Arno Forsius
Finska Läkaresällskapet 175 vuotta –
kirjanselostus
Finska Läkaresällskapet – 175 år – 1835–2010. Johan Edgren. Finska Läkaresällskapet, Helsingfors. Keuru 2010. ISBN 978-952-92-7184-9. Sivuja 240.
Finska Läkaresällskapetin (FLS) historioita on ilmestynyt aikaisemmin vuosina 1885, 1910, 1935, 1960 ja 1985. 25 vuoden väliajoin ilmestyvät historian päivitykset ovat aiheellisia, jotta yhdistyksen tiedot ja perinteet siirtyisivät uusien vastuunkantajien ja jäsenten tietoon. Johan Edgrenin lisäksi nyt ilmestyneen ruotsinkielisen teoksen kirjoittamiseen ovat osallistuneet Per Rosenberg, Johan Lundin, Ulf Göran Ahlfors, Ralph Gräsbeck, Olof Lindfors, Eric Ivar Wallgren, Matti Klockars ja Tom Pettersson.
Seuran aikaisempien vuosijaksojen tapahtumat on tiivistetty kahdeksaan sivuun. Viimeisten 25 vuoden seuratoiminnan kuvaukseen on käytetty 10 sivua, minkä lisäksi selostetaan erikseen jäsenistöä, luottamushenkilöitä, taloutta, jäsenten tieteellistä toimintaa, Finska Läkaresällskapets Handlingar –julkaisua, kokoontumis- ja toimistotiloja, historiallista kirjastoa, taidekokoelmia sekä vuonna 1979 alkanutta Helsingin yliopiston ruotsinkielistä lääketieteen opintolinjaa. Jäsenistön luettelot aika- ja aakkosjärjestyksessä täyttävät puolet kirjan sivuista.
FLS:n jäsenmäärä oli 64 toiminnan alkaessa vuonna 1835, ja seuraan kuuluivat käytännössä kaikki Suomen lääkärit, joista osa oli maassa toimivia venäläisiä lääkäreitä. 1800-luvun puolivälissä jäsenmäärä oli n. 100 ja vuonna 1885 seuran täyttäessä 50 vuotta se oli n. 190. Luvuissa on mukana useita apteekkareita ja luonnontutkijoita sekä 1874 alkaen myös muutamia ulkomailla valmistuneita hammaslääkäreitä.
Monet ruotsinkieliset lääkärit olivat olleet merkittävästi vaikuttamassa suomalais-kansallisen kulttuurin kehittämiseen. FLS:ssa pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni ruotsin kielestä, vaikka keisari-suuriruhtinaan vuonna 1863 antaman asetuksen mukaan suomesta oli tuleva ruotsin ohella virallinen kieli, jota kaikkien virastojen oli kyettävä käyttämään viimeistään 20 vuoden kuluessa. Vuonna 1881 opiskelijaseurana perustetun ja vuodesta 1889 lääkäriseurana toimineen Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tavoitteena oli alun perin suomenkielen kehittäminen sekä lääketieteen opetuksessa että käytännön terveydenhuollossa.
Seurauksena oli valtataistelu ruotsin ja suomen kielten välillä, mutta se ei ollut yksinomaan kielipoliittinen. Ruotsinkielisen lääkärikunnan keskinäiset kulttuuriset, perhekohtaiset, hallinnolliset ja taloudelliset sidokset johtivat siihen, että suomenkielisten lääkäreiden mahdollisuudet päästä johtaviin tehtäviin hallinnossa ja yliopistomaailmassa olivat kauan aikaa suhteettoman heikot. Ensimmäinen suomenkielinen lääketieteen (hygienian) professori Taavetti Laitinen nimitettiin Helsingin yliopistoon vasta vuonna 1902, ja hänestä tuli myös ensimmäinen suomenkielinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja vuonna 1911. Toinen suomenkielisten keulakuva oli Juho Jaakko Karvonen, josta tuli iho- ja sukupuolitautien ylimääräinen professori vuonna 1903 ja Lääkintöhallituksen pääjohtaja vuonna 1917.
1900-luvun alku oli FLS:n kannalta monella tavalla ratkaiseva. Seuraan kuuluivat edelleen lähes kaikki maan lääkärit, myös vuonna 1881 perustetun Duodecimin jäsenet. Koska FLS piti tiukasti kiinni ruotsin kielen asemasta seuran toiminnan lisäksi myös mm. julkaisujen sekä stipendeihin oikeutettujen kielenä, tapahtui vuonna 1901 ja vuonna 1916 yhteensä noin 90 Duodecimin jäsenen ero FLS:sta. Niiden seurauksena Duodecim kasvoi ensimmäisen kerran suuremmaksi kuin FLS, joka menetti silloin asemansa koko lääkärikunnan edustajana maassamme. Stipendiasia aiheutti toisenkin eroaallon FLS:sta vuonna 1925. Yliopistolain käsittelyn yhteydessä vuonna 1937 esiintyi vielä kielipoliittisia kiistoja, mutta sen jälkeen seurojen välillä on voitu toimia yhteistyön merkeissä.
Kuvattava teos on luonteeltaan historiikki, jossa ei tarkastella laajemmin FLS:n toimintaa ja merkitystä esim. valtakunnan muihin lääkärijärjestöihin verrattuna. Suomen lääkärikunnan kasvu ja jäsenmäärän suhde Finska Läkaresällskapetin jäsenistöön ei käy ilmi 1900-luvun alun jälkeen. Vertailua tapahtuu lähinnä ruotsinkielisen lääketieteen opetuksen osalta Helsingin yliopiston suomenkielisiin opiskelijoihin. Turun yliopiston lääketieteen opetuksen alkaminen mainitaan, mutta ei Oulun, Kuopion ja Tampereen lääketieteellisten tiedekuntien perustamista. Jos ajatellaan kehitystä koko maan kannalta, oli FLS:n jäsenistön osuus seurasta vuonna 1916 tapahtuneen joukkoeron jälkeen vielä n. 90 % koko maan lääkärikunnasta ja vuonna 1935 n. 40 %. Nykyään (2010) FLS:n jäsenmäärä on n. 1000, siis n. 4 % koko maan lääkärikunnasta.
FLS:lla on ollut merkittävä osuus maamme lääkärikunnan kehityksessä, varsinkin ensimmäisen sadan toimintavuoden aikana. Vuodesta 1841 edelleen ilmestyvän Finska Läkaresällskapets Handlingar –julkaisun ohella FLS julkaisi vuosina 1849–1869 uutislehteä Notisblad för läkare och farmaceuter, jonka nimi viittasi myös seuran apteekkarijäseniin.
Finska Läkaresällskapet oli perustamisestaan vuodesta 1835 alkaen maamme lääkärien ainoa valtakunnallinen järjestö aina vuoteen 1889 saakka, siis yli 50 vuoden ajan. Sen vuoksi Finska Läkaresällskapet kutsui vuodesta 1866 alkaen parin vuoden väliajoin koolle yleisen kokouksen pohtimaan koko maan lääkärikunnan ja terveydenhuollon kannalta merkittäviä ongelmia sekä laatimaan hallintoa ja viranomaisten toimintaa koskevia ehdotuksia ja lausuntoja.
Suomessa oli perustettu myös paikallisia lääkäriyhdistyksiä, jotka voivat kokoontua useammin tai tarvittaessa pohtimaan lääkärikunnan asioita. Varhaisimmat paikalliset yhdistykset olivat Åbo Läkarförening 1859, Tampereen lääkäriseura 1898, Kuopion Lääkäriseura 1902, Vasa Läkareförening 1905, Kyminlaakson Lääkäriseura 1909 ja Mellersta Österbottens Läkareförening 1909. Nimistä voidaan jo todeta, että Turun, Vaasan ja Keski-Pohjanmaan lääkäriseurat olivat ruotsinkielisiä, mutta esim. Kyminlaakson Lääkäriseura (nyk. Päijät-Hämeen Lääkäriseura) oli käytännössä kaksikielinen 1920-luvun puoliväliin saakka.
Finska Läkaresällskapetin vuonna 1909 pidetty XXII yleinen kokous päätti Haminan piirilääkäri Alfred Theodor Ehrströmin ehdotuksesta kannattaa koko maan käsittävän lääkäriliiton perustamista. Asian toteuttamiseksi kutsuttiin maan kaikki laillistetut lääkärit helmikuussa 1910 kokoukseen, jossa tehtiin päätös perustaa Suomen yleinen Lääkäriliitto – Finlands Allmänna Läkareförbund, tavoitteena ylläpitää arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnassa sekä valvoa ja edistää lääkärien yhteiskunnallisia ja taloudellisia etuja.
FLS:n jäseninä on ollut huomattavia lääketieteen edustajia, joista ovat maailmankuuluja esimerkkejä mm. kirurgi Jakob Estlander, fysiologi Robert Tigerstedt, hygieenikko Albert Palmberg sekä Nobelin lääketieteen palkinnon saanut fysiologi Ragnar Granit. Myös myöhempinä vuosina useat FLS:n jäsenet ovat toimineet ansiokkaina ja huomattuina tiedemiehinä, tutkijoina, lääkäreinä ja opettajina sekä kotimaassa että ulkomailla.
FLS:n uusi historiateos antaa Suomen lääkärikunnan vaiheista tietoja, joita ei yleensä selosteta laajemmin tunnetuissa Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lääkäriliiton historioissa. FLS:n jäsenluettelot toimivat hyödyllisinä henkilöhakemistoina.
Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2010, lisätty kotisivuille maaliskuussa 2011.
Julkaistu lyhempänä: Suomen Lääkärilehti 2011: 3: 217.
Kirjallisuutta:
Edgren, J.: Finska Läkaresällskapet – 175 år – 1835–2010. Finska Läkaresällskapet, Helsingfors. Keuru 2010. ISBN 978-952-92-7184-9. Teos on myös Internetissä: http://www.fls.fi/files/FLS_Historik_lowNY2.pdf
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 1881–1981. Toimituskunnan pj. Kimmo K. Mustakallio. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Helsinki. Vammala 1981.
Susitaival, P.: Suomen Lääkäriliitto – Finlands Läkarförbund 1910–1960. Suomen Lääkäriliitto– Finlands Läkarförbund, Helsinki. Vammala 1960.