Arno Forsius

Anders Chydenius (1729—1803) — pappi ja valistusmies terveydenhuollon tehtävissä

Suomalainen pappi Anders Chydenius (1729—1803) on ollut ansaitusti toistuvasti esillä kaukonäköisenä talouspoliittisena ajattelijana ja uudistajana. Vähemmän tunnettua on hänen monipuolinen toimintansa terveydenhuollon alalla. Koska lääkärikunta oli vähäinen, turvautuivat hallitus ja Collegium medicum, Ruotsin ja samalla Suomen silloinen lääkintätoimen keskusvirasto, kansan valistamiseksi papistoon. Kehotukset lankesivat yleensä otolliseen maaperään, sillä huolenpito sairaista kuului kristilliseen etiikkaan ja myöskin valistuksen ajan hyötyajatteluun. Vaikka Chydenius aivan selvästi toimi lääkärinä ja apteekkarina vastoin säännöksiä, ei hänen työhönsä puututtu viranomaisten taholta. Chydeniuksen elämäntyöstä on monipuolinen ja yksityiskohtainen kuvaus Pentti Virrankosken teoksessa "Anders Chydenius. Demokraattinen poliitikko valistuksen vuosisadalta" (1986).

Lääkärin tehtävissä

Pohjanmaalla oli suuri puute lääkärinavusta, vaikka Vaasaan oli saatu vuonna 1749 piirilääkäri ja Kokkolaan vuonna 1750 kaupunginvälskäri. Alavetelin kappalainen Anders Chydenius ei luottanut varsinkaan kaupunginvälskäriin, koska tällä ei ollut tieteellistä koulutusta. Luettuaan Collegium medicumin vuonna 1756 jakaman kirjasen "Pienden Lasten Tarpellinen Holhomus ja Perääncatzomus" Chydenius oli alkanut itse toimia lääkärinä. Erityisesti hän hoiti seurakuntansa lapsia ja valisti näiden vanhempia. Viranomaisten huolen aiheena oli ensisijaisesti lasten suuri kuolleisuus. Sen vuoksi kirjasessa korostettiin imettämisen tärkeyttä ja äidinmaidon merkitystä pikkulapsen oikeana ravintona.

Chydenius kertoi omaelämäkerrassaan, miten hän opiskeli kirjoista anatomiaa, ja jatkoi: "Aloin myöskin tehdä kirurgisia operaatioita, leikata syöpäkasvaimia ja kyhmyjä, usein vaarallisistakin paikoista, ja erityisesti aloin leikata silmiä ja silmäluomia silmätautisilta, melkein uskomattomalla menestyksellä." Chydeniuksen tekemistä silmäleikkauksista ei ole varmaa tietoa. Hänen on arveltu suorittaneen jopa kaihileikkauksia, mutta se on varsin epätodennäköistä. Sen sijaan hän on ilmeisesti poistanut silmäluomien sisäpinnoilta trakooman aiheuttamia nystyröitä ja mahdollisesti hän on pystynyt leikkaamaan auki trakooman seurauksena yhteen kasvaneita silmäluomia. Chydeniuksen toiminta parantajana toi hänelle paljon mainetta ja hänelle tuli silmätautia sairastavia potilaita jopa satojen kilometrien etäisyydeltä. Kokkolan kirkkoherrana ollessa Chydeniukselle jäi niukasti aikaa lääkintätehtäville. Siitä huolimatta hän leikkasi edelleen toisinaan silmäsairaita ja kirjoitti lääkemääräyksiä seurakuntalaisilleen.

Apteekkarina

Tautien hoito perustui suurimmaksi osaksi lääkkeiden käyttöön. Apteekkia ei ollut lähimaillakaan, ennen kuin sellainen perustettiin Vaasaan vuonna 1763 ja Kokkolaan vuonna 1781. Kemiaa aikoinaan opiskellut Chydenius alkoi sen vuoksi suunnitella lääkkeiden valmistamista omatoimisesti. Hiljattain oli ilmestynyt parikin opasta tavallisimmista kotilääkkeistä ja hoitokeinoista. Ne oli tarkoitettu erityisesti pappien ja muiden maaseudulla lääkintätointa harjoittavien avuksi. Chydenius hankki kirjat, tilasi itselleen kemiallisia välineitä ja lääkkeiden raaka-aineita sekä perusti pienen laboratorion. Vähitellen Chydenius edistyi niin, että hän valmisti kaikenlaisia lääkkeitä. Hän kehitti mm. "silmäveden", joka sopi useimmille heikoille ja vetistäville silmille.

Kemiallisten lääkeaineiden ohella käytettiin paljon lääkekasveista valmistettuja rohdoksia. Osa kasveista kerättiin luonnosta ja osa viljeltiin erityisissä yrttitarhoissa. Chydenius mainitsi viljelleensä vuodesta 1773 alkaen raparperia, jonka juurta käytettiin ulostuslääkkeenä. Hän koetti valmistaa oopiumiakin imeyttämällä puutarhaunikon nupuista valuvaa mehua sokeripaloihin. Chydenius lähetti vuonna 1800 Suomen Talousseuralle asiaa koskevan tutkielmansa. Siinä hän kertoi Kokkolan apteekkarin Gustaf Libeckin kanssa kehittämästään menetelmästä kotimaisen oopiumin valmistamiseksi. Chydeniuksen tutkielma muodostui Suomen Talousseuran kannalta kiusalliseksi. Seuran valmisteluvaliokunta totesi antamassaan lausunnossa, että tutkielma ei ollut julkaisukelpoinen. Esteeksi selitettiin oopiumin myrkyllisyys, jonka vuoksi sen valmistamista ei ollut hyvä lähteä opettamaan kenelle tahansa.

Rokonistutuksen edistäjänä

Ruotsin valtakunnan ensimmäinen rokonistutus, sen aikainen suojarokotus isorokkoa vastaan, oli suoritettu Suomessa vuonna 1754. Melko pian voitiin havaita menetelmän hyödyllisyys isorokon ehkäisijänä ja sitä kautta lapsikuolleisuuden vähentäjänä. Collegium medicum lähettikin vuonna 1761 tuomiokapitulien kautta papistolle kehotuksen edistää rokonistutusta kansan keskuudessa. Sekä Anders Chydenius että hänen isänsä, Kokkolan kirkkoherra Jakob Chydenius, olivat vakuuttuneet rokonistutuksen hyödystä. He seurasivat piirilääkäri Barthold Rudolf Hastin toimintaa, kun tämä suoritti Kokkolassa kesällä 1761 rokonistutuksen 15 säätyläislapselle.

Rahvaan lasten saaminen rokonistutuksiin oli vaikeaa, sillä menetelmää pidettiin sopimattomana puuttumisena Jumalan tahtoon. Anders Chydenius puhui aluksi rokonistutuksen puolesta pitäjänkokouksissa, joissa oli paikalla vain miehiä. Lopulta hän ryhtyi puhumaan asiasta myös äideille talosta taloon kulkien. Hän koetti vedota vanhempien omaantuntoon ja siihen, että näiden olisi kerran vastattava laiminlyönnistään Jumalan edessä. Pohjalaisten taloudellisen ajattelutavan tuntien hän huomautti myös, että lapsen hautaaminen maksoi 5—6 kertaa niin paljon kuin rokonistutus. Lopulta 23 lapsen vanhemmat suostuivat rokonistutukseen, jonka piirilääkäri Hast suoritti Alavetelissä lokakuussa 1761. Pian seudulle levisi isorokko, joka aiheutti monelle suojaamattomalle lapselle kuoleman tai elinikäisen vamman. Rokonistutuksen saaneista kukaan ei sairastunut. Nyt vastustajien mielipiteet muuttuivat ja hekin halusivat nopeasti saada rokonistutuksen lapsilleen.

Pian rokonistutuksen taitoa opetettiin myös maallikoille. Chydenius ei ilmeisestikään toiminut itse rokonistuttajana, mutta hänellä oli kaksikin siinä kunnostautunutta kappalaista, Jakob Simelius Kaustisilla ja Fredrik Stenhagen Kokkolassa. Chydeniuksen aikaansaannokset tulivat pian tietoon Tukholmaa myöten. Valtakunnan hallitus lähetti jo keväällä 1762 Turun tuomiokapitulille kirjeen, jossa todettiin, että kuninkaallinen Majesteetti oli esittänyt asian johdosta armollisen tyytyväisyytensä. Saatu tunnustus rohkaisi Chydeniusta ponnistelemaan entistä tarmokkaammin väestön terveydenhuollon hyväksi. Se lienee ollut sysäyksenä myös sille, että Chydenius samoihin aikoihin alkoi muutenkin pyrkiä esille valtakunnan asioiden hoidossa.

Chydenius lähetti vuoden 1799 lopulla Suomen Talousseuralle kirjoituksensa rokonistutuksesta. Siitäkin kehittyi ankara kiista, sillä kirjoituksen tarkastaja, Turun akatemian lääketieteen professori Gabriel Erik Haartman ei hyväksynyt kaikkia Chydeniuksen selostamia yksityiskohtia. Suomen Talousseura myönsi vuonna 1800 Chydeniukselle hopeamitalin ansioista rokonistutuksen edistäjänä. Kiistan vuoksi Chydeniuksen kirjoitus julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuoden 1803 lopulla, silloinkin jonkin verran muutettuna ja Haartmanin paikoin korjaamana.

Terveydenhoidon valistajana

Anders Chydenius on sairauksien hoitamisen ohella antanut seurakuntalaisilleen myös terveydenhoidon neuvoja, mihin viranomaisten ja tuomiokapitulien ohjeetkin papistoa velvoittivat. Viitteen Chydeniuksen jakamista neuvoista antaa hänen vuonna 1782 julkaisemansa saarna, jossa hän aikakauden aatteisiin ja moniin Raamatun kohtiin vedoten velvoitti ihmisiä pitämään huolta terveydestään. Chydenius opetti elämään kaikin puolin kohtuullisesti, varoitti ylensyömisestä ja juopottelusta, mutta samalla myös Siirakin kirjan sanoin itaruuden aiheuttamasta liian niukasta ravinnosta.

Chydenius suositteli uutteraa työntekoa, paitsi taloudellisista syistä, "keinona itse elämän ja terveyden vahvistamiseksi ja säilyttämiseksi". Toisaalta hän varoitti raatamasta ylettömästi ja kielsi isäntiä rasittamasta liiaksi työväkeään. Chydenius varoitti myös vilustumisesta ja korosti asianmukaisen vaatetuksen tärkeyttä. Hänen muissakin kirjoituksissaan on vertauksia, jotka osoittavat lääketieteen olleen jatkuvasti hänen mielessään. Niinpä hän sanoi vuonna 1766 eräässä valtiopäivämuistiossaan: "Kunhan sairaus tunnistetaan oikein, löytyy usein helppo ja luotettava parannuskeinokin."

Pappien terveydenhuollon koulutus

Kirkkoherrat ja muutkin papit joutuivat osallistumaan 1700-luvun loppupuolella entistä enemmän pitäjien maallisten asioiden hoitoon. Terveydenhuollossa heidän velvollisuutensa rajoittuivat yleensä hallintoon ja valistustoimintaan. Lasten sairauksien ja kulkutautien torjunnan yhteydessä papistolle pyrittiin antamaan myös sairaanhoitoon kuuluvia tehtäviä, mutta eräitä poikkeuksia lukuunottamatta he eivät olleet kovinkaan kiinnostuneita niistä.

Papiston toiminta terveydenhuollon hyväksi oli tuohon aikaan laajemmankin huomion kohteena. Samuel Lithoviuksen maisterinväitöskirjassa vuonna 1762 pidettiin pappien perehtymistä lääketieteeseen aivan välttämättömänä. Maaseudun väestöllä ei nimittäin ollut sairauden sattuessa juuri muuta mahdollisuutta, kuin kääntyä vaivoineen papin tai ehkä lukkarin puoleen. Merkittävä määrä pappeja harrastikin 1700-luvun loppupuolella terveydenhuollon edistämistä, joskin vain osa heistä osallistui sairauksien hoitamiseen.

Myös Anders Chydenius toi oman lisänsä aiheesta käytyyn keskusteluun. Hän lähetti Suomen Talousseuralle vuoden 1800 alussa lääkärinhoitoa koskevan mietintönsä. Siinä hän käänsi koko asian päälaelleen ja esitti, että ainakaan kaukaisella maaseudulla papin virkaan ei pitäisi valita muita kuin lääketieteen lisensiaatteja tai kirurgian maistereita, jos he voisivat jotenkin välttävästi suoriutua pappistutkinnosta. Todettakoon samalla, että Suomessa olikin 1800-luvun alkupuolella kolme lääkärintutkinnon suorittanutta pappia, Abraham Cajanus Teuvassa, Jakob Wegelius Maalahdessa ja Erik Cumenius Uudessakaupungissa.

Julkaistu aikaisemmin: "Anders Chydenius myös terveydenhuollon kehittäjä", Etelä-Suomen Sanomat, 6.7.1994, sekä lyhyempänä "Anders Chydenius, sielun ja ruumiin parantaja", Suomen Lääkärilehti 1991: 28: 2671. Tarkistettu kesäkuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Sandblad, H.: Världens nordligaste läkare 1750—1810. Medicinalväsendets första insteg i Nordskandinavien 1750—1810. Almqvist & Wiksell, Stockholm. Motala 1979.

Virrankoski, P.: Anders Chydenius. Demokraattinen poliitikko valistuksen vuosisadalta. WSOY. Juva 1986

Suomen Talousseuran arkisto D XIV 1, Åbo akademin kirjasto

Lisäys kirjallisuuteen:
Virrankoski, P.: Chydenius, Anders (1729–1803), yhteiskunnallinen kirjailija, valtiopäiväedustaja, Kokkolan kirkkoherra. Suomen kansallisbiografia 2, Bruhn – Fordell. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2003.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON