Arno Forsius

Dorothea Christiana Erxleben (1715–1762) – ensimmäinen Saksassa lääkäriksi väitellyt nainen

Lukiessani Marjo T. Nurmisen ansiokasta, Tieto-Finlandia –palkinnon saanutta teosta ”Tiedon tyttäret”, palautui mieleeni eräs henkilö, joka olisi hyvin sopinut kirjassa kuvattujen oppineiden naisten joukkoon. Hän on Dorothea Christiana Erxleben (1715–1762, synt. Leporin), joka väitteli lääketieteen tohtoriksi Saksassa vuonna 1754. Esittelen hänet tässä lyhyesti. Asiasta kiinnostuneet löytävät lisätietoja kirjoituksen lopussa mainituista lähteistä.

Dorothea Christiana Leporin syntyi vuonna 1715 lääkärin tyttärenä Quedlinburgissa, silloisessa Preussissa lähellä Magdeburgia. Lapsena hän sai kotona alkeisopetusta vanhempien veljiensä mukana. Kun isä Christian Polycarp Leporin alkoi valmistaa vanhinta poikaansa lääkärin opintoihin, osallistui Dorothea myös siihen. Pian tytär alkoi seurata isäänsä sairaskäynneillä ja perehtyi näin lääkärin työhön. Hän aikoi opiskella lääkäriksi, mutta tuohon aikaan Saksan yliopistot eivät kuitenkaan hyväksyneet naisia opiskelijoiksi. Jo nuorena tyttönä Dorothea Leporin asettui vastustamaan aikansa ennakkoluuloja ja laati kirjoituksen ”Gründliche Untersuchung der Ursachen, die das weibliche Geschlecht vom Studieren abhalten” (Perusteellinen tutkimus syistä, jotka estävät naissukupuolen opiskelun). Tämä kirjoitus julkaistiin painettuna vasta vuonna 1742.

Italialaisen Laura Bassin väitteleminen filosofian tohtoriksi Bolognan yliopistossa vuonna 1733 vahvisti Dorothea Leporinin pyrkimystä opiskella lääkäriksi. Hän lähettikin vuonna 1741 Preussin kuninkaalle Fredrik II Suurelle (Friedrich II der Grosse) anomuksen päästä opiskelemaan lääketiedettä Hallen yliopistoon ja sai siihen samana keväänä hallitsijan suostumuksen. Opiskelun alkaminen lykkääntyi kuitenkin myöhempään aikaan. Dorothea Leporinin serkku Sophia Elisabeth Meineck, joka oli diakoni Johann Christian Erxlebenin puoliso, kuoli juuri vuonna 1741. Sen jälkeen Dorothea solmi vuonna 1742 avioliiton serkkunsa miehen kanssa, jolla oli edellisestä avioliitosta viisi 1–7 vuoden ikäistä lasta. Dorothea sai miehensä kanssa neljä omaa lasta vuosina 1744, 1746, 1750 ja 1753. 

Kuvassa Dorothea Christiana Erxleben, o.s. Leporin (1715–1762). Lähde: http://de.wikipedia.org/wiki/Dorothea_Christiane_Erxleben (lähteen mukaan kuva on julkaisuvapaa).

Perheen taloudenhoito, lastenkasvatus, omat raskaudet ja synnytykset vaikeuttivat Dorothea Erxlebenin lääketieteen opiskelua vuosina 1742–1753. Hän kävi kuuntelemassa luentoja ja seuraamassa opetusta aina kun se suinkin oli mahdollista. Hän valitti sitä, että hän ei voinut valita mieleisiään opettajia, sillä hänen oli tyydyttävä niihin, jotka sattuivat olemaan opettajina silloin, kun se oli hänen itsensä kannalta mahdollista. Dorothea Erxlebenin isä Christian Leporin kuoli vuonna 1747, minkä jälkeen tytär otti huolehtiakseen isänsä potilaista. Tämä aiheutti närkästystä paikkakunnan lääkäreissä, jotka valittivat Dorothea Erxlebenin hoitavan potilaita ilman toimilupaa ja syyttivät häntä puoskaroinnista. Samoihin aikoihin hänen aviomiehensä pitkäaikainen sairaus rasitti perheen elämää ja taloutta.

Kaikista vaikeuksista ja viivytyksistä huolimatta Dorothea Erxleben pystyi laatimaan latinankielisen väitöskirjan, jonka tarkastaminen lykkääntyi sekin lapsen syntymän johdosta vuoteen 1754. Väitöskirjan otsikko oli ”Dissertatio inauguralis medica exponens quod nimis cito ac jucundo curare saepius fiat caussa minus tutae curationis: – quam praegresso examine speciminis loco die XII jun. MDCCLIV” . Kirja oli tehty professori Johann Junckerin (1679–1759) ohjauksessa. Väitöskirjan nimen otsikko-osa on suomeksi tulkittuna seuraava: ”Akateeminen väitöskirja liian nopeasta ja miellyttävästä, mutta sen vuoksi usein epävarmasta tautien parantamisesta”.

Tässä kohdassa on paikallaan selostaa lyhyesti Dorothea Erxlebenin väitöskirjan luonnetta. Se oli yleisestä suuntauksesta poikkeava, sillä siinä arvosteltiin tuohon aikaan yleistä hoitokäytäntöä, joka ei perustunut tutkimukseen ja taudin laadun perusteelliseen selvittämiseen, vaan potilaan oireisiin. Niiden perusteella määrättiin vanhan kaavan mukaisia lääkkeitä, joihin kuuluivat oksentamista, ripulia ja hikoilua aiheuttavat lääkeaineet sekä oopiumia sisältävät, kipua lievittävät ja hyvän olon tunnetta aiheuttavat lääkkeet. Näin potilas sai nopeasti hoitoa, mutta hänen tautinsa seuraaminen ja hoidon tarkistaminen taudin kehityksen mukaan lyötiin laimin. Tästä oli usein seurauksena taudin paheneminen ja jopa potilaan menehtyminen hoidon johdosta. Lisäksi oopiumia sisältävien lääkkeiden yleinen käyttö saattoi johtaa niiden pitkäaikaiseen väärinkäyttöön. (Tämä kappale on lisätty joulukuussa 2010.)

Tuohon aikaan oli virinnyt keskustelua siitä, että lääketieteellistä kirjallisuutta olisi julkaistava myös saksaksi, jotta latinaa osaamattomat ja ”naisväki” voisivat perehtyä niihin. Tästä syystä Dorothea Erxleben laati väitöskirjastaan vuonna 1755 saksankielisen laitoksen, jonka nimenä oli ”Academische Abhandlung von der gar zu geschwinden und angenehmen, aber deswegen öfters unsichern Heilung der Krankheiten“. Se noudatti tarkoin edellisenä vuonna ilmestyneen latinankielisen väitöskirjan nimeä, mutta tekijä oli muuttanut kirjan tekstiä selittävämmäksi ja elävämmäksi, niin että se soveltuisi paremmin lääketieteestä kiinnostuneille maallikoille. Kirjan menekki jäi varsin vähäiseksi. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista tarkastella kirjoihin liittyviä lääketieteellisiä näkökohtia.

Lääkärin tutkinnon vuonna 1754 suoritettuaan Dorothea Erxleben saattoi toimia luvallisesti lääkärinä. Siitä ei ole kuitenkaan jäänyt aikakirjoihin kuin muutamia harvoja merkintöjä. Hänen puolisonsa Johann Christian Erxleben kuoli 61 vuoden ikäisenä vuonna 1759. Dorothea Erxleben eli sen jälkeen vain kolme vuotta ja hän menehtyi 47-vuotiaana vuonna 1762, kuvausten mukaan rintasyövästä aiheutuneeseen verenvuotoon. Silloin hänen miehensä ensimmäisestä avioliitosta oli elossa neljä lasta ja hänen omasta avioliitostaan kolme lasta.

Lisäyksenä voidaan mainita, että Dorothea Erxlebenin omista lapsista vanhin, vuonna 1744 syntynyt Johann Christian Polycarp Erxleben oli tunnettu luonnontieteilijä, joka toimi fysiikan ja eläinlääketieteen professorina Georg-August yliopistossa Göttingenissä. Hän perusti vuonna 1771 Saksan ensimmäisen akateemisen eläinlääkärikoulun eli eläinlääketieteellisen instituutin. Hän julkaisi mm. teokset "Praktischer Unterricht in der Vieharzneykunst" (Eläinlääketieteen käytännön opetus, 1771), "Anfangsgründe der Naturlehre" (Luonnontieteen alkeet, 1772), "Anfangsgründe der Chemie" (Kemian alkeet, 1775) ja "Systema regni animalis -----" (Eläinkunnan järjestelmä, 1777). Johann Christian Polycarp Erxleben kuoli 33 vuoden ikäisenä vuonna 1777.

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2008. Kuva ja tekstin lisäys joulukuussa 2010.

Kirjallisuutta:

Markau, Kornelia Steffi Gabriele: Dorothea Christiana Erxleben (1715 – 1762). Die erste promovierte Ärztin Deutschlands. Eine Analyse ihrer lateinischen Promotionsschrift sowie der ersten deutschen Übersetzung. Dissertation zur Erlangung des akademischen Grades Doktor der Medizin (Dr. med.). Halle 2006. Internet 2008: http://deposit.ddb.de/cgi-bin/dokserv?idn=983144060

Nurminen, Marjo T.: Tiedon tyttäret. Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen. WSOY. Porvoo 2008.

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. Chronik Verlag. 1997. Printed in Belgium. 1. Auflage 1993.

Useita Internetin sivustoja (2008).

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON