Arno Forsius

Daniel Theodorus Hjort (k. 1615) – kuninkaan virkamies ja runoilija

Tutkiessani Sigfridus Aronus Forsiuksen elämänvaiheita olen joutunut perehtymään myös Daniel Theodorus Hjortin elämään, sillä mainittujen henkilöiden kohtalot liittyivät läheisesti toisiinsa. Hjort ei ole juuri lainkaan tunnettu Ruotsin historiassa, mutta Suomessa hän on tullut tunnetuksi ensisijaisesti Josef Julius Wecksellin kirjoittaman ja suuren suosion saaneen "Daniel Hjort" -näytelmän ansiosta.

Daniel Theodorus Hjortin elämään liittyy paljon aukkoja, jotka johtuvat häntä koskevien tietojen puutteesta ja epävarmuudesta. Hjortin arvellaan syntyneen vuoden 1575 aikoihin. Hänen isänsä nimi lienee ollut Thord tai Theodor, josta tulee patronyymi Theodorus. Syntymäpaikan on arveltu sijainneen Värendin maakunnassa Smoolannissa. Mahdollisesti syntymäpaikkana tai kotitalona on ollut "sepän talo", koska Hjort on ottanut lisänimen Fabrivillensis (latin. faber, seppä; villa, maatalo).

Kaarle-herttuasta, Kustaa I Vaasan nuorimmasta pojasta, tuli Ruotsin valtionhoitaja vuonna 1595, sillä kuningas Sigismund oleskeli jatkuvasti Puolassa. Kaarle teki vuonna 1597 sotaretken Suomeen, nujertaakseen täällä vallalla olevat Sigismundin kannattajat. Syksyllä Kaarlen joukot piirittivät pitkän aikaa Turun linnaa. Linnan puolustuksesta vastasivat Klaus Flemingin leskelle Ebba Stenbockille uskolliset joukot, ja Turun ympärillä olevia alueita puolustivat eversti Arvid Stålarmin johtamat joukot. Eräs linnan piiritettyihin kuuluva oli Hjort, joka oli Klaus Flemingin vielä eläessä toiminut tämän perheessä opettajana tai sihteerinä, ilmeisesti Kuitian (Qvidja) linnassa. Erään aikalaiskertomuksen mukaan Hjort oli alkanut houkutella linnan puolustajia siirtymään Kaarlen puolelle. Vähitellen Hjort onnistuikin petollisilla lupauksilla ja lahjuksilla luomaan kapinahenkeä puolustajiin. Osa puolustajista karkasi linnasta ja osa aiheutti vahinkoja mm. tykeille. Sen johdosta linnan puolustajat katsoivat parhaaksi antautua. Linna joutui Kaarlen haltuun ja petturin maineen saanut Hjort puolestaan pääsi Kaarlen suosioon. Asiaan vaikutti varmaankin Hjortin kirjoittama latinankielinen ylistysruno Kaarlen kunniaksi tämän palattua Ruotsiin sotaretkeltään. Lopullinen ratkaisu Suomen osalta tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1599 tehdyn sotaretken aikana.

Kaarlen järjestämän taloudellisen avun turvin Hjort lähti opiskelemaan Saksaan. Hän kirjoittautui vuonna 1598 Leipzigin yliopistoon ja palasi Kaarlen kutsumana Ruotsiin vuonna 1601, jolloin hänestä tuli hallitsijan kanslian virkamies. Hjortin opinnoista ei ole tarkempia tietoja, mutta esim. Sigfridus Aronus Forsius nimitti häntä kerran "oivaksi matemaatikoksi", ja lisäksi Hjort tunsi hyvin latinan, kreikan ja heprean kielet. Hjort oli matkan aikana suorittanut maisterin tutkinnon ja hän oli alkanut käyttää arvonimeä "Poeta laureatus Caesareus" (laakeriseppeleellä palkittu keisarillinen runoilija eli hovirunoilija). Hänen arvellaan saaneen viime mainitun arvon joko Prahassa tai Wienissä.

Valtakunnan kanslian virkamies

Kaarle määräsi 2.12.1601 Hjortin mukaan retkikuntaan, jonka tehtävänä oli tutkia Lapin alueen maantieteellisiä ja taloudellisia kysymyksiä. Hjort oli ilmeisesti sihteerinä retkikunnassa, jonka muut jäsenet olivat Hieronymus von Birckholtz ja Sigfridus Aronus Forsius, edellinen sen johtajana ja jälkimmäinen tähtitieteellisten mittausten asiantuntijana. Retkikunnan jäsenet kokoontuivat pian Turussa ja esim. "Daniel Studentt" eli Hjort mainitaan kolmena päivänä joulukuun alussa Turun linnan asukaana. Retkikunta lähti matkaan viimeistään 9.12.1601 ja se palasi Tukholmaan vasta toukokuun alussa 1602, viisi kuukautta matkalla oltuaan. Ilmeisesti tämän retken ajalta lähtien Hjort ja Forsius olivat "sworne brödher" (valaveljiä), minkä Forsius toi esiin vuonna 1615 Tukholman konsistorissa tapahtuneen tutkinnan yhteydessä. On luultavaa, että Hjort on laatinut vuosien 1601–1602 Lapin matkasta Kaarlelle kirjallisen kertomuksen, mutta se ei ole säilynyt. Hjortista tuli joka tapauksessa Lapin asioiden tuntija, jonka tietoihin ja taitoihin Kaarle turvautui toistuvasti. Kaarle piti muutenkin Hjortia arvossa ja aikoi vuonna 1602 nimittää hänet professoriksi Strängnäsiin suunniteltuun uuteen yliopistoon, mutta sitä koskeva hanke jäi toteutumatta.

Hjort palveli uskollisesti Kaarlea, josta tuli vuonna 1604 Ruotsin hallitseva perintöruhtinas ja vuonna 1607 kuningas Kaarle IX, aina tämän vuonna 1611 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Hallitsija puolestaan osoitti Hjortille lukuisia suosionosoituksia ja myönsi hänelle merkittäviä taloudellisia etuja.

Kaarle käytti Hjortia toistuvasti Lappia koskevia selvitysten tekemiseen ja niitä varten Hjort teki vuosina 1603–1610 useita tarkastusmatkoja valtakunnan pohjoisiin osiin. Ne liittyivät useimmiten rajoja, kauppaa ja verotusta koskeviin epäselvyyksiin Ruotsin ja Tanskan hallitseman Norjan välillä. Hjort oli vuonna 1603 Kaarlen käskystä Ruijan ja Jäämeren komissaarin Isah Behmin kanssa perimässä veroja merilappalaisilta. Tammikuun alussa 1605 Hjort oli taas Kaarlen käskystä Jöns Pederinpojan kanssa aloittamassa Oulun linnan perustamistöitä vanhassa linnoitussaaressa ja jo huhtikuussa 1605 Kaarle perusti Oulujoen suulle Oulun kaupungin. Vuoden 1605 aikana Hjort oli myös tutkimassa autiotilojen lukumäärää Satakunnassa.

Hjortin tehtäviin kuului myös valtakunnan pohjoisten alueiden kirkollisten olojen vakiinnuttaminen ja sivistyksen juurruttaminen. Tärkein matka alkoi syksyllä 1605 ja päättyi keväällä 1606, ja siitä on olemassa yksityiskohtainen kertomus. Matkan aikana perustettiin mm. Enontekiön Markkinan kirkko. Kuninkaan käskystä hän otti mukaansa "så gott som medh trugh" (niin hyvällä kuin pakottamallakin) 16 lappilaista nuorukaista, joista koulutettaisiin pappeja Lappia varten. Paluumatkalla säät olivat huonot ja nuorukaisista tuli perille vain 7, sillä muut karkasivat. Kaiken lisäksi kenestäkään ei liene tullut pappia.

Kaarle lahjoitti Hjortille vuonna 1604 Hallsta -nimisen maatilan Björkstan pitäjässä Värmlannissa ja myönsi hänelle myös läänityksiä Uplannin Trögdenissä lähellä Uppsalaa. Hjort aateloitiin vuonna 1606 nimellä Hjortvipa. Nimeä ei kuitenkaan merkitty Ruotsin aatelisluetteloon eikä Hjort myöskään käyttänyt itse sitä koskaan.

Venäjän tsaari Boris kuoli vuonna 1605 epäselvissä oloissa ja hänen jälkeensä valtaistuimelle nousi ns. Vale-Dimitri. Viime mainittu puolestaan murhattiin jo vuonna 1606 ja sen jälkeen Kaarle lähetti Hjortin elokuussa 1606 viemään onnitteluja tsaariksi valitulle Vasili Suiskille. Tarkoituksena oli samalla käydä neuvotteluja Vasili Suiskin kanssa Ruotsin etujen turvaamiseksi. Neuvottelujen kulusta ei ole varmoja tietoja, mutta joka tapauksessa ne jäivät tuloksettomiksi. Kertoman mukaan Hjort ja hänen tulkkinsa joutuivat lokakuussa 1606 paluumatkalla pahoinpitelyn kohteeksi Novgorodin lähellä. Hjort haastettiin vuonna 1607 oikeuteen syytettynä maanpetoksesta. Eräs hänen suomalainen palvelijansa oli nimittäin kertonut, että hänen isäntänsä oli aikonut siirtyä Venäjän valtakunnan palvelukseen. Mahdollisesti Hjortille olikin tehty sitä tarkoittava ehdotus. Syyte kuitenkin raukesi, sillä palvelijan väitteitä ei voitu osoittaa oikeiksi, ja niin Hjort välttyi uraansa uhkaavalta vaaralta.

Kaarle kruunattiin elokuussa 1607 Ruotsin kuninkaaksi ja silloin Hjort sai kunnian toimia tilaisuudessa airuena. Asiaan on ehkä vaikuttanut sekin, että Hjort kirjoitti latinankielisen ylistysrunon Kaarlen kruunajaisten kunniaksi. 

Hjortin avioliiton järjestäminen näyttää tuottaneen vaikeuksia. Kaarle oli jopa yrittänyt vaikuttaa asiaan ja antanut lähettää kansliansa virkamiehen puolesta vuonna 1608 Märta Lille (på Okna) -nimisen neitokaisen äidille Malin Larsintyttärelle suosituskirjeen, jossa Hjortia ylistettiin sekä miehekkääksi että oppineeksi sulhasehdokkaaksi. Tämä avioliittohanke näyttää kuitenkin purkautuneen sen jälkeen, kun tytär ja äiti olivat vierailleet Hjortin luona Hallstadissa, ja havainneet hänet rahanahneeksi ja vähemmän romanttiseksi mieheksi. Pian sen jälkeen Hjort solmi vuonna 1608 avioliiton Kerstin Joenintytär Torskenstjernan kanssa, joka oli jo elänyt hänen kanssaan "kihlattuna vaimona". Puolison vanhemmat olivat Joen Andersinpoika Torskenstjerna, Hallstan herra, ja Ingrid Månsintytär Roos af Hjelmsäter. Myös Torskenstjernan suku oli aateloitu, mutta sitäkään ei ollut merkitty Ruotsin aatelisluetteloon. Hjortin avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, Ingrid (k. jälk. 07.07.1665 ja ennen 20.11.1667) ja Sara (k. jälkeen 1673). (Katso tyttärien perhetietoja kirjoituksen lopussa.) (C 2)

Marraskuussa 1608 Hjort oli Johannes Buraeuksen kanssa pöytäkirjanpitäjänä väittelytilaisuudessa, joka järjestettiin Kaarle IX:n aloitteesta Upsalan yliopistossa skotlantilaisen kalvinistin Johannes Forbesiuksen ja arkkipiispa Olaus Martinin välillä. Forbesiuksella oli pyrkimyksenä saada aikaan lähentymistä Ruotsin luterilaisen ja kalvinistisen reformoidun kirkon välillä. (C 2)

Kaarlen pohjoisten alueiden politiikka aktivoitui jälleen vuosikymmenen lopulla. Ruotsi oli joutunut aseellisiin selkkauksiin poliittisesti sekasortoisessa tilassa olleen Venäjän kanssa. Tällä kerralla Kaarlella oli vaatimuksia myös Venäjän valtakunnan suuntaan. Hjort oli mukana vuonna 1609, jolloin suunniteltiin yritystä saada Kuollan linna ja kaupunki venäläisiltä Ruotsin haltuun, mutta tavoitteet jäivät saavuttamatta. Hjort nimitettiin vuonna 1610 lapinvoutien ylivalvojaksi ja samana vuonna hän sai määräyksen perustaa ruotsalainen linnoitus Alattion- eli Altajoen suulle. Kaarle lahjoitti Hjortille vuonna 1610 läänityksinä Luulajasta pari kylää ja Seittenkarin saaren. (C 2)

Ruotsi joutui Lapin kiistojen vuoksi sotaan Tanskan kanssa vuonna 1611 ja Kaarle kuoli samana vuonna. Kaarlen jälkeen kuninkaaksi tuli hänen poikansa Kustaa II Aadolf. Tämän hallituskaudella Hjortin mahdollisuudet saada hoitaakseen merkittäviä tehtäviä olivat vähäiset. Ruotsi oli ottanut haltuunsa asevoimien avulla Novgorodin alueen ja Jaakko de la Gardie pakotti vuonna 1613 Novgorodin valitsemaan Venäjän tsaariksi Kustaa II Aadolfin nuoremman veljen Kaarle Filipin. Hjort oli mukana sihteerinä, kun asiasta käytiin neuvotteluja Viipurissa. Sodan pitkittyminen ja valtasuhteiden muutos Venäjällä aiheutti sen, että Kaarle Filipistä ei tullut koskaan Venäjän tsaaria. Hjortin oli etsiydyttävä muihin tehtäviin.

Hjortin runot

Hjortin kirjoittamista runoista on olemassa seuraavia tietoja. Ne ovat osittain puutteellisia.

1) Hjort kirjoitti vuonna 1597 epitaphiumin eli hautarunon Nicolaus Philippin eli Claes Filipinpojan muistoksi. Tämä oli ollut kuningas Juhana III:n sihteerinä ja Tukholman tullipäällikkönä. Kirjasessa on runosta myös ruotsinkielinen muunnelma. Tämä vuonna 1597 painettu runo on Hjortin varhaisin tunnettu runo. (Kajanto)

2) Hjort kirjoitti Kaarle-herttualle osoitetun runon Hexametron gratulatiorum, jossa ylistetään vuoden 1597 voittoisaksi tulkittua Suomen sotaretkeä ja onnellista palaamista marraskuussa Tukholmaan. Tämä latinankielinen runo on akrostikoitu niin, että säkeiden alkukirjaimet, kahta viimeistä säettä lukuun ottamatta, muodostavat sanat CAROLVS DEI GRATIA REGNI SVECIÆ HÆREDITARIVS PRINCEPS AC GVBERNATOR SVDERMAMANNIÆ NERICIÆ VVERMELANDIÆ QVE DVX ILLVSTRISSIMVS ANNO REDEMPTORIS OMNIVM (Carolus Jumalan armosta Ruotsin valtakunnan perinnöllinen ruhtinas sekä Södermanlannin, Neriken ja Värmlannin hallitsija, ja [tämä] mitä loistavin herttua Vapahtajan vuonna [ja] kaikki). Sen jälkeen runon tervehdys Kaarle-herttualle jatkuu kolmella viimeisellä rivillä sanoilla GENITI ja DVCISSA, jotka tarkoittavat herttuan jälkeläisiä ja herttuatarta, sekä eri sanoissa isoilla kirjaimilla merkityillä kirjainjaksoilla I CLV M L I VLI I VIL CL VIV IV V CIV, jotka tarkoittavat yhteen laskettuina vuotta 1598. Runojulkaisuun ei ole merkitty painovuotta, mutta edellisen perusteella näyttää todennäköiseltä, että se on painettu vuonna 1598. (B 52)

3) Vuonna 1602 Hjort laati ylistyssäkeet Sigfridus Aronus Forsiukselle, joka oli tuolloin julkaissut varhaisimman tunnetun painotuotteensa, häärunon Suomen piispan Eerik Eerikinpoika Sorolaisen toisen avioliiton kunniaksi. Hjortin lyhyen runon otsikkoteksti on: AD VIRVM CLARISSIMVM DN. SIGFRIDVM ARONVM F. MATHEMATICVM PERITISSIMVM (Mitä kuuluisimmalle miehelle, Herra Sigfridus Aronus F[orsiukse]lle, mitä etevimmälle matemaatikolle) ja allekirjoituksena on DANIEL THEODORVS P.[oeta] Cæsareus. Forsiuksen häärunon nimiöteksti on: REVERENDO ET CLARISSIMO VIRO, [---] DN. M. ERICO, Episcopo Aboensi dignissimo; sponso: NEC NON LECTISSIMAE, NOBILITATE GENERIS, [---] DN. INGEBVRGAE, [---] Nunc vero sponsae: honoris & amoris ergo in futura nuptialia sacra Hymenaeo Carmine gratulatur SIGFRIDVS ARONVS FORSIVS. STOKHOLMIAE Impressit Andreas Gvttervvitz. Anno salutis humanae 1602. (B 39, B 51)

4) Hjort on tietojen mukaan kirjoittanut kruunajaisrunon Kaarlen kruunaustilaisuuteen vuonna 1607, mutta tämä runo ei ole säilynyt. (Kajanto)

5) Hjort on kirjoittanut häärunon Mecklenburgin herttuan Johan Albrechtin ja Ruotsin prinsessan Margareta Elisabetin häihin, joita vietettiin Tukholmassa 9.8.1608 kaikin kuninkaalliselle suvulle kuuluvin menoin. Myös Sigfridus Aronus Forsius on kirjoittanut tämän hääjuhlan johdosta distikonmitalla latinankielisen runon, jonka nimiötekstinä on: IN NVPTIARVM HONOREM ILLVSTRISSIMI PRINCIPIS AC DOMINI, DO. IOHANNIS ALBERTI, DVCIS MEGAPOLITANI, [---] Sponsi: cvm ILLUSTRISSIMA PRINCIPE, DN. MARGARETA ELIZABETH, [---] Sponsa: SIGFRIDI ARONI FORSII ELEGIA. (B 28, C 254)]

6) Hjort on kirjoittanut häärunon Sveno Jonae Moderuksen häiden kunniaksi vuonna 1609. Runon otsikkoteksti on In festivitatem nuptiarum, Domini M. Svenonis Ionae Moderi [---] Ode Alcaica [---], per Danielem Theodorvm Hiort. Stocholmiae [1609]. Tässä teoksessa on myös Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjoittama latinankielinen hääruno ALIVD EIDEM ELEGIACVM, POSVIT [---]. (B 53)

7) Hjort kirjoitti vielä vuonna 1611 latinankielisen runon Kaarle IX:n hautajaisten johdosta. Se on Hjortin kirjoittamista runoista ehkä merkittävin, ja siihen liittyy myös omakohtaista kiintymystä ja surua. Muuten runo kuvaa Kaarlen ansioita voitokkaana sotapäällikkönä taisteluissa tanskalaisia, puolalaisia ja venäläisiä vastaan sekä paavillisuuden lopullisena kukistajana Ruotsin valtakunnassa. (Kajanto)

Hjortin kuolema

Hjort kirjoitti vuonna 1614 Viipurista leskikuningatar Kristiinalle ja pyysi "vanhana köyhänä palvelijana" tämän puoltoa Upsalan yliopiston kreikan ja heprean kielen professorin virkaan. Tukholmassa oli määrä viettää kesäkuussa 1615 Kaarle IX:n tyttären Katariinan ja Rheinin pfalzkreivi Johann Kasimirin häitä. Niiden juhlistamiseksi Kustaa II Aadolf oli tavan mukaan päättänyt järjestää komeat turnajaiset, joihin hoviväkeä ja aatelisia kehotettiin osallistumaan. Hjort, joka oli ilmoittautunut halukkaaksi Upsalan yliopiston kreikan ja heprean kielten professorin virkaan, oli huomiota saadakseen päättänyt myöskin osallistua turnajaisiin. Sen takia hän saapui toukokuun lopulla 1615 Tukholmaan, missä hänellä oli tarkoituksena majoittua ystävänsä Sigfridus Aronus Forsiuksen luokse. (A 64, C 2)

Seuranneista tapahtumista on Tukholman konsistorin pöytäkirjassa selostus, joka on laadittu Forsiuksen esittämän kertomuksen perusteella: "5. p:nä kesäkuuta 1615. Sigfridus kertoo Daniel Hjortin kuolemantapauksesta. Mitä Herra Sigfridus Aronus Forsius kertoi kunnianarvoisan Herra Arkkipiispan, Maisteri Petrus Keniciuksen läsnä ollessa Tukholman Kapitulissa siitä, mitä tapahtui sinä iltana, jolloin Erik Nilsinpoika surmasi Daniel Hjortin: Daniel Hjort oli minun poissa ollessani ollut minun majapaikassani Luostarissa ja pyytänyt minun vaimoltani vierasmajoitusta, koska me olimme valaveljiä [sworne brödher]. Minun vaimoni vastasi hänelle Ei ja silloin Hän [Hjort] sanoi, että hän tunkeutuisi sisälle, ja jos Sigfridus ei ottaisi häntä vastaan, hän iskisi Sigfridiä päähän. Tämän kuulivat Upsalassa asuva hovimies Nils Jönsinpoika ja Sigfridin vaimon sukulainen Erik Nilsinpoika, ja he kertoivat tämän kertomuksen edelleen Sigfridille. Helluntaipäivän iltana [toukokuun 28 p:nä] menin minä ja Herra Carolus Simonis Bothniensis talooni mantereen puolella [Norrmalmilla], valmistaakseni itselleni vihanneksia, ja olin kutsunut sinne myös Hovimies Nils Jönsinpojan. Silloin sanoin edellä mainitulle Nils Jönsinpojalle: Emmekö kutsuneet tänne minun luokseni myös Erik Nilsinpojan, jota pyysin tulemaan ilta-aterialle. Hetkeä myöhemmin hän sitten tuli. Sinne tulivat myöhemmin Daniel Hjort, joka oli osittain juovuksissa, Jon Staka ja hänen vaimonsa sekä Erik Nilsinpojan [joukkoihin kuuluva] vänrikki. Heille kaikille Sigfridus valmisti vihanneksia ja pienen ilta-aterian. Sitten Hjort alkoi valehdella kuninkaan kutsuneen hänet ratsastamaan turnajaisia täällä hääjuhlissa. Silloin minä vastasin hänelle: Se on paha, että sinä annat tehdä itsestäsi narrin, vaikka sinä olet oiva matemaatikko j.n.e. Sitten alettiin meidän kesken puhua myös siitä, että Hjort oli ottanut minulta ilman lupaa yhden Astronomisen kirjan ja pitänyt sitä poissa yhden kokonaisen vuoden. Silloin he alkoivat pieksää siitä toisilleen suuta. Lopulta minä pääsin hänestä voitolle, otin häneltä miekan ja heitin hänet ulos ovesta, kun hänen miekkansa oli ensin pantu pois piiloon. Hetkeä myöhemmin laskin hänet sisälle ja me teimme sovinnon keskenämme. Kun se asia oli selvitetty, pyysi Hjort minulta yösijaa, ja minä kielsin sen häneltä. Silloin surmatyön tekijä Erik Nilsinpoika sanoi, kun he seisoivat ulkona pihalla: Seuraa minua majapaikkaan ja yösijaan. Sillä aikaa kun he olivat pihalla, pyysi Hjort Erik Nilsinpojalta miekkaa, ja kun se häneltä kiellettiin, astui hän [tämän] luokse ja halusi ottaa sen väkivalloin. Ja sen jälkeen hän löi Erik Nilsinpoikaa, joka miekan kielsi. Tuo toinen [Erik Nilsinpoika] otti miekan ja työnsi sen Hjortiin, niin että hän heti kaatui taaksepäin selälleen. Ja sillä aikaa kun minä istuin tuvassa Stakan kanssa, tuli Stakan vaimo, koputti pihalla minun ikkunaani ja sanoi että Hjort oli tullut pistetyksi. Ja tämä tapahtui illalla kun [kello] löi yhdeksän. Sen mitä Arkkipiispa kysyi Sigfridukselta, jos se oli totta, että hän olisi kyllästyksissään lyönyt Hjortia, sen hän sanoi olevan silkkaa valhetta. Sigfridus sanoi myös, että Hjort löi tahallaan rikki hänen tupansa ikkunan, sitten kun hän oli riehaantunut." (A 64)

Murhenäytelmä oli siis tapahtunut perin epäilyttävissä oloissa Forsiuksen Norrmalmilta vuokraaman asunnon pihalla ja lisäksi surmatyön tekijä oli hänen vaimonsa sukulainen. Tapahtumien seurauksena alkoivat huhut kiertää Tukholmassa ja Forsiustakin epäiltiin surmaajaksi. Epäilykset olivat niin voimakkaita, että kirkkoherra Olaus Elimaeus oli Hjortin ruumissaarnaa pitäessään viitannut niihin, ja kuten todettiin, oli arkkipiispakin pitänyt aiheellisena tiedustella asiaa. Hjortin kuolemantapauksen yhteydessä puhkesivat myös esiin Forsiuksen vanhat riidat virkaveljien kanssa. (A 64)

Tukholman konsistorin pöytäkirja jatkuu seuraavasti: "Sigfridukselta kysyttiin myös, mitä hänellä oli sanomista kaupungin ensimmäistä kirkkoherraa vastaan. I. Hän sanoi että Maisteri Olof [Elimaeus] oli selvästi valehdellut Sigfriduksen päälle, kun Hjortin ruumissaarna pidettiin. Elimaeus vastasi: Silloin minä sanoin että minulle on niin ja niin kerrottu ja toisten ehkä uskotaan tietäneen kuinka tämä tappo on tapahtunut. II. Sigfridus halusi syyttää kirkkoherraa siitä, ettei hän saanut mitään elatusta viime [menneenä] vuonna, ja että kirkkoherra ei olisi luetellut hänen nimeään kirjeessä, joka lähetetään Kamreeri Per Nilsinpojalle Tukholman pappien elatuksesta. Elimaeus vastasi: Että ei yhtä eikä toista erityisesti mainittu hänen kirjelmässään Kamreerille, vaan [että hän] kirjoitti omissa ja Tukholman seurakunnissa [olevien] virkaveljiensä nimissä, Niin totta [kuin] Jumala minua auttakoon, ja Kamreeri Per Nilsinpoika, jolle minä olen kirjoittanut, on [sen] todistava. Edelleen merkittiin [pöytäkirjaan] [Forsiuksen] jatkuvat riidat vaimonsa kanssa, juopottelut, riitelyt ja metelöinnit, loukkaavat sanat virkaveljiä kohtaan Konsistorissa jne. Sigfridus sanoi omasta tahdostaan irti toimensa Luostarissa Arkkipiispan läsnä ollessa." Näin Hjortin kuoleman aiheuttanut tapahtuma johti myös siihen, että Forsius, Hjortin pitkäaikainen ystävä, katsoi parhaaksi pyytää eroa Gråmunkeholmenin seurakunnan papin virasta. (A 64)

Surmatyön tekijän oikeudenkäynti

Syytettä surmaajaa Erik Nilsinpoikaa vastaan käsiteltiin varsin pian Norrmalmin raastuvanoikeudessa. Oikeudenkännin yhteydessä todettiin, että Hjort oli ennen surmatyötä lyönyt Erik Nilsinpoikaa miekkansa tupella. Muuten ei tullut ilmi mitään uutta. Surmaaja tuomittiin kuolemaan, mutta asiassa vedottiin heti hovioikeuteen. Siellä sitä käsiteltiin ensimmäisen kerran jo juhannuksen tienoilla 1615. Hjortin hyökkäystä Erik Nilsinpojan kimppuun miekan tupen kanssa pidettiin lieventävänä asianhaarana. Ratkaisu jäi nyt riippumaan Hjortin leskestä. Jos tämä tyytyisi henkisakkoon, voitaisiin Erik Nilsinpoika armahtaa. Erik Nilsinpojan ystävät pelkäsivät pahinta ja eräs heistä, Anders Cordel, ryhtyi uhkaamalla taivuttamaan leskeä hyväksymään sakon. Uhkauksen esittäjä tuomittiin puolestaan 40 markan sakkoon tai vankeuteen kuukaudeksi. Joka tapauksessa Hjortin leski ilmoitti myöhemmin ottavansa vastaan henkisakon, jonka suuruudeksi määrättiin 600 riikintaalaria. (C 2)

Erik Nilsinpoika ei pystynyt maksamaan sakkoa heti ja niin hän joutui vankeuteen. Samana syksynä hän ilmoitti maksaneensa 100 taalaria ja että hänellä oli maksamista varten lisäksi 200 taalaria. Hän lupasi antaa lopusta 300 taalarista takuut, jolloin hänet vapautettiin. Asiaa käsiteltiin hovioikeudessa uudelleen viisi vuotta myöhemmin, jolloin Hjortin leski ei ollut vieläkään saanut "täyttä oikeutta" surmaajalle määrättyjen sitoumusten mukaisesti. On mahdollista, että Sigfridus Aronus Forsius on lainannut Erik Nilsinpojalle jonkun summan henkisakon maksamista varten, sillä Forsiuksen leski Anna Larsintytär on käynyt lokakuussa 1627 Porvoon pitäjässä oikeutta Erik Nilsinpoikaa vastaan lainasaamisista. (C 2, C 146, C 260)

Daniel Hjort Wecksellin näytelmän päähenkilönä

Suomen kannalta kiinnostusta Daniel Hjortin henkilöä kohtaan on lisännyt ennen kaikkea hänen merkittävä osansa Josef Julius Wecksellin (1838–1907) tunnetussa runonäytelmässä "Daniel Hjort". Näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran ruotsin kielellä vuonna 1862 ja se julkaistiin samoin ruotsinkielisenä vuonna 1863. Sitä on esitetty toistuvasti suurella menestyksellä sekä ruotsiksi että suomeksi ja se on saanut tunnustusta myös Ruotsissa. Näytelmää pidetään koko ruotsinkielisen kirjallisuuden ensimmäisenä todellisena murhenäytelmänä, jossa henkilöt eivät ole pölyttyneitä historiallisia hahmoja, vaan eläviä ja tuntevia ihmisiä.

Historiallisesti näytelmä ei pidä paikkaansa. Wecksell on siirtänyt kuvauksensa ajankohdan Kaarle-herttuan toiseen sotaretkeen vuonna 1599. Näytelmän tapahtumien taustana ovat ns. nuijasodan tapahtumat, joiden aikana Suomen talonpoikainen kansa joutui kärsimään aatelisten valtataistelujen johdosta. Wecksell on tehnyt Hjortista talonpoikaispäällikkö Jaakko Ilkan veljenpojan, joka oli joutunut Klaus Flemingin perheeseen kasvatiksi sen jälkeen, kun Flemingin miehet olivat surmanneet hänen isänsä ja polttaneet hänen kotinsa. Kaarle-herttuan sotaretken aikana Hjort kostaa talonpoikien puolesta äitinsä yllytyksestä ja kavaltaa Flemingin mahtisuvun vehkeilyt Kaarlea vastaan Sigismundin hyväksi. Kaarle antaa tuomita Klaus Flemingin pojan Juhana Flemingin kuolemaan ja mestauttaa tämän, mutta silloin Olavi Klaunpoika, Klaus Flemingin avioton mutta tunnustettu poika, kostaa puolestaan Hjortille, pistämällä hänet kuoliaaksi miekallaan.

Selim Palmgren (1878–1951) on säveltänyt Wecksellin näytelmään perustuvan oopperan "Daniel Hjort". Ooppera valmistui ja esitettiin vuonna 1910. Säveltäjä uudisti oopperansa vuonna 1937 ja se esitettiin uudistettuna vuonna 1938. [Lisätty elokuussa 2005.]

Daniel Hjortin tyttärien avioliitot

Daniel Hjortin tyttäret olivat Ingrid (k. jälk. 07.07.1665 ja ennen 20.11.1667) ja Sara (k. jälkeen 1673). Ingrid Hjort solmi avioliiton everstiluutnantti Peder Strålen (k. 08.08.1654) kanssa. Avioparille syntyi neljä lasta: Jan (tieto epävarma), Christina (eli 1647), Ebba Beata (k.1693) ja Peder (s. 1645, k 1664). Sara Hjort solmi 1. avioliiton Josua Örnflychtin (s. n. 1634, k. ennen 1655) kanssa ja avioliitosta syntyi poika Johan Carl (s. n. 1654). Sara solmi 2. avioliittonsa vuonna 1661 vuorimestari Christer Lilliecronan (s. 1624) kanssa. Tämä avioliitto oli lapseton. Aviomies oli lähtenyt heti vihkimisen jälkeen pois kotoaan vaimonsa tietämättä. Hän ei ollut palannut takaisin vuoteen 1673 mennessä, jolloin miehen veljet olivat kertoneet tämän kuolleen. (Lähde: Elgenstierna)

Kirjoitus on valmistunut heinäkuussa 2005. Puutteellinen virke korjattu elokuussa 2007.

Kirjallisuutta ja lähteitä

Numeroidut lähteet (teoksesta: Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560—1624):

A. Arkistolähteet

A 64 Stockholms stads konsistorii protokoller 1611–1619. Stockholms stads arkiv, Tukholma

B. Painetut lähteet

B 28 IN NVPTIARVM HONOREM ILLVSTRISSIMI PRINCIPIS AC DOMINI, DO. IOHANNIS ALBERTI, DVCIS MEGAPOLITANI, [---] Sponsi: cvm ILLUSTRISSIMA PRINCIPE, DN. MARGARETA ELIZABETH, [---] Sponsa: SIGFRIDI ARONI FORSII ELEGIA. STOKHOLMI Typis Anundianis. Anno Domini 1608.

B 39 REVERENDO ET CLARISSIMO VIRO, [---] DN. M. ERICO, Episcopo Aboensi dignissimo; sponso: NEC NON LECTISSIMAE, NOBILITATE GENERIS, [---] DN. INGEBVRGAE, [---] Nunc vero sponsae: honoris & amoris ergo in futura nuptialia sacra Hymenaeo Carmine gratulatur SIGFRIDVS ARONVS FORSIVS. STOKHOLMIAE Impressit Andreas Gvttervvitz. Anno salutis humanae 1602.

B 52 Hjort, Daniel Theodorus: Hexametron gratvlatorivm. In abitvm reditvmqve, illvstrissimi principis ac domini, dn. Caroli, regni sveciae haereditarii principis [---] Scriptvm per Danielem Theodori Fabrivillensem. Stokholmiae [1598?]

B 53 Hjort, Daniel Theodorus: In festivitatem nuptiarum, [---] Domini M. Svenonis Ionae Moderi, [---] Ode Alcaica [---] per Danielem Theodorvm Hiort. Stocholmiae [1609]

C. Kirjallisuus

C 2 Ahnlund, N.: Daniel Hjort. Svensk sägen och hävd. Stockholm 1928

C 146 Kurtén, L.: Gåtorna kring Sigfrid Aronus Forsius, Genos 63: 2, 1992

C 254 Seppälä-Pekkanen, V.: Sigfrid Aronus Forsiuksen latinankieliset häärunot. Pro gradu -työ, Helsingin yliopiston historiallis-filosofinen tiedekunta. 1979. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kirjasto.

C 260 Stockholms stads och Norrmalms stads tänckeböcker från år 1592. Stockholm 1966–1968

Muita lähteitä:

Ekelund, E.: Ruotsinkielisiä kirjailijoita Cygnauksesta Weckselliin.(Suom. Simo Konsala.) Teoksessa: Suomen kirjallisuus III. Turun romantikoista Aleksis Kiveen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1964.

Elgenstierna, G.: Den introducerade Svenska Adelns Ättartavlor. I–IX. Stockholm 1926–1928, 1930–1932, 1934–1926.

Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560—1624. Julk. Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996.

Kajanto, I.: Hjort, Daniel (K 1615). Lapin-tutkija, diplomaatti, latinankielinen runoilija. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 4, Hirviluoto – Karjalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2004.

Lehtonen, T-M. ja Hako, P. (toim.): Kuninkaasta kuninkaaseen eli suomalaisen oopperan tarina. WSOY, Porvoo – Helsinki. Juva 1987. [Lisätty elokuussa 2005.]

Paulaharju, A.: Oulun linna. WSOY, Porvoo – Helsinki. Porvoo 1968.

Wecksell, J. J.: Daniel Hjort. Viisinäytöksinen murhenäytelmä. Suomentanut Mikko Kilpi. WSOY. Porvoo – Helsinki. Porvoo 1957.

Useat historialliset ja kirjallisuushistorialliset tutkimukset.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON