Arno Forsius

Mikael Forslin (1745–1804) – pappi ja etevä maallikkoparantaja

Mikael Forslin oli eräs niistä 1700-luvun loppupuolen papeista, jotka toimivat hengellisen virkansa ohella myös lääkärin tehtävissä. Kaiken lisäksi hän oli taitojensa puolesta verrattavissa oman aikakautensa parhaisiin lääkäreihin ja kirurgeihin. Koska kotisivulla ei tarvitse asettaa rajoja tekstin pituudelle, esitetään tässä otteita Forslinin kirjeistä, jotka kuvaavat oivallisesti monia silloisen sairaanhoidon ongelmia.

Perhe ja opinnot

Mikael Forslin syntyi 22.6.1745 Vähänkyrön pitäjässä Hirvipellon kylässä. Hänen isänsä oli talollinen Tuomas Tuomaanpoika Tapio, joka oli kotoisin Tervajoelta, ja hänen äitinsä oli Maria Juhontytär Martolasta. Vanhemmat olivat solmineet avioliiton vuonna 1732.

Mikael Tuomaanpoika Tapio kävi triviaalikoulun Vaasassa ja kirjoittautui sen jälkeen ylioppilaaksi Turun akatemiaan vuonna 1764 Pohjalaisen ylioppilaskunnan jäsenenä. Opintielle lähdettyään hän oli alkanut käyttää sukunimeä Forslin. Hän opiskeli Turun akatemiassa teologiaa ja filosofiaa sekä lääketiedettä. Forslin puolusti julkisesti marraskuussa 1770 Pehr Kalmin johdolla julkaisemaansa väitöskirjaa, jonka aiheena oli "Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta; förra delen" (Kuvaus katajan ominaisuuksista ja hyödystä; edellinen osa). Kolme viikkoa myöhemmin hän puolusti joulukuussa julkisesti saman teoksen jälkimmäistä osaa (sednare delen) opinnäytteenä maisterin tutkintoa varten. Professori Wilhelm Robert Nääf (1720–1783) promovoi Forslinin filosofian maisteriksi heinäkuussa 1772. Seuraavana vuonna Forslin suoritti vielä teologisen tutkinnon.

Papiksi valmistuttuaan Forslin määrättiin vuonna 1773 Lohtajan seurakunnan kappalaisen Henrik Argillanderin (1712–1782) apulaiseksi. Siellä Forslin avioitui vuonna 1777 Anna Brita Argillanderin kanssa, joka oli syntynyt 7.1.1751 Henrik Argillanderin ja tämän 2. puolison Anna Christina Soveliuksen (1728–1807) avioliitosta. Mikael Forslinin ja Anna Brita Argillanderin perheeseen syntyi seitsemän lasta: Carl Henrik (1778–1811), Maria Christina (1780–1810), Johannes (1782–1807), Emanuel (1784–1785), Gabriel (1786–1803), Susanna Ulrika (1788–1811) ja Emanuel (1795–1816). Lapsista kolme ensimmäistä syntyi Lohtajalla ja neljä viimeistä Evijärvellä.

Parantajana Lohtajalla

Forslinin toiminnasta pappina ei ole erityistä mainittavaa. Sen sijaan hän oli laajalti tunnettu harrastuksestaan hoitaa seurakuntalaisten sairauksia, mihin hän käyttikin kaiken papin tehtävistä vapaaksi jäänen ajan. Hänen toimintansa oli herättänyt huomiota myös lääkintätoimen johdossa ja häntä kehotettiin hakemaan kuninkaalta virallista lupaa harjoittaa lääkärintointa, koska hän oli opiskellut kolme vuotta lääketiedettä Turun akatemiassa ja harjoittanut menestyksellä parannustoimintaa maaseudulla vuodesta 1773 alkaen. Forslin laatikin asiaa koskevan anomuksen syyskuussa 1780. Lohtajan ja Pietarsaaren pitäjien asukkaat antoivat Forslinille siitä todistuksen ja esittivät lisäksi, että hänelle myönnettäisiin oikeus laskea kaksinkertaisesti virkavuosia papintoimestaan. Samalla esitettiin, että hän voisi saada valtion varoista ilmaiset lääkkeet hoitamilleen varattomille potilaille, koska hän asui 18 peninkulman etäisyydellä Waasan ja Oulun piirilääkäreistä. Turun tuomiokapituli torjui ajatuksen kaksinkertaisesta virkavuosien laskemisesta, mutta ilmoitti samalla, että Forslin hänet voitaisiin panna ehdolle vapaana olevaan pitäjänapulaisen tai kappalaisen toimeen, kunnes hän saavuttaisi pätevyyden vakinaiseen papin virkaan.

Collegium medicum vaati Vaasan piirilääkäriltä Rudolf Hastilta (1724–1784) lausunnon ja todistuksen Forslinin taidoista. Hast totesi, että Forslin oli useissa ulkoisissa hoidoissa, varsinkin silmätaudeissa, jotka suomalaisia erityisesti vaivasivat, osoittanut suurta taitavuutta. Hast kuitenkin epäili, ettei häneen voitaisi sisäisissä taudeissa luottaa enempää kuin muihin maallikkoparantajiin (empiricus). Hast arveli Forslinin kuitenkin ansaitsevan hyvitystä, mutta Hastin mielestä 40 riikintaalaria lääkkeisiin olisi kyllä liikaa, sillä koko lääniä varten oli myönnetty köyhien lääkkeisiin vain 50 riikintaalaria. Collegium medicum puolestaan ehdotti, että Forslin saisi lääkerahaston kustannuksella jakaa ilmaisia lääkkeitä varattomille sairaille, mutta kieltäytyi myöntämästä hänelle erillistä palkkaa, koska hän ei ollut virallinen lääkäri ja voisi silloin olla ennakkotapaus muille lääkärikunnan ulkopuolisille praktikoille. Kuningas myönsi heinäkuussa 1781 Forslinille luvan toimia lääkärintehtävissä ja suostui siihen, että Forslinille korvattaisiin lääkerahastosta köyhien sairaiden hoidossa käytetyt lääkkeet selvitysten ja laskujen mukaan, sikäli kuin hän noudattaa säästäväisyyttä ja muuten ottaa huomioon kaikki seikat, jotka piirilääkärin ohjesääntö määrää. Samalla Collegium medicum luovutti hänelle piirilääkärin ohjesäännön ja pharmacopoea pauperumin eli köyhien lääkeluettelon, jota oli noudatettava valmistettaessa lääkkeitä valtion laskuun.

Forslinin toiminnasta on säilynyt varsin yksityiskohtaisia tietoja sen vuoksi, että Tukholmassa painettu Inrikes Tidningar ja Patriotiska Sällskapetin (Isänmaallisen seuran) aikakauslehti Hushållnings Journal julkaisivat siitä vuonna 1780 laajan selostuksen, jonka olivat laatineet maanmittari Henrik Reinhold Aejmelaeus ja lääninviskaali Petter Frostér. Kysymyksessä oli ilmeisesti sama kuvaus, jonka Lohtajan seurakunnan asukkaat olivat laatineet Forslinin kuninkaalle jättämän anomuksen tueksi. Selostuksen mukaan Forslin oli seitsemän vuoden aikana hoitanut ja parantanut Lohtajalla satoja potilaita. Oman seurakunnan lisäksi heitä oli tullut eri puolilta Pohjanmaata sekä Saarijärveltä, Viitasaarelta ja Rautalammilta saakka. Forslinin päiväkirjoihin oli kertynyt 322 potilaan nimet, vaikka hän ei ollut merkinnyt niihin lainkaan synnyttäjiä, pikkulapsia ja vilustumistautisia. Päiväkirjoissa mainittiin 47 eri tautia ja vammaa, ja useat hoidetuista oli merkitty parantuneiksi. Forslinin kotiapteekin lääkekaapeissa eli noin 300 erilaista lääkettä, joiden hankkimiseen hän oli käyttänyt kaikki liikenevät varansa. Kertomuksen mukaan pohjalaiset pitivät Lohtajan apupappia suurena hyväntekijänään.

Forslin on lähettänyt Lohtajalta arkkiatri Abraham Bäckille ainakin vuonna 1780 kirjeen, jossa on käsitelty mm. rokonistutusta. Asiasta kerrotaan lähemmin tuonnempana.

Parantajana Evijärvellä

Forslin sai vuonna 1783 valtakirjan kappalaisen toimeen Evijärven kappeliseurakunnassa, joka oli erotettu vuonna 1760 Lappajärven seurakunnasta. Forslin jatkoi edelleen lääkärintoimen harjoittamista, ja Markus Fagerdahl, Forslinin seuraaja Evijärven kappalaisena, on todennut koko pitäjän sairaiden kääntyneen sielläkin luottamuksella hänen puoleensa. Forslinin toiminnasta on säilynyt tietoja hänen arkkiatri Abraham Bäckille vuosina 1786, 1793 ja 1796 lähettämissään kirjeissä. Niiden mukaan Forslin oli sikäli poikkeuksellinen maallikkoparantaja, että hän harrasti myös leikkaustoimintaa, joka yleensä kuului kirurgeille ja jota lääkäritkään eivät juuri harjoittaneet. Samoin kirjeet osoittavat, että Forslin on aina suhtautunut kiinnostuneesti ja arvostavasti toimintaansa lääkärin tehtävissä.

Forslin kirjoitti heinäkuussa 1793 arkkiatri Abraham Bäckille: "Herra Arkkiatrin minulle kauan sitten lääkerahaston heikon tilan suhteen antamia neuvoja olen noudattanut niin tarkoin, että en ole kertaakaan laskuttanut rahastoa köyhille ilmaiseksi jakamistani lääkkeistä. Tyytyväisyys voida auttaa köyhää sairasta, vaikka olenkin itse kappalainen pienessä kappeliseurakunnassa vaimon ja 5 lapsen kanssa, on kuitenkin usein riittävä palkkio. [---] Mutta nyt asiaan, jota ei pidä jättää mainitsematta kirjeessä Kuninkaallisen Collegium Medicumin Puheenjohtajalle. Viime sodan aikana [Kustaan sota vuosina 1788–1790] ja sen jälkeen, kun punatauti raivosi ja aiheutti huomattavaa väestökatoa, kuoli täällä Kappeliseurakunnassa aika harvoja, samoin viime kesänä ja syksynä, jolloin vaikea punatauti vei mukanaan sadoittain ihmisiä joka suunnalla. – Yleisesti ansaitsee myös tulla huomatuksi, että sen jälkeen kun täkäläinen kansa on nähnyt lääkkeiden ja varovaisen käyttäytymisen hyödyn tarttuvien tautien aikana, se luottaa yleisesti hyvissä ajoin neuvoihin ja apuun, niin että vanha väistämättömän kohtalon ennakkoluulo on suurimmaksi osaksi hävinnyt, minkä vuoksi myös aika harvat haluavat vastustaa rokonistutusta, ainakin minulla on tiedossani vain yksi sellainen seurakunnassani."

"Monista pitäjistä luokseni tulleiden muiden sairaiden joukossa on usein sellaisia, joita vaivaavat silmätaudit, suurella osalla heistä Trichiasis, joista viime mainitut saavat matkustaa pois 4 à 5 vuorokautta suoritetun leikkauksen jälkeen, koska haavan reunat ovat silloin kasvaneet kiinni." Trakooma eli silmäpasko oli tuohon aikaan hyvin yleinen tauti Suomessa. Se oli myös 1700- ja 1800-luvulla yleisin sokeuden syy. Tauti aiheutti nystyröiden muodostumista silmämunien ja silmäluomien sidekalvoille sekä haavojen ja samean kelmun muodostumista sarveiskalvoihin. Arpeutumisen seurauksena silmäluomien reunat ripsineen kääntyivät usein sisäänpäin ja hankasivat kiusallisesti silmämunan pintaa. Juuri tämä vaiva oli edellä mainittu trichiasis, jonka ainoa hoito oli luomien korjaus leikkauksella. Joskus myös ylä- ja alaluomi saattoivat arpeutua reunoistaan kiinni toisiinsa, jolloin ne oli erotettava leikkaamalla. Muuten taudin hoitona käytettiin tavallisesti trakoomajyvästen puristamista rikki ja sivelemistä sinisellä kuparisulfaattikiteellä, lapis divinuksella ("sinikivi") eli lapis ophthalmicuksella ("silmäkivi").

Forslin jatkaa kertomustaan kirurgisesta toiminnastaan: "Minulla on hiljakkoin ollut kaksi huulihalkiopotilasta, molemmilla ylähuulessa, joista toisella oli myös suulakihalkio, kummallakin ulostyöntyvät ja vinoon kasvaneet hampaat. He tulivat autetuiksi, vaikka minulla ei ole asianmukaisia instrumentteja, enkä voi täällä saada yleisesti käytettyjä kultaneuloja, vaikka minulla olisi niihin varaakin". Kultaneuloja käytettiin huulen sisään asetettuina pitämään halkion yhteen ommeltavia reunoja oikeassa asennossa, kunnes haavat olivat parantuneet. Rautaiset neulat ruostuivat nopeasti kudoksessa ja niiden poistaminen oli sen vuoksi hyvin kivuliasta.

Forslin kirjoittaa edelleen ilmeisen tyytyväisenä omiin saavutuksiinsa: "Niin yksinkertaisilla instrumenteilla kuin omistan, lienee tuskin kukaan tehnyt sellaisia leikkauksia kuin minä, sillä koko kirurginen instrumenttivarastoni käsittää vain lansetin, kynäveitsen, suoneniskuraudan (snäppare), pienet sakset ja yksinkertaisen neulan, ei mitään bistouria [leikkausveistä] tms. [---] Syöpävammoissa ei liene keksitty vielä mitään edullisempaa hoitomenetelmää kuin poistaminen veitsellä, kun vamma on paikallinen, eivätkä rauhaset ja lähempänä tai kauempana olevat ruumiinosat ole syöpäaineen turmelemia. Ainakin se on onnistunut minulle useita kertoja huulisyövässä".

Rokonistutusta Lohtajalla ja Evijärvellä

Edellä selostetussa kirjeessään vuodelta 1793 Forslin viittasi isorokon ehkäisyyn rokonistutuksen avulla. Hän oli kirjoittanut arkkiatri Abraham Bäckille samasta asiasta jo aikaisemmin kirjeessään vuosina 1780: "Isorokkoa on liikkeellä täällä, vaikka ei kovin vaikeaa; muutama lapsi on kuitenkin jo kuollut isorokkoon. Koska tauti on nyt muuttunut vaikeammaksi, ovat eräät vanhemmat pyytäneet minua istuttamaan rokon heidän lapsiinsa, ja minä myös olen, vaikka en mielelläni, noudattanut heidän pyyntöään, ja muutamat heistä [lapsista] ovat jo onnellisesti ja lievästi läpikäyneet sairauden. – Se että en ole mielelläni ryhtynyt rokonistutukseen, johtuu siitä, että Herra Asessori Hast, jolla ei ole aikaa eikä tilaisuutta itse suorittaa rokonistutusta, määrää jonkun välskäreistä istuttamaan rokkoja. Nämä katsonevat minut siksi joka ottaa heiltä pois tilaisuuden ansaita jotakin, mutta tämä ansio olisi ollut heille kauan tarjolla, koska isorokkoa on ollut täällä Lohtajalla liikkeellä jo edellisenä keväänä [1780], mistä Kokkolassa asuvalla välskärillä on ollut tieto. Tähän katsoen toivon saavani sen anteeksi, varsinkin kun en ole tehnyt sitä ansaitakseni jotakin. Eniten olen käyttänyt rokonistutuksessa Herra Tohtori [Thomas] Dimsdalen [1712–1800] menetelmää, mutta juoksevan aineen [rakkulanesteen] puutteessa olen käyttänyt myös [rakkuloihin muodostuneita] rupia."

Kun variolaatiossa aikaisemmin käytettiin ihoon tehtyyn haavaan asetettua, rokkorakkulan nesteeseen eli lymfaan kastettua lankaa tai rakkuloihin muodostuneiden rupien palasia, ryhtyi englantilainen Thomas Dimsdale laittamaan haavaan rokkorakkulan nestettä. Menetelmä oli aikaisempia varmempi, mutta lymfan saatavuus riippui tuoreiden rokkorakkuloiden olemassaolosta eli isorokon tai hiljan rokotettujen olemassaolosta. Dimsdalen esitys menetelmästään julkaistiin Englannissa vuonna 1767 ja Ruotsissa vuonna 1769.

Forslin kirjoitti jälleen vuonna 1786: "Kirjeessä ei ole mainittu sitä, joka on suorittanut rokonistutuksen ja sen jälkeen pitänyt siitä huolta. Asia on nimittäin näin: [Pietarsaaren] Kaupunginvälskäri Herra [Lars] Thodén halusi toimittaa rokonistutuksen, mutta koska minun kuulijoillani [seurakuntalaisillani] oli enemmän luottamusta minuun, sovimme, että minä suorittaisin rokonistutuksen ja myös kustantaisin tarvittavat lääkkeet, mutta että kaikki tapahtuisi hänen nimissään. Minkä vuoksi hän myös sai varakirkkoherralta todistuksen, että Evijärvellä 203 lasta oli saanut häneltä rokonistutuksen suotuisalla menestyksellä. Koska hänellä nyt tulee olemaan siinä yksinoikeus, mikä sellaisenaan olisi kyllä kummallista, annoin siitä johtuen suostumukseni, että minä saisin [rokotuspalkkiona] 5 taalaria kuparirahaa ja hän 7, vaikka minä vastasin jokaisen lapsen kohdalla puoliksi rokonistutuksesta; sillä ajattelin että parempi jotakin kuin ei mitään, koska se kuitenkin oli samalla kertaa väestölle suureksi hyödyksi."

Elämän päätös

Mikael Forslinin ura parantajana ja lääkärinä kesti runsaat 20 vuotta. Ilmeisesti lääkärinä toimiminen vei Forslinin ajan niin tarkkaan, että vakituiseen papin virkaan oikeuttavan pastoraalitutkinnon suorittaminen lykkääntyi hänen kohdallaan vuoteen 1802. Kirkkoherran rouva Inga Kaukolan Evijärven kirkonarkiston perusteella antamassa selvityksessä mainitaan, että Forslin asetettiin ehdolle Kokkolan pastoraattiin, ilmeisesti kirkkoherra Anders Chydeniuksen (1729–1803) vuonna 1803 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Vaaliin osaa ottaneista ja vaalin tuloksesta ei ole tietoja käytettävissäni. Forslinin siirtyminen uuteen virkaan ei kuitenkaan toteutunut, sillä hän kuoli Evijärvellä äkillisesti 24.8.1804. Chydeniuksen seuraajaksi tuli Kokkolan kappalainen Fredrik Stenhagen (1751–1814) vuonna 1806.

Erään tarinan mukaan Forslin olisi kuollut otettuaan vahingossa kotiapteekistaan myrkyllistä lääkettä. Seurakunnan kuolleiden luettelon mukaan kuolinsyynä oli kuitenkin kurkkutulehdus. Hänen puolisonsa Anna Britan äiti Anna Christina Argillander (o.s. Sovelius) asui ilmeisesti tyttärensä luona ja kuoli vuonna 1807 Evijärvellä. Anna Brita Forslin (o.s. Argillander) asui Evijärvellä kuolemaansa saakka, joka tapahtui 18.7.1811. Sekä Mikael Forslin että hänen vaimonsa Anna Brita on haudattu Evijärven kirkon hautausmaahan kirkon eteläisen oven lähelle.

Mikael Forslinin kuolinpesän varat olivat vuonna 1805 perukirjan mukaan 442 riikintaaleria valtion velkaseteleinä ja 32 riikintaaleria pankkiseteleinä, ja lisäksi jokin määrä kuparikolikkoina ja plooturahoina.

Katso myös kirjoitusta Papit terveydenhuollon tehtävissä.

Mikael Forslinin puolustamat väitöskirjat (Helsingin yliopiston kirjaston Fennica -kokoelman mukaan):

[Tekijä: Kalm, Pehr, 1716-1779, Turun akatemian talousopin professori.] Teoksen nimi: Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, : förra delen, med wederbörandes samtycke, under oeconomiae professorens, Kongl. Swenska Wettenskaps Academiens och Upsala Wettenskaps Societetens ledamots, herr doct. Pehr Kalms inseende, utgifwen och förswarad, af Michaël Forslin, Österbottninge i Åbo Academiens öfre läro-sal för middagen den 21 November 1770. Teos: [Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, 1] Julkaistu: Åbo : tryckt hos Joh. Christoph. Frenckell, [1770].

[Tekijä: Kalm, Pehr, 1716-1779, Turun akatemian talousopin professori.] Teoksen nimi: Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, : sednare delen, med wederbörandes samtycke, under oeconomiae professorens, Kongl. Swenska Wetenskaps Academiens och Upsala Wetenskaps Societetens ledamots, herr doct. Pehr Kalms inseende, för lager-krantsens erhållande utgifwen och förswarad, af Michaël Forslin, Österbottninge i Åbo Academiens öfre läro-sal för middagen den 13 December 1770. Teos: [Beskrifning öfwer eenens egenskaper och nytta, 2] Julkaistu: Åbo : tryckt hos Johan Christoph. Frenckell, [1770].

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Eteläpohjalaisia elämäkertoja I, A – L. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto. Vaasa 1963.

Forsius, H. ja Nikupaavo, A.: I. Suomen oftalmologian vaiheista, II Suomen Silmälääkäriyhdistyksen historia vv. 1911–1989. Suomen Silmälääkäriyhdistys – Finlands Ögonläkareförening ry ja Huhtamäki Oy Leiras. Helsinki 1990.

Hjelt, O. E. A.: Svenska och Finska Medicinalverkets Historia 1663–1812, II. Helsingfors 1892.

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. WSOY. Porvoo 1980.

Suolahti, G.: Finlands prästerskap på 1600- och 1700-talen. Hugo Gebers Förlag, Stockholm. Helsingfors 1927.

Sursillin suku. Genealogia Sursilliana. Täydentänyt ja toimittanut Eero Kojonen. Weilin+Göös, Helsinki. Tapiola 1971.

Evijärven srk:n kirkonarkisto.

Helsingin yliopiston kirjaston Fennica -kokoelma.

Outi Jaakkolan lähettämiä sukuselvityksiä.

Lisäys kirjallisuuteen:
Mäkelä-Alitalo, A.: Forslin, Michael (1745–1804), Evijärven kappalainen, lääkäri. Suomen kansallisbiografia 3, Forsblom – Hirn. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2004.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON