Arno Forsius

Alkoholi ja sairaudet

Alkoholin käytön aiheuttamat haitat ovat seuranneet ihmiskuntaa vuosituhansien ajan. Alkoholin väärinkäytön ilmiöt ovat etsimättä tuoneet mieleen, että kysymyksessä on sairaus, terveen elämän vastainen tapa. Jo roomalainen filosofi Seneca piti sitä eräänä mielenvikaisuuden muotona. Siitä huolimatta alkoholin väärinkäyttöä pohdittiin vuosisatojen ajan enimmäkseen sosiaalisena, moraalisena ja siveellisenä ongelmana. Islamin uskossa alkoholin käyttö on kielletty.

Aikaisemmin alkoholijuomina olivat lähinnä olut ja viinit. Menetelmät alkoholijuomien tislaamiseksi kehittyivät huomattavasti 1200-luvun tienoilla. Näin saatujen väkevien alkoholijuomien säilytys ja kuljetus helpottuivat lisäten niiden kaupankäyntiä. Erityisesti väkeviä alkoholijuomia on kautta aikain pidetty soveliaana lääkkeenä melkein kaikkiin tauteihin. Brittiläinen John Brown (1735—1788) kehitti oman ärsyketeoriansa, jonka mukaisesti alkoholia käytettiin ns. asteenisissa taudeissa parantavana ärsykkeenä.

Juopottelusta johtuneet tapaturmat ja henkirikokset ovat olleet yleisesti tiedossa. Vasta 1700-luvulle tultaessa ja lääketieteen kehittyessä lääkärien ammattikunta alkoi havaita alkoholin väärinkäyttöön liittyviä fysiologisia, patologisia ja psyykkisiä oireita. Niiden myötä lääkärien kiinnostus alkoholin väärinkäytön aiheuttamiin sairauksiin lisääntyi vähitellen. Sen seurauksena myös lääkäreitä ryhtyi taisteluun alati kasvavaa viinankäyttöä vastaan. Englantilaisen John Locken (1632—1704) mielestä alkoholikaupat ja liian lukuisat olutmyymälät olisi pitänyt sulkea, jotta niiden turmiollinen vaikutus olisi voitu tukahduttaa. Kirjassaan "Concerning the Art of Healing" Locke piti täydellistä luopumista alkoholijuomien nauttimisesta hyvin toivottavana.

Ruotsalainen Carl von Linné (1707—1778) pohdiskeli kirjoituksissaan alkoholijuomien käytön nurinkurisuutta ja tähdensi opiskelijoille raittiuden merkitystä "oikean elämäntavan" kulmakivenä. Hän laati vuoden 1748 almanakkaan kirjoituksen, jossa varoitettiin viinan väärinkäytöstä. Hän suositteli toisinaan olutta viinan tilalle, mutta piti kuitenkin vettä luonnollisimpina juomana. Saksalainen Christoph Wilhelm Hufeland (1762—1836) levitti tietoa alkoholin vaikutuksista elämän lyhentäjänä. Hän hylkäsi kokonaan alkoholijuomat ja oli sitä mieltä, että kaikkien hallitusten tuli toimia tehokkaasti paloviinan kulutuksen ehkäisemiseksi.

Yhdysvaltalainen Benjamin Rush (1745—1813) kirjoitti vuonna 1785 teoksen, jossa käsiteltiin alkoholin vaikutuksia ihmisen ruumiiseen ja sieluun. Hänen innoittamanaan alkoi syntyä vuodesta 1789 alkaen raittiusyhdistyksiä ja hänen aatteensa levisivät myös Euroopassa 1820-luvulla. Rush esitti vuonna 1807 ensimmäisenä, että juopot olivat sairaita ja että heitä oli hoidettava erityisissä laitoksissa. Ruotsalainen Magnus Huss (1807—1890) julkaisi vuonna 1849 kaksiosaisen teoksen "Alcoholismus chronicus eller chronisk alkoholsjukdom". Tässä tieteellisen alkoholitutkimuksen perusteoksessa käytetään ensimmäisen kerran nimitystä alkoholismi niistä sairaalloisista muutoksista, joita alkoholi ihmisessä aiheuttaa.

Perinnöllisyyden tutkimuksen seurauksena heräsi 1800-luvun loppupuolella huoli ihmisen perimän jatkuvasta huononemisesta. Siihen liittyvässä degeneraatio-opissa alkoholin väärinkäyttöä pidettiin toisaalta merkittävänä osoituksena ihmiskunnan ala-arvoisen perimän kehityksestä ja toisaalta myös sen eräänä tärkeänä syynä. Tämä oli osaltaan lisäämässä ja laajentamassa raittiusliikkeen perusteita ja kannatusta.

Elias Lönnrot (1802—1884) oli ensimmäinen suomalainen lääkäri, joka suhtautui vakavasti alkoholiin terveydellisenä haittana. Hän perusti vuonna 1834 Kajaanissa maamme ensimmäisen "kohtuuden seuran". Kohtuus tuntui kuitenkin tuohon aikaan liian vaativalta, niin että seuran toiminta sammui melkein alkuunsa. Lönnrot kirjoitti alkoholin vaaroista myös kirjassaan "Talonpojan Koti-Lääkäri", jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1838. Valtakunnallinen raittiusseuratoiminta pääsi Suomessa käyntiin vuonna 1860, sekin "Kohtuuden Ystävien" nimellä. Tästä järjestöstä tuli vuonna 1883 ehdotonta raittiutta kannattava "Raittiuden Ystävät", joka laajeni valtakunnalliseksi vuonna 1888. Sen ensimmäisenä puheenjohtajana oli lääket. lis. Axel August Granfelt (1846—1919), josta tuli Suomen uudenaikaisen raittiusliikkeen uranuurtaja.

Suomessa piirilääkärit olivat toistuvasti tuoneet esiin alkoholin väärinkäytön haittoja, mutta ilman mitään toimenpiteitä. Lääkärikunnan keskuudessa käsiteltiin vuonna 1871 laajasti alkoholiongelmaa. Siihen liittyen Knut Felix von Willebrand piti voimakkaan puheen alkoholin väärinkäyttöä vastaan. Jo tuolloin vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että vastoin yleistä käytäntöä alkoholia ei tarvittu lääkkeenä. Siitä huolimatta lääkärien oikeus määrätä alkoholijuomia lääkkeenä oli ajoittain ammattikunnassa kiusallinen ongelma. Asia kärjistyi varsinkin kieltolain aikana vuosina 1919—1932.

Finska Läkaresällskapet (Suomen Lääkäriseura) julkaisi vuonna 1906 huolellisesti valmistellun julkilausuman raittiuden puolesta. Raittiustoiminta liittyi yleensä läheisesti pyrkimyksiin kieltää alkoholin käyttö kokonaan, mikä taas ei saanut kannatusta lääkärikunnan keskuudessa. Tämä lienee ollut syynä siihen, että lääkärien osallistuminen raittiustyöhön ei ollut kovinkaan näkyvää. Lääkärikunnan keskuudessa oli tosin 1900-luvun alussa myös omaa raittiusjärjestötoimintaa. Kun myöhemmin aloitettiin kampanja kohtuuden edistämiseksi, sitä kannattivat lääkärikunnan keskuudessa pääasiallisesti fysiologian professori Robert Tigerstedt, hygienian professorit Wilhelm Sucksdorff ja Taavetti Laitinen sekä jokunen muu lääkäri.

Alkoholin väärinkäytön somaattisten seurauksien laajuus on paljastunut vasta vähitellen, suurimmaksi osaksi 1940-luvun jälkeen. Historian valossa lääkärikunnan osuus taistelussa alkoholin väärinkäytön haittoja vastaan näyttää vähäisemmältä kuin asian lääketieteellinen ja yhteiskunnallinen merkitys edellyttäisi. Kun asia on Suomessakin näinä aikoina jälleen erikoisen ajankohtainen, voisi toivoa lääkärikunnan panoksen sen kohdalla kasvavan.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1997: 6: 638. Tarkistettu ja lisätty huhtikuussa 2001.

Kirjallisuutta:

Raittiusasiain tietokirja. Raittiusasiain kirjallisuustoimikunnan julkaisema. WSOY. Porvoo 1934

Raittius- ja alkoholiasiain tietokirja. Julkaisija Suomen Raittiusjärjestöjen Liitto. WSOY. Porvoo 1971

Useat muut hakuteokset

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON