Arno Forsius

Elfving, Peter (1677–1726) – lääketieteen professori

Peter Elfving oli lääketieteen professorina Turun akatemiassa neljän vuoden ajan heti ison vihan jälkeen. Hänen tehtäväkseen tuli käynnistää omalla alallaan sotavuosien keskeyttämä opetustoiminta. Hän oli omakohtaisia havaintoja tekevä lääkäri, joka julkaisi painettuina ensimmäiset sairaustapaukset Suomesta. Hän osallistui myös Suomen läpikulkuvesitien suunnitteluun.

Peter Elfving syntyi vuonna 1677 Västeråsin lähellä Norrbärkessä, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Yksityisesti opetusta saatuaan Elfving tuli ylioppilaaksi Upsalan yliopistoon marraskuussa 1687 ja alkoi opiskella lääketiedettä professori Olof Rudbeck nuoremman johdolla. Elfving väitteli opettajansa johdolla vuonna 1698 aiheenaan "De motu peristaltico intestinorum ".

Sen jälkeen Elfving matkusti ulkomaille ja jatkoi lääketieteen opintojaan Alankomaissa. Hän väitteli vuonna 1702 Utrechtissa aiheenaan "De catameniorum sufflammatione" ja saavutti lääketieteen tohtorin arvon. Teos sisälsi myös anatomisen kuvauksen kohdusta ja sen verisuonista.

Kotimaahan palattuaan Elfvingistä tuli Collegium medicumin asessori. Hänet määrättiin vuonna 1704 Westmanlandin piirilääkäriksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1719 saakka. Välillä Elfving oli vuonna 1709 paiseruttoepidemian aikana "kuninkaallisen senaatin" lääkärinä Arbogassa. Vuosina 1705–1719 Elfving oli myös intendenttinä Västeråsin läänin Kilan pitäjässä sijaitsevalla Sätran terveyslähteellä, jonka S. Skragge oli ottanut käyttöön vuonna 1700. Elfving julkaisi vuonna 1708 tutkielman "Korta Anmärckningar öfver Kijhla eller Fläckebo hälso-bruns Curer", jossa hän kuvasi potilaille terveyslähteellä antamiaan hoitoja. Elfvingin kiinnostus terveyslähteitä kohtaan johtui ainakin osittain siitä, että hän avioitui vuonna 1704 Hedvig Hjärnen kanssa, jonka isä arkkiatri Urban Hjärne oli Ruotsin terveyslähdeaatteen uranuurtaja.

Piirilääkärinä ollessaan Elfving julkaisi vuonna 1716 pienen lääkärikirjan maaseutujen asukkaita varten oppaaksi tautien hoidossa ja lääkkeiden käytössä. Kirjasen nimi oli "Kort anledning för en huushållare på landzbygden wid påkommande sjukdomar. Hvars första Capitel om några läkedomars brukande i gemen efter anmodan framgifves af Pet. Elfwing".

Turun akatemian lääketieteen professoriksi vuonna 1705 nimitetty Petrus (Petter) Hielm oli joutunut vuonna 1714 isonvihan aikana venäläisten vangiksi ja kuollut vuonna 1716 sotavankeudessa Narvassa. Västmanlandin piirilääkärinä toiminut Peter Elfving nimitettiin vuonna 1720 sodan päättyessä Turun akatemian seuraavaksi lääketieteen professoriksi.

Elfving muutti sodan runtelemaan ja lamaantuneeseen Suomeen vasta vuonna 1722. Hän piti Turun akatemiassa 29.11.1722 virkaanastujaispuheensa "De exsecranda strigonum medicina", kolme päivää akatemian juhlallisen uudelleen avaamisen jälkeen. Elfving ponnisteli uutterasti saadakseen lääketieteen opetuksen jälleen käyntiin. Ensimmäiseksi hän aloitti julkiset luentonsa kulkutaudeista Suomessa. Hänet määrättiin myös Viipurilaisen osakunnan inspehtoriksi vuonna 1723. Elvingin toimikausi Turun akatemiassa jäi neljän vuoden mittaiseksi, sillä hän kuoli halvaukseen vuonna 1726. Hänen jälkeensä tehtävään nimitettiin Herman Dietrich Spöring.

Elfvingin aikana opetus oli edelleen vain osittaista ja sitä oli jatkettava Upsalan yliopistossa tai ulkomailla. Oppilaita oli vuosittain vain muutama. Opetusaloina olivat anatomia, käytännön lääketiede ja materia medica eli lääkeaineoppi ja apteekkikemia. Elfvingin aikana tapahtui helmikuussa 1724 kolmas julkinen ruumiinleikkely Turun akatemiassa. Tilaisuutta varten rehtori Samuel Schulteen laati ohjelman, jossa hän puolusti leikkelyjen tarpeellisuutta. Elfving avasi tilaisuuden lyhyellä runomuotoisella puheella.

Määräysten mukaan professorin oli kirjoitettava ja pidettävä vuosittain vähintään yksi väitös. Elfvingin julkaisemat väitöskirjat käsittelivät lähes poikkeuksetta lääkeaineoppia ja muita hoitomuotoja. Ne olivat sikäli merkittäviä, että niissä ei esitetty ainoastaan teoreettisia pohdiskeluja ja muiden aikaisempia kirjoituksia, vaan ensi kerran Turussa myös omia havaintoja. Elfving edisti myös kasvitieteen opetusta Turussa.

Elfvingin aikana ei Turussa voinut saavuttaa lääketieteen tohtorin arvoa. Sen vuoksi professorin laatimat ja opiskelijoiden puolustamat väitöskirjat olivat alempien tutkintojen suorittamiseen liittyviä pro exercitio ja pro gradu -väitöskirjoja. Opiskelijoita oli kuitenkin vähän ja väitöskirjan painattavien väittelijöiden löytäminen oli vaikeaa.

Elfvingin laatimassa väitöskirjassa "Dissertatio de Trifolio aquatico", jota L. Brodin puolusti vuonna 1724, on julkaistuna ensimmäinen sairauskertomus Suomesta. Kysymyksessä on aivan ilmeisesti keripukkitapaus, joka hoidettiin menestyksellä. Toinen väitöskirja "Commentarioli in Urbani Hiärnei pharmacopoeam portatilem minorem. Pars prima", jota J. Ross puolusti vuonna 1725, käsittelee Elfvingin apen Urban Hiärnen suunnittelemaa matkafarmakopeaa.

Seuraavat seitsemän väitöstä käsittelivät Suomessa tai Pohjolassa käytettyjä hoitomenetelmiä, paria yrttiä, tupakkaa, viiniä ja kylpyjä. Tästä ryhmästä painettiin ainoastaan viimeinen, "Exercitium septimum de panacea boreali", jota C. G. Werander puolusti väitöstilaisuudessa vuonna 1725. Samana vuonna painetussa väitöskirjassa "Casum medicolegalem de vulnere ventriculi lethali", jota U. Elfving puolusti vuonna 1725, on ensimmäinen painettu kuvaus oikeuslääkeopillisesta tapauksesta ja sen tutkimuksesta Suomessa.

Lääketieteen professori oli noihin aikoihin ainoa akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Sen vuoksi häneltä odotettiin myös osallistumista potilaiden hoitoon. Se tuotti kuitenkin vaikeuksia monien perustavaa laatua olevien puutteiden vuoksi. Koko maassa ei ollut yhtään varsinaista sairaalaa ja muutamat hospitaalit oli tarkoitettu vain lepraa tai muita pitkäaikaisia tauteja sairastaville. Elfving otti pian Suomeen tultuaan käyttöön Naantalin terveyslähteen, jonka lääkärinä hän toimi kesäisin. Elfving tutki Naantalin lähteen vettä jo vuonna 1723 ja seuraavana vuonna hän lähetti terveyslähteestä joitakin tietoja maaherra Otto Reinhold Yxkullille. Turun apteekin toiminta oli suurissa vaikeuksissa. Lyhyen ajan apteekkarina ollut Nils Wasström oli kuollut ja vuonna 1722 apteekin oikeudet myönnettiin pohjanmaalaiselle Jonas Synnerbergille. Uusi apteekkari sai avattua apteekkinsa vasta vuoden 1725 alussa.

Tuohon aikaan lääkärit hoitivat yleensä vain sisäisiä tauteja. Haavojen hoidosta ja leikkauksista huolehtivat välskärit ja mestarivälskärit eli kirurgit. Akatemian uudeksi välskäriksi nimitettiin lokakuussa 1723 rykmentinvälskäri Johan Löngren, joka sai pitää edelleen myös varsinaisen virkansa. Myöhemmin todettiin, että hän ei ollutkaan suorittanut vaadittua tutkintoa. Toinen rykmentinvälskäri (Henrik Lewin?) Geitel, joka oli samalla maakuntavälskärinä Turun läänissä, valitti asiasta. Geitelin mukaan maakuntavälskärin valtakirjassa oli määräys siitä, että kukaan ei saanut aiheuttaa hänelle haittaa hänen ammatissaan. Lääkintämääräysten mukaan Elfvingille kuului maakunnan välskärien valvonta ja asiaa helmikuussa 1724 käsiteltäessä hän esitti valituksen lykkäämistä, kunnes hän olisi saanut Collegium medicumilta vastauksen asiaa koskevaan tiedusteluun. Konsistori päättikin, että asialle ei tehtäisi mitään, ennenkuin vastaus olisi saapunut.

Myös synnyttäjien hoito oli hankalaa, sillä edes maan pääkaupungissa Turussa ei ollut yhtään opinkäynyttä kätilöä. Kaunopuheisuuden professori Lars Alstrin esitti Turun porvarikunnan pyynnöstä kesäkuussa 1722 konsistorille, että akatemia ja muut hallintoelimet voisivat sopia siitä, miten alueelle voitaisiin saada "sävyisä kätilö". Sen johdosta Elfving kertoi, että hän oli jo puhunut asiasta kuuluisan synnytyslääkärin Johan von Hoornin kanssa, mutta tämä ei ollut saanut ketään matkustamaan Tukholmasta Pohjanlahden toiselle puolelle. Turussa oli kyllä synnyttäjien apuna "viisaita vaimoja", jotka olivat kokemuksen perusteella oppineet lapsenpäästötaidon. Syksyllä 1723 Elfving vaati, että nämä naiset määrättäisiin tulemaan hänen luokseen saamaan tarpeellisia menettelytapaohjeita. Voidakseen omalta osaltaan parantaa tilannetta Elfving käänsi suomeksi Hoornin kätilöille kirjoittaman tunnetun oppikirjan "Siphra ja Pua". Suomennosta ei kuitenkaan saatu koskaan painetuksi. Kirjan kääntämisestä päätellen Elfvingin on täytynyt opetella lyhyessä ajassa melko hyvä suomen kielen taito. Turussa oli koulutuksen saanut ruotsalainen kätilö vasta 1730-luvun lopulla, mutta tehtävää varten myönnetty palkkaus lakkautettiin jo vuonna 1741.

Elving tunsi mielenkiintoa myös talouspoliittisia kysymyksiä kohtaan. Suuri Pohjan sota vuosina 1700–1721 oli ollut tappiollinen Ruotsille, joka menetti silloin suurvalta-asemansa. Suomi oli kärsinyt suuria taloudellisia menetyksiä isonvihan venäläismiehityksen aikana. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Suomen kaakkoisen osan, minkä seurauksena kulkuyhteydet Sisä-Suomen järvialueelta Suomenlahden itäosaan katkesivat. Sodan aikana ja sen jälkeen laadittiin suunnitelmia rakentaa kulkuyhteyksien parantamiseksi ns. läpikulkuvesitie eli "durchfahrt", jonka avulla oli tarkoitus yhdistää Sisä-Suomen järvialueet toisiinsa ja Pohjanlahteen. Perusteluna tälle suunnitelmalle oli sekä sotilaallisen että taloudellisen hyödyn saavuttaminen. Turun akatemian piirissä hankkeen suunnitteluun oli osallistunut jo 1710-luvulla kaunopuheisuuden professori Israel Nesselius. Elfving jatkoi Turussa 1720-luvulla Suomen vesiteiden ja niiden yhteyksien kartoitusta sekä laati asiaa koskevan mietinnön. Hän seurasi Nesseliuksen esittämiä ideoita, jotka ilmeisesti perustuivat tämän opettajan, professori Olof Rudbeck vanhemman ajatuksiin. Suunnittelua jatkoi 1730-luvulla vielä matematiikan professori Nils Hasselbom.

Henkilötietoja: S 12.4.1677 Norrbärke, K 30.06.1726 Turku. Vanhemmat: Norrbärken kirkkoherra Samuel Elfvius ja Christina Widman. Puolisot: (1) 1704 Hedvig Hjärne S 27.12.1686, K 30.11.1720 Västerås; (2) 10.2.1722 Christina Flachsenius. Puolisoiden vanhemmat: (1) arkkiatri, Collegium medicumin puheenjohtaja Urban Hjärne ja Maria Svahn; (2) professori Johan Flachsenius ja Elisabeth Arensbeck. Lapsi 1. avioliitosta: Jean (Johan), S 7.4.1713, K 28.3.1790 Burge, Lummelunda socken, tykistön everstiluutnantti, aateloitu 1773 nimellä Elfcrona, aatelissuku päättyi häneen. LÄHTEET: Elgenstierna, G. M.: Den introducerade svenska adelns ättartavlor I. 1925.

Kirjoitettu Kansallisbiografiaa varten 1996. Tarkistettu huhtikuussa 2001. Julkaistu: Suomen kansallisbiografia 2, Bruhn – Fordell. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2003.

KIRJALLISUUS. L. W. Fagerlund och R. Tigerstedt, Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria. 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland. XVI. 1890. M. Klinge ym, Kuninkaallinen Turun akatemia 1640–1808. Helsingin yliopisto 1640–1990, Ensimmäinen osa. 1987. Y. Kajava, Elfving, Pietari, Kansallinen Elämäkerrasto I. 1927. M. Niemi, Kuolema iloitsee palvellessaan elämää. Suomen anatomian historia 1640-1990. 1990. O. M. Reuter, Elfving, Petter, Finsk Biografisk Handbok I (utg. af T. Carpelan). 1903. J. F. Sacklén, Sveriges Läkare-Historia ifrån Konung Gustaf I:s till närvarande tid I. 1822. J. F. Sacklén, Supplement till Sveriges Läkare-Historia ifrån Konung Gustaf I:s till närvarande tid. 1835.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON