Arno Forsius

William Harvey (1578–1657) – verenkierron keksijä

Sydämen ja veren merkitys elämän ylläpitäjänä oli tiedostettu jo vuosituhansia. Valtimoiden sykkeen perusteella oli tehty päätelmiä elimistön tilasta, mutta veren liikkeitä ei osattu selittää oikein. Antiikin kreikkalaisten mukaan valtimot ja laskimot olivat toisistaan erillisiä järjestelmiä. Veren uskottiin liikkuvan laskimoissa edes takaisin vuoroveden tavoin. Valtimoita taas pidettiin ilman tai hengen kulkuväylinä, kunnes Galenos (129–n. 200 jKr.) totesi, että myös valtimoissa oli pelkästään verta. Veren arveltiin muodostuvan maksassa ja varautuvan luonnollisella eli ravitsevalla hengellä suolesta tulevan ravinnon seurauksena. Keuhkolaskimot puolestaan kuljettivat keuhkoista ilmaa eli elämän henkeä sydämen oikeaan kammioon, josta se siirtyi seinämän pienten reikien läpi vasempaan kammioon ja levisi edelleen valtimoita pitkin kaikkialle elimistöön.

Sydämen ja verenkierron toiminnan selvitti vihdoin englantilainen William Harvey (1578–1657). Hän oli syntynyt varakkaan kentiläisen kauppiaan vanhimpana lapsena Folkestonessa. Vuosina 1588–1593 hän kävi oppikoulunsa King's Schoolissa Cambridgen tuomiokirkon yhteydessä. Sen jälkeen hän oli sisäoppilaana Cambridgen Caius Collegessa, jossa opetettiin erityisesti lääketiedettä. Harvey saavutti vuonna 1597 Bachelor of Art -arvon, vaikka sairastelikin välillä vuoden verran malariaa. Hän jatkoi lääketieteen opintoja Padovassa 2,5 vuoden ajan ja sai siellä lääketieteen tohtorin arvon vuonna 1602. Hänen opettajinaan olivat mm. Hieronymus Fabricius ab Aquapendente (1533–1619) eli Girolamo Fabrizzi d'Acquapendente ja Julius Casserius (1552–1616) eli Giulio Casserio.

Englantiin palattuaan Harvey sai lääkärin oikeudet vuonna 1604. Hän avioitui pian Elizabeth Brownen kanssa, jonka isä Lancelot Browne oli kuningas James (Jaakko) I:n ja tämän puolison lääkäri. Vuosina 1609–1643 Harvey oli lääkärinä Lontoon St Bartolomew's Hospital'issa. Hän toimi myös kuningas James I:n ja Charles (Kaarle) I:n lääkärinä vuosina 1618–1649. Jälkimmäisen mukana Harvey osallistui myös sisällissotaan. Hän toimi koko ajan aktiivisesti Kuninkaallisessa Lääkärikollegiossa. Harvey toimi vuosina 1616–1656 anatomian luennoitsijana, mikä vastasi anatomian professorin virkaa. Hän suoritti mm. ruumiinavauksen vuonna 1635 Thomas Parrille, jonka kerrotaan kuolleen 152 vuoden ikäisenä. Myöhemmällä iällään Harvey sairasti kihtiä. Hän sairastui halvaukseen vuonna 1657 ja kuoli pian sen jälkeen.

Vaikka Harvey Padovassa ollessaan vielä kunnioitti vanhoja auktoriteetteja Aristotelesta ja Galenosta, oli hän jo opiskelunsa aikana kiinnittänyt huomiota veren kiertämiseen sydämen kautta. Harveyn muistiinpanoista ilmenee, että hän leikkeli yli 80 eläinlajia ja että verenkierron periaate oli selvinnyt hänelle jo vuonna 1616. Hän julkaisi havaintonsa kuitenkin vasta vuonna 1628 Frankfurtissa painetussa kirjassaan "Exercitatio anatomica de motu cordis et sanguinis in animalibus".

Harveyn tutkimuksille oli ominaista järjestelmällinen eteneminen havainnoista olettamuksiin, niistä kokeisiin ja koetuloksista johtopäätöksiin. Harvey havaitsi, että sydän vuoroin supistui ja veltostui. Supistuksen aikana verta siirtyi valtimoihin eikä se päässyt läppien vuoksi virtaamaan takaisin sydämeen. Sydämestä poistuva verimäärä oli niin suuri, että se vastasi Harveyn laskelmien mukaan yksilön kolminkertaista ruumiinpainoa tunnissa. Tämä oli mahdollista vain siinä tapauksessa, että veri kiersi kehää ja palasi takaisin sydämeen. Kun Harvey pysäytti raajan verenkierron puristamalla, valtimot laajenivat sydämen ja puristuskohdan välillä. Laskimoiden verivirran suunnan hän osoitti yksinkertaisesti painamalla kyynärvarren ihon laskimoita tyhjiksi, jolloin ne paineen poistamisen jälkeen täyttyivät veren kulkusuunnan mukaisesti.

Harveyn johtopäätös oli, että veri kiersi jatkuvasti kehää ja että sydämen supistusten pääasiallinen tehtävä oli veren virtauksen ylläpitäminen. Hän sai merkittävää tukea teorialleen alankomaalaiselta lääkäriltä Jan de Waalilta (1604–1649), joka kuvasi omia kokeitaan kirjeissään tanskalaiselle anatomille Thomas Bartholinille (1616–1680). De Waal mm. puristi koiran takajalan valtimot tukkoon polven kohdalta ja tyhjensi reiden laskimot ja sitoi ne kiinni. Kun hän sen jälkeen avasi valtimot, täyttyivät laskimot jälleen. minkä jälkeen laskimot täyttyivät. Ainoa kohta, jota Harvey ei eläessään pystynyt suoraan osoittamaan, oli miten veri pääsi valtimoista laskimoihin. Neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, siis vuonna 1661, italialainen Marcello Malpighi (1628–1694) näki mikroskoopin avulla valtimoita ja laskimoita yhdistävät hiussuonet sammakon keuhkossa ja suoliliepeessä. Näin Harveyn teoria verenkierron perusteista sai lopullisen vahvistuksensa.

Harveyn keksintö mullisti ratkaisevasti lääketieteellistä ajatusmaailmaa. Aluksi sitä tosin vastustettiin, mutta se hyväksyttiin sentään yleisesti jo Harveyn eläessä. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin verenkierron periaatteen ymmärtäminen pääsi hedelmöittämään käytännön lääketiedettä. Harvey seurasi itsekin lääkärintoiminnassaan vielä vanhoja perinteitä. Tiedemiehenä hän oli monipuolinen ja ahkera tutkija, jonka muista teoksista on aiheellista mainita vuonna 1651 ilmestynyt sikiön kehitystä käsittelevä tutkimus "Exercitationes de Generatione Animalium".

Viime mainitun kirjan nimiölehdellä olevassa kuvassa on lause "ex ovo omnia". Harveyn opettaja Fabrizzi d’Acquapendente oli ns. ovisti eli hän kannatti näkemystä, että sikiö kehittyy munasta. Ns. animalculistit puolestaan olivat sitä mieltä, että sikiön alkuna oli siittiö, jossa on jo havaittavissa täysikasvuisen olion piirteet. Vaikka esim. nisäkkäiden munasolua ei vielä tunnettu, päätteli Harvey, että kaikki eläimet kehittyivät munasta. Kirjassaan hän tiivisti päätelmänsä sanontaan "Ovum esse primordium commune omnibus animalibus" (muna on kaikkien eläinten yleinen alkuperä). Se tunnetaan tavallisimmin muodossa "Omnia animalia ex ovo" (kaikki eläimet syntyvät munasta). Sanontaa on myöhemmin mukailtu eri tavoin. Kuuluisa patologi ja solututkija Rudolf Virchow (1821–1902) sanoi "Omnis cellula e cellula" (jokainen solu syntyy solusta) ja vielä yleisempi sisältö on muodolla "Omne vivum ex vivo" (kaikki elävä syntyy elävästä).

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1996: 3: 239. Tarkistettu ja lisätty huhtikuussa 2001.

Kirjallisuutta:

Dumesnil, R. und Schadewaldt, H.: Die Berühmten Ärzte. Aulis Verlag Deubner & Co KG Köln, (ilman painovuotta, noin 1970).

[The] Encyclopaedia Britannica. Eleventh Edition. Volume I. New York 1910–1911.

Harvey, W.: Verenkierrosta. Sydämen ja veren liikkeet. Suomentanut Anto Leikola. Terra Cognita. 2000.

[The] New Encyclopaedia Britannica. 15 th Edition 1990. Encyclopaedia Britannica, Inc. Chicago.

Sigerist, H. E.: Grosse Ärzte, Eine Geschichte der Heilkunde in Lebensbildern. J. F. Lehmanns Verlag, München, 1932.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON