Arno Forsius

Galeeniset lääkevalmisteet

Claudios Galenos (129–n. 200) oli kreikkalaissyntyinen lääkäri, joka toimi suuren osan elämästään antiikin ajan Roomassa. Galenos saavutti kuuluisuutta sekä käytännön lääkärinä että tutkijana. Hän kirjoitti suuren määrän lääketieteellisiä teoksia, kaikkiaan runsaasti yli 100, joista 83 tunnetaan. Galenoksen dogmaattinen, opettavainen ja yksityiskohtainen tyyli vastasi aikakauden odotuksia. Hänen teoksistaan oli löydettävissä vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Galenoksesta tuli auktoriteetti, jota lääketieteen myöhemmät edustajat pitivät kauan ainoana oikeana. Suureksi osaksi siitä syystä lääketieteen kehitys pysähtyi pitkäksi aikaa. Galenos viitoittikin eurooppalaisen lääketieteellisen ajattelun ja käytännön lähes puoleksitoista vuosituhanneksi eteenpäin. Nykypäiviin saakka Galenoksen nimi on säilynyt galeenisten lääkkeiden nimikkeessä.

Antiikin Kreikassa kehittyneen lääketieteen mukaan elimistön neljä perusnestettä olivat lima, veri, keltainen sappi ja musta sappi. Sen vuoksi niiden häiriintynyttä suhdetta, dyskrasiaa, pidettiin sairauksien aiheuttajana. Sairauksien hoitona käytettiin vastaavasti kaikkia toimenpiteitä, joiden avulla nesteiden häiriintynyt suhde saatiin palautetuksi ennalleen ja siitä johtunut sairaus parannetuksi.

Pneumaatikoiksi kutsuttujen oppineiden käsityksen mukaan elimistön alkuperäisiä rakenteita eivät kuitenkaan olleet edellä mainitut perusnesteet, vaan neljä perusominaisuutta, jotka olivat kylmä, kuuma, kuiva ja kostea. Sen mukaan perusnesteiden rakenneosina oli pareittain kaksi perusominaisuutta. Limassa ne olivat kylmä ja kostea, veressä lämmin ja kostea, keltaisessa sapessa lämmin ja kuiva sekä mustassa sapessa kylmä ja kuiva. Pneumaatikkojen mukaan perusominaisuuksien määrät perusnesteissä vaihtelivat kaiken lisäksi iän, sukupuolen, vuodenaikojen ja kuunvaiheiden mukaan. Tautien syiden selvittäminen ja niiden parantaminen tuli vastaavasti moninverroin entistä vaikeammaksi.

Antiikin Kreikassa käytettiin lääkkeinä lähes yksinomaan kasveista, lääkeyrteistä valmistettuja lääkkeitä, joiden avulla pyrittiin palauttamaan perusnesteiden häiriintynyt suhde oikeaksi. Tämän oppijärjestelmän mukaisesti katsottiin, että taudin oireisiin edullisesti vaikuttavilla lääkkeillä oli tasoittavia eli vastakkaisia ominaisuuksia kuin sillä perusnesteellä, joka oli taudin syynä. Kun Galenos oli nyt omaksunut pneumaatikkojen kehittämän opin sairauksien synnystä, oli hänen muutettava myös lääkkeiden käytön perusteita.

Galenos määritteli, jälkikäteen arvostellen tosin täysin mielivaltaisin perustein, jokaisen lääkeyrtin osalta, oliko se perusominaisuudeltaan kylmä, kuuma, kuiva vai kostea, tai oliko siinä sekoitettuna useampia, ehkäpä toisilleen vastakkaisia perusominaisuuksia. Kaiken lisäksi Galenos jakoi perusominaisuudet neljään eri asteeseen, joista ensimmäinen oli lievin ja neljäs voimakkain. Näin Galenos toi lääkitykseen kvalitatiivisen ulottuvuuden lisäksi kvantitatiivisen ulottuvuuden. Sitäpaitsi lääkkeet jaettiin eri lajeihin myös makujensa mukaan, joita olivat makea, hapan, suolainen ja karvas. Lopuksi oli otettava huomioon, miten lääke vaikutti yleisesti, oliko se verta hyydyttävä, ulostusta aiheuttava tai jollakin muulla tavalla vaikuttava.

Tautia hoidettaessa oli lääkkeiden kohdalla otettava niiden ominaisuuksien lisäksi huomioon taudin syynä oleva häiriö, potilaan sukupuolen ja iän vaikutukset tilanteeseen sekä vuodenaika ja kuunvaiheiden rytminen vaihtelu. Oikean ja kunkin ihmisen tautiin tehoavan lääkkeen määrääminen oli todella monimutkaista. Mikään kaavamainen lääkitys ei saattanut tulla lainkaan kysymykseen. Lääkärin ammattia pidettiinkin tuohon aikaan taitona, jonka hallitseminen edellytti harjoittajaltaan laajaa tietämystä, suurta kyvykkyyttä sekä pitkäaikaista kokemusta.

Galenos valmisti oppiensa edellyttämät lääkkeet yrteistä ja niiden osista. Yleensä potilaan tauti vaati lääkkeeksi monesta eri yrtistä laadittua sekoitusta. Tavallisimmin lääkkeet oli valmistettu yrttien osia liuottamalla, uuttamalla tai keittämällä. Juuri tällaisia yhdistettyjä, monen yrtin lääkkeitä tarkoitetaan silloin, kun puhutaan galeenisista lääkkeistä. Niiden käyttö on nykyään harvinaista ja vain eräitä yskänlääkesekoituksia voidaan pitää niitä muistuttavina.

Toisen galeenisen lääkesekoitusryhmän muodostivat aikanaan niin suositut vastamyrkyt. Näitä jopa kymmeniä aineita sisältäviä seoksia käytettiin myrkytysten ja vieläpä ruton torjuntaan. Galenos suunnitteli yksilölliset vastamyrkyt palvelemilleen keisareille, jotka pelkäsivät jatkuvasti vihamiestensä aiheuttamaa myrkytystä. Vastamyrkkyjä sisältyi monien maiden farmakopeoihin vielä 1800-luvun lopulla.

Paracelsus eli Theophrastus von Hohenheim hylkäsi 1500-luvun alkupuolella Galenoksen spekulaatioihin perustuvat käsitykset tautien synnystä ja hoidosta. Paracelsus vaati lääketieteen perustaksi tosiasioita ja käytännön kokemuksia. Hänen omien oppiensa mukaan ihmisen elimistöä ja sairauksien syntyä säätelivät kemialliset tapahtumat. Hän alkoi myös käyttää galeenisten lääkkeiden rinnalla metalleja ja epäorgaanisia kemiallisia sekä niistä valmistettuja lääkkeitä. Myös Paracelsuksen näkemykset perustuivat vielä suureksi osaksi alkemiaan, mystiikkaan ja magiaan.

Paracelsuksen perustama lääketieteen kemiallinen eli iatrokemiallinen oppirakennelma saavutti vähitellen lisääntyvästi suosiota ja se vaikutti osaltaan Galenoksen oppien hylkäämiseen. Pitkän aikaa käytiin kuitenkin ankaria lääketieteellisiä kiistoja Galenosta kannattavien galeenisten lääkärien ja Paracelsusta kannattavien kemiallisten lääkärien välillä.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1997: 24: 2750. Tarkistettu lokakuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Ackerknecht, E. H.: Geschichte der Medizin. 7 überarbeitete und ergänzte Auflage von A. H. Murken. Stuttgart 1992.

Companion Encyclopedia of the History of Medicine, Volumes 1–2. Edited by W. F. Bynum and R. Porter. First published 1993, Reprinted 1994. London.

Dumesnil. R. und Schadewaldt, H.: Die Berühmten Ärzte. 2. deutsche Auflage. (Köln, ilman painovuotta).

Schott, H. (und Mitarbeiter): Die Chronik der Medizin. 1. Auflage 1993, Printed in Belgium 1997.

Sigerist, H. E.: Grosse Ärzte. Eine Geschichte der Heilkunde in Lebensbildern. München 1932.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON