Arno Forsius

Frans Josef von Becker (1823–1890) – Helsingin yliopiston farmakologian sekä silmätautiopin professori

Frans Josef von Becker oli Helsingin Aleksanterin yliopistossa fysiologisen kemian ja farmakologian professori vuosina 1854–1885 (vuoteen 1857 opetusalan nimenä oli farmasia ja farmakologia). Sen ohella hän oli samanaikaisesti ylimääräinen silmätautiopin professori vuosina 1871–1885. Hänen osakseen tuli näin kahden uuden, toisistaan huomattavasti poikkeavan opetusalan käynnistäminen.

Katso myös kirjoitusta "Silmätautien erikoisalan kehitystä Suomessa 1800-luvulla".

Perhe ja opiskelu

Frans Josef von Becker syntyi Turussa vuonna 1823. Hänen vanhempansa olivat Turun akatemian historian apulainen, suomenkielen tutkija ja Turun Viikko-Sanomien perustaja Reinhold von Becker (1788–1858) ja Carolina Idestam (1797–1858). Perheeseen syntyi kaikkiaan seitsemän lasta, joista Frans Josef oli vanhin. Lapsista kolme seuraavaa kuoli jo lapsena. Aikuiseksi eläneistä on syytä mainita tuomari ja taidemaalari Adolf von Becker 1831–1909 ja kirjailija Carl Hugo von Becker (1834–1911). Perhe muutti pian Helsinkiin, jossa Reinhold von Becker toimi senaatin suomen kielen kääntäjänä. Perhe oli perinyt Carolina Idestamin (Idman vuoteen 1819) kautta tämän lapsettomalta adoptioisältä Carl Johan Idestamilta (1759–1821, aatel. 1814, aik. Idman) huomattavan varallisuuden. Carolina Idestamin oikeat vanhemmat olivat adoptioisän veli Daniel Idman (1761–1806) ja Ulrika Charlotta Mörtengren (1770–1823).

Frans Josef von Becker valmistui ylioppilaaksi vuonna 1839 Helsingin yksityislyseon käytyään ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon Savokarjalaisen osakunnan jäsenenä. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1844 ja valmistui filosofian maisteriksi samana vuonna. Lisäksi hän opiskeli myös piirustusta. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1847 ja lisensiaatiksi vuonna 1850. Becker oli kandidaattiaikanaan kolerasairaalan vt. lääkärinä Helsingissä vuonna 1848 ja koleralääkärinä Porvoossa vuonna 1849. Tällä kerralla koleraa esiintyi Suomen etelärannikolla ja osaksi sisämaassa. Tautiin kuoli sen aikana noin 900 henkeä. Tilanne oli vaikein juuri Porvoossa kesällä 1849, sillä siellä tautiin sairastui 252 henkeä, joista 108 kuoli.

Frans Josef von Becker solmi vuonna 1857 avioliiton Johanna Karolina Ascholin’in (1836–1887) kanssa, jonka vanhemmat olivat Helsingin piirilääkäri Johan Ascholin (1804–1857) ja Elisabet Heyno (1816–1843). Avioliitto oli lapseton.

Becker oli Finska Läkaresällskapetin jäsen ja seuran puheenjohtaja vuosina 1867 ja 1874 sekä sihteeri vuosina 1855–1857. Hän oli myös Suomen Tiedeakatemian puheenjohtaja vuosina 1869–1870. Hän kuului Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan usean vuoden ajan. Hän oli von Becker -suvun edustajana aatelissäädyssä säätyvaltiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1885.

Becker sai vuonna 1885 eläkkeelle siirtyessään sai valtioneuvoksen arvonimen. Häntä vaivasi vanhemmiten lisääntyvä kuurous ja hän kuoli anemia perniciosaan 67-vuotiaana vuonna 1890. Hänen puolisonsa oli kuollut jo vuonna 1887. Lapsettomaksi jäänyt Becker testamenttasi suurimman osan omaisuudestaan Helsingin kaupungille kasvatus- ja opetuslaitoksen perustamiseksi sokeille lapsille.

Farmakologian ja farmasian professuuri

Helsingin yliopistoon oli perustettu jo vuonna 1845 farmasian ja farmakologian professuuri, lakkautetun kasviopin apulaisprofessorin viran tilalle. Se oli tiedekunnan neljäs vakinainen professuuri. Hakijoista J. E. A. Wirzénin pätevyys oli hylätty ja J. W. Engel oli kuollut ennen viran vastaanottamista vuonna 1849. Sen vuoksi virka tuli uudelleen haettavaksi.

Lääkäriksi valmistuttuaan Becker toimi vuonna 1850 Hämeenlinnan vt. linnan-, lasaretin ja kaupunginlääkärinä. Hän oli päättänyt hakea farmasian ja farmakologian professorin virkaa, minkä vuoksi hän lähti pian opintomatkalle Saksaan, pätevöityäkseen sitä varten. Becker harjoitti vuosina 1851–1853 jatko-opintoja Göttingenin, Leipzigin ja Wienin yliopistoissa. Tänä aikana hän sai havaita silmätautien alan nopean kehityksen, sen jälkeen kun Herman von Helmholtz oli esitellyt kehittämänsä oftalmoskoopin julkisuudessa vuonna 1851.

Becker laati vuonna 1852 tohtorinväitöskirjan ”Anatomisk beskrifning över de sex första cerebralnervparen hos Sus scrofa Linn.”, mutta lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hänet promovoitiin vasta vuonna 1860. Hän julkaisi vuonna 1853 väitöskirjan ”Om kolhydraternas förändring inom den lefvande djurkroppen” ja se julkaistiin myös saksaksi käännettynä vuonna 1854. Saksassa Beckeristä käytettiinkin leikillisesti nimeä ”der Zucker-Becker”. Hänet todettiin päteväksi farmasian ja farmakologian professorin virkaan ja nimitettiin siihen vuonna 1854. Virka muutettiin vuonna 1857 fysiologisen kemian ja farmakologian professuuriksi, johon kuului edelleen velvollisuus opettaa farmasian alan kemiaa.

Professuurin alaisena laitoksena toimi farmaseuttinen laboratorio, jonka Becker perusti apteekkari K. J. Vikbergin taloon Erottajalle. Sieltä laboratorio muutti vuonna 1869 anatomian ja fysiologian laitosrakennukseen (Fabianinkatu 35). Professorin apuna oli vuodesta 1864 assistentti, joka käytännössä huolehti laboratorion toiminnasta sekä pääasiallisesti myös lääketieteen- ja farmasiankandidaattien opetuksesta. Beckerin osuus farmakologian ja farmasian käytännön opetuksessa jäikin kovin vähäiseksi. Farmaseuttisen laboratorion assistentiksi vuonna 1875 tullut Ernst Edvard Sundvik (1849–1918) määrättiin vuonna 1879 fysiologisen kemian ja farmakologian vt. professoriksi ja hänestä tuli Beckerin seuraaja viran varsinaisena haltijana vuonna 1886.

Lääkintätoimen pääjohtaja Lars Henrik Törnroth sai senaatilta joulukuussa 1856 tehtäväkseen laatia ehdotus apteekkilaitoksen uudelleen organisointia varten. Hän valmisti sitä koskevan luonnoksen yhdessä Beckerin ja apteekkari Mauritz Mexmontanin kanssa. Tämä laaja ja perusteellinen ehdotus apteekkarintointa harjoittaville annettavista määräyksistä lähetettiin senaatille joulukuussa 1859. Asian käsittely annettujen lausuntojen jälkeen ei tuottanut tulosta, ja uudistus toteutui lopulta vuonna 1928 annetun lain perusteella.

Collegium medicumin jäsenenä Becker laati vuonna 1868 myös ehdotuksen myrkyllisten väriaineiden kieltämistä koskevaa asetusta varten. Lääkintätoimen ylihallitus lähetti kyllä sen perusteella annetun lausunnon senaatille, mutta "asetus myrkkyjen kaupitsemisesta Suomessa" annettiin vasta vuonna 1888.

Lääkintätoimen ylihallituksen uudelleen organisointia varten nimitettiin vuonna 1874 komitea, jonka eräänä jäsenenä oli myös Collegium medicumiin kuuluva Becker. Hän liitti marraskuussa 1875 senaatille annettuun esitykseen eriävän mielipiteen, jonka mukaan suunniteltuun lääkintöhallitukseen olisi saatava farmasian ja kemian alaan kuuluvien asioiden käsittelyä varten erillinen virkamies. Tämän olisi oltava taitava ja kokenut apteekkari, jolla olisi oltava lääkintöneuvoksille kuuluva äänivalta apteekkilaitosta koskevissa asioissa. Senaatti yhtyi Beckerin näkemykseen apteekkialan asessorin viran perustamisesta. Asessorilla oli oltava apteekkarintutkinto eikä hän saanut samanaikaisesti pitää omaa apteekkia. Lääkintöhallitusta koskeva asetus annettiin ja tuli voimaan vuonna 1878.

Farmaseuttien opetuksen järjestäminen oli ollut vireillä 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Sen toteuttamista varten asetettiin Beckerin johdolla vuonna 1879 komitea harkitsemaan asiaa. Tämä komitea ehdotti, että farmasian alan opetus soveltuisi parhaiten Teknilliseen korkeakouluun. Vastaavaan ratkaisuun oli päädytty esim. Sveitsin Zürichissä. Senaatti ei kuitenkaan hyväksynyt opetuksen siirtämistä pois Helsingin yliopistosta ja lääkintöhallituskin piti yliopiston vaihtoehtoa taloudellisesti edullisempana. Asetus farmaseuttisesta opetus- ja tutkintotoimesta Suomessa annettiin varsin pitkän käsittelyn vasta tammikuussa 1897. Opetus säilyi sen mukaan Helsingin yliopistossa fysiologisen kemian ja farmakologian professorin alaisena.

Yliopistossa Becker oli varsinaisena professorina konsistorin jäsen. Sen lisäksi hän oli lääketieteellisen tiedekunnan dekaani vuosina 1871–1882 sekä yliopiston vararehtori syyslukukaudella 1881. Hän toimi myös promoottorina vuonna 1882, ilman juhlallista promootiota.

Kilpailu kirurgian professuurista

Professorin palkka oli niukka ja senkin vuoksi Becker katseli itselleen sopivaa lääkärintyötä ja praktiikkatuloja. Hän tunsi suurta mielenkiintoa silmätautien hoitoa kohtaan, joka kuului Suomessa silloin kirurgian erikoisalan yhteyteen. Heti 1850-luvun puolivälin jälkeen avautui Helsingissä oivallinen mahdollisuus, kun kirurgian professori Lars Henrik Törnroth (1796–1864) siirtyi vuonna 1857 lääkintätoimen pääjohtajan vakinaiseen virkaan, hoidettuaan sitä virkaa tekevänä jo vuodesta 1855 alkaen. Samalla synnytysoppi erotettiin kirurgiasta omaksi opetusalakseen, johon kuuluivat lisäksi naistentaudit ja lastentaudit. Silmätautien opetusvelvollisuus kuului edelleen kirurgian yhteyteen.

Kirurgian vt. professoriksi määrättiin vuonna 1857 Joachim Wilhem Pipping (1818–1858), joka oli myös ensisijainen ehdokas avoimeksi tulleeseen professorin virkaan. Becker on suorittanut vuonna 1857 kirurgian klinikassa ensimmäisen kaihileikkauksensa, jossa Pipping oli avustajana. Becker on oli jälleen vuosina 1857–1858 opintomatkalla Saksassa, Ranskassa ja Alankomaissa. Berliinissä hän sai opetusta mm. Albrecht von Graefen (1828–1870) yksityisessä silmäklinikassa. Becker oli sen jälkeen kirjeenvaihdossa Graefen kanssa tämän kuolemaan saakka. Pariisissa Beckerin opettajana oli L. A. Desmarres ja Utrechtissa F. C. Donders.

Beckerin opintomatkalla oli tavoitteena kirurgisten ja erityisesti silmäkirurgisten taitojen kehittäminen. Kotimaahan vuonna 1858 palattuaan Becker aloitti silmälääkärin vastaanoton ja teki myös kotikäyntejä silmäpotilaiden luokse. Hän leikkasi kirurgian klinikassa paljon silmäpotilaita ja teki siellä mm. vuonna 1859 ensimmäiset kaihileikkaukset Graefen uudella lineaariekstraktiomenetelmällä.

Pipping kuoli yllättäen vuonna 1858. Sen jälkeen vahvin ehdokas kirurgian professorin virkaan oli Jakob August Estlander (1831–1881), joka oli hankkimassa kokemuksia tehtävää varten kaksi vuotta kestäneellä opintomatkalla Euroopassa. Hänen kilpahakijakseen tuli nyt Becker, joka toimi kirurgian vt. professorina vuosina 1858–1859. Hän laati vuonna 1859 professuuria varten väitöskirjan ”Om resektion uti knäleden”, jota ei kuitenkaan kelpuutettu tiedekunnassa. Kirurgian professoriksi nimitettiinkin vuonna 1860 Estlander. Myös hän oli perehtynyt silmätauteihin opintomatkallaan Keski-Euroopassa ja Britanniassa, ja professoriksi tultuaan hän perusti kirurgiseen klinikkaan erillisen silmätautien osaston vuonna 1861.

Toiminta silmätautien professuurin puolesta

Hävittyään kilpailun kirurgian professuurista Becker alkoi taistelun itsenäisen silmätautiopin puolesta. Hän teki vuonna 1860 kenraalikuvernööri F. W. R. Bergille esityksen erillisen 20-paikkaisen silmäsairaalan perustamisesta Helsinkiin. Samalla hän ajoi voimakkaasti erillisen silmätautiopin professuurin perustamista Helsingin yliopistoon, tavoitteena aivan ilmeisesti tulla nimitetyksi viran haltijaksi. Seuraavassa käsitellään asiaa vain pääpiirteittäin (Lyhennettynä N. Pesosen teoksen mukaan).

Becker oli hankkinut tilastoja sokeiden määristä eri maissa. Hän arvioi sokeiden määrän Suomessa olevan noin 3500, ja silmäsairaita hän päätteli olevan viisinkertainen määrä eli noin 17 500. Becker oli tarkastanut maan kaikkien sairaaloiden potilaspäiväkirjat vuodelta 1858 ja todennut, että niissä oli ollut silmätautien vuoksi hoidettuja potilaita yhteensä vain 739. Hän päätteli myös, että sairaaloiden lääkärit eivät voineet saada riittävästi tietoja silmätaudeista, koska heillä ei ollut mahdollisuuksia opiskella ulkomailla ja koska kotimaassa ei ollut silmätaudeissa opetusta antavaa lääkäriä. Kahden lukukauden aikana Helsingin yleiseen sairaalaan oli pyrkinyt 276 silmätauteja sairastavaa, heistä 134 vähävaraisia, ja sairaalahoidossa oli ollut vain 24 potilasta. Useimmat oli jouduttu käännyttämään pois parantumattoman sairauden tai tilanpuutteen vuoksi. Tällaisen tilanteen vallitessa monen potilaan sairaus ehtisi pahentua parantumattomaksi ennen hoitoon pääsyä. Lisäksi maassa tarvittaisiin lisää silmätauteihin erikoistuneita lääkäreitä. Becker totesi, että Euroopan suurimpiin kaupunkeihin oli jo perustettu silmäsairaaloita ja ehdotti sellaisen perustamista myös Helsinkiin. Lisäksi Becker ilmoittautui halukkaaksi sairaalan johtajaksi professorinviran palkalla.

Senaatti pyysi lääkintätoimen ylihallitukselta lausunnon Beckerin ehdotuksen johdosta. Ylihallitus ei pitänyt ehdotusta asiallisena, mutta sen sijaan se kannatti pääjohtajan tekemää esitystä lääninsairaaloiden paikkaluvun lisäämisestä, jotta myös silmäpotilaat pääsisivät hoitoon lähempänä asuinpaikkaansa. Myös yliopiston lääketieteellinen tiedekunta vastusti Beckerin ajatuksia.

Kenraalikuvernöörin määräyksestä tuomiokapitulit keräsivät Suomessa papiston välityksellä tietoja seurakuntien sokeiden määristä vuonna 1862. Täysin sokeita miehiä oli tilastojen mukaan yhteensä 4591, joista miehiä 1609 ja naisia 2982. Sen perusteella joka 372. henkilö oli sokea. Sokeita oli 10 000 asukasta kohden koko maassa keskimäärin 27 henkeä. Pohjois- ja Itä-Suomessa lukema oli noin 35 henkeä ja Uudenmaan läänissä 14.

Finska Läkaresällskapetin kokouksessa keskusteltiin vuonna 1865 sokeiden suuresta määrästä. Silloin perustettiin asiaa selvittämään toimikunta, jonka jäseniksi tulivat Beckerin lisäksi lääkintätoimen ylihallituksen kamreeri F. J. Rabbe ja silmätauteja hoitanut kirurgi Gustaf Julius Strömborg. Samana vuonna 1865 piirilääkäreiltä koottujen tietojen mukaan maassa oli täysin sokeita 3900 ja lisäksi 3500 puolisokeaa. Strömborg arvioi kuitenkin täysin sokeiden määräksi 5000 eli 26,3 sokeaa 10 000 asukasta kohden. Rabben lopullisen tilaston mukaan lukema oli 28,7 sokeaa 10 000 asukasta kohden, joten sokeus oli Suomessa 10-kertainen moniin Euroopan maihin verrattuna. Tärkeimpänä sokeuden syynä pidettiin trakoomaa, tarttuvaa sidekalvontulehdusta.

Sokeiden määriä koskevat tilastot muokkasivat mielipiteitä Beckerin kannalta otollisemmiksi ja myös vuonna 1863 vt. pääjohtajaksi tullut Knut Felix von Willebrand (1814–1893) oli myönteinen asialle. Hän ottikin asian uudelleen esille ja lääkintätoimen ylihallitus lähetti vuonna 1869 asiaa koskevan mietinnön senaatille. Yliopistossa asia ei edistynyt ja asia siirrettiin komitealle, jonka tehtävänä oli uudistaa yliopiston sääntöjä. Tiedekunta painotti anatomian ja fysiologian professuurin jakamista, mutta piti kyllä hyödyllisenä myös oftalmologian, syfilidologian, psykiatrian ja pediatrian professuurien saamista.

Senaatti pyysi asiasta uudet lausunnot sokeiden suuren määrän johdosta ja 30.5.1870 antamassaan lausunnossaan Collegium medicum korosti oftalmologian oppituolin perustamisen tarpeellisuutta. Nyt tilanne oli muutenkin muuttumassa ja keisarin 3.5.1871 antamalla asetuksella määrättiin, että Helsingin yliopistoon on perustettava oftalmologian ylimääräinen professorinvirka ja erillinen silmäklinikka. Varakansleri Casimir von Kothen teki viran hoitajasta oman esityksensä kanslerille, joka oli kruununperijä ja tuleva keisari Aleksanteri III. Sen mukaisesti keisari määräsi jo 14.6.1871 Beckerin hoitamaan oftalmologian ylimääräräistä professuuria varsinaiselle professorille kuuluvin eduin. Nimitysasian vaiheista käytiin jälkeenpäin pitkällinen polemiikki yliopiston hallinnon sisällä.

Silmätautiopin ylimääräinen professori

Frans Josef von Beckeristä tuli siten vuonna 1871 Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen silmätautien professori. Virka oli ylimääräinen ja sen vuoksi Becker ei halunnut luopua fysiologisen kemian ja farmakologian varsinaisen professorin virasta, joka takasi hänelle jäsenyyden ja vaikutusvallan yliopiston konsistorissa ja Collegium medicumissa. Beckerille myönnettiinkin oikeus hoitaa aikaisempaa virkaansa silmätautien ylimääräisen professorin viran ohella.

Uusi silmäklinikka perustettiin Uuden klinikan (Unioninkatu 33) pohjoissivulla olevaan siipeen, sen 2. kerrokseen, jossa oli ollut aikaisemmin assistenttilääkärien asuntoja. Opetustoiminta alkoi heti syyslukukaudella 1871. Välttämätön kliininen toiminta ennen uusien tilojen käyttöön saamista tapahtui edelleen kirurgian klinikan tiloissa. Uusi silmäklinikka avattiin helmikuussa 1873. Se käsitti 12 huonetta, joista kahdeksan oli potilashuoneita, niistä kaksi miehille, kolme naisille ja lapsille sekä kolme yksityispotilaille. Sairaansijoja oli miehille 10 ja naisille 10 eli yhteensä 20, niistä puolet vähävaraisille tarkoitettuja vapaapaikkoja. Klinikan suurinta huonetta käytettiin potilaiden vastaanotto-, tutkimus- ja hoitohuoneena sekä lisäksi myös leikkaussalina. Klinikan henkilökuntana oli professorin lisäksi kolme muuta työntekijää: assistenttilääkäri, sairaanhoitaja ja renki.

Silmätautien hoitoon perehtyviä assistenttilääkäreitä Beckerin aikana olivat Lars Johan Edvin Homén, Karl Johan von Fieandt, Karl Fridolf Printz, Karl Reinhold Wahlfors ja Gustav Albert Nordman. Heistä Wahlforsista tuli Beckerin seuraaja silmätautiopin professorina. Lisäksi klinikassa sai silmätautien hoidon kokemusta kolme palkatonta assistenttilääkäriä, nimittäin Ernst Alexander Homén, Reinhold Fredrik Fabritius ja Werner Lindman. Sairaalan hoitajattaret Beckerin aikana olivat Vilhelmina Lindqvist vuosina 1873–1874, Amalia Örn vuosina 1874–1876 ja Maria Wahlman vuodesta 1876.

Becker oli aktiivinen tutkija ja kirjoittaja. Hänen kirjoitustensa aiheet on mainittu kirjoituksen lopussa olevassa luettelossa. Hän suoritti myös paljon silmätautien alan leikkauksia ja oli siinä hyvä opastaja apulaisilleen. Becker jatkoi klinikassa kaihileikkauksien tekemistä Graefen lineaariekstraktiomenetelmällä. Glaukoomatapausten hoidossa hän käytti Graefen iridektomialeikkausta. Karsastusleikkauksia hän suoritti paljon. Niillä oli kuitenkin vain kosmeettinen merkitys, sillä pitkään kestäneissä tapauksissa näön palautuminen karsastaneeseen silmään ei yleensä onnistunut. Becker suoritti klinikassaan myös ensimmäisen verkkokalvon irtauman hoidon maassamme vuonna 1875 kovankalvon punktiota käyttäen. Beckerin professorikauden tulokset olivat varsin hyvät siihen nähden, että esim. silmän paikallispuudutus kokaiiniliuoksella otettiin käyttöön vasta vuonna 1884 ja että antiseptiikan ja aseptiikan noudattaminen ei ollut vielä mahdollista hänen klinikkansa alkeellisissa oloissa.

Lopuksi vielä eräs silloista ajankuvaa valottava tapahtuma. Henrik Lappalainen oli tullut Helsingin yleiseen sairaalaan vuonna 1858 tutkittavaksi vatsavaivojen vuoksi. Silloin ylilääkärinä toiminut Becker oli todennut potilaan oikean silmän karsastavan nenän juurta kohden. Becker, joka oli erityisen kiinnostunut karsastusleikkauksista, määräsi potilaan otettavaksi sairaalaan. Kun potilas vietiin leikkaussaliin, hän kyllä ihmetteli silmän leikkaamista vatsavaivojen vuoksi. Potilaalle annettiin kloroforminukutus karsastusleikkausta varten. Avustavan lääkärin tarttuessa pihdeillä sidekalvoon siihen tuli repeämä ja niin suuri verenvuoto, että leikkausta oli lykättävä. Potilas vietiin lepäämään pimeään huoneeseen, jossa sattui olemaan myös silmätippuria sairastava potilas. Tauti tarttui Lappalaisen leikattuun silmään, joka alkoi märkiä lisääntyvästi. Häntä hoidettiin sairaalassa kolmatta kuukautta ja kotiin päästessä hän oli menettänyt näön oikeasta silmästään. Potilas päätti hakea Beckeriltä 500 ruplaa korvausta näkökyvyn menettämisestä ja lisäksi asian johdosta aiheutuneista kuluista. Tapausta puitiin eri oikeusasteissa ja yli 4 vuotta myöhemmin keisari-suuriruhtinas vahvisti Turun hovioikeuden päätöksen, jonka mukaan Beckerille langetettiin 7 ruplaa 20 kopeekkaa sakkoja ja velvoitettiin lisäksi maksamaan Lappalaiselle 250 ruplaa korvauksena kivusta, särystä, ajanhukasta ja matkakustannuksista. (Lyhennettynä N. Pesosen teoksen mukaan.)

Frans Josef von Beckerin julkaisuja (luettelo ei ole täydellinen):

Anatomisk beskrifning över de sex första cerebralnervparen hos Sus scrofa Linn. 1852.
Om kolhydraternas förändring inom den lefvande djurkroppen. 1853.
Über das Verhalten des Zuckers beim thierischen Stoffwechsel. 1854.
(Meddelande:) Om användningen af de af Donders upptäckta stenopeiska ögonen, till förbättrande af synförmågan vid fördunklingar af hornhinnan. Notisblad för läkare och farmacevter 1855: 81–85.
Strabismus convergens opererad under chloroform-narkos. Notisblad för läkare och farmacevter 1858: 11–12.
Om resektion uti knäleden. 1859.
Om den minsta bild som kan uppfattas med ögat, och dess förhållande til näthinnans elementer. 1860.
Bidrag till Retinas anatomi och fysiologi. 1860.
Om accommodationsmechanismen uti ögat. Notisblad för läkare och farmacevter 1861: 65–78. [Otsikko on virheellinen, kirjoitus käsittelee kaihileikkausta Albrecht von Graefen menetelmällä.]
Untersuchungen über den Bau der Linse bei dem Menschen und den Wirbeltieren. 1863.
Kort framställning af refraktionsanomalierna och deras följder af F. C. Donders. Notisblad för läkare och farmacevter 1864: 113–141.
Modifikation uti knifföringen vid linearextraktion af starr. 1870.
Om nervernas slutända i näthinnan hos människan och djuren. 1870.
Amyloiddegeneration af tarsi. Finska Läkaresällskapets Handlingar 1875: 17: 150–155.
Ett fall af aflossad corpus ciliare, jämte aflossad retina. Finska Läkaresällskapets Handlingar 1875: 17: 173.
Några ord om blindhet och trachom med fästad afseende på finska förhållanden. Program till prof. J. W. Runebergs installation. Helsingfors 1877. 41 s.
Om synpurpurn och optografin. 1878.

Kirjoitus on valmistunut toukokuussa 2006. Se on omistettu LT, ylilääkäri Juha Välimäelle kiitoksena hänen lääkärinä antamastaan avusta.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: [The] History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Societas Scientiarum Fennica. Helsinki 1975.

Forsius, H. ja Nikupaavo, A.: I. Suomen oftalmologian vaiheista, II Suomen Silmälääkäriyhdistyksen historia vv. 1911–1989. Suomen Silmälääkäriyhdistys – Finlands Ögonläkareförening ry ja Huhtamäki Oy Leiras. Helsinki 1990.

Lahtinen, A. ja Issakainen, T.: Fiat lege artis. Sata vuotta opetusta Helsingin yliopiston farmasian laitoksessa. Suomen farmaseuttinen yhdistys ry. Jyväskylä 1997.

Leikola, A.: Becker, Frans Josef von (1823–1890) silmälääketieteen professori, farmasian ja farmakologian professori, valtioneuvos. Suomen kansallisbiografia 1, Aaku – Browallius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2003.

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. WSOY. Porvoo 1980.

Vannas, S., Nikupaavo, A. ja Jokivartio, M.: Helsingin yliopiston silmäklinikan historia 1871–1971. Käytännön lääkäri 1971: 2: 1–72.

Helsingin yliopisto, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 http://matrikkeli/helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ Internet 2006.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON