Arno
Forsius
Thomas John Barnardo (1845–1905) – lasten sosiaalisen huollon kehittäjä
Thomas John Barnardoa
koskevissa lähteissä on jonkin verran toisistaan poikkeavia tietoja. Tässä ei
ole ollut mahdollista tarkistaa niiden paikkansa pitävyyttä alkuperäisistä
lähteistä.
Thomas John Barnardon
(1845–1905) isä John Barnardo oli protestanttiseen
uskoon kääntynyt espanjalainen turkkuri, joka pakeni katolisesta kotimaastaan
ensin Saksaan, ja siirtyi sitten Hampurista Irlantiin. Siellä John Barnardo avioitui englantilaisen naisen kanssa, jonka
etunimi oli Abigail, ja Thomas John Barnardo syntyi tämän avioparin poikana Dublinissa vuonna 1845.
Koulunsa käytyään Thomas Barnardo
toimi Dublinissa viinikauppiaan kirjurina. Hän kiinnostui suuresti
kirjallisuudesta, mutta liityttyään vuonna 1862 evankeliseen ”Plymouth Brethren” –nimiseen uskonnolliseen
ryhmään hän hylkäsi kaiken muun kirjallisuuden paitsi Raamatun. Tämän
uskontokunnan jäsenillä oli merkittävä osuus sekä orjuutta vastustavassa että
raittiutta edistävässä toiminnassa. Barnardo päätti ryhtyi saarnaajaksi Dublinin slummeissa ja antautua myöhemmin
lähetyslääkäriksi.
Barnardo lähti vuonna 1866
Lontooseen opiskelemaan lääketiedettä, tarkoituksena toimia valmistuttuaan
lähetyslääkärinä Kiinassa. Lontoossa puhkesi pian vaikea koleraepidemia, johon
kuoli yli 5500 asukasta. Silloin Barnardo tuli
tietoiseksi kaupungin suurista sosiaalisista ongelmista ja hän luopui
suunnitelmastaan lähteä Kiinaan.
Barnardo perusti vuonna 1867 vanhaan,
aikoinaan aasien tallina toimineeseen rakennukseen köyhien lasten koulun, jossa
nämä voivat saada alkeisopetuksen. Näinä aikoina Barnardo
sai havaita, miten Lontoon East Endissä lapset
joutuivat asumaan kurjissa oloissa vajojen katoilla ja siltojen alla. Tämä
odottamaton näky vaikutti häneen niin, että hän päätti omistautua ahdingossa
elävien kodittomien lasten auttamiseen.
Pankkiiri Robert Barclayn
tuella Barnardo saattoi avata vuonna 1868 Stepneyssä Hope Streetin varrella kodittomille lapsille ensimmäisen kodin, jossa
oli kaksi rakennusta, toinen pojille ja toinen tytöille. Samana vuonna hän
aloitti kokopäiväisen harjoittelunsa lääketieteen opiskelijana Lontoon Whitechapelissa olevassa Royal Hospital
–sairaalassa. Lastenkoti sai pian nimen ”Dr. Barnardo’s Home”, vaikka Barnardo oli vasta opiskelujensa alkuvaiheessa.
Lasten huonon kunnon johdosta Barnardo teki päätökseen, että ketään koditonta lasta ei
saa käännyttää hänen lastenkotiensa ovelta, vaikka vapaita paikkoja ei
olisikaan. Hän myös päätti, että jokainen hoitoon otettu lapsi valokuvataan ja
valokuvat säilytetään albumeissa ja tapauskertomuksissa.
Vähitellen Barnardon taloudellinen
tila alkoi kohentua kirjoituksista ja saarnojen pitämisestä saatujen tulojen
ansiosta. Hänen elämänuransa sai uuden suunnan ja hänen lääketieteelliset
opintonsa keskeytyivät pitkäksi aikaa. Kesällä 1872 Barnardo
pystytti Limehousen Edinburgh Castle
–rakennuksessa olleen kuuluisan kapakan ulkopuolelle
suuren teltan. Siellä pidetyissä kokouksissa pari sataa henkeä illassa halusi julistaa
halunsa muuttaa elämäntapaansa. Seurauksena oli kapakan
asiakkaiden väheneminen siinä määrin, että se joutui pakkohuutokauppaan.
Sen jälkeen Barnado osti Edinburgh Castlen, ja muutti sen osittain raittiusravintolaksi ja osittain
lähetyskirkoksi, johon mahtui yli 3000 henkeä kerrallaan. Hän sai merkittävää
tukea rikkailta evankelisilta henkilöiltä.
Barnardo avioitui vuonna 1873 Syrie Elmslien kanssa. Aviopari
sai seitsemän lasta, joista kolme kuoli pienenä. Tytär Marjorie
sairasti Downin syndroomaa, ja sen johdosta Barnardo alkoi perustaa koteja lapsille, joilla oli
fyysisiä haittoja ja oppimisvaikeuksia. Aviopari sai häälahjana vuokravapaasti
käyttöönsä Mossford Lodge –nimisen maa-alueen Barkingsidessa.
Sinne Barnardo perusti kodin perheelleen ja lisäksi
sinne otettiin hoidettavaksi 40 tyttöä. Vähän ajan kuluttua talon naapurissa ollut vaunuvaja
muutettiin asunnoksi, jossa asui 60 tyttöä.
Vuonna 1874 Barnardo
avasi Hope Placessa
ensimmäisen aina avoinna olevan lastenkodin ”Ever Open Doors” –lastenkotien
ketjussa, joissa noudatettiin sääntöä: Yhdeltäkään kodittomalta lapselta ei saa
koskaan kieltää sisäänpääsyä. Barnardo pystytti
valokuvaamon, jossa kaikki lapset valokuvattiin tullessa ja muutaman kuukauden
kuluttua, kun he olivat toipuneet kadulla asumisen rasituksista. Näitä lasten ”ennen
ja jälkeen” kuvia myytiin yksittäin tai pareina. Niistä kertyneillä rahoilla Barnardo saattoi tehdä toimintaansa tunnetuksi ja saada
varoja laupeudentyöhönsä. Hän alkoi myös julkaista omaa lehteä ”The Children's Treasury” (Lasten
aarreaitta).
Järjestön toiminnan kasvu pakotti
hallinnollisiin muutoksiin vuonna 1875. Järjestön nimeksi tuli ”Dr. Barnardo´s Homes” ja Thomas Barnardosta tuli
sen johtaja. Järjestölle nimettiin johtokunta (Committee
of management) sekä hallintoneuvosto (Council of trustees) valvomaan järjestön varoja ja toimintapäätöksiä.
Järjestö alkoi julkaista lehteä ”Night and Day” (Yö
ja päivä).
Barnardon lääkärin opinnot olivat jääneet kesken, mutta hän
suoritti vuonna 1876 Edinburghissa alemman lääketieteellisen tutkinnon
eli kirurgin tutkinnon ja liittyi siellä kirurgiseuran (Royal College
of Surgeons) jäseneksi. Samana vuonna Barnardon aviopari päätti avata Essexissä tyttökotien kylän ”Girls’
Village Home”, johon suunniteltiin runsaasti 30
asuintaloa. Kylän rakentaminen perustui Ranskasta ja Saksasta saatuihin lastenhuollon
malleihin, joten siitä oli muodostumassa erilainen kuin sen ajan muut
laajamittaiset laitokset. Essexiin
suunniteltu tyttökotien kylä saatiin rakennetuksi
vuonna 1879 ja siellä oli lopuksi kaikkiaan 90 asuintaloa sekä
mm. oma koulu, pesula ja kirkko. Kylässä oli asukkaita yli 1000,
tosinaan jopa enemmän kuin 1500.
Vuonna 1877 Barnardo
oli joutunut ankariin kiistoihin Stepneyssä
toimivien
evankelisten aatetoveriensa kanssa. Häntä syytettiin taloudellisista
väärinkäytöksistä, julmuudesta lapsia kohtaan, moraalin ja
uskonnollisen opetuksen
puutteista sekä lasten pitämisestä laitoksissa vastoin heidän tahtoaan.
Lisäksi häntä moitittiin siitä, että lastenkodeissa esiintyi paljon
sairauksia, jotka johtuivat puutteellisesta ravinnosta ja heikoista
hygieenisistä oloista. Kiista
johti oikeudenkäyntiin, jossa kaikki syytteet Barnardoa
vastaan hylättiin. Lasten valokuvien myynti lopetettiin näihin aikoihin. ”The Childrens Treasury” –lehti oli alkanut
tuottaa tappiota ja Barnardo lopetti sen
julkaisemisen.
Vuoteen 1879 mennessä Barnardo
oli perustanut yli 50 orpokotia Lontoossa. Aina avoimien ovien periaate oli aiheuttanut
Barnadolle huolestumista orpokotien jatkuvan ylikuormitukseen
vuoksi ja hän pyrki löytämään keinoja tilanteen helpottamiseksi. Hän ajatteli,
että ulkomailla saattaisi olla parempia tulevaisuudennäkymiä ja hän ryhtyi toteuttamaan kodittomien
lasten siirtämistä ulkomaille. Tarkoituksena oli sijoittaa lapsia Ison-Britannian
merentakaisiin siirtomaihin ja vuonna 1882 lähetettiin ensimmäiset 51 poikaa Kanadaan.
Barnardo uskoi lasten hyötyvän siitä, että heidät
lähetettäisiin pikaisesti pois Lontoon East Endin
ahtaista slummeista. Tämä suunnitelma osoittautui epäonnistuneeksi. Myöhemmin
vuonna 1900 Barnardo otti käyttöön toimintatavan,
että ulkomaille siirrettävien lasten oli oleskeltava 2–3
kuukautta jossakin järjestön lastenkodissa ennen matkalle lähettämistä.
Lasten lähettäminen ulkomaille jatkui vuosien
ajan. Kohdemaina olivat Englannin silloisista siirtomaista sekä Kanada että
Australia. Vuoteen 1905 mennessä näihin maihin oli lähetetty kaikkiaan
18 000 lasta. Tämä luku tarkoittaa, että siirtomaihin lähetettiin
keskimäärin 1000 lasta vuosittain. Todellisuudessa Barnardo vain jatkoi Englannissa pitkään jatkuneita perinteitä, joiden
eräänä tarkoituksena oli ollut siirtomaiden asukasmäärän lisääminen.
Kesällä 1883 Peterboroughissa,
100 km Lontoosta pohjoiseen olevassa kaupungissa, asunut miljonääri George A. Cox tarjosi Barnardolle mahdollisuuden,
että tämä voi perustaa valintansa mukaan Coxin
omistamilla mailla olevaan rakennukseen kodin asunnottomille englantilaisille lapsille.
Barnardo valitsi niistä Hazelbrae’n
ja aloitti siellä heti talon kunnostamisen lasten käyttöön.
Vuonna 1887 Barnardo otti
käyttöön uuden toimintamallin lähettämällä 330 poikaa täysihoitoon ”hyviin
maalaiskoteihin”, pois slummeista ja niiden saastuttavasta elämästä, joiden hän
uskoi olevan haitallisia lasten fyysiselle ja moraaliselle hyvinvoinnille.
Barnardo avasi vuonna 1888 kaksi
suojapaikkaa prostituoitujen lapsille. Barnardo ei
katsonut yleisen käsityksen mukaisesti prostituutiota ensisijaisesti synniksi, vaan osaksi
laajempaa naisten taloudellista ja sosiaalista hyväksikäyttöä. Prostituoitujen
kuuluessa Barnardon sosiaalisen toiminnan piiriin
hänet liitettiin tutkittavien joukkoon, kun Englannissa selvitettiin vuonna
1888 suurta kohua herättänyttä prostituoitujen sarjamurhaa. ”Jack The Ripper” –nimellä (Viiltäjä-Jack) tunnetun murhaajan henkilöllisyyttä ei saatu
koskaan selvitetyksi. Barnardoon kohdistuneet epäilyt
olivat niin julkisia, että hänen oli laadittava omasta syyttömyydestään
vakuuttava kirjoitus The Times –lehteen.
Vuonna 1889 Barnardo avasi
taas uuden sosiaalisen avustustyön muodon sijoittamalla aviottomien naisten
lapsia hoidettavaksi lähellä oleviin perheisiin, niin että naiset voivat käydä
työssä. Barnardo oli vaikuttamassa vuonna 1891
lainmuutokseen, joka asetti lasten hyvinvoinnin vanhempien oikeuksien
yläpuolelle.
Thomas
Barnardon perustama ”Dr. Barnardo’s Homes” liitettiin vuonna 1899
järjestöön ”The National Incorporated Association for the Reclamation of
Destitute Waif Children”. Yhteisön toimintaa pidetään yllä pääasiallisesti
lahjoitusvaroin.
”Dr. Barnardo’s Homes” perusti vuonna 1903
Englannissa lähellä Norwitchia merimieskoulun ”Watts Naval training
school”, jossa oli 320 oppilaspaikkaa
merimiesten kouluttamiseksi sekä merivoimia että kauppalaivoja varten.
Hankkeen teki mahdolliseksi E. H. Watts'in myöntämä taloudellinen tuki.
Oppilaitos
saatiin avatuksi vasta vuonna 1906.
Thomas John Barnardo
kuoli kotonaan sepelvaltimovikaan vuonna 1905. Silloin ”Dr. Barnardo’s Homes” –järjestöllä oli 96 lastenkotia ja niissä noin
8000 lasta, ja 4000 lasta oli sijoitettuna muualle täysihoitoon. Kaikkiaan 18000 lasta oli lähetetty lähes 20 vuoden aikana siirtolaisina Kanadaan ja
Australiaan.
Kirjallisuutta:
Barnardo's Timeline, Internet http://www.goldonian.org/barnardo/tb_timeline.htm .
(The) Encyclopaedia Britannica 1910, Volume 3, AUS to BIS, Hakusana Barnardo, Thomas John (1845–1905). New York 1910.
Smith, M. K. (2002) 'Thomas John Barnardo ('the Doctor')', the encyclopedia of informal education, Internet http://www.infed.org/thinkers/barnardo.htm .
Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2010.