vaan tulisi jotain erilaista. Toki sieltäkin voi aloittaa, mutta se ei ole helppoa.

Helminen on saanut kilpailuvaliokunnalta rataolosuhteen miettimiseen aika vapaat kädet.

- Pohja tälle on tehty jo syksyn ensimmäisissä kisoissa. Se pantiin joksikin aikaa hyllylle, muutettiin ja tuotiin takaisin Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailuihin. LK:n ja Sirkkujen kisa oli kolmas kokeilu ja Valtin ja Torpedoksen kisassa olosuhde oli sama.

Helmisen mukaan tavoitteena on vähän normaalia vaativampi olosuhde, jotta tulostaso pysyisi alhaalla. Finaaliin eli 64 heittäjän joukkoon pitäisi selviytyä heittämällä 50 päälle parin.

SM-kisat alkavat maaliskuun lopulla ja päättyvät toukokuun alkupuolella. Sääolot ehtivät muuttua sinä aikana hyvinkin radikaalisti.

- Suomessa on radanhoito mahdoton tehtävä, kun ulkolämpötila saattaa tämänkin kisan aikana vaihdella teoriassa 50 astetta. Pakkasta voi olla aloitettaessa 25 ja toukokuun puolessa välissä 25 plussaa. Tehtävä on mahdoton eli ikinä ei tule olemaan samanlaista.

Toinen radanhoitokone on varalla, jos varsinainen sattuisi hajoamaan.

- Kone tekee samanlaista. Muuttuvia tekijöitä on toki. Kukaan ei nykytiedolla oletakaan, että olisi aina samanlaista.

Rataöljy ei Helmisen mukaan kulkeudu, vaan kuluu ainoastaan alkupäästä pois.

- Kun se ei kulkeudu pois, sen pitäisi tasoittaa pikkuisen erien välisiä eroja.

Radanhoito tehdään ennen jokaista kilpailuerää. Yhteen kilpailupäivään osuu enimmillään kolme erää.

- Aamuerässä, jolloin rata kuivuu enemmän, voi perä ehkä pitää paremmin. Lahti-Bowlingin mestaruuskilpailun toiseen osioon teimme hoidon joka erään eikä hirveää muutosta näkynyt.

Vasen ja oikea puoli eivät tule olemaan olosuhteiltaan symmetriset, sillä vasemmassa reunassa  on hieman enemmän öljyä.

- Nykyään ei voi tehdä symmetrisiä olosuhteita, koska jompikumpi puoli on paremmassa asemassa käyttäjämäärästä johtuen. Alkuperäisessä ohjelmassa syksyllä vasen puoli otti oikeaa helpommin kiinni. Siksi siellä on nyt enemmän öljyä. Sieltäkin pystyy reunasta keilamaan ja saamaan pallon ylös, Helminen lohduttaa.

Istuva Suomen mestari Sami Konsteri ei puolusta Lahdessa voittoaan, koska on siirtynyt ammattilaiseksi. Helminen veikkaa voittajaksi Pasi Uotilaa.

Sirpa Ratia