Arno Forsius

Johann Rudolph Glauber (1604—1668) — apteekkari ja kemisti

Saksalaissyntyinen apteekkari Johann Rudolph Glauber (1604—1668) eli aikana, jolloin apteekkilaitoksen kehitys oli hyvin voimakasta. Apteekkien lukumäärä kaupunkipaikoissa lisääntyi nopeasti ja myytävien lääkkeiden laatu muuttui merkittävästi. Vielä 1500-luvulla suurin osa apteekin myymistä lääkkeistä oli ollut ns. galeenisia lääkkeitä, lääkekasvien kuivatuista osista valmistettuja. Paracelsuksen (1493—1541) oppien seurauksena yrttilääkkeiden rinnalle tulivat vähitellen kemialliset lääkkeet. Alkuvaiheessa tärkeimmäksi niistä muodostui elohopea, jota käytettiin kuppataudin hoitoon.

1600-luvulla lääkärit pitivät usein vastaanottojaan apteekeissa. Lääkettä tarvittaessa lääkäri osoitti apteekkarille kepillä, mistä säilytysastiasta rohtoa otettiin. Vasta kemiallisten lääkkeiden yleistyessä alettiin käyttää kirjoitettuja lääkemääräyksiä eli reseptejä, sillä kemiallisten lääkkeiden valmistuksessa vaadittiin entistä suurempaa tarkkuutta.

Myös kuumennusuuneja oli kehitettävä ja tarkoitusta varten keksittiin jopa automaattisesti hiilellä täyttyviä, jatkuvapolttoisia malleja, kuten "Faule Heintz" ja "Athenor". Uudet menetelmät vaativat myös kemian opiskelua, joka oli ollut siihen saakka apteekkareille vierasta. Kemiallisten aineiden valmistus oli usein hankalaa ja kustannuksia vaativaa. Sen vuoksi mm. Lontoon apteekkarit ryhtyivät yhteistyöhön ja perustivat vuonna 1623 keskuslaboratorion lääkkeiden valmistamista varten.

Johann Rudolph Glauberin elämä sattui juuri tähän apteekkitoiminnan murrosvaiheeseen. Hän syntyi Baijerin Karlstadtissa vuonna 1604 ja kuoli Amsterdamissa vuonna 1668. Hänen elämästään tunnetaan varsin vähän yksityiskohtia. Kaikesta päätellen hän hankki apteekkarin taitoja ja alkemian eli kemian tietoja Wienissä, Salzburgissa, Frankfurt am Mainissa ja Kölnissä. Viimeistään 1600-luvun puolivälin aikoihin hän muutti Hollantiin, jossa hän sai toimeentulonsa pääasiallisesti myymällä kemiallisia valmisteita ja lääkeaineita. Hän perusti Amsterdamissa myös seuran "Hermetische Gesellschaft", jonka tavoitteena oli alkemian kehittäminen. Ilmeisesti hän menetti kokeittensa johdosta ajoittain näkönsä ja hän kuoli elohopeamyrkytyksen tuskallisiin oireisiin.

Glauber oli saavuttanut uransa varrella hyvät tiedot nopeasti kehittyvässä kemiassa. Hänen kirjoituksensa, joita on olemassa kolmisenkymmentä, vilisevät alkemisteille tunnusomaisia maagisia käsitteitä, mutta viisasten kiven tai yleispätevän liuottimen etsimisen sijaan hän oli kokeilija, jonka havainnot lisäsivät merkittävästi kemian tietämystä. Sitä paitsi hän oli innokas toteuttamaan oivalluksiaan ja saavuttamaan niiden avulla käytännön tuloksia. Jos hieman nuorempaa englantilaista Robert Boylea (1627—1691) sanotaan tieteellisen kemian perustajaksi, voidaan Glauberia pitää kemian isänä.

Eräs Glauberin menestyksen kulmakiviä oli menetelmä valmistaa oksennusviinikiveä eli kaliumantimonyylitartraattia, jonka saksalainen lääkäri Adrian von Mynsicht (noin 1600—1683) oli keksinyt noin vuonna 1630. Tästä oksetusaineesta tuli 1600-luvulla erittäin suosittu yleislääke lähes kaikissa taudeissa, minkä vuoksi sen menekki oli taattu.

Glauberin toinen menestystuote oli natriumsulfaatti eli Glauberin suola, josta hän käytti nimeä sal mirabile, ihmesuola. Sitä saatiin, kun annettiin rikkihapon vaikuttaa ruokasuolaan. Glauber kuvasi aineen valmistusmenetelmän vuonna 1658 teoksessaan "De natura salium" (Suolojen luonteesta). Natriumsulfaatti oli pääaiheena Glauberin teoksessa "Miraculum mundi" (Maailman ihme). Tämä varsin yksinkertainen aine osoittautuikin erittäin käyttökelpoiseksi raaka-aineeksi monissa kemiallisissa reaktioissa ja teollisuuden menetelmissä.

Lääketieteessä Glauberin suolaa käytettiin eniten ulostuslääkkeenä. Se olikin tässä suhteessa varsin turvallinen aine, joka ei aiheuttanut vaivoja ja soveltui myös lapsille. Natriumsulfaatti on tärkeä suola useiden kylpylöiden terveysvesissä, mm. Karlovy Varyn (saks. Karlsbad) ja Frantiskovy Láznen (saks. Franzenbad) kaupungeissa. Se on myös tärkein aineosa ns. Karlsbadin suolassa, jota käytettiin yleisesti keinotekoisen terveysveden valmistamiseen.

Glauber oli havainnut vuonna 1648, että kosteaa ruokasuolaa kuumennettaessa muodostuneessa höyryssä oli ainetta, joka väkevöitynä osoittautui voimakkaaksi hapoksi. Glauber käytti siitä nimitystä spiritus salis, suolan henki. Natriumsulfaattia valmistettaessa syntyi rikkihaposta ja ruokasuolasta myös suolahappoa, joka osoittautui samaksi aineeksi kuin aikaisemmin havaittu spiritus salis. Glauber havaitsi lisäksi, että kuumennettaessa kaliumnitraattia eli salpietaria rikkihapon kanssa syntyi typpihappoa ja kaliumsulfaattia. Hän suoritti runsaasti kokeiluja happojen ja metallien kanssa ja onnistui valmistamaan niissä useita lyijyn, tinan, kuparin, sinkin, antimonin ja arsenikin suoloja. Glauber valmisti vielä vuonna 1659 ammoniumnitraattia ammoniumkarbonaatista ja typpihaposta.

Glauber oli saksalaisen kemistin Justus von Liebigin (1803—1873) edelläkävijä keinolannoituksen kehittämisessä. Glauber suoritti jo vuonna 1660 viljelykokeita selvittääkseen natriumsulfaatin vaikutuksia kasveihin. Lintujen lannan kyllästämää maata tutkiessaan hän löysi siitä kaliumnitraattia. Hän totesi sen edistävän kasvien kasvua ja päätteli sen olevan kasvun "prinsipaali" eli tärkein tekijä. Koska eläimet söivät kasveja, hän päätteli salpietarin syntyvän kasveista ja kiertävän luonnossa eläinten kautta. Tämä oli ensimmäisiä ajatuksia luonnon ravintokierrosta.

Eräs Glauberin tärkeimmistä teoksista oli "Teutschlands Wohlfarth" (Saksan hyvinvointi). Siinä hän vaati, että Saksan luonnonvaroja oli käytettävä maan hyväksi, ja esitti useita esimerkkejä siitä, miten se pitäisi tehdä.

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2002.

Julkaistu myös: Suomen Lääkärilehti 2002: 36: 3512.

Kirjallisuutta:

[The] Encyclopædia Britannica, Eleventh Edition. Vol. 12. New York 1910.

Mez-Mangold, L.: A history of drugs. Editiones Roche, Basle, 1971. Reprint 1989, Basle.

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. Chronik. Printed in Belgium 1997 [1. Auflage 1993].

Stafski, H.: Aus alten Apotheken. Prestel Verlag München. München 1956.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON