Arno Forsius

Houruinhoidon johtokunta 1840—1878

Suomessa oli 1830-luvulla mielisairaiden hoitamiseksi Seilin hospitaali Nauvossa Etelä- ja Keski-Suomea varten sekä Kruunupyyn hospitaali Pohjanmaalla Pohjois-Suomea varten. [Katso Suomen hospitaalit] Edellisessä oli hoitopaikkoja noin 50 ja jälkimmäisessä noin 30. Hoitoon pääsy saattoi kestää tavattoman kauan ja olot hospitaaleissa olivat lausuntojen ja kuvausten perusteella kerrassaan kurjat. Sairaat kärsivät likaisuudesta, löyhkästä, kylmyydestä, viheliäisestä ravinnosta, kovasta kohtelusta sekä lääkärinhoidon puutteesta.

Senaatin siviiliasiain toimituskunta asetti vuonna 1835 komitean suunnittelemaan mielisairaanhoidon järjestämistä. Komitea teki esityksen uudesta hoitolaitoksesta, joka rakennettiin Helsingin lähistöllä olevalle Lapinniemelle. Työt aloitettiin vuonna 1837 ja laitos avattiin vuonna 1841. Tässä "Houruhuoneessa Helsingin kaupungin tykönä" eli Lapinlahden keskuslaitoksessa oli 90 hoitopaikkaa, joista otettiin aluksi käyttöön vain 53.

Komitean esityksen mukaisesti annettiin helmikuussa 1840 "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus heikkomielisten holhouksesta ja paremmista laitoksista heidän parantamiseksensa". Siinä määrättiin mielisairaiden hoidosta sekä hoitolaitosten hallinnosta ja taloudellisista asioista. Lapinlahden keskuslaitos oli tarkoitettu koko valtakuntaa varten. Kruunupyyn hospitaali lakkautettiin ja Seilin hospitaali muutettiin parantumattomien mielisairaiden turvalaitokseksi.

Hospitaalit olivat olleet vanhastaan kirkon viranomaisten valvonnassa ja seurakunnat huolehtivat yleensä mielisairaista vaivaishoidon puitteissa. Näistä perinteistä johtuen perustettiin mielisairaanhoidon hallintoa varten oma keskusvirasto, "Houruinholhous-direksjoni" eli houruinhoidon johtokunta. Se oli erillään lääkintätoimen keskusvirastosta, Collegium medicumista, mutta toimi yhteistyössä lääkintätoimen pääjohtajan ja ylihallituksen kanssa.

Johtokunnan muodostivat senaatin kansliatoimituskunnan ja papillisten asiain toimituskunnan päälliköt sekä lääkintätoimen pääjohtaja. Sen sihteerinä oli lääkintätoimen ylihallituksen kamreeri. Johtokunta päätti potilaiden mielisairaaloihin lunastamisesta ja niistä pois lähettämisestä, mutta pääjohtajan oli vastattava potilaiden laitokseen sijoittamisesta sekä laitoksesta toiseen siirtämisestä. Lääkintätoimen pääjohtajan oli pantava toimeen johtokunnan päätökset ja hänelle kuului myös mielisairaanhoitolaitosten valvonta.

Johtokunta ilmoitti heti asetuksen aiheuttamista toimenpiteistä kuvernööreille. Näiden oli lääneissään otettava selville ne parantumattomat mielisairaat, jotka olivat aikaisemmin olleet hoidettavina lääninlasareteissa ja joita ei ollut toimitettu Seilin tai Kruunupyyn hospitaaleihin. Jos heidät haluttiin edelleen saada lunastetuksi mielisairaalaan, oli asiasta tehtävä anomukset johtokunnalle.

Johtokunta halusi kuvernööreiltä tiedot myös mielisairaiden määristä lääneissä, näiden sairauksien laadusta sekä siitä, kuinka moni heistä oli laitoshoidon tarpeessa, kuinka moni pystyisi maksamaan hoidosta aiheutuvat kustannukset ja kuinka monelle haluttiin varata paikka laitoksissa. Johtokunta viittasi myös niihin etuihin, joita voitaisiin saavuttaa hoitamalla mielisairaita asianmukaisissa laitoksissa. Lääninhallitukset julkaisivat kuulutuksen seurakunnille sekä mielisairaiden omaisille ja edusmiehille, joiden oli toimitettava tarvittavat tiedot piirilääkäreille.

Jatkuvien vaikeuksien vuoksi senaatti asetti joulukuussa 1859 komitean valmistelemaan uutta asetusta koskien mielisairaiden hoitoa sekä sitä varten tarvittavia laitoksia. Valtion taloudellinen tila ei kuitenkaan sallinut ehdotettujen laitosten toteuttamista. Sen sijaan senaatti teki eräitä komitean esittämiä muutoksia laitoksiin ottamista koskeviin ehtoihin. Siitä huolimatta oli pitkäaikaista tai pysyvää hoitoa tarvitsevien mielisairaiden hoitopaikoista puutetta.

Houruinhoidon johtokunnalle ilmoitettiin vuosina 1840—1867 koko maasta 3143 parantumatonta mielisairasta, joista 834 oli tarjottu laitoksiin lunastettavaksi. Laitoksiin oli päässyt 340 potilasta eli 40,8 % lunastettavaksi tarjotuista ja vain 7,3 % parantumattomista mielisairaista. Vuosien 1863—1864 valtiopäivät teki aloitteen uuden, vähintään 100 sairaansijaa käsittävän hoitolaitoksen rakentamiseksi Keski-Suomeen. Kesti kuitenkin vielä yli 20 vuotta, ennen kuin Kuopion lähelle Niuvanniemeen rakennettu keskuslaitos saatiin avatuksi.

Lääkintätoimen hallintoa vuonna 1878 uudelleen järjestettäessä perustettiin sen keskusvirastoksi lääkintöhallitus. Silloin lakkautettiin Collegium medicum, houruinhoidon johtokunta ja lääkintätoimen ylihallitus. Lääkintätoimen pääjohtajasta tuli lääkintöhallituksen pääjohtaja. Nyt mielisairaaloiden valvonta kuului kahdesta lääkintöneuvoksesta sille, jonka tehtävänä oli muutenkin sairaanhoitolaitosten valvonta.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1995: 4: 405. Tarkistettu marraskuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Pesonen, N.: Terveyden puolesta — sairautta vastaa. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. Porvoo 1980.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON