Arno Forsius

Hygienian historiaa ennen 1800-luvun puoliväliä

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan hygienian historiaa, lähinnä henkilökohtaisen hygienian kannalta. Hygienia ymmärretään nykyään yleensä keinona ehkäistä sairauksien ilmaantumista ja tarttumista, mutta yhteiskunnassa sillä on suuri merkitys myös viihtyvyyden ja sosiaalisen kanssakäymisen lisäämisessä. Ihmisen hyvinvointi on aina ollut sidoksissa hänen elinympäristönsä tilaan. Väestön lisääntyessä, asutuksen keskittyessä ja tekniikan kehittyessä ympäristöhygienian merkitys on jatkuvasti kasvanut. Ympäristöhygienian kehitystä kuvataan erillisessä kirjoituksessa "Ympäristö ja terveys – menneisyyden ongelmista kohti tulevaisuuden katastrofia?"

Alkukantaisten kulttuurien hygienia

Tiedot alkukantaisten kulttuurien hygieniasta ovat kovin niukat ja perustuvat paljolti nykyaikana eläneisiin alkukantaisiin väestöryhmiin. Kylpemistä ja peseytymistä on arvostettu jo alkukantaisissa kulttuureissa, mikä on osaltaan ohjannut asutuksen sijoittumista veden äärelle. Veden puute pitkäaikaisesti tai ajoittain onkin ollut puhtaudenpidon kannalta hankalimpia ongelmia. Aavikkopaimentolaiset ovat puhdistaneet ihoaan kaapimalla tai hiekalla hankaamalla. Eskimot ovat voineet käyttää puhdistamiseen suolaista merivettä tai lumesta sulatettua suolatonta vettä. Kylmässä ilmastossa ja varsinkin polttopuun niukkuuden vuoksi lämpimän veden saanti on ollut vaikeaa. Joskus virtsa on ollut ainoa puhdistamiseen käytetty neste. Hiusten ja parran lyhentämiseen on käytetty teräväreunaista simpukankuorta tai kiveä. Kynsiä on lyhennetty puremalla tai kivellä hankaamalla.

Varhaisten kulttuurien hygienia

Jo muinaisessa Mesopotamiassa (nyk. Irakin alue) oli väkirikkaissa kaupungeissa suuria vesijohtoja ja kylpylälaitoksia, ja ainakin varakkaimmat asukkaat saattoivat huolehtia hyvin puhtaudestaan. Kun kankaiden valmistus oli keksitty, tarvittiin vettä myös pito- ja vuodevaatteiden pesemiseen. Metallien keksimisen jälkeen hiusten, parran ja kynsien leikkaamiseen on voitu käyttää veitsiä, keritsimä ja saksia. Mesopotamiassa noudatettiin hiusten ja parran muotoilussa muodikkaita tyylisuuntauksia. Pään kaljuksi ajamiseen oli ainakin yhtenä syynä päätäistä eroon pääsy.

Egyptissä selitettiin jo noin vuonna 2000 eKr., että ihmisruumis toimi kuin puhdistuslaitos, joka otti sisäänsä ravintoa ja vettä, käytti hyväkseen niiden hyödylliset aineosat ja eritti pois epäpuhtaudet. Kaikkia ihmisen eritteitä, ulosteita, virtsaa, hikeä ja limaa, alettiin pitää epäpuhtaina, minkä vuoksi ne oli hävitettävä tavalla tai toisella. Tässä ei noudatettu vielä mitään yleistä tautien ehkäisyn periaatetta. Egyptissä harrastettiin myös kauneudenhoitoa, mm. kasvojen ja käsien kaunistaminen oli yleistä. Kylpemisellä ja peseytymisellä oli uskontoon liittyen symbolista merkitystä saastaisuudesta vapautumisen keinona. Sen vuoksi mm. temppelipalvelijoiden oli kylvettävä kahdesti päivällä ja kahdesti yöllä, ja joka kolmas päivä heidän oli ajeltava karvat koko ruumiistaan. Eläimet jaettiin puhtaisiin ja epäpuhtaisiin, ja niistä saatiin käyttää ravintona vain puhtaita. Puhtaita olivat ne, jotka käyttivät pelkästään kasvikunnasta peräisin olevaa ravintoa, epäpuhtaita ne, jotka söivät muita eläimiä.

Juutalaiset, jotka olivat maanpaossa Egyptissä n. vuonna 1300 eKr., omaksuivat suuren osan egyptiläisten puhtaussäännöistä. Naisilla kuukautis- ja synnytinvuoto ja miehellä sairaalloinen vuoto siittimestä olivat Raamatun mukaan saastaisia ja edellyttivät kosketuksen välttämistä, puhdistautumista ja vuodevaatteiden pesua, aivan ilmeisesti yhdynnässä tapahtuvan tartunnan välttämiseksi, esim. "Ja jokainen, johon [kuukautis]vuotoa sairastava koskee, ennenkuin hän on huuhtonut kätensä vedessä, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti" (3. Moos. 15:11).

Juutalaisilla oli hygieniasääntöjä, jotka liittyivät myös ravinnon puhtauteen, esim. "Älkää syökö mitään itsestään kuollutta. Muukalaiselle, joka sinun porteissasi on, sinä saat antaa sitä syötäväksi, tahi myy se vieraalle; sillä sinä olet Herralle, sinun Jumalallesi, pyhitetty kansa." (5 Moos. 14:21). Sianlihaa pidettiin epäpuhtaana, ilmeisesti sen vuoksi, että sitä syömällä saattoi saada vaikeita sairauksia, kuten esim. trikiinitaudin. Näille määräyksille annettiin uskonnollinen leima, jotta niitä paremmin noudatettaisiin. Raamatun mukana juutalaisten hygieniasäännöt levisivät laajasti eri puolille maailmaa ja ne olivat esikuvana myös Koraanin ja islaminuskon vastaaville säännöille.

Vanhoina aikoina ulostamisen jälkeen ei yleensä ollut mahdollisuuksia käsien pesuun. Sen vuoksi noudatettiin käytännössä kirjoittamatonta sääntöä, että takamuksen pyyhkimiseen oli käytettävä aina vain vasenta kättä, koska silloin oikea käsi säilyi "puhtaana" tai ainakin puhtaampana mm. syömistä ja tervehtimistä ajatellen. Tämä sääntö oli aikoinaan tärkeä ja hyödyllinen ulosteiden mukana leviävien sairauksien ehkäisemiseksi, mutta käsien pesusta ja ruokailuvälineiden käytöstä johtuen sillä ei ole nykyään käytännön merkitystä kehittyneissä oloissa. Käsitys vasemman käden likaisuudesta heijastuu yhä islaminuskon sääntöihin. Vasemmalla kädellä syöminen on kiellettyä, minkä vuoksi myös lapset on opetettava syömään oikealla kädellä. Samoin ruokaa ei tule tarjoilla vasemmalla kädellä. [Lisätty marraskuussa 2012.]

Pilaantuneiden ruokatarpeiden on kautta historian todettu aiheuttaneen sairastumisia ja sen vuoksi kehittyneissä kulttuureissa on jo varhain annettu määräyksiä ja säädetty lakeja ruokatarpeiden kaupasta. Ravintoaineiden laatua jouduttiin kuitenkin arvioimaan aistinvaraisesti, turvautumalla näköön, makuun ja hajuun. Se mikä vaikutti miellyttävältä, ei ollut käsityksen mukaan myöskään haitallista. Aina 1800-luvulle saakka ei ollut olemassa mitään luotettavia ja yhtenäisiä perusteita ruokatarpeiden pilaantumisen toteamiseksi.

Vanhastaan eräiden kansojen ja uskontojen piirissä käytetty esinahan poisto eli ympärileikkaus on osaksi henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvä toimenpide. Ahdas esinahan aukko voi estää esinahan alle kertyvän eritteen poistumista ja olla syynä esinahan ja joskus myös virtsateiden tulehdukselle. On olemassa tilastoja siitä, että joissakin kulttuureissa peniksen syöpää ei ole juuri lainkaan ympärileikatuilla ja että ympärileikattujen kanssa sukupuolisuhteessa elävillä naisilla on tavallista vähemmän kohdunkaulansyöpää. Tässä kirjoituksessa ei käsitellä laajemmin ympärileikkauksen hyötyjä tai oikeutusta.

Varhaisissa kulttuureissa tautien vaara on yleisesti yhdistetty löyhkään ja pahaan hajuun. Lähinnä juuri se on saanut ihmiset puhdistamaan itseään, vaatteitaan ja asumuksiaan, ja se on myös saanut heidät karttamaan ulosteita ja mätäneviä jätteitä. Pahojen hajujen pelko on myös ollut tärkeänä syynä hyvien hajusteiden ja hajuvesien sekä suitsukkeiden ja savustuksen käyttöön, sillä niiden uskottiin voittavan pahaan hajuun liittyvät uhat. Koska lepra eli spitaali ymmärrettiin jo varhain läheisen kanssakäymisen seurauksena tarttuvaksi taudiksi, eristettiin sitä sairastavat usein yhdyskuntien ulkopuolelle.

Antiikin Kreikan hygienia

Kreikan kielessä sana hygieia merkitsee terveyttä ja hygienos tervettä. Nimitykset tulevat terveyden suojelijana pidetystä Hygieiasta, terveyden jumalan Asklepioksen tyttärestä. Noin 400 vuotta eKr. syntyneellä hygienian käsitteellä tarkoitettiin taitoa säilyä terveenä ja ehkäistä sairauksia.

Hygienia liittyi antiikin Kreikassa syntyneeseen humoraalioppiin, sairauskäsitykseen, jonka mukaan terveys johtui elimistön perusnesteiden oikeasta tasapainosta (eukrasia) ja sairaus tasapainon häiriintymisestä (dyskrasia). Perusnesteet ja niitä määrittävät ominaisuudet (seuraavassa sulkeissa) olivat: sappi (kuuma ja kuiva), musta sappi (kylmä ja kuiva), lima (kylmä ja kostea) sekä veri (kuuma ja kostea).

Humoraalioppi oli filosofisesti hieno järjestelmä, mutta se perustui täysin teoreettisiin ja virheellisiin pohdiskeluihin. Uskontoon verrattavalla tavalla se sääteli lääketieteen ajattelua osittain vielä 1800-luvulla ja moni ns. uskomushoidoista perustuu siihen yhä edelleen. Antiikin aikana hygienia kuului eräänä osana dieetin eli päiväjärjestyksen noudattamiseen.

Antiikin ajan hygienialla ei siis ollut paljonkaan kosketuskohtia nykyajan hygieniaan, joka perustuu sairauksien ehkäisemiseen ensisijaisesti taudinaiheuttajia torjuvaa puhtautta ylläpitämällä. Kun antiikin aikana pohdittiin esim. kylpemisen tärkeyttä, kiinnitettiin huomiota sen tuomaan kauneuteen ja siisteyteen sekä kylpyjen lämpimyyteen tai kylmyyteen keinona vaikuttaa elimistön humoraaliseen tasapainoon.

Kulkutautien leviämisen selitettiin tapahtuvan miasman, ilman haitallisen ominaisuuden välityksellä. Se ajautui paikasta toiseen tuulien, hajujen ja huurujen mukana, ja aiheutti olosuhteista riippuen erilaisia tauteja. Erityisesti sumun ja hajun uskottiin olevan yhteydessä miasman kanssa. Sen vuoksi pahaa hajua levittävää likaisuutta pidettiin saastaisena ja terveydelle vaarallisena.

Kreikassa teki Hippokrates (460–377 eKr.) tärkeitä havaintoja ympäristön ja ilmaston merkityksestä terveydelle. Eräällä hänen kuuluisimmista teoksistaan "Ilmasta, vedestä ja asuinpaikoista" on pelkästään hygieeninen sisältö. Useat sen ehdotukset soveltuvat myös nykyaikaan, joskin sen perustelut olivat humoraalioppiin perustuvia ja nykyajan tieteen kannalta ajatellen virheellisiä.

Kreikassa kiinnitettiin huomiota hiusten ja parran hoitoon sekä ihon hoitoon öljyllä. Urheilu oli suosittua nuorukaisten keskuudessa. Spartassa pantiin erityistä painoa henkilökohtaiselle hygienialle ja korostettiin ruumiinliikunnan merkitystä, kohtuullisia elintapoja, karaisemista ja itsehillintää. Vesijohtoja ja lämminvesikylpylöitä samoin kuin gymnaaseja (urheilupaikkoja) perustettiin eri puolille Kreikkaa.

Antiikin Kreikassa hygienian noudattaminen kuului lähinnä ylimysten ja vauraamman kansanosan elintapoihin. Orjien ja vähävaraisten keskuudessa siisteyden taso ei ollut korkea. Pää- ja vaatetäit olivat säilyneiden tietojen mukaan yleisiä syöpäläisiä. Niistä erityisesti vaatetäit levittivät ajoittain vaarallisia kulkutauteja, mutta näiden asioiden keskinäinen yhteys oli silloin vielä tuntematon.

Antiikin Rooman hygienia

Antiikin Roomassa kehitettiin laaja vesijohtoverkosto ja rakennettiin runsaasti kylpylöitä suuriin kaupunkeihin. Kuuluisimmat keisarit säilyttivät muistonsa perustamalla suuria kylpylöitä, esimerkkeinä Diocletianuksen ja Caracallan termit. Roomassa oli noin vuonna 215 jKr. 815 kylpylaitosta ja niissä oli 1250 kylpyammetta. Niihin johdettiin vettä 14 vesijohdon eli akveduktin avulla, jopa yli 80 km:n etäisyydeltä. Suurten kaupunkien kylpylöihin oli mahdollisuus päästä myös tavallisilla kaupunkilaisilla. Kun vesijohtoja otettiin käyttöön, oli vastaavasti rakennettava viemäreitä eli kloaakkeja, jotka johtivat jätevedet pois kaupungeista. Tunnetuin niistä on Cloaca Maxima, jonka rakensi Tarquinus Priscus, viides Rooman kuningas.

Sairauksia aiheuttavaa miasmaa uskottiin kohoavan ilmaan huuruina ja hajuina maasta, seisovista lammikoista ja likavesistä. Miasman arveltiin olevan syynä myös moniin horkkatauteihin ja pelko sai roomalaiset kuivattamaan suoalueita, vaikka soilla elävien horkkasääskien yhteyttä malarian leviämiseen ei vielä ymmärretty. Kehon, vaatteiden ja kotien puhtaudelle ei annettu kansan keskuudessa paljonkaan arvoa. Toisaalta likaisuuden estäminen oli varsinkin maaseudulla usein mahdotonta mm. veden ja pesumahdollisuuksien puutteen vuoksi. Roomalaiset kirjailijat kertoivat ilotalojen löyhkästä, joka jäi nenään pitkäksi ajaksi niistä lähdön jälkeen.

Rooman kirjallisuudessa on säilynyt joitakin viitteitä henkilökohtaisen hygienian ongelmista. (Gaius Valerius) Catullus (84/87–54 eKr.) kiinnittää teoksessaan "Carmina Catulli" (runo 69) huomiota vuohesta muistuttavaan hajuun (Odor hircinus; latin. odor, haju; hircus, vuohipukki), jota kainalot levittivät:

"Rufus, miksi kummeksut, ettei kukaan nainen tahdo
sulolanteitaan sulle tarjota, vaikka parhaasi mukaan
vaattein loistavin häntä suostutat sekä koruin hopeisin,
joita jalokivet siniset kirkkaasti välkkyen koristaa. –
Edelläsi kulkee, ystäväin, varoitus vakavan vaaran:
on kätkössä kainalokuoppien pöheikön kauhea pukki.
Ei maata kaunokainen tahdo kanssa haisevan otuksen,
jota pelkää hän kuollakseen, ja ihmetellä sitä voitko?
Pese siis itsestäsi pois tämä nenien rutto, tai lopeta
heti jatkuva marina, että aina ilman onnea sinä jäät."
(Kirjoittajan suomennos ruotsin kielestä alkuperäistä runomittaa jäljitellen.)

(Publius) Ovidius (Naso) (43 eKr.–17 jKr.) antaa puolestaan teoksessaan "Ars amandi" (Rakastamisen taito, 1. kirja) ohjeita miehelle:

"Ole puhdas ja siisti, ja harjoituskentillä päivettynyt,
olkoon toogasi tahraton ja sinulle hyvin sopiva;
kielesi olkoon kostea ja hoidetut hampaasi loistavat,
älköön jalkasi lipsuko epävarmasti väljissä kengissä;
älä salli tukan kuin rumat harjakset päässäsi seistä,
taitavan parturin anna hiuksesi ja partasi leikata.
Kynsien on liasta vapaat oltava eikä liian pitkät,
eikä sieraimistasi saa pahasti tunkea esiin karvoja.
Suusi ei saa levittää hengityksessä kiusallista hajua;
vuohipukit ja uuhet jättäkööt nenämme rauhaan."

Naisia Ovidius opastaa teoksessaan (3. kirja) mm. seuraavasti.

"Vähän ennen varoitin pukista, joka kainaloissa piilee,
ja ettei runsas karvojen kasvu sääriänne saa peittää.
[---]
Jos rosokynnet on sinulla tai paksut ja kömpelöt sormet,
niin vältä usein korostamasta puhettasi käsiesi liikkeillä."
(Kirjoittajan suomennokset ruotsin kielestä alkuperäistä runomittaa jäljitellen.)

Keskiajan hygieniaa

Keskiajalla syntyi uusi lääketieteellinen kulttuuri arabisukuisten kansojen keskuudessa, kun Muhammed perusti islaminuskon. Kuukautisvuodon ja sianlihan saastaisuus siirtyivät myös Koraaniin muslimien ohjeeksi. Puhdistautumissäännöt ovat Koraanissa tiukemmat kuin Raamatussa, mutta ravinnon kohdalla säännöt ovat osittain vapaammat. Koraanin mukana nämä terveysohjeet levisivät vähitellen kaikkialle islaminuskon omaksuneisiin maihin.

Kristinuskon piirissä reagoitiin voimakkaasti antiikin pakanallista kulttuuria vastaan. Kaikki siinä ollut tuomittiin, eikä silloin hylätty pelkästään sen huonoja puolia. Jumalan uskottiin varjelevan häneen turvaavat myös sairauksilta ja kaiken ruumiinkulttuurin katsottiin olevan pahasta. Itsensä huono hoitaminen tuli monelle tärkeimmäksi osoitukseksi pyhyydestä ja esim. Pyhä Agnes jätti kokonaan kylpemättä pelkästä hurskaudesta. Kun rahvas yksinkertaisuudessaan liioitteli siivottomuutta jokapäiväisessä elämässään, olivat seuraukset terveydelle vaarallisia. Rooman valtakunnassa kylpyläkulttuuri ajautui alennustilaan valtakunnan rappeutuessa 500-luvulta jKr. lähtien sotien ja kansainvaellusten seurauksena. Kun kylpylät alkoivat taas vähitellen elpyä, tuli kuppatauti Eurooppaan 1400-luvun päättyessä, minkä jälkeen ne suljettiin taudin leviämisen pelossa.

Bolognalainen lääketieteen professori Taddeo Alderotti (1223–1303) antoi ohjeita henkilökohtaisen hygienian hoidosta aamuisin: "Kun nouset ylös, on sinun joka aamu venyteltävä itseäsi. Sillä siitä elimistö voimistuu ja luonnollinen lämpö antaa eloa ja voimaa jäsenille. Sen jälkeen sinun on kammattava hiuksesi, sillä kampaaminen poistaa epäsiisteyden, mistä aivot tuntevat huojennusta. Sinun on pestävä kätesi ja kasvosi kylmällä vedellä, saadaksesi ihon raikkaaksi ja elvyttääksesi luonnollisen lämmön. Sinun on puhdistettava nenäsi niistämällä ja sitä paitsi puhdistettava hampaasi kaikesta mitä maha ja rinta ovat sinne poistaneet. Sen avulla puheesi tulee miellyttävämmäksi. Hampaat ja ikenet puhdistat jonkin hyväntuoksuisen puulajin kuorella [hankaamalla]. Toistuvasti sinun on valmistettava aivoillesi kallisarvoisesta aineesta valmistettua suitsuketta. Toisinaan se on lämmintä jostakin kylmien ominaisuuksien puulajista, kuten santelipuusta – toisinaan se on kylmää lämpimien ominaisuuksien lajeista, kuten cinnamomista, mausteneilikasta, mirhasta, aloësta tai muusta vastaavanlaisesta. Sellainen suitsuke avartaa sieraimiasi ja aivojasi, ja estää samalla hiuksiasi putoamasta tai harmaantumasta, samoin kuin sinua lihomasta."

Keskiajalla kasvavat kaupungit aiheuttivat asuinpiirissä suuria hygieenisiä ongelmia. Asunnot olivat ylikansoitettuja. Vesijohtojärjestelmät olivat kehittymättömiä ja monin paikoin oltiin kaivojen varassa. Talojen käymälät oli sijoitettu pihoille ja niistä valuvat jätteet saastuttivat maaperän ja kaivot taudinaiheuttajilla. Ulosteiden ja jätteiden kuljettaminen kaupunkien ulkopuolelle oli järjestämättä ja talousjätteet heitettiin yleisesti ikkunoista ja ovista kaduille. Siat ja koirat tonkivat jätteitä kaduilla, minkä lisäksi rotat lisääntyivät runsaasti. Kaduilta kulkeutui helposti taudinaiheuttajia jalkineiden mukana asuntoihin.

Euroopassa raivosi vuosina 1348–1351 paiseruton epidemia, "musta surma", johon kuoli noin neljännes maanosan väestöstä, yhteensä noin 25 milj. asukasta. Sen leviämistä edistivät erityisesti rotat, mutta myös henkilökohtaisen hygienian ja kotihygienian puutteet vaikuttivat asiaan. "Musta surma" ja muut vakavat kulkutaudit saivat aikaan yrityksiä hygienian parantamiseksi, mutta ne eivät tuottaneet tuloksia, sillä taudinaiheuttajia ja niiden tartuntateitä ei vielä tunnettu.

Keskiajan lopulla tuli kuuluisaksi Salernon lääketieteellisen koulun terveysopas, "Regimen Sanitatis Salernitanum", jossa esitettiin terveysohjeita runomuodossa . Ne perustuivat yhä antiikin ajan humoraalioppiin ja niiden pohjalta luotuihin "kuuteen ei-luonnolliseen asiaan" ("sex res non naturales"), joiden vaikutuksia ihmisellä oli mahdollisuus itse säädellä. Ne olivat (1) ilma ja valo, (2) ravinto ja vesi, (3) liikkuminen ja lepo, (4) nukkuminen ja valvominen, (5) sisäiset ja ulkoiset eritteet sekä (6) sieluntilan muutokset.

Salernon koulun terveysoppaassa kehotettiin mm. kampaamaan hiukset, puhdistamaan hampaat sekä pesemään kädet: "Pese usein kätesi, jos haluat olla terve. Saat kahdenlaisia lahjoja, kun peset kätesi syömisen jälkeen: Kätesi tulevat puhtaiksi ja hyvän näköisiksi, [---]. Kun olet syönyt lihaa tai kalaa, tulee sinun aterian jälkeen pestä kätesi (Lääketiede suosittelee sitä sinulle)." Ohjeissa korostettiin siis erityisesti ruokailun jälkeen tapahtuvaa käsien pesua puhtauden vuoksi. Keskiajan lopulla keksitty kirjapainotaito teki vähitellen erilaiset henkilökohtaisen terveydenhoidon oppaat yleisiksi ja tunnetuiksi. Uusia aatteita olivat kohtuullisuuden ajatus, voimisteluharjoitukset ja pitkän iän saavuttaminen.

Uuden ajan alun hygieniaa

Italialainen Girolamo Fracastoro (1478–1553) tutki 1500-luvulla tarttuvia tauteja. Hän tuli siihen käsitykseen, että eri tartuntataudeilla oli omat siemenensä, jotka levittivät kyseistä tautia. Hänen mukaansa ei siis ollut olemassa mitään yleistä miasman levittämää, erilaisin oirein esiintyvää kulkutautia. Fracastoro päätteli myös, että keuhkotaudin aiheuttajat säilyivät vuosikausia tartuttamiskykyisinä asunnoissa.

Hygienian kohdalla kehitys oli hidasta vielä uuden ajan alussa. Italialainen Geronimo Cardano (1501–1576) kirjoitti muistelmissaan: "Miehissä, naisissa, jopa niissäkin, joita yleisesti ihaillaan, vilisee kirppuja ja täitä, muutamilla haisevat kainalot, toisilla jalat ja useimmilla suu." Ranskalainen kirjailija Théodore Agrippa Aubigne (1552–1630) puolestaan sanoi, että ranskalaisen aatelismiehen tuntee hajustaan jo pitkän matkan päästä.

Useissa luostareissa kiinnitettiin huomiota ruumiin puhtauteen. Niissä oli määrätty tietty viikonpäivä mm. jalkojen pesua ja parran ajamista varten. Myös jesuiitat kiinnittivät kouluissaan 1500-luvulla huomiota oppilaittensa puhtauteen ja ulkoiseen olemukseen. Joissakin kaupungeissa oli jo yleisiä kylpylaitoksia. Kansan keskuudessa peseydyttiin yleensä korkeintaan kerran viikossa, alus- ja vuodevaatteita vaihdettiin hyvin harvoin, ehkä vain kerran vuodessa. Asuntojen sisäilma oli ummehtunutta, likaisten ihmisten ja vanhojen vaatteiden hajun sekä lämmitys- ja valaistuslaitteista johtuvien savujen pilaama. Ateriointi tapahtui pesemättömin käsin yhteisistä ruokakupeista eikä lautasia, lusikoita ja veitsiä pesty. Yleensä yhdessä vuoteessa nukkui kaksi tai useampia ihmisiä. Pienten lasten kuoliaaksi makaaminen öisin oli silloin yleistä.

Merkittävän ongelman muodosti käymälähygienian heikkous. Tarpeita tehtiin melkein mihin tahansa, ellei käymälää ollut lähettyvillä. Jos takamusta ei voitu ulostamisen jälkeen puhdistaa vedellä, käytettiin siihen mitä käden ulottuvilla oli, kuten kasvien lehtiä, ruohoja, tikkuja, kaarnaa, kiviä, ruukunpalasia ym. Jos mitään ei ollut saatavissa, pyyhittiin pylly pelkällä kädellä. Jo varhain tuli kirjoittamattomaksi säännöksi, että pyllyn pyyhkimiseen käytettiin vasenta kättä, jolloin oikea käsi oli puhtaampana käytettävissä syömiseen ja tervehtimiseen ym. muuhun toimintaan. François Rabelais (1490–1553) kertoo kirjassaan "Suuren Gargantuan hirmuinen elämä" ilkikuriseen tapaan erilaisista keinoista pyllyn pyyhkimiseksi. Silloisesta paperin hyödystä Rabelais esitti Gargantuan suulla parisäkeessä seuraavan arvion:

"Paperilla kun sontaista pyllyäs raastat,
on haaroissas aina vain kikkarat, saastat."

Perusteellisesti asiaa pohdittuaan Gargantua päätyi tulokseen, että miellyttävin keino takamuksen pyyhkimiseksi oli oikein untuvainen, vasta tapettu hanhenpoikanen.

Kuppataudin hoidossa käytetty elohopealääkitys aiheutti usein ikenissä turpoamista ja tulehtuneita haavoja, joista levisi kuvottavaa hajua hengitysilmaan. Vaikeasti hoidettavia hygieenisiä ja hajua aiheuttavia ongelmia olivat naisilla kuukautis- ja valkovuoto tulehdusten yleisyyden ja pesumahdollisuuksien puutteellisuuden vuoksi. Jonkinlaisia kankaasta tehtyjä alapäänsiteitä on ilmeisesti ollut olemassa jo keskiajalta lähtien. Myöhempien kokemusten perusteella avoimet säärihaavat, joita oli aikaisemmin paljon, olivat myös hajua levittäviä.

Henkilökohtaisen hygienian kohdalla tapahtui 1500-luvun jälkeen vain hidasta kehitystä. Lääketiede oli siinä suhteessa hyvin jähmeätä. Sairaaloissa ja hoitolaitoksissa siisteys, siis käytännön hygienia, oli yleensä ala-arvoista. Sairaita makuutettiin tavallisesti kaksi tai useampia samassa vuoteessa. Leikkauspotilaat menehtyivät usein hengenvaarallisiin haavakuumeisiin. Hygienian puutteet korostuivat oloissa, joissa oleskeli tai asui paljon ihmisiä ahtaissa tiloissa. Sellaisia olivat sairaaloiden lisäksi liikakansoitetut asunnot, useat työpaikat ja niiden asuntolat, koulut, orpokodit ja erilaiset hoitolaitokset, sotaväen kasarmit, laivat ja vankilat.

Hygieniakäsitteen sisältö alkoi kuitenkin vähitellen muuttua 1600-luvulla. Antiikin humoraalioppi menetti kannatustaan, mutta silti mm. vaatetuksen ja kylpyjen hygieenistä arvoa perusteltiin lähinnä sillä, miten niiden uskottiin vaikuttavan elimistön kylmyyteen ja lämpimyyteen.

Kylpylälaitos alkoi toipua 1600-luvulla kuppataudin pelon aiheuttamasta lamatilasta. Oppineet ja tiedemiehet korostivat peseytymisen ja kylpemisen merkitystä sekä puhuivat kelvollisen juoma- ja pesuveden turvaamisen puolesta. Samoihin aikoihin alettiin suositella kylpylaitosten terveyskylpyjä sairauksien ehkäisemiseksi ja parantamiseksi. Kylpylaitosten varhaisista puolestapuhujista voidaan mainita esimerkkeinä englantilainen Thomas More (1478–1535), italialainen Tommaso Campanella (1568–1639) sekä englantilainen Edward Jordan (1569–1632).

Taloihin sisälle rakennetut vesikäymälät otettiin käyttöön eräissä Ison Britannian suurissa kaupungeissa 1700-luvun loppupuolelta lähtien, mutta ne yleistyivät merkittävästi teknisten parannusten jälkeen vasta 1800-luvun alkupuolella. Mukavuuden kääntöpuolena oli likavesiongelmien lisääntyminen ja asutuskeskusten lähivesistöjen saastuminen, sillä mitään puhdistuslaitteita ei tunnettu.

Valistuksen aatteiden mukana alettiin pohtia koko väestön ja myös sen köyhien luokkien terveyden merkitystä. Moraaliset käsitykset vaikuttivat terveellisyyden arvioimiseen. 1700-luvun lopulla alettiin kiinnittää huomiota mm. sairaaloiden, sotajoukkojen, raskaana olevien, koululaisten ja lapsityöläisten olojen kurjuuteen. Tämä tapahtui kuitenkin enemmän inhimillisyyden nimissä kuin terveydenhoidon edistämistä ajatellen.

Toistuvat sodat ja muista syistä epävakaiset ajat olivat esteenä käytännön hygienian kehitykselle. 1700-luvulla alkoi ensimmäisen kerran määrätietoinen kulkutautien vastustaminen, kun opittiin suojautumaan isorokon epidemioita vastaan keinotekoisella rokonistutuksella ja sittemmin lehmärokosta saadun rokotteen avulla.

Käytännössä hygienian sisältö ja toimenpiteet hygienian parantamiseksi muuttuivat ratkaisevasti vasta 1800-luvun puolivälin tienoilla, jolloin käynnistyi myös lääketieteen suuri murros. Silloin tieteellinen tutkimus ja ennen kaikkea bakteriologian synty loivat aivan uuden pohjan hygienian uudistamiselle.

Loppusanat

Jos ajatellaan tautien tarttumista tai leviämistä hygienian kannalta, niin myöhemmän tietämyksen mukaan tärkeimpiä niitä suosivia olosuhteita (ja sulkeissa eräitä niiden haittoja) olivat mm. asuntojen ahtaus (keuhkotauti), sukupuolinen kanssakäyminen (tippuri, kuppa ym.), yhteiset vuoteet (tuberkuloosi, syyhypunkki, trakooma, ihon sienitaudit), vaatetäit (pilkkukuume ja toisintokuume), pesemättömät kädet (kihomato, suolinkainen, useat tartuntataudit), pilaantunut ruoka (useat suolistosairaudet ja ruokamyrkytykset), pesemättömät ja kypsentämättömät ruokatarvikkeet (suolistoloiset, trikiinitauti), saastunut talousvesi (kolera, lavantauti, punatauti, ripulitaudit, tarttuva keltatauti, polio), pesemättömät ruoka-astiat ja ruokailuvälineet, tuuletuksen puute, loiset (syyhypunkki, kihomato, suolinkainen), syöpäläiset (vaatetäit, päätäit, satiaiset, luteet, torakat, kärpäset), tuhoeläimet (rotat ja hiiret), huono hampaiden hoito (hammasmätä) sekä kotieläimet (pernarutto, salmonellataudit, nautatuberkuloosi). Tartuntatautien aiheuttajat ja tartuntatiet varmistettiin eräin poikkeuksin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Hygienian historia jatkuu kirjoituksessa "Hygienian historiaa 1800-luvun loppupuolella" ja edelleen kirjoituksessa "Hygienian historiaa 1900-luvun aikana". .

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2006.

Kirjallisuutta:

Birket-Smith, K.: Kulttuurin tiet. WSOY. Porvoo 1951.

Birt, Theodor: Antiikin elämää, WS Oy, Porvoo 1928

Catullus: Dikter (alkup. teos Carmina Catulli). Svensk tolkning, inledning och förklaringar av Ebbe Lind. Söderström & C:o, Helsingfors. Uddevalla 1958.

Erasmus Rotterdamilainen: Cullainen kiria / Nuorucaisten Tapain Sijwollisudest. Helmer Winter. Turku 1961.

Fischer, G.: Allmän hälsovård, Del I, Hygien, AWEs Akademiska Handböcker, Hugo Gebers Förlag, Stockholm 1948

Frisch, H.: Euroopan kulttuurihistoria I-IV. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1962–1963. [III: s. 321-323, 482 uuden ajan alun tapoja.]

Fåhraeus, R.: Läkekonstens historia, En översikt, I, Albert Bonniers förlag, Stockholm 1944. [s. 253, Taddeo Alderotti.]

Huizinga, J.: Keskiajan syksy. Elämän- ja hengenmuotoja Ranskassa ja Alankomaissa 14. ja 15. vuosisadalla. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1951. [s. 186.]

Ovidius: Konsten att älska (alkup. teos Ars amatoria). Översättning av Elias Janzon. Söderström & C:o, Helsingfors. Uddevalla 1957.

Rabelais, F.: Suuren Gargantuan hirmuinen elämä. Suom. Erkki Ahti, runot suomentanut V. Arti. Jyväskylä 1947. 2. tark. painos, Jyväskylä 1963.

Schott, H.: Die Chronik der Medizin. Chronik. Printed in Belgium 1997 [1. Auflage 1993].

Theophrastos: Luonteita. Otava. Helsinki 1968. [Luku XIX, Inhottavuus.]

Wear, A.: The history of personal hygiene. Companion Encyclopedia of the History of Medicine, Vol. 2, p. 1283–1308. First published in 1993. Reprinted in 1994. New York [1994].

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON