Arno Forsius

John Brown (1735–1788) ja brunonismi

John Brown oli 1700-luvun loppupuolella tunnettu brittiläinen lääketieteen teoreetikko, joka kehitti ns. ärsyketeorian sovellutuksineen. Hän syntyi vuonna 1735 Skotlannin Berwickshiressä lähellä Prestonia. Koulunsa Duns´issa päätettyään Brown luki Edinburghin yliopistossa aluksi teologiaa, mutta alkoi jo vuonna 1759 opiskella lääketiedettä professori William Cullenin johdolla. Samanaikaisesti Brown oli kotiopettajana Cullenin perheessä ja toimi tämän avustajana opetustehtävissä.

Brown (latinaistettuna Brunonius) kehitteli jo Cullenin oppilaana brunonismina tunnetun teoriansa. Sen vuoksi Brown riitaantui vähitellen Cullenin ja muidenkin lääketieteen professorien kanssa. Kandidaattina ollessaan Brown asettui ehdolle vapaaksi tulleeseen professorin virkaan, mutta häntä ei valittu siihen. Kaikesta huolimatta hänet valittiin vuonna 1776 Edinburghin lääketieteellisen seuran puheenjohtajaksi.

Vuodesta 1778 Brown piti luentoja, joissa hän hyökkäsi voimakkaasti silloin vallitsevia lääketieteen järjestelmiä ja erityisesti Cullenin esittämää hermopatologista järjestelmää vastaan. Brown, jota kutsuttiin koomisen ulkoisen olemuksensa vuoksi yleisesti Sancho Panchaksi, joutui Edinburghissa siinä määrin virkaveljiensä epäsuosioon, että hänen oli suoritettava lääketieteen tohtorin tutkintonsa läheisen St. Andrews´in kaupungin yliopistossa.

Cullenin esittämässä hermopatologisessa järjestelmässä hermosto sääteli kaikkia elintoimintoja. Brownin kehittämän brunonismin mukaan elämä ei ollut mikään itsesyntyinen olotila vaan seurausta elimissä vallitsevasta ärsytystilasta. Se taas johtui elimissä jatkuvasti vaikuttavista ärsykkeistä, joita oli sekä sisäisiä että ulkoisia. Sisäisiä ärsykkeitä olivat esim. lihassupistukset, aistimukset ja tunteet, kun taas ulkoisia ärsykkeitä olivat mm. ravinto ja ilman lämpötila.

Täsmällinen ja oikea ärsykkeiden määrä sekä elinten normaali ärtyvyys olivat terveyden edellytyksiä. Vastaavasti sairaudet johtuivat joko liian vähäisestä tai liian voimakkasta ärsytystilasta, johon vaikuttivat sekä ärsykkeen suuruus että elinten ärtyvyyden aste. Liian vähäinen ärsytystila aiheutti asteenisia sairauksia ja liian voimakas ärsytystila steenisiä sairauksia. Sairaus alkoi usein paikallisena, mutta se saattoi muuttua yleiseksi. Asteenisia sairauksia oli hoidettava ärsytystä lisäävillä stimulanteilla ja steenisiä sairauksia ärsytystä vähentävillä sedatiivoilla. Vallinneen käsityksen mukaan asteeniset sairaudet olivat yleisempiä kuin steeniset.

Sairautta hoitaessaan lääkärin oli selvitettävä, oliko kyseessä asteeninen vai steeninen sairaus, oliko tauti paikallinen vai yleinen, sekä minkä asteinen se oli. Jos kyseessä oli asteeninen sairaus, käytettiin hoitona stimuloivina pidettyjä lääkkeitä ja ärsytystä lisääviä ruoka-aineita. Jos kyseessä oli steeninen sairaus, käytettiin hoitona rauhoittavina pidettyjä lääkkeitä ja ärsytystä vähentäviä ruokia sekä varsinkin kuumetaudeissa myös suoneniskua ja ulostuslääkkeitä. Kokemuksen mukaan sairauksien taustalla saattoi olla myös epäsuoria ärsytysvaikutuksia, mikä vaikeutti taudin määritystä ja hoidon valintaa. Brown määräsi potilaittensa hoitoon erityisesti alkoholia ja oopiumtinktuuraa. Samalla on syytä todeta, että Brown oli itse alkoholin ja oopiumin väärinkäyttäjä, joka piti juopottelua ja elämännautintoja todisteina oppinsa paikkansapitävyydestä.

Brown julkaisi ärsyketeoriansa vuonna 1780 ilmestyneessä teoksessaan Elementa Medicinae, joka sai innostuneen vastaanoton. Brownin oppilaat pitivät häntä lääketieteen suurena uudistajana. Vasta hän oli esittänyt todellisen, fysiologiaan perustuvan teorian, jolla voitiin selittää elimistön normaali toiminta, sen patologia ja tautien hoito. Brunonismin mukainen ärsytysoppi haluttiin laajentaa koskemaan myös eläin- ja kasvikuntaa, sillä se oli selkeä ja helposti ymmärrettävä biologinen vastakohta silloin vallinneelle spekulatiiviselle luonnonfilosofialle.

Samanaikaisesti Brownin oppien levitessä Euroopassa hänen vastustajiensa määrä Edinburghissa lisääntyi. Mielenkiinto hänen luentojaan kohtaan alkoi vähentyä, hänen praktiikkansa pieneni ja tulot romahtivat. Brown joutui korviaan myöten velkoihin ja hän oli jonkin aikaa velkavankeudessakin. Vaikeuksista päästäkseen Brown muutti perheensä kanssa vuonna 1786 Lontooseen. Runsas alkoholin käyttö oli kuitenkin heikentänyt hänen terveyttään ja hän kuoli jo vuonna 1788 halvaukseen.

Brunonismin toi Saksaan Christoph Girtanner -niminen lääkäri, joka oli tutustunut siihen Englannissa. Hän kirjoitti siitä vuonna 1790 ranskalaisessa lehdessä, tosin alkuperäistä keksijää mainitsematta, mutta asian oikea laita tuli pian julkisuuteen. Katariina Suuren henkilääkärinä olleesta Melchior Adam Weikardista tuli Brownin apostoli Saksassa. Hän käänsi Brownin teoksen vuonna 1795 saksaksi ja kirjoitti monta muutakin kirjaa, joissa hän kannatti Brownin oppia. Saksan lisäksi Brownin opit saivat hyvän vastaanoton myös Ranskassa, Italiassa ja Venäjällä, eivätkä ne olleet tuntemattomia Suomessakaan. Ranskassa opiskellut Benjamin Rush vei opin sieltä mukanaan Yhdysvaltoihin.

Brownin teoria oli suosion huipulla 1700-luvun lopulla. Varsinkin Saksassa romanttinen suuntaus antoi Brownin opeille hyvän kaikupohjan. Paikotellen tunteet kuumenivat erilaisia oppeja kannattavien välillä. Niinpä vuonna 1802 syntyi Göttingenin yliopistossa Brownia kannattavien ja vastustavien ylioppilaiden kesken niin väkivaltaisia kahakoita, että ne oli lopetettava sotilaiden avulla. Pian 1800-luvun alussa saksalainen Hermann von Helmholtz osoitti Brownin opit virheellisiksi.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1996: 22–23: 2297. Tarkistettu toukokuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Bynum, W. F. and Porter, R. (editors): Companion Encyclopedia of the History of Medicine. Volume 1–2. Routledge. Reprinted in Great Britain 1994. First published 1993.

[The] Encyclopædia Britannica. Eleventh Edition. Vol. 4. New York 1910.

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, II, Albert Bonniers förlag, Stockholm 1946.

Leibbrand, W.: Heilkunde, Eine Problemgeschichte der Medizin, Verlag Karl Alber, Freiburg – München, Freiburg im Breisgau 1954.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON