Arno Forsius

Ernst von Feuchtersleben (1806—1849) — psykiatrian unohdettu uudistaja

Ernst von Feuchtersleben (1806—1849) kohosi merkittävään kuuluisuuteen 1800-luvulla Wienin lääketieteellisen koulukunnan edustajana. Hän oli eräs tuolloin nopeasti kehittyvän psykiatrian uudistajista, jonka lääketieteelliset kirjoitukset liittyivät myös pääasiallisesti psykologiaan ja psykiatriaan. Itse asiassa juuri hän otti käyttöön mm. nimitykset psykoosi ja psykiatria.

Feuchtersleben syntyi Wienissä vuonna 1806. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän kirjoittautui vuonna 1825 Wienin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Siellä hän saavutti vuonna 1833 lääketieteen tohtorin arvon ja alkoi harjoittaa Wienissä kirurgista praktiikkaa. Sen lisäksi hän oli opettajana yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, jonka dekaaniksi hänet nimitettiin vuonna 1844. Feuchtersleben oli erityisesti kiinnostunut opetukseen liittyvistä asioista. Hän kieltäytyi vuonna 1848 opetusministerin tehtävästä, mutta otti silloin vastaan opetusministeriön alivaltiosihteerin viran. Hänen terveytensä alkoi kuitenkin heikentyä nopeasti ja kuoli kotikaupungissaan vuonna 1849 vain 43 vuoden ikäisenä.

Feuchtersleben piti lääkärinä toimiessaan jatkuvasti yllä yhteyksiä Wienin kulttuurielämän huomattaviin edustajiin. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat mm. runoilija ja näytelmäkirjailija Franz Grillparzer (1791—1872) sekä kirjailija ja teatterinjohtaja Heinrich Laube (1806—1884). Todellisuudessa Feuchtersleben ei ollutkaan pelkästään lääkärinammatin harjoittaja vaan myöskin filosofi ja runoilija, jonka kirjoituksille oli ominaista hienostunut esteettinen tyyli.

Friedrich Hebbel (1813—1863) julkaisi Feuchterslebenin kuoleman jälkeen vuosina 1851—1853 tämän kootut teokset, jotka käsittivät ilman puhtaasti lääketieteellisiä teoksia seitsemän nidettä. Eräs Feuchterslebenin runoteoksista on "Gedichte" (Stuttgart 1836). Siihen sisältyy kaunis ja tunnettu hymni "Es ist bestimmt in Gottes Rat", johon Felix Mendelssohn-Bartholdy (1809—1847) on säveltänyt musiikin. Feuchterslebenin muista teoksista olivat huomion arvoisia "Beiträge zur Litteratur-, Kunst- und Lebenstheorie" (Wien 1837—1841) ja antologia "Geist der deutschen Klassiker" (Wien 1851).

Feuchterslebenin ensimmäinen lääketieteellinen teos oli "Über das Hippokratische erste Buch von der Diät" (Ensimmäisestä hippokraattisesta kirjasta elämänjärjestyksestä, Wien 1835). Filosofina Feuchtersleben tunnettiin parhaiten romanttis-idealistisella tyylillä kirjoitetusta teoksestaan "Zur Diätetik der Seele" (Sielun elämänjärjestyksestä, Wien 1838). Siitä otettiin 1800-luvun aikana peräti noin 50 painosta. Tämä teos kohdisti elämänjärjestyksen tärkeyden erityisesti sielunelämän alueelle. Sen tarkoituksena oli osoittaa todellinen tie elää elämänsä tasapainoisesti ja kauniisti. Se antoi myös lääkärille arvokkaita virikkeitä jokapäiväisessä praktiikassa.

Feuchterslebenin teosta onkin nimitetty "dietetiikan sieluksi". Siinä se oli vastakohta weimarilaisen Christoph Wilhelm Hufelandin (1762—1836) teokselle "Makrobiotik, oder die Kunst das menschliche Leben zu verlängern" (Pitkän iän taito, eli taito pidentää ihmisen elämää, 1797), jossa pyrkimyksenä oli ensisijaisesti elää kauan. Henkisen elämänjärjestyksen suurta suosiota näinä aikoina osoittaa se, että myös leipzigiläinen psykiatri ja psykologi Johann Christian August Heinroth (1773—1843) julkaisi vuonna 1839 teoksen "Orthobiotik" (Puhdas elämä), joka sisälsi filosofis-uskonnollisia ohjeita jokapäiväistä elämää varten.

Feuchterslebenin tärkeimmäksi teokseksi muodostui "Lehrbuch der ärztlichen Seelenkunde" (Lääketieteellisen sielutieteen oppikirja, 1845). Hän otti käyttöön mm. nimityksen psykoosi. [Huom. Nimitystä psykiatria käytti ensimmäisen kerran Johann Christian Reil (1759–1813) jo vuonna 1806.] Sydenham Society käännätti teoksen englanniksi jo vuonna 1849. Feuchterslebenin toinen merkittävä teos oli "Ärzte und Publicum" (Lääkärit ja yleisö, Wien 1848). Teoksissa korostetaan hermostollisten häiriöiden riippuvuutta kokonaispersoonallisuudesta sekä sen kehityksestä ja häiriintymisestä.

Feuchtersleben näki sielullisen sairauden dynaamisena tapahtumasarjana, jossa erilaiset elämän kulun aikana koetut raskaat elämykset olivat vaikuttavina tekijöinä. Feuchtersleben kehotti myös lääkäreitä tutkimaan potilaittensa unia, koska ne saattoivat olla "sielun piilotajuista puhetta". Feuchterslebenin käsitykset sielullisten sairauksien synnystä vaikuttavat hyvin nykyaikaisilta. Häntä voidaan myös pitää ensimmäisenä psykoterapeuttina nykyaikaisessa mielessä. Hän piti hoidon tavoitteena potilaan "sekundaaria" kasvatusta, josta hän käytti myös nimitystä re-educaatio.

Feuchtersleben oli eurooppalaisessa psykiatriassa Sigmund Freudin (1856—1939) ja Alfred Adlerin (1870—1937) edelläkävijöitä. Vaikka Feuchtersleben oli aikanaan varsin tunnettu ja hänen teoksensa olivat erittäin suosittuja, hän jäi 1900-luvulla lähes täysin unhoon.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1994: 8: 855—856

Kirjallisuutta:

Feuchtersleben, Ernst. Hakusana teoksessa: The Encyclopaedia Britannica, Eleventh Edition. Volume X, New York 1910.

Schipperges, H.: Lebendige Heilkunde, Von grossen Ärzten und Philosophen aus drei Jahrtausenden. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau, Freiburg im Breisgau 1962

Lisäys kirjallisuuteen tammikuussa 2010:
von Feuchtersleben, Ernst: Sielun hoitoa. Elämän arvoja, ajattelulukemisto 20. vuosisadan ihmisille. Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna 1919. (Alkuteos: Zur Diätetik der Seele. Saksasta suomentanut Jaakko Tuomikoski.)

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON