[päävalikko]

OLLI TIAINEN KEILASI LAHDESSA MIESTEN MESTARIKSI

Suomen naisten keilailumaajoukkuetta valmentava Olli Tiainen, 47, Riihimäeltä on tämän vuoden miesten keilailun Suomen mestari. Tiainen kukisti finaaliottelussa Lahdessa porilaista Giantsia edustavan Pasi Paalosalon, 37,  pistein 431-413. Paalosalo oli sitä ennen selvittänyt itsensä finaaliin voittamalla niukasti toisen porilaisen, MeKe:a edustavan Reijo Saarisen, 60, pistein 451-447.

Paalosalo ja Saarinen ovat itse asiassa entisiä työkavereita Outokummulta. Kaikki finalistit olivat enemmän tai vähemmän yllätysnimiä ja ensimmäistä kertaa henkilökohtaisilla mitaleilla.

Lahtelaisista oli 16 pelaajan Round Robin -peleihin selviytynyt ainoana Torpedosta edustava Jari Ratia. Sunnuntain peleihin neljänneltä sijalta lähtenyt Ratia voitti 16 pelistään lopulta seitsemän ja sijoittui kahdeksanneksi. Ratia pelasi SM-kisat 212,3 pisteen sarjakeskiarvolla.

Suosikit hyytyivät

SM-kisojen ennakkosuosikkeina pidetyt maajoukkuemiehet hyytyivät sunnuntaina yksi toisensa jälkeen. Paras oli TKK:n Petteri Salonen, joka oli neljäs. GB:n Teemu Raatikainen sijoittui viidenneksi, RäMeen Lasse Lintilä oli kuudes ja Ailecia edustava Pasi Uotila seitsemäs. Ensimmäisen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa ottaneella Tiaisella oli selitys maajoukkuemiesten huonoon menestykseen.

- Kierremiehet hyytyivät, koska pelasivat väärästä paikasta. Suomen ammattilaiskeilaajat olisivat olleet reunassa kuten tänään piti olla. Eilen keskusta vain aukesi jostain syystä. Alkukilpailun aikana niin kävi vasta 6-7 sarjan jälkeen, Tiainen analysoi ja muistutti rataolosuhteen olleen tällaisen jo viime syksystä.

Tiaisen mestaruus tuo hänelle paikan Ankarassa syksyllä käytävään henkilökohtaiseen Eurooppa-cupiin. Hän oli tosin lähdössä sinne muutoinkin: koutsaamaan suomalaisnaisia Blooperin Heta Allenia ja Sirkkujen Krista Ylöstä. Nähtäväksi jää, onnistuvatko molemmat hommat yhtä aikaa.

Altavastaajana

Tiainen oli finaalin altavastaajana avattuaan sen kahdella paikkaamattomalla reiällä. Kisat 224,1 pisteen sarjakeskiarvolla keilannut riihimäkeläinen oli kuitenkin rauhallinen eikä paniikkia tullut. Ensimmäisen sarjan jälkeen hän oli kuusi pistettä Paalosaloa perässä ja avasi toisen sarjan  triplalla, mutta teki sitten paikkaamattoman 7-10 reiän.

- Niitä tuli tänään paljon. Tosi hyvistä lyönneistä ei niitä jäänyt. Aina oli jotain, hän kertoi.

Paalosalo johti finaalia vielä toisen sarjan kymppiruudun käynnistyessä. Siihen hän iski 7-10 -reiän ja peli oli menetetty. Hän hämmästyi itsekin reiästä, koska veto oli hänestä ollut päivän paras. - Reikä jäi, kun lyönti tuli sen verran kaukaa. Paras voitti, sillä Olli oli Round Robinissa ylivoimainen, hän antoi tunnustusta.

Voitto vaati Tiaiselta kaadon kymppiruudun alkuun,  ja se hän tekikin sekä kaksi muuta lisää ja sinetöi sillä ensimmäisen mestaruutensa. Entuudestaan hänellä on hopeaa vuodelta 1992.

Muillekin ensimmäiset

Hopeamitali oli Paalosalolle niin ikään ensimmäinen henkilökohtainen, joukkuemitaleita on hänelle ehtinyt kertyä Giantsissa tätä ennenkin. Mies oli myös ensimmäistä kertaa 16 parhaan keilaajan joukossa.

Paalosalo osoitti nousukykynsä jo lauantaina, jolloin hän teki aamuerän parhaan tuloksen. Alkukilpailun jälkeen hän oli vasta 44:nä. Sunnuntain keliolosuhteet eivät hänen osaltaan muuttuneet paljonkaan. - Pelasin esimerkiksi koko ajan samalla pallolla, hän kertoi.

SM-pronssia ottanut Reijo Saarinen teki sunnuntaina varmaa työtä ja kipusi kymmenenneltä sijalta lopulta Round Robinissa toiseksi. - Paransin koko ajan, ja viimeiset kahdeksan sarjan olivat hurjia.

Pronssi oli hänellekin paras saavutus yleisessä sarjassa. Saarinen  on ollut kahdesti tätä ennen finaaleissa. Veteraanipeleistä on ehtinyt tulla jo pari mitalia. - Kelit suosivat reunasta pelaamista, Saarinen pohti. Saarinen johti Paalosaloa vielä toisessa sarjassa, mutta tämän alettua tehdä jonoa iski epävarma hetki. - En pystynyt saamaan enää samaa heittoa.

Välierä:
Saarinen - Paalosalo 232-206
                                215-245
                                447-451
 

Finaali:
Tiainen - Paalosalo 195-201
                                236-212
                                431-413

Lopullinen järjestys:
1) Olli Tiainen RäMe, Lohja
2) Pasi Paalosalo Giants, Pori
3) Reijo Saarinen,  MeKe, Pori

Sirpa Ratia