Arno Forsius

 
Eugeniikka

Englantilainen Francis Galton otti sanan eugeniikka käyttöön vuonna 1883. Hän tarkoitti sillä niiden yhteiskunnallisten toimintojen tutkimusta, joilla voitiin vaikuttaa ihmisen perityviin ominaisuuksiin, sekä hyviin että huonoihin. Oppirakennelma syntyi aikana, jolloin periytymisen mekanismit olivat lähes tuntemattomia. Eugeniikasta on keskusteltu paljon viime aikoina. Sanan merkitys on muuntunut innostusta herättäneestä oppirakennelmasta kielteiseksi rotuohjelmien toteuttamismenetelmäksi.

Eugeniikan taustalla oli pelko ihmiskunnan perimän heikkenemisestä. Merkkeinä siitä pidettiin mm. epilepsiaa, tylsämielisyyttä, mielisairautta, kretinismiä, juoppoutta, siveettömyyttä, rikollisuutta, tuberkuloosia ja kuppatautia. Silloin ei ymmärretty esim. tartuntatautien, puutostautien, sosiaalisten vaikeuksien sekä ympäristön merkitystä niiden kasaantumisen syinä. Eugeniikan kannattajia olivat talous- ja valtio-opin harrastajat, joiden tavoitteena oli terve ja työkykyinen kansa. Huonon perimän omaavien huoltaminen vaati myös yhteiskunnalta varoja.

Lisääntymisen ohjailu oli aikaisemmin hyvin vaikeaa ilman pakkotoimenpiteitä. Yhteiskunnan toimenpiteitä haitallisen perimän vähentämiseksi ovat olleet avioliiton tai raskauden estäminen sekä sairaina syntyneiden lasten surmaaminen. Hyvän perimän lisäämiseksi on käytetty vero- ja sosiaalipoliittisia keinoja sekä kehitetty äitiys- ja lastenhuoltoa.

Lääkärit joutuivat pohtimaan eugeniikan ongelmia jo 1700-luvulla. Ruotsissa (ja Suomessa) vuoden 1686 kirkkolaki oikeutti purkamaan kihlauksen kaatumataudin vuoksi, mutta ei antanut ohjetta, jos osapuolet sairaudesta huolimatta halusivat solmia avioliiton. Turkulaisen tapauksen johdosta Collegium medicum antoi vuonna 1729 lausunnon, jonka mukaan itsesyntyinen, oikea kaatumatauti periytyi vanhemmilta lapsille ja lastenlapsille. Kuningas Aadolf Fredrik päätti vuonna 1757 kieltää avioliiton oikeaa kaatumatautia sairastavilta, koska se oli ainoa keino hävittää tauti vähitellen. Sen jälkeen vaadittiin kaatumatautisen avioliittoluvan saamiseksi lääkärinlausunto, että tauti ei ollut itsesyntyistä.

1800-luvun loppupuolella kehitettiin eräitä kirurgisia toimenpiteitä, joita alettiin käyttää 1900-luvun alkupuolella ehkäisemään haitallisena pidetyn perimän jatkumista jälkeläisissä. Naisilla tehtiin ensimmäiset munasarjojen poistot vuonna 1872 sekä Saksassa (Josef Hegar) että Yhdysvalloissa (R. Battey), ja vuonna 1880 tehtiin ensimmäiset munanjohtimien sulkemiset Yhdysvalloissa (S. S. Lungren). Miehillä kivesten poistaminen oli tunnettu satojen vuosien ajan, mutta ensimmäiset siementiehyeiden sulkemiset tehtiin vasta vuonna 1899 Yhdysvalloissa (H. C. Sharp). Huonon perimän uhkaa pidettiin 1900-luvun alkupuolella vakavana ja monissa valtioissa säädettiin lakeja ihmisten steriloimiseksi pakolla. Asiantuntijoina olleet lääkärit suhtautuivat ajan hengen mukaisesti yleensä myönteisesti niihin.

Monissa maissa perustettiin 1920-luvulta lähtien tutkimuslaitoksia rotyhygienian tieteellistä tutkimusta varten. Ruotsissa perustettiin vuonna 1921 Statens Institut för Rasbiologi, jonka tutkimuksia myös suomalainen Folkhälsan avusti. Saksassa avattiin vuonna 1927 Berliinissä Kaiser-Wilhelm-Institut für Anthropologie, menschliche Erblehre und Eugenik. Myös Suomessa suunniteltiin vuonna 1942 rotuhygieenisen laitoksen perustamista Helsingin yliopiston anatomian laitoksen yhteyteen.

Ensimmäinen eugeenisin perustein säädetty laki pakkosteriloinnista tuli voimaan Yhdysvaltain Indianassa vuonna 1907 ja sen jälkeen useimmissa muissa osavaltioissa. Vastaava laki säädettiin Sveitsin kantonissa Vaud (Waadt) vuonna 1928, Tanskassa vuonna 1929, Ruotsissa vuonna 1934 ja Suomessa vuonna 1935. Saksassa annettiin vuonna 1933 ”laki perinnöllisesti sairaiden jälkeläisten ehkäisemiseksi”. Sen täydennyksenä annettiin vuonna 1935 "laki saksalaisen veren ja saksalaisen kunnian suojelemiseksi". Eugeeniset perusteet ovat monissa maissa vaikuttaneet myös maahanmuuttoa koskeviin lakeihin ja niiden soveltamiseen.

Suomessa vuoden 1935 steriloimislaki koski vajaamielisiä ja mielisairaita, joille voitiin tietyin edellytyksin antaa steriloimista koskeva määräys ilman omaa suostumusta. Vuoden 1970 lain mukaan steriloiminen on mahdollista vain asianomaisen pyynnöstä, myös silloin kun on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika. Kastroimislain tarkoittamille toimenpiteille ei ole meillä eugeenisia perusteita.

Laki raskauden keskeyttämisestä annettiin ensimmäisen kerran vuonna 1950. Se teki mahdolliseksi raskauden keskeyttämisen naisen suostumuksella, jos tällä tai odotettavan lapsen isällä oli perityviä sairauksia, jotka tulisivat aiheuttamaan jälkeläisissä mielisairautta, tylsämielisyyttä tai vaikean ruumiillisen sairauden tai muun vaikean vian. Vuoden 1970 laissa ei ole vanhempiin viittaavia eugenisia perusteita, mutta perusteena voi olla syy otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai hänelle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika.

Suomessa itsesyntyinen epilepsia toisella ja periytyväksi katsottu kuuromykkyys molemmilla avioliittoon aikovilla olivat vuoteen 1969 saakka avioliittolain mukaan avioliiton esteitä periytymisvaaran vuoksi. Näissä tapauksissa avioliitto oli mahdollinen tasavallan presidentin antamalla luvalla. Nykyään avioliittolaissa ei ole perinnöllisyydestä johtuvia esteitä.

Avioliiton ja suvunjatkamisen estäminen pakkokeinoilla eugeenisin perustein on eettisesti väärin, vaikka se olisikin oikeudellisesti mahdollista. Karkeinta eugeenisesti perusteltua ihmisoikeuden loukkaamista on sairaiden ja huonon perimän kantajiksi katsottujen surmaaminen. Teoriassa tällaista menettelyä olivat pohtineet eräät lääkäritkin Keski-Euroopassa jo 1910-luvulla ja mm. ranskalais-yhdysvaltalainen Alexis Carrel vuonna 1935. Surmaamista toteutettiin järjestelmällisesti kansallissosialistisessa Saksassa, jossa myös kuuluminen joihinkin alempina pidettyihin rotuihin tai kansanryhmiin tulkittiin osoitukseksi huonosta perimästä.

Eugeniikan sinänsä hyvien tarkoitusten tulkinnanvaraisuus antoi mahdollisuuden soveltaa sitä vallankäytön keinona. Myös lääkärikunnan jäseniä on osallistunut näihin julmuuksiin, osa toiminnan hyväksyen, suurin osa pakolla tai velvoitettuna.

Perinnöllisyystieteen eli genetiikan kehittyessä perinnöllisten sairauksien oikea merkitys on tullut ilmi. Ne ovat nykyään lähinnä yksilöiden ja perheiden ongelmia, joihin voidaan vaikuttaa perinnöllisyystutkimuksilla ja -neuvonnalla.

Kirjallisuutta:

Häyry, M. ja Häyry, H.: Rakasta, kärsi ja unhoita. Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Hämeenlinna 1987

Olby, R. C.: Constitutional and hereditary disorders. Teoksessa Bynum, W. F. and Porter, R.: Companion encyclopedia of the history of medicine, Volume 1: 412—437. Reprinted London and New York 1994.

Porter, D.: Public health. Teoksessa Bynum, W. F. and Porter, R.: Companion encyclopedia of the history of medicine, Volume 2: 1231—1261. Reprinted London and New York 1994.

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. Augsburg 1997 (Printed in Belgium)

 
Julkaistu Suomen Lääkärilehdessä 1999: 15: 2065. Lisätty ja tarkistettu toukokuussa 1999. Tarkennettu joulukuussa 2007 eräiden naisille ja miehille tehtyjen kirurgisten  toimenpiteiden käyttöön ottamisen ajankohtia 5. kappaleessa alusta lukien.

 
TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON