Arno Forsius

Ulkomaisista ambulanssiosastoista ja lääkäreistä Suomessa talvi- ja jatkosodan vuosina 1939–1945

Yleistä

Tämä kirjoitus on suppea katsaus ulkomaisten ambulanssiosastojen ja lääkäreiden avustustoimintaan Suomessa talvi- ja jatkosodan vuosina 1939–1945.

Neuvostoliiton hyökkäys ”pieneen” Suomeen 30.11.1939 herätti useissa Euroopan maissa suurta myötätuntoa. Myös lääkäreissä ja eräissä avustusjärjestöissä heräsi halu avustaa Suomea, sillä sodan aiheuttamien vammojen määrän arvioitiin kohoavan suureksi niukkoihin lääkintämahdollisuuksiin verrattuna. Talvisota jäi onneksi lyhyeksi ja rauha solmittiin jo 13.3.1940. Useiden ulkomaisten avustusretkikuntien toiminta päättyi äkillisesti huhtikuun puolivälissä 1940 poliittisen tilanteen muuttuessa, Saksan hyökättyä 9.4.1940 Tanskaan ja Norjaan ja miehitettyä ne nopeassa tahdissa.

Niitä maita, jotka lähettivät lääkintäapua Suomeen, olivat ymmärrettävästi Skandinavian maat Ruotsi, Norja ja Tanska. Sen lisäksi eurooppalaisista maista Iso-Britannia (Englanti), Ranska, Sveitsi ja Alankomaat lähettivät apua Suomeen, ja Euroopan ulkopuolelta Yhdysvallat (USA). Avustustoiminta tapahtui puolueettomien avustusjärjestöjen nimissä, sillä valtiot varoivat ottamasta kantaa sotilaalliseen selkkaukseen.

Ambulanssiosastolla tarkoitettiin siirrettävää sairaalayksikköä tai -osastoa, joka toimi yleensä Suomen puolustusvoimien kenttä- tai sotasairaaloiden osana tai yhteistyössä niiden kanssa. Ambulanssiosastoihin kuului tavallisesti myös sairaankuljetusyksikkö henkilökuntineen. Lisäksi Suomeen tuli joitakin sairaankuljetusyksikköjä, jotka käsittivät yleensä sairaankuljetusautoja ja tarvittavan henkilökunnan. Edellä mainittujen lisäksi Suomessa työskenteli talvisodan aikana eri tehtävissä 102 vapaaehtoista lääkäriä, joista Ruotsista 70, Tanskasta 11, Norjasta 19, Islannista ja Yhdysvalloista 1 kummastakin.

Jatkosodan aikana Suomi tulkittiin Saksan liittolaiseksi, mikä vähensi ulkomailla järjestöjen halukkuutta ja mahdollisuuksia lähettää maahamme lääkintäryhmiä. Suomessa olikin vain kaksi ulkomaista ambulanssisairaalaa lyhyen aikaa vuosina 1941–1944, Tanskasta Punaisen Ristin ambulanssi ja lahjoituksena kaksi nykyaikaista ambulanssilentokonetta, sekä Ruotsista ambulanssi ja kaksi lääkäriä. Sen sijaan Suomessa työskenteli jatkosodan aikana 134 vapaaehtoista lääkäriä, joista oli Ruotsista 102, Tanskasta 27, Sveitsistä 3 sekä Norjasta ja Unkarista 1 kummastakin.

Huomattava määrä suomalaisia sotilaita ja myös siviiliväestöä sai talvi- ja jatkosodan aikana hoitoa ja apua ulkomaisten ambulanssisairaaloiden lääkäreiltä ja muulta henkilökunnalta sekä maassamme vapaaehtoisina toimineilta lääkäreiltä.

Talvisodan aika 1939–1940

Ulkomaisten lääkintäryhmien saapuminen Suomeen vei paljon aikaa sekä kokoamisvaikeuksien että hitaiden juna- ja laivakuljetusten vuoksi. Ensimmäisenä ehti perille Ruotsin Punaisen Ristin ambulanssi I 22.12.1939, ja vasta sodan päätyttyä ehtivät perille Alankomaiden Punaisen Ristin ambulanssi 26.3.1940 sekä Yhdysvalloista amerikkalais-skandinaavinen kenttäsairaala 5.4.1940.

Ruotsin Punaisen Ristin ambulanssi I saapui Turkuun 22.12.1939. Se sijoitettiin Savonlinnaan ja sen 150 -paikkainen tukisairaala sijoitettiin tyttölyseon rakennukseen. Henkilökunnan määrä oli 39, joista 7 lääkäriä, ja ambulanssiin kuului lisäksi 7 autoa. Sairaalan toiminta alkoi 31.12.1939. Osa sairaalaosastoista jouduttiin sijoittamaan lentopommitusten vuoksi Kallislahden kansakouluun. Ambulanssilla oli alusta lähtien 30–80 -paikkainen kenttäsairaala eri paikoissa lähempänä rintamalinjoja. Sairaalassa hoidettiin kaikkiaan 619 haavoittunutta. Ambulanssin henkilökunta poistui Suomesta 13.4.1940 ja ambulanssin kaikki varusteet luovutettiin Suomen Punaiselle Ristille.

Ruotsin Punaisen Ristin ambulanssi II toimi Lapissa 26.1.–13.4.1940. Henkilökunnan määrä oli 127, joista 21 lääkäriä. Ambulanssiin kuului myös 30 autoa. Ambulanssin kantasairaala toimi Muurolan parantolassa lähellä Rovaniemeä, ja lisäksi ambulanssilla oli kenttäsairaala Kemijärven koululla. Hoitopaikkoja oli yhteensä 150. Ambulanssi hoiti kaikkiaan 624 haavoittunutta, joista suurin osa oli Sallan rintamalla taistelleita vapaaehtoisia ruotsalaisia.

Suomessa oli myös 14.2.–13.4.1940 Ruotsin kansalaiskeräyksen varoilla erityisvalmisteltu korva-ambulanssi (öronambulans), jolla oli käytössään 70 hoitopaikkaa, sekä Ruotsin Punaisen Ristin varustamina 1.4.–13.4.1940 puhdistus- eli desinfektioambulanssi (smittreningsambulans) ja 6.4.–13.4.1940 pesula-ambulanssi (tvättambulans).

Tanskan Punaisen Ristin ambulanssisairaala saapui Suomeen jouluaattona 24.12.1939 maitse Haaparannan kautta. Tähän ambulanssisairaalaan kuului aluksi 6 lääkäriä, 23 muuta henkilökuntaa ja 10 sairaankuljetusautoa. Sen varustukset käsittivät tarvikkeet 100 sairaansijaa varten. Sairaalan oli alun perin tarkoitus sijoittua Pohjois-Suomeen. Se sai kuitenkin heti käskyn siirtyä Rovaniemeltä Joensuuhun, jossa se sijoitettiin lyseon rakennuksiin. Se sai ensimmäiset potilaansa 5.1.1940. Lääkäriryhmiä lähetettiin Nurmekseen tuhoisan lentopommituksen johdosta sekä Ilomantsissa sijaitsevaan pääsidontapaikkaan. Helmikuun puolivälissä 1940 vuodepaikkojen määrä lisättiin 200:aan, ja henkilökunnan lisäys oli 4 lääkäriä, 8 hoitajaa sekä 9 muuta henkilökuntaa. Karjalan Kannaksen ratkaisevien taistelujen aikana ambulanssin toiminta siirrettiin lähemmäs rintamaa Rautjärvelle. Sieltä lähetettiin kirurgiryhmä Rauhan parantolaan ja lähemmäs rintamaa avustamaan 16. KS:aa Kirvussa. Ambulanssi sai hoidettavakseen kaikkiaan 358 haavoittunutta, enimmäkseen Ilomantsin ja Laatokan rintamilta. Rauhan tultua ambulanssi osallistui haavoittuneiden ja siviilien evakuointiin Karjalan kannakselta. Sen jälkeen ambulanssisairaala siirrettiin Lahteen, jossa se sai 18.3.1940 alkaen huolekseen 110 haavoittuneen hoidon 8. SotaS:ssa Lahden Kansanopistolla. Saksalaisten aloitettua Tanskan miehityksen 9.4.1940 suurin osa ambulanssin henkilökunnasta lähti 16.4.1940 kotimaahansa Turun ja Tukholman kautta.

Yhdysvaltalaisten (USA) vapaaehtoinen ambulanssi toimi Suomessa 1.1.–15.3.1940. Se käsitti 4 henkeä ja kaksi sairaankuljetusautoa. Yhdysvalloista tuli Suomeen talvisodan päätyttyä myös ASFH -ambulanssiosasto (American Scandinavian Field Hospital), johon kuului 3 lääkäriä, 34 muuta henkilökuntaa ja 2 sairaankuljetusautoa. Osastolla oli varusteita 80 sairaansijaa varten. Ambulanssiosasto tuli Suomeen 5.4.1940. Se ehti olla toiminnassa vain viikon ajan, ennen kuin se palasi Yhdysvaltoihin 20.4.1940.

Norjan Punainen Risti ja Föreningen Norden olivat varustaneet yhteisesti ambulanssiosaston  Suomeen lähettämistä varten. Siihen kuului 18 lääkäriä, 66 muuta henkilökuntaa, 7 autoa ja varusteet 100 potilaspaikkaa varten. Tarvittaessa voitiin saada ottaa käyttöön 80 potilaspaikkaa lisää. Ambulanssiosasto tuli Suomeen 3.1.1940 ja se toimi kenttäsairaalana Kuhmon rintamalla Päivärinteen parantolassa Muhoksessa. Osa henkilökunnasta oli sijoitettu kenttäsairaalaosastona Sotkamoon. Ambulanssiosaston sairaankuljetusautot ja bussit huolehtivat haavoittuneiden pitkistä kuljetuksista. Sairaankuljetuksen henkilölunta vaihdettiin kuuden viikon jakson jälkeen. Ambulanssi palasi kiireesti Norjaan avustamaan maanmiehiään saksalaisten miehityksen alettua 9.4.1940. Ambulanssin Suomessa hoitamien haavoittuneiden määrä oli lähes 1000.

Ranskan Punaisen Ristin Naisten ambulanssi (SSA) (Section Sanitaire Automobile Feminine) (14.1.–19.3.1940), johon kuului 6 naispuolista kuljettajaa ja 3 sairaankuljetusautoa, saapui Suomeen 14.1.1940. Tämän ambulanssiyksikön sairaankuljetusautot osallistuivat haavoittuneiden kuljettamiseen Laatokan rintamalla ja Karjalan kannaksella. Talviset olosuhteet auraamattomine teineen ja kovine pakkasineen tuottivat suuria ongelmia niihin tottumattomille kuljettajille. Rauhan tultua ambulanssiyksikkö osallistui vielä haavoittuneiden ja siviilien evakuointiin 19.3.1940 saakka, keskuspaikkana Noormarkussa toimiva 6. SotaS.

Ranskan Punaisen Ristin Vapaaehtoisten ambulanssiosasto (AFF) (Ambulance France-Finlande), johon kuului 5 lääkäriä, 35 muuta henkilökuntaa ja 12 autoa, saapui Suomeen 4.3.1940. Ambulanssiosastolle oli hankittu varusteet 60 sairaansijaa varten, mutta ne eivät tulleet koskaan perille Suomeen. Ambulanssiosaston henkilökunta sijoitettiin sodan päätyttyä Noormarkussa toimivan 6. SotaS:n yhteyteen, samaan paikkaan ranskalaisen ambulanssiyksikön kanssa. Ambulanssiosaston toiminta Suomessa päättyi 5.6.1940.

Iso-Britanniasta tuli Suomeen 1.2.1940 Women’s Transport Service -järjestön naisten ambulanssi (F.A.N.Y.), jonka vahvuus oli 21 henkilökuntaan kuuluvaa ja 20 sairaankuljetusautoa. Henkilökunta poistui Suomesta 1.7.1940 Petsamon kautta. Sairaankuljetusautot lahjoitettiin Suomen Punaiselle Ristille.

Iso-Britanniasta tuli myös Kveekarien ambulanssi (Friend’s Ambulance Unit), joka toimi Suomessa  20.2.–20.4.1940. Tähän sairaankuljetusryhmään kuului 26 sairaankuljetusautoa, henkilökuntana 1 lääkäri ja 55 sairaankuljetushenkilökuntaa.  Tämä ryhmä poistui Suomesta huhtikuun lopulla 1940 Norjaan.

Iso-Britanniasta saatiin lisäksi British Relief to Finland’in (BRF) de Havilland –merkkinen suuri sairaankuljetuslentokone ”Silver Star”. Sitä käytettiin lähinnä siviiliväestön evakuoimiseen Pohjois-Suomesta Lapin sodan alkaessa syksyllä 1944.

Sveitsin Punaisen Ristin kirurginen lääkintäosasto saapui useammassa osassa Suomeen 3.3.1940 alkaen. Osastoon kuului 10 kirurgia, 9 sairaanhoitajaa ja 2 lääkintämiestä. Se ei ollut yhtenäinen ambulanssisairaala, sillä sen henkilöstö voitiin jakaa pienempiin, eri paikoissa toimiviin työryhmiin. Osasto toi mukanaan tarvittavat hoitotarvikkeet 500 potilasta varten. Toiminta alkoi maaliskuun alussa 1940 Helsingissä Suomen Punaisen Ristin sairaalassa ja sen lisäksi yksi kirurginen yksikkö komennettiin Pälksaaren mielisairaalassa toimivaan sotasairaalaan (25. SotaS), jossa se hoiti 250 vaikeasti haavoittunutta. Rauhan tultua toiminta jatkui maaliskuussa 1940 Helsingissä sekä Lohjalla ja Vihdin Nummelassa toimivissa sotasairaaloissa 18.5.1940 saakka. Kaikkiaan sveitsiläinen lääkintäosasto hoiti Suomessa ollessaan n. 1500 haavoittunutta.

Alankomaiden Punaisen Ristin ambulanssisairaala ehti Suomeen vasta rauhanteon jälkeen, ensimmäiset henkilökuntaan kuuluneet 26.3.1940. Sairaalan henkilökuntana oli 7 lääkäriä, 21 sairaanhoitajaa sekä 6 muuta henkilöä, yhteensä siis 34 henkeä. Alankomaalainen ambulanssisairaala toimi Lahdessa ja sen lähiympäristössä sijainneen 8. SotaS:n yhteydessä Vierumäen urheiluopiston tiloissa  1.4.–27.6.1940. Siellä sen käytössä oli enimmillään lähes 300 sairaansijaa. Osa hoidettavista oli vaikeasti vammautuneita. 27.6.1940 alkaen Alankomaalainen ambulanssisairaala toimi Helsingissä 1. SotaS:n alaisena Aleksis Kiven kansakoulussa 15.7.1940 saakka. Ambulanssisairaalan lääkäreitä ja muuta henkilökuntaan osallistui lisäksi potilaiden tutkimiseen ja hoitoon myös eräissä muissa sairaaloissa. Arvion mukaan kaikkiaan n. 1000 potilasta oli eri tavoin Alankomaalaisen sotasairaalan henkilökunnan hoidossa sen 3,5 kuukautta kestäneen toiminnan aikana.

Romantiikkaa Alankomaiden ambulanssisairaalan piirissä. Vas. Hartolan kunnansairaalan ylihoitaja Rauha Salonen ja ambulanssisairaalan kirurgi Jan Schepel, jotka vihittiin avioliittoon Töölön kirkossa 11.6.1940. Taustalla oikealla näkyvä rakennus kuuluu Suomen Punaisen Ristin sairaalaan (myöh. Töölön sairaala). Kuva on professori K. E. Kallion kokoelmasta ja sen on luovuttanut julkaistavaksi hänen poikansa tytär Eeva Tammi.

Saksalaiset miehittivät Alankomaat 10.5.–15.5.1940. Ambulanssisairaalan toiminta Suomessa jatkui 15.7.1940 saakka. Toiminnan päättymisen jälkeen kaikki tarvikkeet ja välineet luovutettiin Suomen Punaiselle Ristille. Henkilökunnan paluu kotimaahan oli mutkistunut Alankomaiden miehityksen seurauksena. Matka Suomesta alkoi vihdoin 5.9.1940 laivalla Ruotsiin ja jatkui junalla Alankomaihin, jonne saavuttiin 8.9.1940.

Jatkosodan aika 1941–1945

Koska Suomi tulkittiin jatkosodassa Saksan liittolaiseksi, oli järjestöjen halukkuus lähettää maahamme sodankäynnin avustamiseen osallistuvia lääkintäryhmiä vähäinen. Jatkosodan aikana Suomessa toimivat ulkomaiset lääkintätoimen avustajat olivatkin paria poikkeusta lukuun ottamatta vapaaehtoisia yksityisiä henkilöitä.

Tanskan Punaisen Ristin ambulanssiosasto saapui Suomeen 22.7.1941. Siihen kuului noin 50 henkeä. Kirurgiryhmät sijoitettiin useihin sota- ja kenttäsairaaloihin Laatokan pohjoispuolen rintamajaksolle. Tanskan Punainen Risti lahjoitti Suomeen myös kaksi nykyaikaista ambulanssilentokonetta.

Ruotsista lähetettiin Suomeen jatkosodan alussa ambulanssiyksikkö, johon kuului kaksi lääkäriä. Se sijoitettiin Hangon rintamalle, jossa Ruotsalaisten vapaaehtoisten  joukko-osasto toimi. Lisäksi lähettiin kolme lääkäriä Kemiin 57. SotaS:aan, joka oli alistettu saksalaisille joukoille. Lapin sodan aikana syksyllä 1944 oli vapaaehtoisia ruotsalaisia lääkäreitä hoitamassa siviiliväestöä Lapissa.

Ulkomaisten vapaaehtoisten lääkärien määrä Suomessa oli jatkosodan aikana varsin huomattava. Heistä oli ruotsalaisia 102, tanskalaisia 27, norjalaisia 1, sveitsiläisiä 3 ja unkarilaisia 1, eli yhteensä 134 lääkäriä. Ruotsalaisista ja tanskalaisista oli kirurgeja yhteensä 81 eli 60 %. Muista lääkäreistä oli ruotsalaisia röntgenlääkäreitä 14 sekä ruotsalaisia ja tanskalaisia yleislääkäreitä yhteensä 14.  

Yhteenveto

Ulkomaiset ambulanssisairaalat, lääkärit, sairaanhoitajat, sairaankuljettajat ja avustavat henkilöt tekivät Suomessa tärkeää ja tuloksellista työtä haavoittuneiden ja sairaiden hyväksi. Sen lisäksi huomattava määrä sodassa haavoittuneita ja sairastuneita hoidettiin sodan aikana ja jälkeen Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Ulkomaiset ambulanssisairaalat ja lääkärit toivat mukanaan uudenaikaista lääketieteellistä tietämystä sekä tekniikkaa. Lisäksi heidän kauttaan syntyi tärkeitä suhteita useihin ulkomaisiin sairaaloihin, mistä oli suurta apua ja hyötyä sodanjälkeisinä vuosina. Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska avustivat merkittävällä tavalla hoitamalla myös tuhansia sotalapsia ja naisia. Samoin Kansainvälisen Punaisen Ristin ja länsimaiden taloudellinen ja materiaalinen apu oli erittäin merkittävää sotien aikana ja niiden jälkeen.