Arno Forsius

Luigi Cornaro (1484—1566) — maallikko terveysaatteen uranuurtajana

Venetsialaiseen Cornaron aatelissukuun syntyi vuonna 1460 Luigi eli Alvise -niminen poika, josta tuli ehkä ensimmäinen merkittävänä terveysaatteen uranuurtajana toiminut maallikko. Hän oli kuuluisan italialaisen lääkärin Girolamo Fracastoron (1478—1553) aikalainen ja ystävä. Cornaro eli nuoruudessaan monin tavoin hillittömästi ja keski-iän kynnykselle ehdittyään hänen elimistönsä oli joka suhteessa irstailun ja hillittömyyden rappeuttama. Silloin lääkärit antoivat hänelle elämän jatkamisen viimeisenä mahdollisuutena neuvon elää kohtuullisesti.

Cornaron tila olikin 33 vuoden ikäisenä niin kehno, että hänellä ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin noudattaa lääkäriensä neuvoja. Hän otti ne todellakin vakavasti ja alkoi opiskella terveyttä edistävää dietetiikkaa eli elämänjärjestystä ja siinä erityisesti ruokajärjestystä. Cornaro tarkkaili itse syömisiään ja päätteli tuntemustensa perusteella, minkälainen ravinto oli hänen terveytensä kannalta sopivaa. Vuoden harjoittelun jälkeen hän oli tervehtynyt ja vahvistunut vaivoistaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että juuri ruokajärjestys oli pelastanut hänet.

Cornaron hillittömän elämän aiheuttamat vaikeudet ja hänen kääntymyksensä tervehdyttävät seuraukset olisivat varmaankin jääneet unohduksiin, ellei hän olisi itse laatinut niistä kertovaa tutkielmaa. Hän halusi sen avulla tuoda esiin saavuttamansa hyvän terveyden ja korkean iän. Cornaro laati tutkielmansa vuosina 1558—1563 ja se ilmestyi nimellä "Trattado della vita sobria" (Kohtuullisen elämän käsikirja). Cornaro oli silloin kertomansa mukaan lähemmäs 100-vuotias. Todellisuudessa hän lienee ollut silloin noin 80 vuoden ikäinen. Cornaron väitetään olleen kuollessaan 105-vuotias, mutta tässäkin arviossa on kaikesta päätellen 20 vuotta liikaa.

Cornaron mukaan kohtuus yksinään loi elämän onnen ja terveyden. Kohtuuttomuus ja kohtuus suhtautuivat toisiinsa kuin paholainen ja enkeli. Sen, joka halusi syödä paljon, oli syötävä vähän. Ruoka, joka aterialla jätettiin syömättä, hyödytti enemmän kuin se, joka nautittiin. Siksi sen, joka söi terveydekseen, oli syötävä vain aivan vähän. Se joka sieti kaikkea, voi myös nauttia kaikkea - mutta vain kohtuullisesti. Siinä oli tiivistetysti sanottuna Cornaron koko opetus.

Kuten edellä todettiin, piti Cornaro ravinnon sopivuuden mittana kunkin omia tuntemuksia. Hän sanoikin: "Ihminen voi olla täydellinen lääkäri vain itselleen." Cornaro ei halua kuitenkaan kieltää, että lääkäreitä tarvitaan ja että heitä on pidettävä arvossa, jotta voitaisiin todeta ja parantaa sellaiset sairaudet, joihin ilman kohtuutta ja sääntöjä elävät ihmiset joutuvat.

Tutkielmaansa kirjoittaessaan Cornaro saattoi vielä todeta: "Ihmisen tulee päättää elämänsä luonnollisen kuoleman kautta, se tarkoittaa ilman kaikkia kipuja - niin kuin minun nähdään kuolevan, kun minun elämänliekkini on palanut täysin loppuun." Cornaro eli kuitenkin vain muutaman vuoden tutkielmansa kirjoittamisen jälkeen eikä tämän elämänvaiheen tuskattomuudesta ei ole säilynyt tietoja.

Joka tapauksessa Cornaron mahtipontisesti kirjoitettu tutkielma osui ilmestyessään renessanssin aikana virinneisiin terveysaatteen virtauksiin ja vaikutti merkittävästi dietetiikan kehitykseen seuraavien 200 vuoden aikana. Cornaron kirjasesta ilmestyi useita painoksia eri kielillä. Nykyisin se vaikuttaa perin kuivalta ja hedelmättömältä.

Joka tapauksessa valistuksen aika tarttui käsittämättömällä innostuksella Cornaron tutkielmaan ja teki siitä dietetiikan pääaiheen. Silloin Cornaron sanomaa arvostettiin ja ylistettiin järjen tuotteena ja hyödyllisenä talousoppaana. Vähän myöhemmin romantikot tosin jo naureskelivat Cornaron opille ja pitivät sitä vain kuoleman viivyttämisenä.

Valistuksen aikana oltiin muutenkin tavattoman kiinnostuneita ravintokysymyksistä, suureksi osaksi juuri taloudellisista syistä. 1600- ja 1700-luvuilla painettiin satoja keittokirjoja ja silloin alkoi myös ilmestyä kotitaloutta käsitteleviä aikakauslehtiä. Ravitsemustutkimusta nykyaikaisessa mielessä ei silloin vielä tunnettu.

Ensimmäisiä lääkäreitä, jotka tekivät ravitsemusoppia käsitteleviä kokeita, oli englantilainen William Stark (1740—1770). Hän ei ollut minkään dieettisuuntauksen kiihkomielinen kannattaja. Hän halusi erityisesti osoittaa, että yhteiskunnalle olisi hyödyllisempää, jos Cornaron esittämien rajoitusten sijasta miellyttävä ja vaihteleva ravinto pystyisi yhtä lailla säilyttämään ihmisten terveyden.

Toinen kuuluisa dietetiikan edustaja, skotlantilainen aatelismies John Sinclair, 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa elänyt lakimies ja maatalousoppinut, oli myös huomattavasti vapaamielisempi kuin Cornaro. Hän sanoikin, että tuskin rakas Jumala oli luonut Cornaroa sen vuoksi, että tästä tulisi kaikille ihmislapsille malli siitä, kuinka paljon heidän tulisi syödä ja juoda.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1990: 36: 3340 (Luigi Cornaro ja hänen vaihtoehtohoitonsa) Tarkistettu ja lisätty lokakuussa 2000.

Kirjallisuutta:

Bergdolt, K.: Leib und Seele. Eine Kulturgeschichte des gesunden Lebens. C. H. Beck, München. Ulm 1999

Joutsivuo, T. ja Mikkeli, H. (toim.): Terveyden lähteillä. Länsimaisten terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa. Suomen Historiallinen Seura. Historiallinen arkisto 106. Helsinki 1995

Schipperges, H.: Lebendige Heilkunde, Von grossen Ärzten und Philosophen aus drei Jahrtausenden. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau, Freiburg im Breisgau 1962

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON