Arno Forsius

Dengue-kuume

Taudin historiaa

Dengue-kuume on trooppisilla ja subtrooppisilla ilmastovyöhykkeillä yleisesti esiintyvä, viruksen aiheuttama ja hyttysen levittämä äkillinen kuumetauti. Siihen sairastuu vuosittain kymmeniä miljoonia ihmisiä ja se aiheuttaa toisinaan suuria epidemioita. Tartunnan mahdollisuus on huomattavan suuri myös muualta tulevien turistien kohdalla. Taudin siirtäjinä eli vektoreina toimii kaksi hyttyslajia, Aëdes aegypti ja Aëdes albopictus. Tauti on melko rajuoireinen, mutta kuolleisuus siihen on muuten terveillä ihmisillä onneksi vähäinen. Nimi dengue tulee espanjan kautta swahilin kielen sanoista "Ki denga pepo", jonka merkitys on "pahan hengen aiheuttama äkillinen kouristuksenomainen kohtaus". Dengue nimi otettiin englannin kieleen vuosina 1827–1828 Espanjan Länsi-Intian saaristossa Väli-Amerikassa esiintyneen epidemian jälkeen.

Kreikkalainen kirjailija Lukianos (n. 120–n. 180 jKr.) on kertonut ensimmäisestä todennäköisestä dengue-kuumeen epidemiasta, joka oli esiintynyt n. vuonna 300 eKr. Traakiassa sijainneessa kreikkalaisessa Abderan kaupungissa. Melkein kaikki kaupungin asukkaat olivat sairastuneet äkillisesti ankaraan kuumetautiin. Monilla ilmeni 7. sairauspäivänä runsasta nenäverenvuotoa ja toisilla oli voimakasta hikoilua kuumeen samalla laskiessa. Lukianoksen mukaan terveenä pysyneet "kunnon abderiitit", joilla tarkoitettiin tuon aikakauden tyhmyreitä tai hölmöläisiä, saivat päähänsä mitä huvittavimman halun esittää murhenäytelmiä.

Jostain syystä monet dengue-kuumetta tarkoittavat nimet liittyvät eri tavoin näyttelemiseen. Espanjan kieleen kotiutunut dengue tarkoittaa myös teeskentelyä ja sitä kautta on englannin kieleen tullut tautia tarkoittava nimitys dandy-fever. Dandy-sanan merkitys on teeskentelijä tai keikari. Englannin kielessä on käytetty dengue-kuumeesta myös nimitystä pantomime fever. Muita tästä taudista englannissa käytettyjä nimiä ovat bouquet fever ja giraffe fever, joiden syntyhistoria on tämän kirjoittajalle tuntematon.

Ensimmäisenä dengue-kuumeen oireet lienee kuvannut skotlantilainen Patrick Macdowall vuonna 1699, jolloin hän oli erään retkikunnan jäsenenä Darienissa, nykyisellä Panaman kannaksella. Alankomaalainen lääkäri David Pylon kuvasi Alankomaiden Itä-Intiassa Batavian (nyk. Djakarta) kaupungissa Jaavan saarella vuonna 1799 esiintyneen epidemian. Hän käytti siitä nimeä "knokkel-koorts" (rystys-kuume), sillä tauti alkoi hänellä itsellään käden ja käsivarren nivelissä esiintyneillä kovilla kivuilla, joita seurasi ankara kuume. Yleensä taudin ensimmäisenä kuvaajana on kuitenkin pidetty yhdysvaltalaista Benjamin Rushia, joka kertoi vuonna 1780 Philadelphiassa esiintyneestä "breakbone fever" epidemiasta. Tämäkin nimi liittyy taudissa esintyvään "luita tai niveliä särkevään" kipuun.

Dengue-kuumeen yleisyys ja merkitys suuria epidemioita aiheuttavana tautina tuli yleisempään tietoisuuteen 1800-luvulla, jolloin matkustaminen kaukomaihin lisääntyi ja tautia alkoi esiintyä myös länsimaisen kulttuurin piirissä. Seuraavassa on joitakin tietoja eräistä tunnetuista epidemioista: Yhdysvalloissa Texasin Austinissa sairastui vuonna 1855 tautiin 16 000 kaupungin 22 000 asukkaasta. Texasin Galvestonissa vuonna 1917 tautiin sairastuneiden osuus oli puolet asukkaista. Yhdysvaltojen eteläosissa vuonna 1922 esiintyneen epidemian aikana tautiin sairastui arviolta 1,5 milj. asukasta, ja Texasissa sairastuneiden osuus oli 60 % asukkaista. Egyptin Kairossa sairastuneita oli vuonna 1880 4/5 osaa väestöstä. Vuonna 1928 Kreikassa sairastui tautiin 775 000 asukasta, joista 200 kuoli.

Dengue-kuumeen aiheuttaja

Dengue-kuumeen aiheuttaja pysyi kauan arvoituksena. Vorderman tartutti taudin vuonna 1872 Bataviassa apinoihin veren avulla. Apinoiden lisäksi tauti voidaan tartuttaa myös marsuihin. Näillä eläinlajeilla tartunta on vähäoireinen tai oireeton. Hyttysten merkityksen taudin tartuttajana osoittivat T. Bancroft ja H. Graham 1900-luvun alussa. Bancroft käytti kokeissaan vapaaehtoisia ja hän osoitti lisäksi, että tautia välittävä hyttynen oli Aëdes aegypti. Hän päätteli myös, että taudinaiheuttaja säilyi hyttysessä elävänä ja tartuttamiskykyisenä vain pari kolme päivää, mutta Blanc ja Caminopteros onnistuivat tartuttamaan taudin yhdellä Aëdes aegypti -hyttysellä, joka oli imenyt verta tautia sairastavasta 174 päivää aikaisemmin. Bancroft päätteli myös, että dengue-kuumeen aiheuttaja ei ollut alkueläin tai muu loiseliö eikä bakteeri, vaan jokin bakteerifiltterin läpäisevä taudinaiheuttaja, joita oli alettu kutsua viruksiksi. Ashburn ja Craig osoittivat jälleen vuonna 1907, virus esiintyi dengue-kuumetta sairastavien veressä.

Aëdes aegyptin toimimisen viruksen siirtäjänä osoittivat monet tutkijat, J. B. Cleland, B. Bradley ja W. McDonald vuonna 1916, A. C. Chandler ja L. Rice vuonna 1923, J. F. Siler, M. W. Hall ja A. P. Hitchens vuonna 1926 ja J. S. Simmons, J. H. St. John ja F. H. K. Reynolds vuonna 1931. Simmons osoitti lisäksi vuonna 1931, että myös Aëdes albopictus saattoi toimia taudin siirtäjänä. Tutkimuksissa osoitettiin, että dengue-kuumeen aiheuttava virus pysyi tartuttamiskykyisenä hyttysessä koko sen elinajan. Aëdes albopictuksella virus tartutti myös naaraiden munasarjat, minkä vuoksi munista kehittyneet uudet yksilöt olivat heti tartuttamiskykyisiä.

Puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen virustutkija Albert Bruce Sabin (1906–1993) pystyi viljelemään dengue-viruksen 1940-luvun lopulla. Se kuuluu arbovirusten flavivirus-ryhmään ja sitä tunnetaan neljä eri serologista tyyppiä. Virus säilyy elävänä pitkiä aikoja jopa pakkasessa.

Dengue-kuumeen oireet ja ehkäisy

Dengue-kuumeen levittäjänä oli aikaisemmin pääasiallisesti Aëdes aegypti -hyttynen, joka on myös keltakuumeen levittäjä. Sen vuoksi näiden tautien esiintymisalueet trooppisilla ja subtrooppisilla ilmastovyöhykkeillä olivat jokseenkin yhteneväiset. Myöhemmin taudin levittäjäksi todettua Aëdes albopictusta tavattiin aikaisemmin vain Kauko-Idän alueella, mutta myöhemmin se on levinnyt myös Etelä- ja Pohjois-Amerikan mantereille. Koska Aëdes albopictus voi elää myös viileämmässä ilmastossa kuin Aëdes aegypti, on tauti viime vuosina levinnyt entistä laajemmille alueille.

Denguen itämisaika on 3–15 vuorokautta, useimmiten 8–11 vuorokautta. Potilas voi tartuttaa hyttysen 6–8 tuntia ennen oireiden alkamista ja kolmen ensimmäisen sairastamispäivän aikana. Denguelle on tyypillistä äkillisesti alkava korkea kuume, johon liittyy kovia nivel- ja jäsenkipuja, raajojen kankeutta, päänsärkyä erityisesti silmien takana, selkäsärkyä ja suurta voimattomuutta. Valtimonsyke hidastuu ja veren valkosolujen määrä laskee. Kuume laskee tavallisesti kolmantena päivänä, nousee uudelleen viidentenä päivänä ja laskee taas kuudentena päivänä. Toisen kuumevaiheen aikana ilmaantuu tavallisesti heikosti punoittavaa ihottumaa vartalolle ja raajoihin. Ihottuman hävitessä esiintyy tavallisesti hilseilyä. Ensimmäisen kuumevaiheen aikana on usein todettavissa suurentuneita imusolmukkeita kyynärtaipeissa, niskassa ja nivustaipeissa ja kuumeen laskiessa esiintyy voimakasta hikoilua. Toisen kuumevaiheen aikoihin esiintyy usein nenäverenvuotoa ja joskus ripulia. Tautiin voi liittyä sydän- ja aivotulehduksia sekä maksa- ja munuaisvaurioita. Tauti aiheuttaa kuoleman hyvin harvoin muuten terveillä ihmisillä. Tautiin liittyvä voimattomuus häviää hitaasti, toisinaan vasta useamman viikon kuluttua. Hoito on oireenmukaista.

Taudin sairastaminen antaa elinikäisen vastustuskyvyn vain taudin aiheuttaneen viruksen serotyyppiä kohtaan. Lisäksi on todettu, että lapset saavat sikiökauden aikana vasta-aineita taudin sairastaneilta äideiltään. Useimmat liikkeellä olevan virustyypin aiheuttamaa tautia sairastamattomat saavat tartunnan epidemian aikana. Sen vuoksi epidemia syntyy, kun tautia sairastamattomien lasten osuus väestössä kasvaa riittävän suureksi. Laajojen epidemioiden jälkeen on usein ollut useita vuosia kestäneitä jaksoja, joiden aikana tautia ei ole esiintynyt. Dengue-kuumeen esiintymisalueilla on yleensä jatkuvasti hajatapauksia ja jokainen voi sairastua uuden virustyypin aiheuttamaan tautiin ja epidemiaan. Juuri tämä seikka on syynä dengue-kuumeen erikoispiirteisiin. Taudin esiintymisellä apinoilla ja mahdollisesti muilla eläimillä ei näyttäisi olevan nykyään suurta merkitystä epidemioiden kannalta.

Kahden eri denguevirustyypin perättäiset tartunnat puolen vuoden sisällä saattavat aiheuttaa sairastuneessa ns. hemorrhagisen taudin, joka on hengenvaarallinen. Näitä tapauksia esiintyy nykyään lähes 500 000 vuosittain. Sen ensimmäinen epideeminen ilmeneminen maapallon läntisellä puoliskolla todettiin vuonna 1981. Taudinkuvan syynä on tuhoisa hyperimmuunireaktio, joka voi hoitamattomana johtaa sisäisten ja ulkoisten verenvuotojen aiheuttamaan šokkiin ja usein kuolemaan. Tällainen reaktio tapahtuu useimmiten silloin, kun tyypin 2 aiheuttama tauti ilmaantuu tyypin 1 aiheuttaneen taudin sairastaneelle henkilölle. Viruksen yleistymisen myötä tämän vaarallisen tautimuodon yleisyys on kasvussa. Kuolemantapauksia sattuu eniten alle 10- ja erityisesti alle 1-vuotiailla lapsilla, mutta niitä ilmenee aikuisillakin erityisesti Väli-Amerikassa Karibian alueella. Alle 1-vuotiailla syynä ovat äidistä istukan kautta sikiökauden aikana lapseen siirtyneet vasta-aineet. Hemorrhagisissa taudintapauksissa tarvitaan tehokasta sairaalahoitoa. Aasiassa dengue-kuumeen hemorrhaginen muoto onkin yleisin syy lasten sairaalahoitoon ja yleisin tarttuviin tauteihin liittyvä kuolinsyy kaikissa ikäryhmissä. Tämän tautimuodon vaara tekee myös rokotteiden ja rokotusmenetelmien kehittämisen ongelmalliseksi.

Dengue-kuumeen tartunnanvaaralta voidaan välttyä suojautumalla hyttysiltä taudin esiintymisalueilla. Epäillyt ja varmat sairaat on eristettävä kolmen päivän ajaksi hyttysten ulottumattomiin muiden ihmisten suojaamiseksi. Tartunta voi tapahtua myös veren, siis lähinnä verensiirtojen välityksellä taudinoireiden alkuvaiheessa. Dengue-kuumeen leviämistä voidaan vähentää lisäksi hävittämällä hyttysiä ja niiden elinmahdollisuuksia. Siihen voidaan käyttää mm. kosteikkojen ja lätäköiden kuivaamista sekä hyönteismyrkkyjä. Vietnamissa on käytetty vuonna 1999 dengue-kuumeen torjumiseen millimetrin mittaista mesocyclops -äyriäistä, joka syö vesistöissä tautia levittävän Aëdes aegypti -hyttysen toukkia. Kenttäkokeet mesocyclopsin istuttamiseksi ovat vaikuttaneet lupaavilta. Hävittäminen on kuitenkin hyvin hankalaa varsinkin Aëdes albopictuksen kohdalla, joka pystyy lisääntymään niukkavetisissä luonnonoloissa ja kaupunkimaisissa asutuskeskuksissa. Dengue-kuumeen yleistyminen näyttääkin olevan yhteydessä hyttysten torjunnan epäonnistumiseen, liikakansoitukseen, kaupungistumiseen sekä useiden maiden poliittiseen ja sosiaaliseen taantumiseen sotien johdosta.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Kiple, K. F. (ed.): The Cambridge Historical Dictionary of Disease. Cambridge University Press. Printed in USA 2003.

Maxcy, K. F.: Rosenau Preventive Medicine and Hygiene. Seventh Edition. USA 1951.

Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie, Parasiten, Bakterien, Immunität. Vierte, neubearbeitete Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin–München 1950.

Mäkelä, O. ym. (toim.): Lääketieteellinen mikrobiologia. 6. uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Jyväskylä 1993.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON