Arno Forsius

Antiikin Kreikan lääketieteen jumalat

Antiikin kreikkalaisten uskonnollinen mielikuvitus oli luonut monilukuisen jumalmaailman ja rehevän jumalaistaruston, joka kietoutui erottamattomasti kaikkeen inhimilliseen elämään. Kaikki maan ja taivaan esineet, ilmiöt ja voimat, samoin kuin kaikki ihmiskunnan hyveet ja paheet, kuviteltiin tavallisesti ihmishahmoisiksi jumaluuksiksi.

Jumalaistaruston myytit muodostuivat antiikin Kreikan varhaisella kaudella samanaikaisesti uskonnoksi ja filosofiaksi, kirjallisuudeksi ja historiaksi. Ne antoivat aiheet keraamikoille ruukkujen koristeiksi, taiteilijoille maalauksiin ja veistoksiin sekä kirjailijoille näytelmiin.

Jokaisella taidolla, taiteella ja ammatilla oli oma jumaluutensa, joka oli samalla niiden suojelija. Jokaisella jumalalla oli oma myyttinsä tai tarunsa, joka liitti hänet tiettyjen paikkojen elämään tai hänen kunniakseen vietettyihin menoihin. Sen lisäksi jumalaistarustoon liittyi lukematon määrä muita olentoja, kuten daimoneja, harpyijoita, raivottaria, haltijattaria, gorgoneja, seireeneitä ja nymfejä.

Jo varhaisessa vaiheessa antiikin kreikkalaisilla, samoin kuin muissakin luontaiskulttuureissa, oli uskomuksia, että yliluonnolliset voimat vaikuttivat ihmisten kärsimyksiin ja niiden lievittämiseen. Nälän, ruton tai muun vitsauksen aikana oli tapana uhrata jumalille, joko todellisesti tai rituaalisin jäljittelymenoin, yksi tai useampia sijaiskärsijöitä kaupungin puhdistamiseksi. Aikaisemmin sijaiskärsijänä oli jokin köyhä kansalainen tai rikollinen, mutta myöhemmin näiden sijalla oli joku eläin.

Thargelion -kuukauden aikana vietettiin thargeliaa, viljajuhlaa. Myös siinä suoritettiin samanlaisia palvontamenoja uhreineen. Ateenassa tällaisesta uhrista käytettiin nimeä farmakeus, taikojen tekijä. Farmakon merkitsi alun perin myrkkyä, taikakeinoa tai loitsua, sittemmin parantavaa lääkettä.

Kulttuurin kehittyessä muodostui mytologiassa jumaluusolentojen kohdalla jako pääjumaliin ja alempiin jumaliin. Pääjumalien uskottiin asustavan kreikkalaisten pyhällä Olympos -vuorella, josta he seurasivat ihmiskunnan elämää ja puuttuivat siihen tarvittaessa. Erityisesti pääjumalien keskuudessa kehittyi tietynlainen hallitusjärjestelmä, jonka mukaisesti kullakin jumalalla oli omat tehtävänsä. Jumalista ylin oli Zeus.

Olympolaiset jumalat eivät olleet suinkaan kaiken tietäviä eivätkä kaikkivaltiaita. Jumalat rajoittivat toistensa valtaa ja vastustivat toistaan. Kaikkia voitiin myös johtaa harhaan, jopa ylijumala Zeusta. Hän saattoi kysyä muilta jumalilta neuvoa ja myöntyä heidän toivomuksiinsa, mutta hän saattoi myös ojentaa heitä. Olympoksen rinteillä leijuvien jumalien uskottiin kohdistavan ihmiskuntaan kohtalokkaita nuoliaan, jolloin ihmiset ja karja saivat kärsiä tuhoisista kulkutaudeista.

Kreikkalaisten ylijumala Zeus oli taivaan jumala. Taruston mukaan hän oli Kronoksen ja Rhean poika. Zeun veljiä olivat Poseidon, meren jumala, ja Haades, manalan jumala. Zeulla oli myös velipuoli, kentauri Kheiron, jonka äiti oli Okeanoksen tytär Filyra. Kentauri oli nelijalkainen olento, jossa ihmisen ruumiiseen liittyi hevosen takaruumis. Homeroksen mukaan jumalillakin oli oma lääkärinsä, Paian (latin. Paean). Myöhemmin tätä nimeä on käytetty sekä Apollon että Asklepioksen lisänimenä.

Zeulla oli elämänsä varrella useita puolisoita, joista Hera tunnettiin avioliiton, äitiyden ja synnyttäjien suojelijana. Zeun puolisot synnyttivät hänelle suuren määrän lapsia. Heran kanssa saamista Zeun lapsista tytär Eileithyia tunnettiin synnyttäjien auttajana. Kohtuuden, järjen ja viisauden jumalatar Metis synnytti Zeulle tyttären Athene. Leto puolestaan synnytti Zeulle Delos saarella kaksoset, pojan Apollon ja tyttären Artemis.

Kentauri Kheiron oli Pelionin vuorilla Tessaliassa kulkiessaan oppinut tuntemaan läpikotaisin luonnon lääkeyrtit. Hän osasi käyttää monipuolisia parannuskeinoja magiasta kirurgiaan. Kheironin luolasta Pelionin vuorilla tulikin Kreikan sankareiden parannustaidon koulu, jossa olivat saaneet oppia mm. Herakles, Jason ja Akhilles. Kheironin opissa oli ollut myös lääkintätaidon jumala Asklepios. Eräässä kentaurien ja Herakleen välisessä taistelussa Herakleen ampuma myrkytetty nuoli osui Kheironiin, minkä serauksena tämän kuolemattomuus siirrettiin Prometheukselle. Myöhemmän tarun mukaan Kheiron asetettiin taivaalle Jousimiehen tähtikuvioksi.

Viisauden sekä henkisen että aineellisen kulttuurin jumalatar Athene oli samalla parantaja. Erityisesti hänen tiedettiin parantavan silmätauteja ja auttavan synnyttäjiä.

Valon jumala Apollon oli samalla auringon jumala, Foibos. Hän voi torjua turmion ja parantaa tauteja, mutta hän saattoi myös aiheuttaa kuoleman. Ruumiin vammoja lääkitessään hän puhdisti myös sielun rikoksen tahrasta. Apollon seurasi Gaiaa ja Foibea Delfoissa Kreikan pyhimpänä oraakkelina. Apollonia kunnioitettiin Delfoissa ja Deloksessa vietetyissä juhlissa terveyden ja viisauden, järjen ja laulun jumalana.

Erään kulkutaudin aikana Apollon käski yksiselitteisesti ajamaan pois maasta miasman, sairautta aiheuttavan pahan ilman, eikä pitämään sitä niin kauan, että taudista tulisi parantumaton.

Artemis oli metsästyksen ja kesyttömän luonnon jumalatar. Hän oli lapsivuoteessa olevien naisten suojelijatar, minkä vuoksi hänellä oli nimenä myös Locheia. Artemis saattoi halutessaan tuottaa äkkikuoleman varsinkin naisille.

Yleisimmän tarun mukaan lääkintätaidon jumala Asklepios oli Apollonin poika. Homeroksen runoissa Asklepios mainitaan vain tessalialaisena ruhtinaana, mutta aikaa myöten hänestä kehittyi lääkintätaidon jumala, joka oli maineeltaan lähes Zeun veroinen. Asklepioksen palvonta siirtyi myös antiikin roomalaiseen kulttuuriin, jossa hänestä käytettiin latinankielistä nimeä Aesculapius. Roomalaisten välityksellä hänestä tuli yleisesti tunnettu lääketieteen vertauskuva.

Kuvissa Asklepios nojasi sauvaansa, jota kiersi käärme, salaisen parannustaidon vertauskuva jo tuohon aikaan. Käärme oli merkkinä siitä, että Asklepios oli kuulunut ennen parantajaksi tuloaan ennustustaitoisiin maahenkiin. Asklepioksen vierellä seisoi usein pienoisfiguurina hänen apulaisensa Telesphoros, huppukauluksiseen viittaan puettu poika. Telesphoros oli periytynyt itämaisista kulttuureista ja hänet rinnastettiin egyptiläiseen Harpokratekseen. Hän oli toipilaiden suojelija.

Asklepioksen parannusteot olivat tunnettuja. Asklepios oli erityisesti itsesyntyisten vaivojen tuntija. Hän oli niin taitava, että hän jopa herätti henkiin kuolleita, mistä manalan ruhtinas Hades valitti Zeulle. Asklepios oli parantanut Polyanthoksen mielenvikaisuuden, Herakleen lantioonsa saaman vamman sekä Phineuksen sokeuden. Viime mainittu teko oli kohtalokas, sillä Phineuksen sokeus oli Zeun tälle antama rangaistus jumalien salaisuuksien ilmaisemisesta kuolevaisille. Sen johdosta Zeus surmasikin salamalla Asklepioksen, joka kuitenkin kohotettiin sen jälkeen jumaluuteen Olympoksen vuorelle. Asklepiosta palvottiin kaikkialla Kreikassa sadoissa temppeleissä, joiden jäänteitä on edelleen nähtävissä Epidauroksessa, Kos-saarella, Ateenassa, Pergamonissa ja monessa muussa paikassa.

Myös Asklepioksen perhekunta liittyy monin tavoin lääketieteen ja parannustaidon suojeluun. Asklepioksen puoliso oli Epione, joka lievitti kipuja. Asklepioksen tyttäriä olivat Akeso, Iaso, Hygieia ja Panakeia. Akeso ja Iaso olivat molemmat parantamisen jumalattaria. Hygieia oli terveyden jumalatar ja hänestä on saanut nimensä hygienia, puhtaus. Panakeia oli lääkeaineiden suojelija, josta johtuu nimitys panacée, yleislääke.

Asklepioksen poikia olivat Janiskos sekä kaksoset Podaleirios ja Makhaon. Janiskos oli parantava jumalolento. Podaleirios tunnettiin sisäisten tautien ja sielullisten sairauksien parantajana. Podaleirios oli tunnistanut Aiaksen mielenvikaisuuden tämän raskaasti verhotusta katseesta. Makhaon oli ateenalaisten sotajoukkojen kirurgi. Hän kuului niihin sotilaisiin, jotka pääsivät Troijan kaupunkiin puuhevosen sisään kätkeytyneinä. Makhaon sai surmansa sen jälkeen käydyissä taisteluissa.

Antiikin Kreikan mytologiassa oli siten nähtävissä terveydenhuollon eri puolet, ennalta ehkäisy, terveyden säilyttäminen, sisäisten, psyykkisten ja tapaturmaisten sairauksien hoito sekä toipilasten suojeleminen.

Muita Kreikan mytologiaan liittyviä parantavia jumaluuksia olivat Paieon, Alexikakos, Akesios, Amphiaros, Hephaistos ja Orpheus. Lopuksi on vielä syytä mainita luolassa käärmeiden kanssa asuva Trophonios, joka oli Asklepioksen tavoin ennustustaitoinen maahenki. Kreikan tarustossa esitetään lukemattomia kertomuksia siitä, miten sankarihahmot ovat rohdoilla ja taikakeinoilla estäneet sairauksia ja vammoja tai parantuneet niistä.

Asklepioksen jälkeläisiin kuuluivat lääkärit Alexanor, Gorgasos, Nikomakhos, Polemokrates ja Sphyros. Heistä Nikomakhos oli filosofi ja lääkäri Aristoteleen isä.

Asklepioksen palvonta

Asklepioksen palvonta keskittyi hänen nimeään kantaviin temppeleihin. Näihin hoitolaitoksiin lukuisat sairaat ihmiset hakeutuivat parannusmenoihin, jotka tunnettiin inkubaationa eli temppeliunena. Temppelien toiminnasta vastasi mahtava papisto ja monin paikoin pappistehtävä näyttää liittyneen tiettyihin sukuihin useiden sukupolvien aikana.

Palvontapaikoille tulleet avunanojat joutuivat odottamaan useita päiviä, joiden aikana heidän oli paastottava ja kylvettävä meressä ruumiin taltuttamiseksi ja sielun "pehmentämiseksi". Avunanojalle kerrottiin aikaisemmista potilaista, jotka olivat saaneet avun ja joiden sairaudet ja parantuminen oli kaiken lisäksi kuvattu temppelin marmoritauluissa.

Ratkaisevaa yötä edeltävänä iltana potilas sai astua kaikkein pyhimpään ja majoittua temppelin dormitorioon eli abatoniin (nukkumishuoneeseen), toisinaan uhrieläimen nyljetyllä ja vielä verisellä vuodalla maaten. Uhrieläimen parannuksen hakija oli saanut aikaisemmin päivällä jättää papistolle. Sairasta kehotettiin nukkumaan ja muistamaan unen aikana näkemänsä unet. Yöllä hänet herätti Asklepioksen hahmossa esiintyvä pappi, jolla oli mukanaan pyhä käärme. Pappi antoi sairaalle juhlallisella äänellä neuvoja elämän varrelle sekä tiettyjä lääkkeitä koskevia ohjeita. Erityisen vaikuttavaa oli, jos pyhä käärme nuoli kielellään sairasta. Joissakin tapauksissa yöllisten menojen aikana suoritettiin jopa verisiä operaatioita. Aamulla potilas poistui usein parantuneena temppelistä.

Dieetti, kylvyt ja liikuntaharjoitukset kuuluivat myös hoitoihin. Siten Asklepioksen temppeleitä voidaan pitää myöhempien hoitolaitosten esikuvina. Koska temppelialueella jouduttiin viipymään usein pitkiä aikoja, oli sen yhteydessä oli tavallisesti myös teatteri huvituksia varten ja stadion urheilukilpailuja varten.

Parannuttuaan potilaan oli annettava sairaasta ruumiinosastaan temppelille lahjana kuva, joka oli valmistettu vahasta, poltetusta savesta tai jostakin kallisarvoisemmasta aineesta. Epidauroksessa ja muissa temppeleissä on säilynyt suuri määrä tuollaisia votiivikuvia näkyvänä merkkinä temppeliunen parantavasta vaikutuksesta. Esimerkkejä votiivikuvien aiheista ovat mm. silmäpari, korva, rinta, käsi, kohtu, kapaloitu lapsi ja ruumiin toinen puoli raajoineen. Hoidon epäonnistumisista ja kuolemantapauksista ei näy todisteita.

Inkubaation kultti jatkui pitkälle kristilliselle kaudelle. Konstantinus Suuri kielsi Asklepioksen palvonnan ja sulki tämän temppelit vuonna 335. Eräillä Kreikan saarilla, Sardiniassa ja Sisiliassa on yhä edelleen tapana, että sairaat ihmiset viettävät yönsä tietyissä kirkoissa parantumisen toivossa. Samoin kirkkoihin jätetään usein votiivikuvaa vastaavia painettuja kuvia.

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2000. Paian'ia (latin. Paean) koskeva lisäys huhtikuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Durant, W.: Kreikan kulttuuri Kreetan esihistoriasta roomalaisvalloitukseen saakka. WSOY. Porvoo 1951.

[The] Encyclopaedia Britannica, Eleventh Edition, Vol. 20 (Paean). New York 1911.

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, I. Albert Bonniers förlag. Stockholm 1944.

Haggard, H. W.: Läkaren i mänsklighetens historia. Natur och Kultur. Stockholm 1935.

Leibbrand, W.: Heilkunde, Eine Problemgeschichte der Medizin. Verlag Karl Alber, Freiburg—München. Freiburg im Breisgau 1954.

Schipperges, H.: Lebendige Heilkunde, Von grossen Ärzten und Philosophen aus drei Jahrtausenden. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau. Freiburg im Breisgau 1962.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON