Arno Forsius

Nicolaus Cusanus (1401–1464) – renessanssin ajan monioppinut

Nicolaus Cusanus syntyi Saksan Kuesissa vuonna 1401 ja kuoli Italiassa Umbrian Lodissa vuonna 1464. Hänet tunnetaan parhaiten uudistusmielisenä kirkollisena oppineena ja hallintomiehenä. Hänellä oli kuitenkin luonnontieteistä ja lääketieteestä mielenkiintoisia ajatuksia, jotka ansaitsevat myös tulla esitellyiksi.

Nicolauksen isä oli köyhä kalastaja, nimeltään Krypffs eli Krebs, joka eleli Saksan länsirajalla Kuesissa, Mosel-joen rannalla lähellä Trierin kaupunkia. Poika pääsi nuorukaiseksi vartuttuaan kreivi Ulrich von Manderscheidin palvelukseen. Tämä havaitsi Nicolauksen poikkeuksellisen lahjakkuuden ja lähetti hänet "Brüder des gemeinsamen Lebens" (Yhteisen elämän veljet) -nimisen järjestön ylläpitämään "kouluun", joka sijaitsi Alankomaiden Deventerissä.

Tämä alankomaalaisen mystikon ja herätyssaarnaajan Geert Grooten (1340–1384) ajatteluun perustunut järjestö oli luostariuudistuksen ja uskonpuhdistuksen edelläkävijöitä uuden hurskausihanteen (devotio moderna) hengessä. Järjestön kuuluisimpia oppilaita oli sen koulussa 1390-luvulla opiskellut Tuomas Kempiläinen (1380–1471).

Nicolaus Cusanus kirkon miehenä

Nicolaus, joka opintielle lähdettyään otti kotipaikkansa mukaan latinaistetun lisänimen Cusanus, siirtyi Deventeristä Italiaan Padovan yliopistoon jatkamaan opintojaan ja suoritti siellä lainopin tohtorin tutkinnon 22-vuotiaana. Hänen uransa lakimiehenä alkoi kuitenkin huonosti, sillä hän hävisi heti ensimmäisen oikeusjuttunsa. Perin juurin pettyneenä hän päätti luopua lakimiehen tehtävästä ja otti vastaan vihkimyksen papiksi.

Useita alemman asteen pappisvirkoja hoidettuaan Cusanuksesta tuli Liégen arkkidiakoni. Hän osallistui Baselin kirkolliskokoukseen vuonna 1431–1437 ja omisti sinne kokoontuneille kirkkoisille kirjoituksen "De concordantia Catholica". Siinä hän puolusti kirkolliskokousten määräysvaltaa silloisen paavin Eugenius IV:n (paavina 1431–1447) valtaa vastaan ja hyökkäsi kirjoituksissaan paavien väärennettyjä käskykirjeitä ja ns. Konstantinus Suuren (n. 280–337) lahjoituskirjan (ns. Donatio Constantini) alkuperäisyyttä vastaan.

Kirkolliskokouksen (consilium) määräysvallan eli konsiliarismin puolustajien käsityksen mukaan paavin oikeudet määrätä kirkon asioista olivat perusteettomia. Konsiliaristien mielestä kirkon valta kuului koko kirkolliselle yhteisölle, siis kirkkokansalle, ja paavia sekä papistoa oli pidettävä vain yhteisön toimihenkilöinä. Vaikka paavi olikin korkein heistä, ei hän voinut yksinään ilmaista koko yhteisön ajatuksia, sillä siihen kykeni vain kirkolliskokous. Konsiliaristien käsityksen mukaan oli olemassa luonnollinen laki, joka antoi yksilöille oikeuden osallistua hallitusvallan muotoutumiseen.

Cusanus oli todennut, että kyseisen lain mukaan kaikki ihmiset olivat luonnostaan yhtä vahvoja ja yhtä vapaita, hallitsija heihin luettuna. Siksi yhteisillä säädetyillä laeilla oli suurempi arvovalta kuin yksinvaltiaan käskyillä. Myös näiden lakien mukaan valitun hallitsijan oli alistuttava sen moraalisen voiman edessä, jota lait ilmensivät kaikkien kansalaisten yhteisenä tahtona. Konsiliarismi oli ensimmäinen ilmentymä nykyaikaisesta demokratiasta, jonka pyrkimykset tulivat seuraavan kerran esille vasta 1600- ja 1700-luvuilla.

Baselin kirkolliskokous kärsi tappion, sillä paavi ja hänen kannattajansa palauttivat vanhan hallintojärjestelmän. Cusanus saikin todeta, että kirkolliskokoukset eivät voineet saada aikaan yhtenäisyyttä katolisessa kirkossa, ja muutamaa vuotta myöhemmin hänestä tuli paavin valta-aseman kiihkeä puolustaja. Siinä asemassa hänelle uskottiin useita katolisen kirkon tehtäviä, joista tärkein oli matka Konstantinopoliin 1430-luvun lopputaitteessa, tarkoituksena saada aikaan unioni itäisen ja läntisen kirkon välillä.

Cusanus vaikutti Saksassa vuosina 1440–1447, jolloin hän oli paavin lähettiläänä useilla maapäivillä. Paavi Nicolaus V (paavina 1447–1492) korotti hänet ansioittensa perusteella kardinaaliksi vuonna 1448. Cusanus nimitettiin vuonna 1450 Brixenin piispaksi, vastoin Itävallan arkkiherttuan Sigismundin toivomusta, sillä tämä vastusti uuden piispan hiippakunnassaan suunnittelemia uudistuksia.

Vuonna 1451 Cusanus lähetettiin Saksaan ja Alankomaihin tutkimaan kirkollisia väärinkäytöksiä ja palauttamaan luostarielämä alkuperäiseen köyhyyteen, siveyteen ja kuuliaisuuteen. Viime mainitun tehtävän hän toteuttikin lujasti mutta samalla hyväntahtoisesti. Cusanus kävi taistelua humanismin ja valistuksen puolesta sekä vastusti anekauppaa, noitavainoja ja kirkollista ahdasoppisuutta.

Pian Cusanus ajautui omassa hiippakunnassaan vaikeaan ristiriitaan arkkiherttua Sigismundin kanssa. Cusanus esitti arkkiherttuaan kohdistuvan valituksen, että tämä oli ottanut maalliseen käyttöön eräitä hiippakunnan saatavia. Siitä syystä arkkiherttua vangitsi piispan, minkä vuoksi paavi puolestaan julisti arkkiherttuan pannaan. Vaikka nämä äärimmäiset toimenpiteet peruutettiinkin pian, niiden syynä ollutta kiistaa ei saatu ratkaistua Cusanuksen eläessä.

Turkkilaisten valloittivat Bysantin valtakunnan pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Cusanuksen silloin kirjoittama dialogi oli ensimmäinen kristillinen dokumentti, jossa kehotettiin ikuiseen rauhaan maailman uskontojen välillä. Tilanteet vaihtuivat kuitenkin nopeasti. Cusanus oli vuonna 1459 Rooman käskynhaltijana, kun hänen ystävänsä paavi Pius II (paavina 1458–1464) oli Mantovassa ruhtinaiden kokouksessa. Silloin Cusanus laati kirjoituksen "Crebratio Alcorani", tutkimuksen muhamettilaisuutta eli islamin uskoa vastaan, tukeakseen kokouksen suunnitelmaa lähettää sotilaallinen retkikunta turkkilaisia vastaan.

Cusanus oli aikanaan merkittävä katolinen kirkkoruhtinas, joka hallinnon alalla toimi aikansa merkkejä seuraavana reaalipoliitikkona. Hän oli katolisen kirkon piirissä uudistuksiin pyrkivä kardinaali ja oli ensimmäisiä niistä, jotka pyrkivät löytämään yhtymäkohtia kristittyjen kirkkojen sekä myös niiden ja islaminuskon välillä.

Cusanus luonnontieteilijänä

Huolimatta siitä, että Cusanus oli 1400-luvun puolivälissä katolisen kirkon reformiliikkeen suuria johtohenkilöitä, hän tunsi kirkon ja sen poliittisen toiminnan ohella suurta mielenkiintoa myös filosofiaan ja luonnontieteisiin. Erityisesti hän oli kiinnostunut silloisesta fysiikasta ja siihen liittyneestä lääketieteestä. Osoituksena siitä oli hänen keräämänsä kirjallisuus, johon kuului 109 antiikin ajan, arabialaisen kulttuurin, Salernon lääketieteellisen koulun ja Montpellierin yliopiston lääketieteellistä teosta. Todettakoon samalla, että hänen kirjastoonsa kuului myös kaksitoista roomalaisen kirjailijan Plautuksen kadonneeksi luultua komediaa.

Platonin filosofian kannattajana Cusanus oli kiinnittänyt erityistä huomiota tämän uskontoa sivuaviin aiheisiin. Sen lisäksi hän oli saanut vaikutteita uusplatonikkojen sekä (Pseudo-) Dionysius Areopagitan (n. 500 jKr.) ja Erigenan eli Johannes Scotuksen (n. 810–880) ajattelusta. Cusanuksen kirjastossa oli useita areopagiittisten kirjoitusten kopioita, joihin hän oli tehnyt omakätisiä reunamerkintöjä. Areopagitan seuraajat korostivat mm. sitä, miten kaikki todellinen oli käsittämätöntä, ja Cusanuksen vaikutuksesta Italiassa Firenzessä ilmennyt uusplatonismi oli humaania ja vapaamielistä.

Cusanuksen aikana uskon merkitys oli hyvin voimakas. Kirkollisessa opissa korostettiin, että tieto voidaan saavuttaa vain uskolla, ei järjellä. Tämä fideismi oli silloin orastavan luonnontieteellisen materialismin vastakohta. Areopagiittiseen mystiikkaan liittyvät paradoksit antoivat Cusanukselle ajattelemisen vapautta ja mahdollisuuden kehittää ajatusmalleja, jotka eivät olleet kirkon oppien kahlitsemia.

Vaikka Cusanus olikin maailmankatsomukseltaan keskiaikainen uskonnollinen mystikko, niin luonnonkäsityksensä perusteella hän oli puolittain uudenaikainen luonnontutkija. Eräs Cusanuksen filosofisia olettamuksia oli, että Jumala oli coincidentia oppositorum, vastakohtaisuuksien yhteenliittymä. Maailmassa tapahtui vastakkaisia asioita, mutta ne eivät kumonneet toisiaan ja lakanneet olemasta, vaan muodostavat vastakohtaisuuksien liiton, joka tulkittiin Jumalan ja maan luonnon määritelmäksi. Cusanus käytti kirjoittaessaan matemaattisia symboleja osoittaakseen, miten vastakohtaisuudet esiintyvät samanaikaisesti loputtomasti. Hänellä oli myös kyky esittää ajattelunsa tuloksia kuvaannollisesti ja tutkia asioita kokeiden avulla.

Cusanuksen luonnonfilosofia lähti uusplatonikkojen mystillisestä äärettömyyskäsitteestä. Cusanuksen mukaan vain Jumala oli ääretön. Maailmankaikkeus heijasti tätä jumalallista täydellisyyttä ja oli suhteellisesti ääretön. Se oli kuitenkin kaikkien muotojen ja rajoitusten ulkopuolella. Maa ei voinut olla maailman keskipiste, sillä maailmankaikkeudella ei ollut mitään keskipistettä. Maan pinnalla oleva ihminen ainoastaan luuli olevansa maailman keskipisteessä, ja samalla tavalla hän olisi luulotellut, jos hän olisi ollut auringossa tai jossakin muussa tähdessä. Paikka ja liike eivät olleet absoluuttisia vaan suhteessa tarkkailijaan.

Cusanuksen merkittävimpiin kuuluvia teoksia 1440-luvulla olivat "De docta ignorantia" (Viisaasta taitamattomuudesta), "De conjecturis libri duo" (Kaksi kirjaa olettamuksista) sekä "Conjectura de novissimis diebus" (Olettamus viimeisistä päivistä). Viime mainitussa oli selvimmin nähtävissä Kopernikuksen teoriaa edeltäneitä uusia ajatuksia aurinkokunnan rakenteesta. Cusanus oli luova ja rohkea metafyysikko, jonka käsitys maailmankaikkeuden rakenteesta poikkesi yleisesti hyväksytystä mallista, ja oli siten mahtavan katolisen kirkon oppien vastainen. Hänen myöhempiä seuraajiaan olivat mm. Nikolaus Kopernikus (1473–1543) ja mielipiteittensä vuoksi roviolla poltettu Giordano Bruno (1548-1600), joka nimitti Cusanusta "jumalaiseksi". Cusanus ei kuitenkaan lähtenyt Kopernikuksen tavoin esittämään yksityiskohtaisia väitteitä esim. siitä, että maapallo kiersi aurinkoa, ja ilmeisesti sen vuoksi hän välttyi kohtalokkailta kiistoilta. Toisaalta voidaan olettaa, että korkea kirkollinen asema suojeli häntä paremmin kuin hänen seuraajiaan.

Kuten edellä jo kävi ilmi, Cusanus puolusti aistihavaintojen suhteellisuutta. Hän johti tämän käsityksensä siitä, mitä hän nimitti docta ignorantiaksi, viisaaksi taitamattomuudeksi. Sillä hän tarkoitti käsitystä, että kaikki vastakohdat, samoin kuin kaikki olemisen vaihtelevaisuudet, lopulta joutuivat korkeimpaan universumiin, rajattomaan ja tutkimattomaan kuin jumaluus itse. Tämä docta ignorantia puuttui Aristoteleelta (n. 384–322 eKr.), joka sen vuoksi uskoi rajoitettuun maailmaan ja ehdottomiin aistihavaintoihin.

Cusanuksen ajattelu edusti renessanssin aikana esiin pyrkivää luonnonmukaisuutta ja yksilöllisyyttä. Hän päätteli, että jonkun ihmisen näkö ei voinut olla samanlainen kuin jollakin toisella, koska heidän elimistössään vallitsivat ominaissuhteet eivät olleet samanlaiset. Samasta syystä näön erotuskyky oli eri ihmisillä toisistaan poikkeava. Samoilla perusteilla Cusanus oletti, että erittelemisen henki eli kyky oli eri ihmisillä erilainen, ja sen vuoksi hän myös oletti, että kaikilla ihmisillä ei voinut olla samanlaista älykkyyttä.

Cusanus oli myös kokeellisen tutkimuksen uranuurtaja. Hänen tutkimuksensa kasvien kasvusta oli ensimmäinen nykyaikainen biologinen koe. Sen avulla hän päätteli, että kasvit ottivat ravintoa ilmasta, ja samalla se oli ensimmäinen todiste siitä, että ilmalla oli painoa.

Cusanus tarttui lisäksi eräisiin oman aikansa käytännön ongelmiin. Hän tutki ympyrän neliöimistä teoksessaan "De Quadratura Circuli". Siinä hän vertasi kuvaamaansa ongelmaa ihmisen tehtävään totuuden etsimiseksi. Hän suunnitteli myös aurinkoajasta jälkeen jääneen kalenterin uudistamista samaan tapaan, jolla se toteutettiin myöhemmin paavi Gregorius VII:n aikana vuonna 1582. Sen lisäksi Cusanus on vaikuttanut ilmeisesti Euroopan karttakuvan kehitykseen, mikä oli havaittavissa mm. saksalaisen lääkärin Hartmann Schedelin (1440–1514) vuonna 1493 julkaisemassa maailmankronikassa "Liber chronicarum" (saks. Weltchronik).

Cusanus lääketieteen kehittäjänä

Teoksessaan "De staticis experimentis" (Voimien tasapainoa koskevista kokeista) vuodelta 1451 Cusanus käsitteli lääketieteen ongelmia, jotka hän toi esille maallikon ja oppineen välisessä keskustelussa. Cusanus oli vakuuttunut punnituksen merkityksestä tarkimpana mittaamisen menetelmänä. Sen vuoksi hän korosti aineiden tutkimista ja erottamista toisistaan tilavuuden ja painon suhteen eli ominaispainon avulla.

Ominaispainon määrittämiseen käytettiin pyknometriä (kreik. puknos, tiheä, vahva; metrein, mitata), jonka oli ensimmäisenä ottanut käyttöön arabialainen Al Biruni (k. 1048 jKr.). Pyknometri oli pieni lasiastia, jonka paino ja tilavuus voitiin määrittää punnitsemalla se tyhjänä ja vedellä täytettynä. Ominaispaino saatiin punnitsemalla pyknometrin täyttävä määrä tutkittavaa ainetta ja vertaamalla ainemäärän painoa saman kokoisen vesimäärän painoon.

Ominaispainon määrittämisen merkitys perustui siihen olettamukseen, että yhtä suuret tilavuudet erilaisia aineita eivät voineet painaa yhtä paljon. Siten esimerkiksi sairauksien aiheuttamat muutokset veressä ja virtsassa olisi todettavissa ominaispainon määrittämisen avulla. Samalla tavalla arveltiin, että lääkkeiden tehoa voitaisiin tutkia ominaispainon avulla.

Cusanuksen usko punnitsemisen mahdollisuuksiin oli suuri. Ihmisen voima voitaisiin määrittää sen avulla, miten suuren painon hän jaksaisi vetää vaa'assa tasapainoon. Samalla tavalla voitaisiin vaa'an avulla punnita myös ihmisen sisään hengittämän ilman määrä. Jos oikein tarkkaan voitaisiin punnita, olisi vaa'an avulla mahdollista selvittää jopa ihmisen sairaus ja terveys, kevytmielisyys ja vakavuus, viisaus ja monia muita asioita.

Cusanus tutki valtimonlyönnin eli pulssin sekä hengityksen tiheyttä. Koska mekaanisten kellojen tarkkuus oli huono mm. minuutti- ja sekuntiosoittimen puuttumisesta johtuen, Cusanus käytti ajan mittaamiseen vesikelloa (latin. clepsydra; kreik. klepsudra; kleptein, varastaa, hudor, vesi). Siinä ajan kulumista seurattiin tarkkailemalla, kuinka paljon kellossa ollut vesimäärä väheni tietyn toiminnan aikana, veden valuessa hiljalleen pois kellosta pienen reiän kautta. Koska myös vesikelloissa veden tilavuuden vähenemisen näyttötarkkuus oli huono, suoritettiin kuluneen ajan vertailu punnitsemalla kellosta valuvan veden määrä. Mittauksilla voitaisiin tutkia valtimonlyönnin ja hengityksen tiheyksien eroja terveiden ja sairaiden välillä sekä niiden muutoksia sairauden aikana erilaisten hoitojen tehon vertailemiseksi.

Cusanus halusi huolehtia sairaiden hoidosta myös käytännössä. Hän perusti vuonna 1458 kotipaikkakunnalleen Kuesiin sairaalan ja lahjoitti samalla sinne aikaisemmin mainitun arvokkaan kirjastonsa. Sairaalassa oli 33 hoitopaikkaa, joiden luku johtui Kristuksen maallisen elämän vuosien määrästä.

Katso myös kirjoitusta: Santorio Santorio (1561–1636) – tieteellisen fysiologian uranuurtaja.

Kirjoitus on valmistunut tammikuussa 2004. Vähäisiä kirjoitustapaa koskevia korjauksia marraskuussa 2004.

Kirjallisuutta:

[The] Encyclopædia Britannica. Eleventh Edition. Vol. 7. New York 1910.

Gerholm, T. R. ja Magnusson, S.: Ajatus, aate ja yhteiskunta. Länsimaisten aatteiden ja tieteitten, poliittisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien vuorovaikutus antiikista nykyaikaan. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1972.

Leibbrand, W.: Heilkunde, Eine Problemgeschichte der Medizin, Verlag Karl Alber, Freiburg – München, Freiburg im Breisgau 1954.

[The] New Encyclopædia Britannica. 15 th Edition. Vol. 8, 25. Reprinted 1990.

Nordenskiöld, E.: Biologian historia yleiskatsauksellisesti esitettynä. I. WSOY. Porvoo 1927.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON