Arno Forsius

Henrik Harpestreng (k. 1244) — Pohjoismaiden ensimmäinen lääkäri

Tanskalainen Henrik Harpestreng, joka kuoli vuonna 1244, oli tiettävästi Pohjoismaiden ensimmäinen tunnettu lääkäri. Hänellä oli useiden kirjoitustensa vuoksi merkittävä vaikutus Pohjoismaiden lääkintätaitoon omana elinaikanaan ja vieläpä kolmen vuosisadan ajan sen jälkeen. Hänen nimestään käytetään eri lähteissä muotoja Harpestreng, Harpestraeng tai Harpestræng.

Harpestrengin elämän varhaisvaiheet tunnetaan kovin huonosti. Häntä kutsuttiin mestariksi eli maisteriksi, mistä päätellen hän lienee opiskellut jossakin Euroopan korkeakouluista. Pohjoismaissahan ei ollut omia yliopistoja ennen 1470-luvun loppua.

Harpestrengin kirjoituksia on säilynyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain käsikirjoitusten kopioina. Kirjoitukset paljastavat, että hänen lääketieteelliset oppinsa olivat suurimmaksi osaksi peräisin italialaisen Salernon lääketieteellisen koulun kirjoituksista. On mahdollista, että Harpestreng on opiskellut tai oleskellut 1100-luvun lopulla Salernon koulussa, joka eli silloin suurimman kukoistuksensa aikaa.

Ranskan Orléans'issa mainittiin vuonna 1181 Maistre Henry de Danemarche, lääkäri ja astrologi, joka on melko todennäköisesti ollut juuri Henrik Harpestreng. Eräissä myöhemmissä asiakirjoissa kerrotaan, että Harpestreng toimi Tanskan kuninkaan Erik Plovpenningin (1216—1250) lääkärinä 1240-luvun alkuvuosina. Harpestrengilla oli ilmeisesti myös teologinen oppiarvo, sillä kuollessaan hän oli tuomiokapitulin jäsenenä eli kaniikkina Roskildessa.

Salernon lääketieteellinen koulu nojasi antiikin Kreikan humoraalioppiin eli oppiin ruumiin neljästä perusnesteestä, jota myös Harpestreng kirjoituksissaan myötäilee. Hänen varhaisin tunnettu kirjallinen tuotteensa on latinankielinen "De simplicibus medicinis laxativis", jossa tekijäksi on merkitty Henricus Dacus, siis "Tanskalainen". Käytettyjen lähteiden perusteella arvioituna se on ilmestynyt vuoden 1150 jälkeen. Kirjoitus käsittelee "yksinkertaisia ulostuslääkkeitä", jossa yksinkertaisella tarkoitetaan yhdestä rohdosta valmistettua lääkkettä. Niiden vastakohtana olivat "composita" eli yhdistetyt, useammasta rohdosta valmistetut lääkkeet. Harpestrengin toinen varhainen kirjoitus on "Liber Herbarum", yrttien kirja, joka on myös latinankielinen.

Harpestrengin myöhemmät kirjoitukset ovat tanskankielisiä, minkä vuoksi ne ovat samalla tärkeitä keskiaikaisen tanskan kielen lähteitä. Varhaisimmat niistä ovat kaksi yrttikirjaa, jotka käsittelevät yksinkertaisia kasviperäisiä lääkkeitä. Toisen käsikirjoituksen kopioon on liitetty keittokirja ja kivikirja. Ne eivät ole kuitenkaan Harpestrengin kirjoittamia. Keittokirja on ilmeisesti peräisin Ranskasta ja kivikirjan pääasiallisina lähteinä ovat olleet Rennesin piispan Marbodin (1035—1123) "Liber lapidum" (Kivien kirja) ja 1200-luvun alussa eläneen Arnoldus Saxon kirjoitukset.

Harpestrengin yrttikirjoilla oli kaksi pääasiallista lähdettä. Ensimmäinen niistä on vuoden 1100 aikoihin kirjoitettu latinankielinen heksametriruno "De viribus herbarum" (Yrttien voimista). Sen tekijä oli ranskalainen Macer eli Odo Magdunensis, joka oli kotoisin Meungista Loiren rannalla. Lähteistä toinen on Constantinus Africanuksen teos "De gradibus liber" noin vuodelta 1050.

Eräs Harpestrengin kynästä lähtenyt kirjoitus käsittelee lääkinnällis-hygienisiä ja kirurgisia aiheita, mm. suoneniskua, kuppausta ja kylpemistä. Sen lähteinä ovat olleet Harpestrengin edellä jo mainittu "De simplicibus medicinis laxativis" sekä Constantinus Africanuksen "De chirurgia". Erään lääkärikirjan kopio alkaa sanoilla "Här byrias läkedombir aff mästher henrik harposträng", mistä päätellen Harpestreng näyttää laatineen myös lääkärikirjan.

Harpestreng on antanut kuningas Erik Plovpenningille kuppausohjeita, jotka ovat säilyneet kopioina Harpestrengin eräiden astrologisten ennustusten kanssa. Verenpoistohoidoissa Harpestreng näyttää omaksuneen arabialaisten lääkärien käyttämän periaatteen, että verta on poistettava vastakkaiselta puolelta kuin missä vaiva esiintyy. Niinpä jos särkyä oli oikeassa kyljessä, oli kuppaus suoritettava vasemmalta sivulta.

Harpestrengin kirjoituksia kopioitiin uutterasti ja ne levisivät myös Ruotsiin ja Norjaan. Varhaisin Suomea varten laadittu lääketieteellinen kirjoitus juontaa sekin juurensa Harpestrengiin. Luostarien tehtäviin kuului noihin aikoihin sairaiden hoito eräänä laupeudentyön muotona. Kun Naantalin birgittalaisluostari aloitti toimintansa vuonna 1440, toimitettiin sinne Vadstenan emoluostarista sairaanhoidon ohjeeksi laadittu "nadhen dals closters book" (Naantalin luostarin kirja, katso kirjoitusta Naantalin luostarin lääkekirja). Tässä kirjasessa ei mainita sen tekijää tai alkuperää, mutta tekstivertailujen perusteella on ilmeistä, että siihen valitut kohdat on otettu juuri Harpestrengin laatimien kirjoitusten kopioista.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1994: 35: 3779. Tarkistettu marraskuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Kulturhistorisk leksikon for nordisk middelalder fra vikingetid til reformationstid, 11, Luft-Motståndsrätt, hakusana Lægebøger. Rosenkilde og Bagger. 2. oplag 1981, Printed in Denmark.

Strandberg, H.: Koppning, ett gammalt folkligt botemedel. Nordenskiöld-samfundets tidskrift 38, 1978, 10-23

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON