Arno Forsius

Arnaldus Villanovanus (noin 1225–1311) – lääkäri, alkemisti ja teologi

Arnaldus Villanovanus eli Villanovalainen oli saanut lisänimensä kotipaikastaan Villanuevasta, joka sijaitsi Espanjassa joko Valencian tai Katalonian alueella.

Arnalduksen elämän varhaisvaiheet tunnetaan huonosti. Nuoruudessaan hän sai opetusta dominikaanimunkeilta. Teologian ohella hänen opetuksensa käsitti myös maallisia tieteitä, joista hän olikin enemmän kiinnostunut. Siitä huolimatta hän harrasti jatkuvasti myös teologiaa, jossa hän joutui kuitenkin ristiriitoihin kirkon oppineiden kanssa. Niinpä Arnalduksen oli kerran lähdettävä pois Pariisista, kun hän oli julkaissut siellä pahennusta herättäneen tutkielmansa Antikristuksen tulosta ja maailmanlopusta.

Pariisissa Arnalduksen lääketieteen opettajana oli ollut ainakin Charles de Anjou'n (Kaarle Anjoulainen) henkilääkäri Johannes Casamicciola. Koska Arnaldus osasi äidinkielensä katalaanin ja latinan lisäksi ainakin hepreaa, kreikkaa sekä arabiaa, hän pystyi perehtymään alkukielillä keskiajan merkittävimpiin lääketieteellisiin kirjoituksiin. Vuosien 1289—1299 aikoihin Arnaldus toimi lääketieteen opettajana Montpellierin yliopistossa. Hän loi kristillisen skolastiikan lähtökohdista oman synteesinsä keskiaikaisen ihmisen sielun ja ruumiin välisestä ongelmasta.

Lääketieteen ohella ja siihen liittyen Arnaldus harrasti myös alkemiaa ja astrologiaa. Hänen alkemistiset tutkimuksensa olivat osaltaan luomassa iatrokemiallista ajattelua. Arnaldus uskoi aikansa tapaan "viisasten kiveen" yleislääkkeenä kaikkien sairauksien hoidossa ja hän ponnisteli itsekin sen löytämiseksi. Hänen tärkein alkemistinen teoksensa tunnetaan nimellä "Rosarium philosophorum" (Filosofien ruusutarha).

Vakaumuksellisena astrologina Arnaldus uskoi tähtien vaikuttavan maailmaan ja ihmiseen. Teologisen opin mukaan kuolematon sielu pystyi ihmisen valveilla ollessa kylläkin ohjaamaan ihmisen vapaata tahtoa, mutta unessa tähdet vaikuttivat ilman rajoituksia ruumiin humoraaliseen tasapainoon ja myös sielunelämään. Astrologian kannalta lääkkeiden käytössä ei ollut olennaista niiden todellinen vaikutus, vaan että niiden valmistus ja käyttö tapahtuivat suotuisten tähtien vallitessa.

Arnaldus oli ensimmäisiä niistä, jotka pyrkivät käyttämään unien selittämistä sairauden laadun selvittämiseen. Hänen ajattelunsa perustui kokonaan antiikin aikaiseen humoraalioppiin. Niinpä ihmisen, joka uneksi vedestä ja tulvista, täytyi olla kylmä ja kostea olemukseltaan ja liman vallitsema. Se puolestaan osoitti, että limaylimäärän aiheuttama sairaus oli kehittymässä tai se oli jo puhjennut. Putoavista tähdistä ja salamoista unta näkevän täytyi olla olemukseltaan lämmin ja kuiva, mikä taas osoitti keltaisen sapen ylimäärästä aiheutuvan sairauden uhkaa.

Arnaldus kirjoitti useita lääketieteellisiä teoksia ja hänestä tuli aikansa arvostettu oppi-isä. Hänen kirjoituksistaan tärkeimpiä olivat "Breviarum practicae", "Parabolae medicationis" ja "De Conservanda Iuventute et Retardanda Senectute". Ne perustuivat suureksi osaksi antiikin ja arabialaisten lääketieteeseen, mutta hän toi esiin myös omia arviointejaan. Sen lisäksi Arnalduksella oli tärkeä osuus Salernon lääketieteellisen koulun nimissä kulkevan terveysoppaan säilymiselle myöhempiin aikoihin, sillä hän oli laatinut siitä suorasanaisen muunnoksen.

Arnalduksen lääketiede perustui paljolti silloin vallalla olleeseen pohdiskeluun. Käytännön lääketiede oli vielä taka-alalla eräin poikkeuksin. Arnalduksen tiedetään suositelleen potilaalle annettavaksi ennen amputaatiota ja muita kivuliaita toimenpiteitä oopiumin, mandragoran ja villikaalin sekoitusta. Hän otti myös länsimaissa käytäntöön islamilaisten lääkärien tavan hoitaa haavoja tislatulla alkoholilla eli väkiviinalla.

Arnalduksen "Parabolae medicationis" (Lääkintätaidon mietelauseita) perustuivat koettuun perinteeseen. Hänen mukaansa jo Salomonin sanalaskut osoittivat, miten vanhan ajan viisaat olivat päässeet perille elämän perusteista. Niiden päätelmät olivat yhdenmukaisia siveysopin käsitysten kanssa. Ihmisten yhteisten tavoitteiden päämääränä tuli olla vain Jumalan tuntemus, johon oli pyrittävä palvelemalla Herraa tai olemalla lähimmäisten palveluksessa. Jokainen, joka hankki tietoa voiton tavoittelemiseksi eikä henkisesti tieteen vuoksi, tuli tuhoutumaan. Vasta järki lopulta voi saada aikaan järjestyksen. Näistä käsityksistä lähtien Arnalduksen omat mietelauseet kasvoivat elämänjärjestyksen säännöiksi.

Arnaldus sanoi lääketieteen olevan tiede huolehtia ihmisruumiin parantamisesta. Hänen mukaansa se oli nimenomaan tiedettä eikä vain yksinkertaista taitoa. Viisas ja hurskas lääkäri teki aina kaikkensa parantaakseen sairauden ennemmin lääkkeen tavoin vaikuttavilla ruoka-aineilla kuin pelkillä lääkeaineilla. Ruoka-aineet olivat hoidossa siitäkin syystä etusijalla, että niistä aiheutui vähemmän vahingollisia sivuvaikutuksia kuin lääkkeistä. "Ne ihmiset, jotka nuoruudessaan käyttävät usein lääkkeitä, tulevat varhain valittamaan vanhuusiän vaivoja."

Elämäntapojen sääntelyn oli tapahduttava tarkoin hoidettavan iän ja perusrakenteen mukaan. Ellei niitä tunnettu, jäivät myös hänen ruumistaan tarkoittavat parannuksen keinot tuntematta. Merkittävää oli se, että Arnaldus otti huomioon psyykkisten tekijöiden merkityksen sairauksien synnyssä. Ellei lääkäri hankkinut yksityiskohtaista tietoa elämänjärjestyksen ohjaamisesta, hän jäi parannustyössään aina puoskariksi. Oikean lääkärin piti pyrkiä saavuttamaan tuloksia teoissaan eikä sanoissaan, sillä sairauksia ei voitu parantaa puhumalla vaan taitojen avulla. Arnaldus korosti omien havaintojen merkitystä tunnustettujen hoitokeinojen käyttämiseksi kokeilemattomien sijasta.

Teoksessa "De Conservanda Iuventute et Retardanda Senectute" (Nuoruuden säilyttämisestä ja vanhuuden hidastamisesta) Arnaldus suositteli hoitomenetelmiksi elämänjärjestystä, kylpyjä, ruumiillisia harjoituksia ja alkemistisia lääkkeitä. Niillä lääkäreillä, jotka Arnalduksen tavoin osasivat lääkkeillä säännöstellä ihmisen perusnesteiden tasapainoa oikeaan suuntaan, oli mahdollisuus kehittää ihmisten täydellisyyttä ja siten valmistaa heille myös tietä taivasten valtakuntaan.

Arnaldus oli omana aikanaan tunnettu ja suurta luottamusta nauttiva lääkäri. Taitojensa vuoksi hän oli usein nähty vieras Roomassa paavin kuuriassa sekä Espanjan, Ranskan ja Italian kuninkaiden sekä monien ruhtinaiden hoveissa. Paavi Bonifatius VIII kutsui Arnalduksen useita kertoja hoitamaan sairauksiaan.

Arnalduksella oli kyky vaikuttaa suggestiivisesti tapaamiinsa henkilöihin ja sen seurauksena monet vallanpitäjät käyttivät hänen palvelujaan myös poliittisten ja hallinnollisten tehtävien hoidossa. Arnaldus uskoi itsekin voivansa vaikuttaa maailman asioiden kulkuun ja niin hänestä tuli lähes jatkuvasti vaeltava poliittinen vaikuttaja erityisesti Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa. Hän kuoli laivassa Välimerellä vuonna 1311 palatessaan diplomaatin tehtävissä Italiasta Espanjaan.

Kirjoitus on valmistunut tammikuussa 2000. Tarkistettu toukokuussa 2000. Julkaistu myös: Suomen Lääkärilehti 2000: 22: 2475.

Kirjallisuutta:

Bynum, W. F. and Porter, R. (editors): Companion Encyclopedia of the History of Medicine, Volume 2. First published 1993. Reprinted London 1994

Fåhræus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, I. Stockholm 1944

Leibbrand, W.: Heilkunde, Eine Problemgeschichte der Medizin. Printed in Germany 1954

Schipperges, H.: Lebendige Heilkunde. Von grossen Ärzten und Philosophen aus drei Jahrtausenden. Printed in Germany 1962

Schmitz, R.: Arnald von Villanova (gegen 1240 bis 1311). Teoksessa Die Berühmten Ärzte. Herausgegeben von R. Dumesnil und H. Schadewaldt. 2. deutsche Auflage. Köln [ilman painovuotta, noin 1970]

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. 1. Auflage 1993. Printed in Belgium 1997

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON