Arno Forsius

Venäjän keisariperheiden suomalaiset lääkärit Carl F. G. von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910)

Kaksi suomalaista lääkäriä sai kunnian toimia 1800-luvun loppupuolella Venäjän keisariperheiden lääkäreinä. He olivat Carl Frans Gabriel von Haartman (1819–1888) ja Alexander von Collan (1819–1910). Näistä henkilöistä on melko vähän tietoja erilaisissa hakuteoksissa, mutta toisaalta heistä on julkaistu melko laajat elämäkerrat kirjoituksen lopussa mainituissa teoksissa. Seuraavassa esitetään suppeat koosteet heidän elämänvaiheistaan.

Carl F. G. von Haartman (1819–1888)

Carl Frans Gabriel von Haartman syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat lääketieteen ja kirurgian tohtori, Turun kaupungin ja lasaretin lääkäri Carl Daniel von Haartman (1792–1877) ja Maria Helena Rosina Franzén (1800–1840). C. D. von Haartman oli myöhemmin lääkintätoimen ylihallituksen pääjohtaja, virkaa tekevänä vuosina 1833–1836 ja vakinaisena vuosina 1836–1855. Sen ohella hän oli Helsingin yliopiston kirurgian ja lapsenpäästöopin professori vuosina 1833–1838. C. D. von Haartman oli naimisissa kolmesti ja hän sai kolmen puolisonsa kanssa yhteensä 24 lasta. Carl F. G. Haartman oli lapsista vanhin, ja hänen ja nuorimman lapsen välinen ikäero oli 50 vuotta.

Carl Frans Gabriel von Haartman kirjattiin ylioppilaana Helsingin yliopistoon vuonna 1836, hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1840. Vuosina 1840–1841 hän opiskeli Moskovan yliopistossa ja oleskeli Pietarissa oppiakseen venäjän kielen täydellisesti. Sen jälkeen hän luki lääketiedettä Helsingin yliopistossa, jossa hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1843 ja lisensiaatiksi vuonna 1845. Hän väitteli vuonna 1846 aiheesta "Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden" ja hänet promovoitiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1847.

Vuosina 1846–1848 Haartman teki laajan ulkomaisen opintomatkan. Aluksi hän opiskeli Tukholmassa lapsenpäästöoppia, Berliinissä kirurgiaa sekä Prahassa patologista anatomiaa ja diagnostiikkaa. Sen jälkeen hän viipyi kokonaisen vuoden Pariisissa, jossa hän opiskeli naistentautioppia, sukupuolitautioppia sekä psykiatriaa. Hänen kaikki opettajansa Manner-Euroopassa olivat huomattavia lääketieteen tutkijoita.

Ranskasta Haartman siirtyi Isoon-Britanniaan, jossa hän oli ensin Edinburghissa tunnetun synnytyslääkärin James Young Simpsonin oppilaana. Viime mainittu tuli juuri niihin aikoihin kuuluisaksi ottamalla käyttöön kloroforminukutuksen synnytyskipujen lievittämisessä. Keväällä 1848 Haartman oli Lontoon General Lying-in Hospitalin synnytysosaston kirurgina neljän kuukauden ajan ja hänen ansiostaan kloroforminukutus tuli tunnetuksi Lontoossa. Hän olikin antanut siellä 25 kloroforminukutusta, joista pisin oli kestänyt 6 tuntia.

Haartman palasi Suomeen kesällä 1848 ja hänet nimitettiin vuoden 1849 alusta Helsingin yleisen sairaalan kirurgian osaston alilääkäriksi. Tuohon aikaan naistentautien hoito kuului vielä kirurgian opetusalaan. Ulkomaisten opintomatkojensa ansiosta Haartman oli Suomessa varhaisin erikoiskoulutuksen saanut asiantuntija sekä naistentauteihin liittyvässä kirurgiassa että kloroformin käytössä nukutusaineena.

Haartman antoi Suomessa ensimmäisen kloroforminukutuksen vuonna 1848 naiselle, jolta poistettiin rypäleraskaus (mola hydatidosa) paloina. Hän teki myös kloroforminukutuksessa helmikuussa 1849 maassamme ensimmäisen munasarjan poiston monilokeroisen rakkulakasvaimen vuoksi. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta potilas kuoli kaksi päivää myöhemmin vatsakalvontulehdukseen. Todettakoon samalla, että seuraavina munasarjan poiston tekivät J. A. Estlander (1831–1881) vuonna 1868 ja F. Saltzman (1839–1914) vuonna 1872. Myös heidän potilaansa kuolivat leikkauksen jälkeen vatsakalvontulehdukseen. Erään kerran Haartman oli asettanut verijuotikkaan (iilimato) potilaana olleen vanhan ylhäisörouvan kohdun kaulaan. Tätä hoitoa käytettiin mm. paikallisten tulehdusten hoitoon. Juotikas lähti kuitenkin liikkeelle ja hakeutui kohdunonteloon, josta sen poistaminen tuotti suuria vaikeuksia lääkärille. Myöhemmin Haartman kirjoitti vuonna 1863 kohdun virheasennoista ja niiden korjaamisesta mekaanisilla menetelmillä, jollaisina käytettiin usein mm. kohdun sisäisiä pessaareja.

Kirurgisen osaston alilääkärin virka ei tyydyttänyt Haartmania. Hän piti Helsingissä myös yksityispraktiikkaa ja saavutti suuren suosion Kaivopuistossa kylpylävieraina olleiden venäläisten ylhäisönaisten keskuudessa. Pian venäläiset kylpylävieraat alkoivat houkutella Haartmania Pietariin, jossa odotukset praktiikan osalta olivat erittäin lupaavia, ja hän sanoutuikin irti alilääkärin virasta vuonna 1850 ja muutti Pietariin. Siellä Haartman sai viran venäläisen 26. meriekipaasin nuorempana lääkärinä vuosien 1851–1853 ajaksi, ja vuonna 1851 hän toimi lisäksi Povivalin instituutissa apuopettajana (repetiittorina) ja apulaislääkärinä (ordinaattorina). Vuoden 1854 ajan Haartman oli venäläisen 13. meriekipaasin nuorempana lääkärinä. Sairaalatyön ohella Haartman piti menestyvää yksityispraktiikkaa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa Pietarin ylhäisön keskuudessa suosituin synnytysten ja naistentautien lääkäri. Hänelle myönnettiin hovineuvoksen arvonimi jo vuonna 1851.

Vuonna 1852 Haartman sai potilaakseen keisari (tsaari) Nikolai I:n (1796–1855) tyttären, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan (1819–1876). Viime mainitun suosituksesta Haartman kutsuttiin hoitamaan myös kruununperijä Aleksanteria (1818–1881), josta tuli keisari Aleksanteri II vuonna 1855, ja tämän puolisoa, Hessenin prinsessa Maria Aleksandrovnaa (1824–1880). Haartman toimi Maria Aleksandrovnan tilapäisenä lääkärinä vuodesta 1853 ja vakinaisena lääkärinä vuodesta 1854, avustaen häntä synnytyksissä ja valvoen hänen lastensa terveyttä. Haartman sai kollegiasessorin arvon vuonna 1854 ja valtioneuvoksen arvon vuonna 1858. Eräiden lähteiden mukaan hän oli keisari Aleksanteri II:n henkilääkäri vuodesta 1860, ja joka tapauksessa hän oli keisarinna Maria Aleksandrovnan henkilääkäri vuodesta 1863. Haartmanin asema kohosi jatkuvasti, ja hänestä tuli todellinen valtioneuvos vuonna 1863 ja salaneuvos vuonna 1871.

Haartmanin vaikein lääketieteellinen ongelma keisarillisessa perheessä oli vanhimman pojan, perintöruhtinas Nikolain (1843–1865) sairaus ja kuolema 22-vuotiaana. Nikolai oli vuoden 1863 aikoihin hevosen selästä pudottuaan alkanut tuntea selkäkipuja, jotka eivät vaikuttaneet kuitenkaan hänen yleisvointiinsa. Syksyllä 1864 hän tunsi itsensä Euroopan matkan aikana väsyneeksi ja voimattomaksi, ja Firenzessä olon aikana hänelle ilmaantui kovia selkä- ja hermokipuja. Hän joutui olemaan makuulla ja oleskeli Nizzan lämpimässä ilmastossa paranemisen toivossa. Huhtikuun alussa 1865 hänelle tuli kuumetta ja päänsärkyä, ja hän kuoli 12.4.1865 vaikean kuumetaudin oirein. 

Ruumiinavauksessa perintöruhtinas Nikolain kuolinsyyksi todettiin tuberkuloottinen aivokalvontulehdus, joka oli saanut alkunsa selkärangan tuberkuloosipesäkkeestä. Muut keisariparin lähipiiriin kuuluneet lääkärit levittivät huhua, että Haartmanin laiminlyönti perintöruhtinaan tutkimuksessa ja hoidossa oli aiheuttanut tämän kuoleman. Nykyisen tietämyksen mukaan lääketiede oli silloin voimaton tuberkuloottisen sairauden hoidossa. Keisaripari ei esittänyt Haartmania kohtaan syytöksiä, mutta hän koki tapahtuman kuitenkin hyvin masentavana kokemuksensa urallaan. Haartman toimi keisarinnan henkilääkärin tehtävässä vielä kymmenen vuotta, kunnes hänelle myönnettiin ero vuonna 1875.

Perintöruhtinas Nikolai haudattiin toukokuun lopulla 1865 Pietarissa. Hänen muistokseen rakennettiin Nizzaan ortodoksinen rukoushuone, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1868. Rukoushuone laajennettiin myöhemmin keisari Nikolai II:n (1868–1918) aikana loisteliaaksi ortodoksiseksi kirkoksi.

[Lisäys lokakuussa 2007: Perintöruhtinas Nikolai oli kihlautunut vuonna 1864 Tanskan kuninkaan Kristian IX:n tyttären Dagmarin (1847–1928) kanssa. Nikolain kuoltua Dagmar kihlattiin tämän veljelle Aleksanterille (1845–1894), joka oli julistettu kruununperijäksi, ja avioliitto solmittiin vuonna 1866. Ennen avioliittoa Dagmar kääntyi ortodoksiseen uskoon ja sai venäläisen nimen Maria Feodorovna. Perintöruhtinas Aleksenterista tuli Venäjän keisari Aleksanteri III vuonna 1881, hänen isänsä saatua surmansa pommiattentaatin seurauksena. Aleksanteri III:n kuoltua Venäjän keisariksi tuli vuonna 1894 hänen ja keisarinna Maria Feodorovnan poika, perintöruhtinas Nikolai (1868–1918, keisarina Nikolai II).]

Suomalaisen lääkärin kutsuminen Venäjän keisariperheen lääkäriksi liittyi siihen, että venäläisten ylimysperheiden jäsenet ja varsinkaan ulkomaalaissyntyiset heistä eivät tunteneet luottamusta venäläisiin ja Venäjällä koulutuksensa saaneisiin lääkäreihin. Käsitykset alkoivat kuitenkin muuttua 1870-luvulla, jolloin myös moskovalainen professori Sergei Petrovitsh Botkin (1832–1889) tuli keisarinnan henkilääkäriksi Haartmanin jälkeen.

Haartman oli avioitunut vuonna 1858 Sofia Maria von Fehleisenin (1825–1904) kanssa, tämän erottua edellisestä avioliitostaan. Avioparilla oli yksi tytär, Gourly (1860–1901), joka solmi avioliiton sleesialaisen tilanomistajan Erwin von Zastrovin kanssa.

Jo ennen eläkkeelle siirtymistä Haartmania olivat alkaneet vaivata voimistuvat ja lamaannuttavat kivut hartioissa ja käsivarsissa. Hän oli pitkiä aikoja työkyvytön, kirjoittaminen oli vaikeaa ja hänen käsialansa tuli hiljalleen mahdottomaksi lukea. Myöhemmin hänen liikuntakykynsäkin oli lähes olematon. Haartman matkusteli perheensä kanssa Ruotsissa ja hoiti toistuvasti sairauttaan Saksan ja Böömin kylpylöissä. Hän rakennutti 1880-luvun alussa huvilan Sveitsiin, Meggenin kylään Vierwaldstätter -järven rannalle, lähelle Luzernin kaupunkia. Siellä hän myös kuoli vuonna 1888.

Haartman oli jo Pietarin vuosista lähtien kerännyt huomattavan taidekokoelman, joka käsitti lähes 30 Alankomaissa eläneiden tai koulutettujen taiteilijoiden 1600-luvulla maalaamaa taulua. Haartman testamenttasi kokoelmansa Suomen Taideyhdistykselle ja nykyään se on osa Ateneumin kokoelmista.

Carl F. G. von Haartmanin julkaisuja:

Anatomisk beskrifning af de sex första cerebralnervparen hos hunden. Väitöskirja 1846.
Några iakttagelser om Chloroformens bruk i barnförlossningskonsten. FLH 1849–1850: 4: 11–32.
Ovariotomi, förrättad å Allmänna Hospitalet i Helsingfors. FLH 1849–1850: 4: 69–77.
Julkaisuja saksaksi ja ranskaksi Pietarissa ilmestyneissä lääketieteellisissä aikakauskirjoissa 1840-luvulla.

Lähteet on mainittu kirjoituksen lopussa.

Alexander von Collan (1819–1910)

Alexander Collan (von Collan vuodesta 1874) syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat Iisalmen kirkkoherra Per Johan Collan ja Kristina Elisabeth Crohns. Perheessä oli kaikkiaan kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Alexander oli järjestyksessä viides lapsista.

Alexander Collan suoritti ylioppilastutkinnon joulukuussa 1836 ja aloitti sen jälkeen opinnot Helsingin yliopistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi keväällä 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi samana kesänä. Opiskeluaikana Collan harrasti menestyksellä miekkailua, ja opettajansa Gioacchino Ottan kuoltua hän haki vuonna 1848 yliopiston miekkailunopettajan virkaa, mutta tuloksetta. Ottan vaimo Hedvig (o.s. Appelström) toimi fysioterapeuttina ja Collanilla oli tästä toiminnasta myönteinen käsitys.

Lääketieteen opinnot Collan aloitti syksyllä 1840 ja hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi keväällä 1845. Valmistuminen kesti tavallista kauemmin, kaikesta päätellen Collanin sairastelun vuoksi. Lisensiaattitutkintoon tähtäävien lukujen aikana hän opiskeli välillä Tukholmassa vuosina 1846–1847 lastentauteja ja sisätauteja. Collan valmistui lääketieteen lisensiaatiksi kesäkuussa 1847. Hän väitteli heti sen jälkeen professori E. J. Bonsdorffin johdolla valmistuneella, vertailevaa anatomiaa käsittelevällä väitöskirjalla "Jemförande Anatomisk Beskrifning öfver Muskelsystemet hos paddan (Bufo cinereus Sneidt)", ja sai viikkoa myöhemmin pidetyssä promootiossa lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon.

Lääkäriksi valmistuttuaan Collan toimi syksyllä 1847 kolme kuukautta Lapinlahden sairaalassa eli "Houruhuoneessa Helsingin kaupungin tykönä" alilääkärin viransijaisena, mikä oli tarpeen valtion virkojen saamiseksi. Sen jälkeen hänet nimitettiin tammikuussa 1848 Suomen meriekipaasin alilääkärin virkaan. Kesällä 1850 Collan haki virkavapautta ulkomaista opintomatkaa varten. Hän viipyi ensin Wienissä maaliskuuhun 1851 saakka ja opiskeli siellä tunnettujen kliinikkojen ohjauksessa patologista anatomiaa, synnytyksiä, ihotauteja, lastentauteja, auskultaatiota ja perkussiota, kirurgisia leikkauksia ja silmätauteja. Wienistä Collan matkusti Pariisiin, jossa hän opiskeli erityisesti silmätauteja ja niiden hoitoa. Hän hankki opintomatkansa aikana huomattavan määrän lääketieteellisiä instrumentteja sekä Haminan kadettikoululle että itselleen. Hän palasi kotimaahan elokuussa 1851. [J. E. Railon lopussa mainitussa kirjoituksessa on kuvaukset Alexander von Collanin kotiapteekista ja instrumenttikaapista.]

Collan oli hakenut opintomatkansa aikana avoimeksi tullutta Haminan kadettikoulun esikuntalääkärin virkaa ja hänet nimitettiin siihen tammikuussa 1851. Hän aloitti työnsä uudessa virassa elokuussa 1851 kotimaahan palattuaan. Viranhoidon ohella Collan piti yksityispraktiikkaa, jolla kävi potilaita myös ympäröivän maaseudun alueelta.

Keisari Nikolai I (1796–1855) kävi Suomessa vuoden 1854 alkupuolella ja yöpyi maaliskuussa Haminassa. Keisarin seurueeseen kuulunut kenraali Rostovzeff oli silloin majoitettuna Collanin luokse. Kenraali mieltyi kielitaitoiseen ja sivistyneeseen isäntäänsä, ja ehdotti tälle siirtymistä Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin pian vapautuvaan virkaan. Kun Collan esiteltiin keisarille, tämä yhtyi kenraalin ehdotukseen. Collanille myönnettiin hovineuvoksen arvo jo vuonna 1854.

Keisari Nikolai I:n kuoltua vuonna 1855 hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II (1818–1881), mutta annetut lupaukset pysyivät voimassa. Collan sai Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3 lk:n kunniamerkin huhtikuussa 1856 ja joulukuussa 1856 hän sai komennuksen Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin virkaan. Jo joulukuussa 1858 hänet nimitettiin koulun vanhimmaksi lääkäriksi kollegineuvoksen arvoisena. Collan teki Venäjältä käsin vielä opintomatkat Saksaan ja Ranskaan vuosina 1859, 1869 ja 1871.

Taloudellisen asemansa parannuttua Collan solmi avioliiton 1857 Adèle Marie Grotenfeltin (1839–1858) kanssa, jonka vanhemmat olivat kollegiasessori Reinhold Wilhelm Grotenfelt ja Rosalie Wilhelmina Stålarm-Tavast. Nuori puoliso menehtyi jo seuraavana vuonna vaikeaan synnytykseen ja myös lapsi kuoli kolmen päivän ikäisenä. Collan avioitui uudelleen vuonna 1859 ensimmäisen puolisonsa serkun Marie Lovisa Karolina Grotenfeltin (1840–1916) kanssa, jonka vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Herman Bernt Grotenfelt ja Lovisa Adolfina Karolina Grotenfelt. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, tytär ja poika.

Keisarillisen hallinnon suosio Collania kohtaan jatkui edelleen ja helmikuussa 1862 hän sai valtioneuvoksen arvon. Keisariperheen lääkäriksi Collan kutsuttiin elokuussa 1866, jolloin hänet määrättiin seuraamaan keisariparin kahta nuorinta lasta, 9-vuotiasta Sergeitä (1857–1905) ja 6-vuotiasta Pavelia (1860–1919), matkalla Krimin Livadiaan runsaan kahden kuukauden ajan. Collan teki vastaavanlaisia matkoja keisarillisen perheen lääkärinä myöhemminkin vuoteen 1871 saakka, kahdesti Krimille ja kerran Aleksanteri II:n sairastelevan puolison, keisarinna Maria Aleksandrovnan mukana Saksan Kissingeniin. Tämän kirjoituksen alussa mainittu Carl F. G. von Haartman oli toiminut keisariperheen lääkärinä vuodesta 1853 saakka. Hän näyttää olleen keisariperheen lääkäri vakinaisessa asuinpaikassa Pietarissa, kun taas Collan toimi perheenjäsenten terveyden valvojana näiden matkoilla ollessa.

Collanin yhteiskunnallinen asema kohosi jatkuvasti. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon vuonna 1873 ja hänet aateloitiin vuonna 1874, jolloin hän otti nimen von Collan. Vuonna 1877 hänelle myönnettiin keisarillisen henkikirurgin arvonimi. Keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881 pommiattentaatissa ja keisariksi tuli hänen poikansa Aleksanteri III (1845–1894), jonka aviopuoliso oli ylempänä mainittu Maria Feodorovna (eli Tanskan prinsessa Dagmar). Aleksanteri III:n valtakaudella Collan sai vuonna 1884 eron ja eläkkeen Nikolajevin ratsuväenkoulun vanhimman lääkärin virasta, minkä lisäksi hänelle myönnettiin salaneuvoksen arvonimi. Hän oli saanut myös korkeita kunniamerkkejä, mm. Pyhän Annan 2 lk:n ritarimerkin keisarinkruunun kera vuonna 1871 ja Pyhän Stanislauksen 1 lk:n ritarimerkin vuonna 1883.

Eläkkeelle siirryttyään Alexander von Collan jätti Pietarin ja palasi Suomeen. Hän oli silloin 65 vuoden ikäinen ja edelleen aktiivinen, ja toimi mm. vuosina 1886–1896 Artjärven reservikomppanian lääkärinä. Hän oli myös sukunsa edustajana aatelissäädyssä kaikilla säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1906. Lisäksi hän oli johtokunnan puheenjohtaja Fruntimmerskolan i Helsingfors -koulussa vuosina 1885–1907.

Valtiopäivillä Collan otti usein kantaa terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. Vuonna 1885 hän teki aloitteen koululääkärin palkkaamisesta kouluhallitukseen. Hän perusteli asiaa sillä, että koululaiset kärsivät usein sairauksista, joita voitiin ehkäistä huolehtimalla kouluympäristön hygieniasta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Samoilla valtiopäivillä hän totesi, että hygienian alalla tarvittiin oli tarvetta parantaa valistusta ja suositteli sen vuoksi piirilääkärien hygieniakoulutuksen kehittämistä ja heidän lukumääränsä lisäämistä.

Vuonna 1888 Collan kiinnitti huomiota siihen, että Helsingin yliopistossa ei ollut hygienian professuuria siitä huolimatta, että kansanterveyteen oli kiinnitetty lisääntyvästi huomiota jo 1800-luvun puolivälistä ja että Finska Läkaresällskapet oli tehnyt jo vuonna 1879 esityksen ehdotuksen alan oppituolin perustamisesta yliopistoon. Seura oli tehnyt asiasta uuden ehdotuksen vuonna 1887 ja arvelujen mukaan Collanin esitys valtiopäivillä oli ajoitettu tukemaan sitä. Tällä kerralla yritykset tuottivat tulosta ja hygienian professuuri perustettiin vuonna 1890.

1800-luvun lopulla tehtiin useita ehdotuksia kiertävien sairaanhoitajattarien palkkaamiseksi maalaiskuntiin piiri- ja kunnanlääkärien avuksi. Asiaa kannatettiin varsinkin Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Terveydenhoitolehden asiantuntijoiden piirissä. Asia oli esillä myös vuoden 1897 valtiopäivillä, jolloin Collan osallistui keskusteluun. Hänen mielestään sairaanhoitajattarien vähäisen määrän vuoksi heistä olisi enemmän hyötyä esim. sairaalatyössä lääkärien apuna.

Lopuksi on aiheellista kiinnittää huomiota Collanin lääketieteellisen julkaisutoimintaan. Edellä on jo mainittu hänen ansiokas väitöskirjansa. Finska Läkaresällskapet alkoi julkaista vuonna 1849 lääketieteellistä uutislehteä Notisblad för Läkare och Farmacevter. Silloin Collan liittyi lehden avustajakuntaan ja vaikutti osaltaan lääketieteen uusien aatteiden levittämiseen lääkärikunnan ja lääkkeenvalmistajien tietoisuuteen. Hän kirjoitti vuosina 1849–1856 lehteen toistakymmentä 1–4 sivun mittaista selostusta ulkomaisista artikkeleista.

Collan laati em. lehteen vuonna 1850 kirjoituksen "Om Delphinium staphysagria emot Scabies", erään kannusruoholajin käytöstä syyhytaudin hoidossa. Hänen vuonna 1851 julkaisemansa kirjoitus syyhypunkista "Om scabies sarcoptosa (enl. Hebra)" oli selvästi enemmänkin Ferdinand von Hebran luennoista Wienissä tehtyihin muistiinpanoihin perustuva kirjoitus kuin uutisartikkeli, ja samalla se oli osoitus hänen kasvavasta kiinnostuksestaan ihotauteja kohtaan. Lisäksi Collan julkaisi aikakauskirjassa Finska Läkaresällsapets Handlingar V (1853–1856) kaksi kirjoitusta aiheesta "Om Eczem", jotka julkaistiin vuonna 1856 myös eripainoksena nimellä "Om hudens sjukdomar. Förra afdelningen". Kirjoituksesta voidaan päätellä, että Collanin tarkoituksena oli laatia ihotauteja koskeva oppikirja, mutta ensimmäinen osa ei saanut koskaan jatkoa. Pietarissa olonsa aikana Collan kirjoitti FLH:iin vuonna 1880 kirjoituksen "Bidrag till behandlingen af difteri". Se julkaistiin samana vuonna saksaksi aikakauslehdessä "St. Petersburger Medizinischer Wochenschrift".

Vuonna 1884 Collan ryhtyi jatkamaan F. J. Rabben aloittamaa Suomen lääkintä- ja terveydenhuoltoasetusten kokoamista ja julkaisemista. Rabben työ oli päättynyt vuoteen 1870. Collan julkaisi nyt asiakirjat vuosilta 1871–1898 kolmena osana: Finlands Medicinal-Författningar. Femte delen, 1871–1886 (1888), Finlands Medicinal-Författningar. Sjätte delen, 1887–1893 (1894) ja Finlands Medicinal-Författningar. Sjunde delen, 1894–1898 (1899).

Alexander von Collan kuoli Helsingissä kesäkuussa 1910 lähes 91 vuoden ikäisenä.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2007.  Lokakuussa 2007 lisätty Venäjän keisariperhettä koskevia tietoja.

Kirjallisuutta:

von Bonsdorff, B.: [The] History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Societas Scientiarum Fennica. Helsinki 1975.

[Collan, A. von:] Finlands Medicinal-Författningar, V–VII (1871–1898). Helsingfors 1888–1899.

Kalleinen, K. ja Klinge, M.: Nikolai Aleksandrovitsh (1843–1865), Venäjän kruununperillinen, yliopiston kansleri. Suomen kansallisbiografia 7, Negri – Pöysti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2006.

Kartio, K.: Carl von Haartman – lääkäri ja taiteenkeräilijä. Teoksessa: Helsingin olutkuningas, keisarinnan henkilääkäri ja Alankomaiden vanhoja mestareita. Näyttelykirja 3.11.1994–8.1.1995. Ulkomaisen taiteen museo ja Sinebrychoff. [Helsinki] 1994.

Railo, J. E.: Kunniahenkikirurgi Alexander von Collan ja hänen instrumenttikaappinsa. Hippokrates 1991, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. Vammala 1991.

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli, http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ . Internet 2007.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON