Arno Forsius

Otto E. A. Hjelt (1823–1913) – patologian, oikeuslääketieteen ja terveydenhoidon uranuurtaja Suomessa

Otto Hjelt tunnetaan Suomen lääketieteen historian isänä, mutta sen lisäksi hän oli patologian, oikeuslääketieteen ja terveydenhoidon (nyk. terveydensuojelu) uranuurtajana eniten vaikuttanut suomalainen lääkäri 1800-luvun jälkipuoliskolla. Hänen toimintapiirinsä ulottui yliopistosta alkeiskouluihin, keskushallinnosta maalaiskuntiin, tiedeseuroista kristillisiin yhdistyksiin sekä arkistolaitoksesta käytännön historian tutkimukseen.

Lääkäri

Otto Edvard August Hjelt syntyi Turussa 18.4.1823. Hänen vanhempansa olivat varakas kirjanpainaja ja kirjakauppias, filosofian tohtori Christian Ludvig Hjelt ja Hedvig Lovisa Chytræus. Koulunsa käytyään Otto Hjelt aloitti vuonna 1839 Helsingin yliopistossa luonnontieteen opinnot, tavoitteenaan valmistua aikanaan lääkärin ammattiin.

 

 

 

 

Kuvassa Otto Edvard August Hjelt (1823–1913), patologisen anatomian ja valtiolääketieteen

profeesori vuosina 1859–1885. Kuva on teoksesta The History of Medicine in Finland 1828–1918.

Tarkemmat tiedot kuvasta puuttuvat. Kuva on lisätty kirjoitukseen syyskuussa 2015.

 

Hjelt promovoitiin vuonna 1844 filosofian maisteriksi. Hän jatkoi opintojaan luonnontieteiden parissa, valmistui fil. lisensiaatiksi vuonna 1846 ja vihittiin fil. tohtoriksi vuonna 1847. Sen jälkeen hän siirtyi opiskelemaan lääketiedettä, valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1852, lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1855 ja laillistettiin lääkäriksi vuonna 1856. Hän väitteli kylmävesihoidoista vuonna 1855 ja hänet vihittiin lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuoden 1860 promootiossa.

Pitkän elämänsä lopulla Hjelt promovoitiin Helsingin yliopistossa fil. riemumaisteriksi vuonna 1894, fil. riemutohtoriksi vuonna 1897 ja lääketieteen riemutohtoriksi vuonna 1907. Lisäksi hänet promovoitiin Upsalan yliopistossa filosofian riemukunniatohtoriksi vuonna 1907.

Hjelt ehti monilta tehtäviltään hoitaa 1860- ja 1870-luvuilla myös lääkärin praktiikkaa. Kaikesta päätellen hän ja hänen opettajansa Evert Julius Bonsdorff olivat silloin Helsingin varakkaan väestönosan suosituimpia lääkäreitä. Hjelt toimi lisäksi Helsingin Diakonissalaitoksen lääkärinä vuosina 1867–1877.

 

 

 

Tiedemies

Hjelt toimi jo vuodesta 1852 anatomian dosenttina ja vuodesta 1856 anatomian prosektorina. Samoihin aikoihin yliopistossa oli vireillä patologisen anatomian ja mikroskopian professuurin perustaminen myös Suomeen. Sitä ajatellen Hjelt lähti kesällä 1856 Saksaan opiskelemaan alaa. Konsistori teki esityksen professuurista joitakin viikkoja myöhemmin.

Hjelt opiskeli anatomiaa ja patologiaa ensin Würzburgissa ja sen jälkeen patologiaa Berliinissä kuuluisan Rudolf Virchowin johdolla, joka oli uuden solupatologisen tautikäsityksen luoja. Hjelt palasi Suomeen vuoden 1857 lopulla ja opiskeltuaan vielä jonkin aikaa Prahassa ja Wienissä. Sillä välin keisari oli hyväksynyt toukokuussa 1857 patologisen anatomian ja valtiolääketieteen professorin viran perustamisen Helsingin yliopistoon. Hjelt kävi toistamiseen Virchowin opissa vuonna 1858 ja sai tästä hyvän ystävän ja neuvonantajan. Virchow vieraili Suomessa vuonna 1874 Hjeltin kutsumana ja suoritti täällä antropologisia tutkimuksia.

Hjelt määrättiin hoitamaan uutta professuuria jo vuoden 1858 alusta. Hänet nimitettiin virkaan vakinaisesti vasta toukokuussa 1859, sillä sitä ennen hänen oli saatava valmiiksi professorinväitöskirjansa. Viivästystä aiheutti myös se, että kenraalikuvernööri olisi halunnut virkaan saksalaisen professorin. Hjelt pyysi eron virasta tammikuussa 1885, vähän yli 25 vuoden toimikauden jälkeen. Erotessaan hän sai arkkiatrin arvonimen.

Patologian ja valtiolääketieteen opetusalaan kuuluivat valtiolääketieteen osalta oikeuslääketiede sekä kansanterveystiede, josta käytettiin tuolloin kreikan kielestä johdettua nimitystä hygienia [(h)ygieia, terveys]. (Lisätty syyskuussa 2014.)

Professori Hjelt oli patologian opetustoiminnan luoja ja kehittäjä sekä mikroskooppisen solupatologian uranuurtaja Suomessa. Sitä varten oli järjestettävä ruumiinavaustoiminta, luotava mikroskooppisen tutkimuksen laboratorio ja koottava patologis-anatominen kokoelma esittelemään sairauksien aiheuttamia muutoksia eri elimissä. Hjelt sai patologian ja valtiolääketieteen laitoksen käyttöön aluksi vain neljä huonetta ns. Uudelta klinikalta. Sen vuoksi ensimmäisiin tavoitteisiin kuului oman laitosrakennuksen saaminen lähitulevaisuudessa.

Virchowilla oli Berliinissä laitoksensa yhteydessä kliininen osasto, joka antoi aineistoa opetustoimintaa varten. Siihen vedoten myös Hjelt piti kliinistä osastoa tarpeellisena. Kun Helsingin yleisen sairaalan ns. Vanha klinikka yhdistettiin vuonna 1860 yliopistolliseen klinikkaan, sai Hjelt Uudelta klinikalta käyttöönsä 20 potilaspaikkaa. Ratkaisu ei ymmärrettävästi miellyttänyt kliinisen sairaanhoidon professoreita, jotka pitivät muita erikoisaloja patologiaa tärkeämpinä.

Oikeuslääketiede oli yliopistollisena oppiaineena Suomessa varsin uusi. Anatomian ja fysiologian professori Evert Julius Bonsdorff oli pitänyt aiheesta sarjan luentoja vuonna 1857. Nyt Hjeltin tehtäväksi tuli luoda myös perusta oikeuslääkeopin opetukselle. Määritellyn työnjaon mukaisesti Helsingin kaupungin alueella tapahtuvat oikeuslääkeopilliset avaukset toimitettiin patologian laitoksella.

Ruumiinavauksia suoritettiin puutteellisissakin oloissa runsaasti. Vasta vuonna 1873 Hjelt sai yhdessä dosentti Johan August Florinin (1841–1902) kanssa tehtäväkseen laatia suunnitelman uudeksi patologian laitokseksi. Tämä suuret vaatimukset täyttänyt rakennus valmistui Nikolainkadun (nyk. Snellmaninkatu) varrelle vuonna 1878. Samana vuonna annetun asetuksen mukaan "valtiolliskemialliset" ja erityisesti myrkkyjä koskevat tutkimukset tehtiin yliopiston kemian laitoksella.

Hjelt joutui laajan tietämyksensä, järjestelykykynsä ja uutteruutensa seurauksena mukaan mitä moninaisimpiin tehtäviin. Sen vuoksi hänelle ei juuri jäänyt aikaa omakohtaiseen tutkimustyöhön. Hän seurasi silti alansa kehitystä ja osallistui ahkerasti myös kansainväliseen toimintaan. Hän oli mukana mm. ensimmäisessä Venäjän luonnontutkijoiden kokouksessa Pietarissa vuonna 1868, ensimmäisessä skandinaavisessa lääkärikokouksessa Göteborgissa vuonna 1870 sekä varapuheenjohtajana kansainvälisessä lääkärikongressissa Kööpenhaminassa vuonna 1884.

Professorinvirasta erottuaan Hjelt lahjoitti laitokselle vuonna 1886 yli 2000 teosta käsittävän kirjaston. Yliopisto perusti saamansa lahjoituksen johdosta erityisen stipendirahaston hänen kunniakseen. Yliopisto teetti hänestä myös muotokuvan, jonka maalasi Eero Järnefelt vuonna 1894.

Yliopiston hallintomies

Hjelt määrättiin tammikuussa 1853 lääketieteellisen tiedekunnan kuraattoriksi, kun poliittisista syistä lakkautettujen osakuntien tilalle perustettiin ns. ylioppilastiedekunnat. Hän hoiti tehtävää vuoteen 1858 saakka. Osakuntalaitos laillistettiin jälleen vuonna 1868 ja Hjelt määrättiin vuonna 1871 Länsisuomalaisen osakunnan inspehtoriksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1883.

Yliopiston hallinnossa Hjelt oli virkansa puolesta professorikautensa aikana konsistorin jäsen, vuodesta 1874 ns. Consistorium ordinariumin jäsen, ja sen lisäksi hän oli voimistelulaitoksen tarkastaja vuosina 1871–1884, yliopiston taloustoimikunnan jäsen vuosina 1876–1881, vararehtori vuosina 1881–1882 sekä lääketieteellisen tiedekunnan dekaani vuosina 1883–1884.

Hjeltin professorikauden lopulla konsistorissa istui parin vuoden aikana myös hänen poikansa, kemian professori Edvard Hjelt. Sen lisäksi konsistorin jäseneksi tuli vielä Hjeltin tyttären mies, jumaluusopin professori Otto Colliander. Konsistorin irvileuat saivat aiheen todeta, että nyt siellä istuivat heidän kanssaan isä, poika ja pyhä henki.

Terveydenhuollon asiantuntija

Kansanterveystiede, silloinen hygienia, oli osa valtiolääketiedettä ja kuului Hjeltin opetusalaan. Sen lisäksi hän oli lääketieteellisen tiedekunnan professorina Collegium medicumin jäsen vuosina 1859–1878. Näin hän joutui mukaan moniin terveydenhuoltoa sekä sen hallintoa ja uudistamista koskeviin tehtäviin. (Täydennetty syyskuussa 2014.)

Hjelt nimitettiin jäseneksi vuonna 1859 mielisairaiden hoidon uudistamista suunnittelevaan komiteaan, vuonna 1863 eläinlääkintälaitoksen uudelleen järjestämistä ja eläinlääkärikoulun perustamista suunnittelevaan toimikuntaan, vuonna 1873 mielisairaiden hoitolaitoksia suunnittelevaan komiteaan, vuonna 1874 kalavesien puhdistamista kemiallisista aineista ja teollisuusjätteistä suunnittelevaan komiteaan sekä vuonna 1874 apteekkisääntöä ja myrkkyjen kauppaamista suunnittelevaan komiteaan.

Hjelt kannatti Collegium medicumissa vuosina 1862–1863 suomen kielen käytön edistämistä virastoissa ja tuomioistuimissa. Asian käsittelyn yhteydessä hän katsoi, että myös lääkärien olisi ehdottomasti osattava suomen kieltä.

Lääkintöhallituksen perustamista valmisteltaessa Collegium medicum antoi vuonna 1864 Hjeltin tehtäväksi johtosääntöä koskevan lausuntoehdotuksen laatimisen. Siinä Hjelt suhtautui kielteisesti Collegium medicumin lakkauttamiseen. Hjelt oli jäsenenä myös lääkintätoimen uudelleen organisointia varten vuonna 1874 asetetussa komiteassa. Collegium medicum oli päätetty lakkauttaa, mutta Hjeltin esitys uuden lääkintöhallituksen pääjohtajan ja lääkintöneuvosten tehtävien määrittelemisestä asetuksella otettiin huomioon.

Terveydenhoidon lainsäädännön toteuttaminen tuli Suomessa ajankohtaiseksi 1860-luvun alussa. Hjelt oli ollut vuosien 1856–1857 "itämaisen sodan" johdosta komennettuna valvomaan tilapäisten sotilassairaaloiden oloja sekä järjestämään torjuntatoimenpiteitä esiintyneiden kulkutautien johdosta. Näiden tehtävien johdosta hän oli alkanut tuntea suurta kiinnostusta yleisen terveydenhoidon ongelmia kohtaan.

Hjelt määrättiinkin vuonna 1862 jäseneksi komiteaan, joka sai tehtäväkseen valmistella terveydenhoidon lainsäädäntöä. Puheenjohtajana oli tie- ja vesirakennusten insinöörikunnan päällikkö, kenraalimajuri Julius Mickwitz. Komitean työ kangerteli alusta lähtien. Komiteassa ollessaan Hjelt laati vuonna 1870 ehdotuksen myrkkyjen myynnistä ja julkaisi vuonna 1873 tutkimuksen kuppataudin levinneisyydestä ja ehkäisemisestä.

Mickwitzin komitean terveydenhoidon lainsäädäntöä koskeva työ ei edistynyt ja senaatti lakkautti komitean vuonna 1874. Samalla se asetti uuden komitean ja määräsi Hjeltin sen puheenjohtajaksi. Tämä ryhtyikin ripeästi työhön ja jo vuonna 1875 hän julkaisi teoksen "Allmän Hälsovårdsstadga för Finland. Förslag och motiver". Hänen työtään helpotti, että Ruotsissa oli saatu aikaan terveydenhoitosääntö vuonna 1874. Erityisesti Hjeltin omakohtaisten työn ansiosta "Terveydenhoitosääntö Suomea varten" annettiin jo joulukuussa 1879 ja se tuli voimaan heinäkuussa 1880.

Hjelt oli myös vuonna 1879 perustamassa Helsingissä yhdistystä Finska federationen, joka oli ottanut tehtäväkseen epäsiveellisyyden vastustamisen. Tämä liittyi samoihin aikoihin virinneeseen keskusteluun, jonka tarkoituksena oli taistelu yleisesti hyväksyttyä ja laillisena pidettyä prostituutiota vastaan. Prostituution katsottiin nimittäin olevan tärkeä sukupuolitautien leviämistä suosiva tekijä. [Lisätty helmikuussa 2005.]

Voidaan sanoa, että juuri Hjeltin ponnistusten seurauksena Suomi kohotettiin niiden sivistysmaiden joukkoon, joissa yleinen terveydenhoito oli järjestetty koko maata koskevalla yhtenäisellä lainsäädännöllä. Hjelt kertoikin tunteneensa suurta iloa ja tyydytystä tämän tavoitteen toteutumisen johdosta.

Seurat ja koulut

Lääkäriksi valmistuttuaan Hjelt liittyi vuonna 1855 Finska Läkaresällskapetin (Suomen Lääkäriseura) jäseneksi. Hän toimi seurassa sihteerinä vuosina 1858–1859, kirjastonhoitajana vuosina 1858–1863 ja puheenjohtajana vuonna 1868. Hänestä tuli Finska Läkaresällskapetin kunniajäsen vuonna 1895.

Finska Läkaresällskapetin yleiskokouksessa keskusteltiin vuonna 1869 Suomen lääkärien eläkekassan perustamisesta. Kassa perustettiin vuonna 1872 ja Hjelt toimi sen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1873–1881 sekä kassanhoitajana vuosina 1873–1877.

Hjeltin äidinkieli oli ruotsi, mutta hän oppi suomenkielen jo lapsena. Kuten aikaisemmin mainittiin, Hjelt oli kielikysymyksessä maltillinen ja puolsi suomen kielen käytön lisäämistä. Hän julkaisi joitakin suomenkielisiä kirjoituksia aikakauskirja Duodecimissa ja hänet kutsuttiin Duodecim -seuran kunniajäseneksi vuonna 1889, jolloin seura muuttui opiskelijayhdistyksestä yleiseksi lääkäriseuraksi.

Hjelt nimitettiin vuonna 1870 komiteaan, jonka tehtävänä oli tehdä esitys suomen kielen käyttämisestä oppikoulujen opetuskielenä. Hän painotti komiteassa, että suomen kieli oli riittävän kehittynyt myös luonnontieteellistä opetusta ajatellen. Hän oli vuonna 1871 perustamassa Helsingin suomenkielistä alkeisopistoa, koska hallitus oli päättänyt lakkauttaa Helsingin normaalilyseon suomenkieliset luokat. Yksityisen alkeisopiston toiminta jatkui vuonna 1887 Helsingin Suomalaisena Normaalilyseona. Hjelt oli myös Kansanvalistusseuran toimikunnan vakinainen jäsen vuosina 1875–1881 ja myös seuran rahastonhoitaja vuosina 1875–1878.

Kotimaassa Hjelt kuului Suomen Tiedeseuraan ja oli Suomalaisen Tiedeakatemian perustajia vuonna 1908 ja kunniajäsen vuodesta 1910. Hän oli vuodesta 1839 Societas pro Flora et Fauna Fennican jäsen ja hänet kutsuttiin myös sen kunniajäseneksi. Hän oli lisäksi Länsisuomalaisen osakunnan, Tukholman farmaseuttisen yhdistyksen ja Suomen apteekkariyhdistyksen kunniajäsen. Hän oli myös monien ulkomaisten seurojen jäsen. Näistä mainittakoon vain Ruotsin Lääkäriseura, Ruotsin Tiedeakatemia ja Upsalan Tiedeseura.

Historiantutkija

Hjelt oli jo varhain kiinnostunut vakavasti historiasta ja historiallinen ajattelutapa oli hänelle ominaista. Jo hänen vuonna 1843 laatimansa exercitio-tutkielma käsitteli luonnonhistorian tutkimuksen varhaisvaiheita Suomessa. Hjelt oli työssään järjestelmällinen, kärsivällinen ja ehdottoman tarkka. Hänellä oli lähes intohimona erilaisten luetteloiden järjestäminen ja laatiminen.

Hjelt kirjoitti professorin virassa ollessaan useita historiallisia tutkimuksia ja katsauksia Suomen luonnontieteistä ja lääketieteestä. Sen lisäksi hän kirjoitti lukuisia kirjoituksia ja teoksia suuresti ihailemastaan lääkäristä ja luonnontutkijasta Carl von Linnéstä. Ruotsin Tiedeakatemia antoi Hjeltille suuren Linné-mitalinsa vuonna 1907.

Suurin osa Hjeltin historiallisesta tutkimustyöstä ajoittuu hänen lähes 30 vuotta kestäneeseen eläkekauteensa. Laajin ja merkittävin hänen teoksistaan on vuosina 1891–1893 ilmestynyt kolmiosainen, noin 2000 sivua käsittävä teos "Svenska och Finska medicinalverkets historia 1663–1812", jonka perusteella häntä voidaan pitää "Suomen lääketieteen historian isänä".

Hjeltin laatimista kirjallisuusluetteloista tärkeimpiä ovat vuonna 1905 ilmestynyt "Finlands medicinska bibliografi 1640–1900, systematiskt ordnad" ja vuonna 1909 ilmestynyt "Det Finska Universitetets Disputations- och Program-litteratur under åren 1828–1908 systematiskt ordnad".

Hjeltin aikakauskirja Duodecimissa ilmestyneet suomenkieliset kirjoitukset ovat "Ruotsissa ja Suomessa vuosina 1688–1812 voimassa olleista apteekkitaksoista" vuodelta 1887, "Farmacian ja farmakologian professorin viran synnystä ja aikaisemmista vaiheista" vuodelta 1891 sekä "Vuoden 1879 terveydenhoitosäännön synnystä" vuodelta 1911.

Hjelt kirjoitti suuren määrän lääkäreiden ja luonnontieteilijöiden muistopuheita ja elämäkertoja, mm. kaikki suomalaisten elämäkerrat ja osan ruotsalaisten elämäkerroista teoksessa "Biographisches Lexikon der hervorragenden Aerzte aller Zeiten und Völker".

Historian arvostettuna tutkijana ja asiantuntijana Hjelt nimitettiin vuonna 1886 uuden valtionarkiston rakennuksen rakennuskomitean puheenjohtajaksi. Hän hoiti tätä tehtävää neljän vuoden ajan, kunnes rakennustyö saatiin valmiiksi vuonna 1890.

Hjelt oli myös vuodesta 1890 jäsenenä ja puheenjohtajana vuosina 1890–1909 valtuuskunnassa, jonka tehtävänä oli valmistella sanomalehtikirjallisuutta koskevaa hakuteosta.

Koti ja perhe

Hjelt solmi avioliiton vuonna 1850 Yolanda Aurora Thunebergin (1826–1888) kanssa, jonka vanhemmat olivat everstiluutnantti Carl Johan Thuneberg ja Agatha Wilhelmina Jack. Otto ja Yolanda Hjeltin perheeseen syntyi yksitoista lasta, joista neljä tytärtä ja neljä poikaa eli aikuiseen ikään. Perhe asui Helsingissä Pohjoisranta 14:ssä ja vietti yksinkertaista, vaatimatonta elämää. Yolanda Hjelt sairasti selkärangan ryhtivirhettä, kuvauksesta päätellen skolioosia. Se ei kuitenkaan estänyt häntä suoriutumasta suuren perheen kodin ja talouden hoidosta.

Otto Hjelt oli jo nuoruudessaan kokenut voimakkaan pietistisen herätyksen ja se antoi leimansa hänen koko elämälleen. Hjeltien kodista muodostui helsinkiläisen pietismin keskus, jonne etenkin sunnuntai-iltaisin kokoontui tämän hengellisen suuntauksen elähdyttämiä ihmisiä eri yhteiskuntapiireistä ja kaikista ikäryhmistä. Yolanda Hjelt osallistui merkittävällä tavalla siihen hyväntekeväisyystyöhön, joka liittyi perheen hengelliseen elämään.

Harras uskonnollisuus vei Hjeltin mukaan myös hengelliseen yhdistystoimintaan. Hän oli Aurora Karamzinin aloitteesta perustamassa vuonna 1867 Helsingin Diakonissalaitosta, oli sen johtokunnan jäsen vuosina 1867–1886, laitoksen johtaja vuosina 1868–1874, lääkäri vuosina 1867–1874, johtava lääkäri 1874–1877 ja sairaanhoidon opettaja 1870–1874. Hjelt kuului Suomen Lähetysseuran johtokuntaan vuosina 1859–1882 ja oli seuran puheenjohtaja vuosina 1890–1893. Sen jälkeen hän oli vielä Suomen Evankelis-luterilaisen Pyhäkouluyhdistyksen johtokunnan jäsen vuonna 1895 ja puheenjohtaja 1896–1902. Kaiken lisäksi hän oli vuoden 1876 kirkolliskokouksessa Mikkelin rovastikunnan maallikkoedustajana.

Muutamaa vuotta ennen eläkkeelle siirtymistään Hjelt osti vuonna 1880 Tuusulasta puutarhatilaa varten maa-alueen ja muutti vuonna 1881 asumaan sinne rakennuttamaansa huvilaan, joka sai August Ahlqvistin ehdotuksesta nimen Lepola. Alue kuuluu nykyään Järvenpään kaupunkiin ja sillä sijaitsee Järvenpään seurakuntaopisto.

Tuusulassa asuessaan Hjelt omistautui Lepolan viljelysten ohella kokonaan historiantutkimukselle ja -kirjoittamiselle. Tämä harrastus täytti 27 vuotta kestäneen eläkkeellä oloajan. Sen ohella hän osallistui usein hengellisiin tilaisuuksiin, jotka antoivat hänelle suurta lohdutusta ja toivoa. Hjelt seurasi Tuusulassa kunnan asioiden hoitoa ja oli usein mukana kuntakokouksissa. Hänen mielestään kunnan vuosikertomukset eivät olleet riittävän perustellisia ja sen vuoksi hän otti esimerkin vuoksi laatiakseen "Tuusulan pitäjän kunnallislautakunnan kertomuksen vuodelta 1900".

Otto Hjeltin suuresti rakastama puoliso Yolanda kuoli Lepolassa vuonna 1888. Otto Hjelt julkaisi puolisonsa elämästä vuonna 1898 perhepiirille ja läheisille ystäville tarkoitetun teoksen "Drag ur en mors levnad" ja vuonna 1906 kirjevalikoiman "Ur en moders brevväxling. Tankar och råd", joista jälkimmäinen on ilmestynyt myös suomeksi. Otto Hjelt eli leskenä 25 vuotta ja kuoli Lepolassa 13.6.1913. Silloin 90 vuotta juuri täyttäneen tutkijan työpöydällä oli oikovedokset laajasta teoksesta, jonka aiheena olivat Pehr Kalmin kirjeet Carl Fredrik Mennanderille.

Otto Edvard August ja Yolanda Aurora Hjeltin lapset:

1 Ottilia S 1851, K 1851; 2 Johanna S 1852, puoliso piispa Otto Immanuel Colliander; 3 Otto Jonathan S 1853, K 1918, liikemies, ulkomailla lääkärinä; 4 Edvard Immanuel S 1855, K 1921, kemian professori; 5 Emma Yolanda S 1857, puoliso tilanomistaja Adolf Nathanael Colliander; 6 Minna Elisabeth S 1860, puoliso rovasti, tohtori Johan Antero Cederberg; 7 August Johannes S 1862, K 1919, tilastokeskuksen johtaja; 8 Hedvig Natalia S 1864, K 1921, puoliso kappalainen August Evald Cederberg; 9 Karl Axel Rafael S 1866, K 1870; 10 Arthur Ludvig Mikael S 1868, exegetiikan professori; 11 Arne Rafael S 1871, K 1872

Kirjoitus on valmistunut maaliskuussa 2000. O. E. A. Hjeltin äidin nimeä koskeva virhe on korjattu maaliskuussa 2004. Lisätty yhdistystä Finska federationen koskeva kohta helmikuussa 2005.

Kirjallisuutta:

Carpelan, T. ja Tudeer, L. O. Th.: Helsingin yliopisto, Opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828, I, A–K. Helsinki 1925. (Mukana melko täydellinen julkaisuluettelo.)

von Bonsdorff, B.: The History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Helsinki 1975.

G. J. (Johnsson, G.): Hjelt, Otto Edvard August. Kansallinen Elämäkerrasto, II Osa F-I: 430–432. Porvoo 1929.

Hjelt, E.: Otto E. A. Hjelt, hans liv och gärning. Helsingfors 1916.

Hjelt, O. E. A.: Allmän Hälsovårdsstadga för Finland. Förslag och motiver. Bidrag till Sundhetslagstiftningen i Finland II. Helsingfors 1875.

Inkilä, A.: Kansanvalistusseura Suomen vapaassa kansansivistystyössä 1874–1959. Keuruu 1960.

Kansanaho, E.: Sata vuotta kristillistä palvelutyötä. Helsingin Diakonissalaitos 1867–1967. Porvoo 1967.

Kansanaho, E.: Suomen Evankelis-luterilainen Pyhäkouluyhdistys 1888–1988. Helsinki 1988

Klinge, M., Knapas, R., Leikola, A. ja Strömberg, J.: Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808–1917. Helsingin yliopisto 1640–1990, II. Keuruu 1989

Kurki-Suonio, E.: Herännyt lääkäri. Arkkiatri Otto Edvard August Hjeltin elämäkerta. Jyväskylä 1986.

Leikola, A.: Otto E. A. Hjelt, "Suomen lääketieteen historian isä". Hippokrates, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja 1996: 9–23. Vantaa 1996.

Perret, L.: Otto Edvard August Hjelt – framstående patolog och medicinhistoriker. Nordisk Medicinhistorisk Årsbok 1988: 143–147. Södertälje 1988.

Pesonen, N.: Terveyden puolesta – sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. Porvoo 1980.

Åström, S.-E.: Kaupunkiyhteiskunta murrosvaiheessa. Teoksessa: Helsingin kaupungin historia. IV osa, Jälkimmäinen nide. Helsinki 1956.

Lisäyksiä kirjallisuuteen:

Leikola, A.: Hjelt, Otto Edvard August (1823–1913), patologisen anatomian professori, oppihistorioitsija, arkkiatri. Suomen kansallisbiografia 4, Hirviluoto – Karjalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2004.

Krohn, Greta: Isoäiti kertoo. Maaseudun Kirjapaino Oy. Hamina 1967. "Isoäiti" Greta (Margareta) Krohn oli Otto Edvard August Hjeltin pojan August Johannes Hjeltin tytär.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON