Arno Forsius

Israel Hwasser (1790–1860) – lääketieteen professori, luonnonfilosofi ja kirjailija

Ruotsalainen Israel Hwasser toimi lääketieteen professorina Suomessa vuosina 1817–1829 ja Ruotsissa vuosina 1830–1855. Hänen vaikutuksensa lääketieteen tutkimukseen ja kehitykseen oli vähäinen, mutta hänen luonnonfilosofinen ajattelunsa lisäsi kiinnostusta lääketieteen opiskelua kohtaan ja vaikutti innostavasti opiskelijoihin. Hänen toimintansa suuntautui laajasti myös yhteiskunnallisen ja valtiollisen keskustelun sekä kirjallisuuden aloille.

Perhe

Israel Hwasser syntyi vuonna 1790 Älvkarlebyssä Pohjois-Uplannissa. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra ja rovasti Lars Adolph Hwasser ja Margareta Katarina Djurman. Israel Hwasser solmi vuonna 1817 avioliiton Anna Charlotta Wadsbergin (k. 1852) kanssa, jonka vanhemmat olivat piirilääkäri Anders Magnus Wadsberg ja Johanna Sofia Bergen. Hwasserin avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta aviopuolisoilla oli kasvattina Hwasserin veljen Daniel Hwasserin (k. 1816) poika Daniel Hwasser nuorempi (1817–1871), joka syntyi isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1817. Daniel Hwasser nuorempi suoritti kameraalitutkinnon ja toimi teatterisihteerinä. Hän solmi vuonna 1858 avioliiton Ebba Charlotta Elisa Jacobssonin (1831–1894) kanssa, joka oli tunnettu näyttelijätär. Lisäksi Hwasserilla mainitaan olleen myöhempinä vuosina kasvattitytär.

Opinnot

Hwasser kirjoittautui ylioppilaana Upsalan yliopistoon vuonna 1804. Hän suoritti siellä medikofilosofisen alkututkinnon vuonna 1807, lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1810 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1812. Hän väitteli vuonna 1813, aiheena kylpyjen käyttö kuumetautien hoidossa, ja hänet promovoitiin samana vuonna priimuksena lääketieteen tohtoriksi.

Ruotsin liityttyä Napoleonin vastaiseen sotaan Hwasser oli Ruotsin armeijan sairaalalääkärinä Pohjois-Saksassa vuosina 1812–1813 ja sen jälkeen Norjassa vuosina 1813–1815. Kotimaahan palattuaan Hwasser suoritti vuonna 1815 kirurgian maisterin tutkinnon Tukholman Karoliinisessa instituutissa. Hän julkaisi vuonna 1816 Upsalan yliopistossa kaksi tarttuvaa tyyfusta (pilkkukuumetta) koskevaa väitöstutkimusta.

Turun akatemian professori

Turun akatemian käytännön lääketieteen eli "sisätautien" professori Gabriel Erik von Haartman (1757–1815) kuoli vuonna 1815. Virkaa hoiti sen jälkeen lääketieteen apulainen, lääketieteen tohtori Jacob Sundius (1772–1838), mutta tiedekunta ei pitänyt häntä pätevänä vakinaiseen professorin virkaan. Tiedekunnan pyynnöstä Upsalan yliopisto ehdotti viran hakijaksi Hwasseria. Hän olikin halukas siirtymään Suomeen ja matkusti Turkuun vuonna 1816. Siellä hän puolusti akatemiassa samana vuonna professuuria varten väitöskirjaa, joka oli kolmas osa hänen tarttuvaa tyyfusta käsittelevästä tutkimuksestaan. Sen jälkeen hänet nimitettiin akatemian käytännöllisen lääketieteen professoriksi vuonna 1817.

 

 

 

Vas. Israel Hwasserin kuva (litografian kopio) teoksesta: Zacharias Topelius, Självbiografiska anteckningar. Utgivna av Paul Nyberg. Holger Schildts Förlagsaktiebolag, Helsingfors 1922. (S. 94)

 

 

 

 

 

 

 

 

Akatemian lääketieteen professori oli virkansa puolesta Collegium medicumin jäsen ja Hwasser toimi myös sen varapuheenjohtajana vuosina 1824–1829. Lisäksi hän oli akatemian sveogoottilaisen ("ruotsalaisen") osakunnan inspehtorina vuosina 1822–1829. Hwasserin lääketieteellinen julkaisutoiminta jäi Turussa vähäiseksi ja hän laati siellä ollessaan vain kuusi väitöskirjaa. Niistä kaksi oli tarttuvaa tyyfusta käsitteleviä väitöskirjoja oppiarvoja varten ja neljä väitöskirjaa oli laadittu stipendien saamista varten. Tuohon aikaan professorit laativat pääsääntöisesti väitöskirjat, joita opiskelijat puolustivat julkisissa väitöstilaisuuksissa eriasteisia tutkintoja varten.

Hwasserin elämässä sattui ennen joulua 1821 dramaattinen tapahtuma. Mielenvikainen opiskelija Johan Emanuel Gadolin, akatemian kemian professorin Johan Gadolinin poika, meni 10.12. aamulla klo 8 tapaamaan Hwasseria. Johan Emanuel Gadolin ojensi Hwasserille paperilapun, jossa luki: "Egnas rättvisan mi hand". Kun Hwasser ihmetteli saamaansa lappua, Gadolin veti esiin miekkansa ja iski sillä Hwasseria päähän. Hwasser sai vasemman silmäkulmansa seutuun vain pinnallisen haavan, joka ei ollut vaarallinen. Hän kaatui kuitenkin nujakan seurauksena selälleen kivilattiaan ja sai voimakkaan iskun takaraivoonsa. Sen jälkeen hän ei pystynyt nousemaan vuoteesta useampaan viikkoon.

Kipujensa vuoksi Hwasser alkoi käyttää oopiumia, myöhemmän oppilaansa Per Hedeniuksen (1828–1896) mukaan jopa huomattavan suurina annoksina. Oopiumia käyttäessään Hwasser havaitsi tunteittensa, mielikuvituksensa ja arvostelukykynsä voimistuneen. Kaikki hänen ajatuksensa tulivat esiin tavallista kirkkaampina ja elävämpinä. Tällaisessa tilassa hänessä heräsi ensimmäisen kerran ajatus, että "itsetuho oli sairauden olemus". Siitä muodostui hänen sairausfilosofiansa lähtökohta.

Hwasserin lääketieteellinen ajattelu

Hwasserin ajattelu perustui romantiikan aikana Saksassa syntyneeseen spekulatiiviseen luonnonfilosofiaan. Lääketieteessä se ilmeni mm. vaikeutena yhdistää järkiperäisesti filosofiaa ja kokemusta, teoriaa ja kokeilua sekä tutkimusta ja käytäntöä. Hwasser oli eklektikko, joka omaksui silloisista teorioista ja menetelmistä niitä, jotka tuntuivat kulloinkin sopivilta. Aikaisemmista lääketieteen edustajista hän piti esikuvanaan brittiläistä Thomas Sydenhamia (1624–1689), jota nimitettiin "uuden ajan Hippokrateeksi". Hwasserin oman aikakauden esikuvia olivat saksalaisen luonnonfilosofian kehittäjä Friedrich Wilhelm von Schelling (1775–1854), psykiatrisen hoidon uudistajana tunnettu Johann Christian Reil (1759–1813), Diedrich Georg Kieser (1779–1862) sekä muut Schellingin ajatusmaailmaa edustaneet lääkärit.

Ajatus itsetuhosta sairauden olemuksena oli herännyt Hwasserin mielessä alun perin näyn kaltaisena välähdyksenä. Tämän ajatuksen ympärille hän kehitti oman sairausfilosofiansa. Jumalan luoma elämä oli hänen ajattelussaan kaiken olevaisen perusta. Sairauden olemusta määritellessään Hwasser ajatteli erityisesti sen yleisiä piirteitä, välittämättä sen ilmenemismuodoista yksittäisissä tapauksissa. Sairauden perusolemuksella hän tarkoitti sairauden suhdetta elämän ideaan. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen selostaa Hwasserin käsityksiä sen fysiologisista perusteista, joilla ei ole mitään yhteistä nykyaikaisen biologisen tieteen perusteiden kanssa. Sen sijaan on aiheellista tarkastella sitä, miten Hwasserin käsitys sairauden perusolemuksesta vaikutti hänen omaan suhtautumiseensa lääketieteeseen.

Elimistössä positiiviset ja negatiiviset voimat pitivät yllä tasapainoa. Henki oli terveyttä säilyttävä voima, mutta ihminen ei voinut biologisena olentona eikä yhteiskunnan jäsenenä välttyä häneen olennaisesti liittyvältä kuolemalta. Sairautta aiheuttavat voimat pyrkivät irrottamaan elimistön hengen yhteydestä, jos vastavoimat eivät tehneet niitä tehottomiksi. Sairauden kehittyessä elämänprosessin negatiivisuus lisääntyi, jolloin yksilö menetti yhteytensä elämään, ja jos toipumista ei tapahtunut, elimistö menehtyi itsetuhoonsa. Sairauden perustana oleva itsetuho syntyi "ajallisen" eli elimellisen luopuessa "jumalallisesta" eli hengestä, jolloin sairaus oli myös maallisen eroa jumalallisesta.

Hwasser oivalsi pian, että tätä sairauden käsitettä voitiin laajentaa aina universaliteettiin eli kaikkeuteen saakka. Sitä voitiin soveltaa ruumiillisen sairauden lisäksi psyykeen, ihmissukuun, kansoihin sekä henkiseen elämään ja uskontoon, vieläpä historiaan ja politiikkaan. Hän ottikin tämän biologiseksi, elämää koskevaksi nimittämänsä maailmankatsomuksen lähtökohdaksi myös oman aikakautensa periaatteellisten kysymysten tarkastelussa. Hwasserin ajattelussa tulivat voimakkaasti esiin perinteiset kristilliset arvostukset. Eräs samanaikainen kriitikko sanoikin ironisesti, että Hwasser oli jopa enemmän piispana uskon palveluksessa kuin professorina lääketieteen palveluksessa.

Lääkäri ja sairaus

Itsetuhon käsite rikkoi Hwasserin ajattelussa sen esiripun, joka oli estänyt häntä siihen saakka havaitsemasta elämän oikeaa ideaa. Hwasserin mielessä itsetuhon ajatus piti sisällään sen, että elävä organismi itsessään määräsi myös tuhoutumisensa ja loppunsa. Samalla se poisti elämän ja sairauden ilmiöitä koskeneiden käsitteiden välillä vallinneen sekaannuksen. Näin lievittyi se suuri tuska, jota tieto sairauden ilmiöiden jatkuvasta lisääntymisestä oli Hwasserille aiheuttanut. Vasta nyt hän ymmärsi entistä paremmin syvällisen hippokraattisen säännön, että lääkärin tuli olla luonnon tai elämän palvelija eikä sen herra.

Hwasserin käsitys sairauden olemuksesta johti lääkärinammatin äärimmäiseen idealisointiin: "Lääkärin tehtävät ovat rakkautta ja rohkaisua: hän pyrkii väsymättömällä hyväntahtoisuudella nöyrästi etsimään jumalallisuutta, ja palauttamaan siitä luopuneen ja itseään tuhoavan olennon sitä ylläpitävän voiman alaiseksi." Tässä sanonnassa on havaittavissa samantapaista ihannointia kuin Paracelsuksen (1493–1541) ajattelussa. Hwasseria onkin pidetty Ruotsissa ja Suomessa aikansa suurimpana lääkäri-ideologina.

Oman käsityksensä mukaan Hwasser ei ollut pelkästään filosofinen pohdiskelija. Suuri osa Hwasserin lääketieteellistä kirjoittelua ja opetusta olikin eräiden kuumetautien kuvausta. Se osoitti kyllä laajaa lääketieteellistä tietämystä, mutta se perustui vain harvoin hänen omiin havaintoihinsa. Hwasserin oppilas Per Hedenius sanoi, että hänen opettajansa oli enemmänkin hetkellisten oivallusten soveltaja kuin taitava taudinmääritysten tekijä. Hwasserin ansiot käytännön lääketieteessä rajoittuivat lähinnä siihen, että hän oli määrittänyt kuumetautien kohdalla eräitä muidenkin hyväksymiä hoitosääntöjä.

Varsinkin Suomessa ollessaan Hwasser joutui toimimaan myös käytännön lääkärin tehtävissä, sillä lääkärien määrä Turussa oli vähäinen. Todellisuudessa hän ei pitänyt sairaiden hoitamista, ja säilyneiden kertomusten mukaan käytännön sairaanhoito oli Hwasserille usein suorastaan vastenmielistä. Hän ei tottunut koskaan kivuista johtuneisiin valituksiin, ja monet sairauden oireet aiheuttivat hänessä voimakasta inhoa ja kauhistusta, niin että hän häpesi näyttää ja tunnustaa sitä. Lääkärinä häntä vaivasi kömpelyys käytännön tehtävissä ja se ilmeni myös kaikissa hoitojen yksityiskohdissa. Hwasser onkin sanonut itse, että hänen luonteensa ja kykynsä suuntautuivat aivan muualle kuin lääkärin työhön, nimittäin papin kutsumukseen.

Turun akatemian Helsinkiin muuton jälkeen Hwasser ehti olla 1820-luvun lopussa vähän aikaa Espoossa sijainneen kaivopuiston eli terveyslähteen lääkärinä. Hänen arkistostaan on löytynyt lyhyt "Bruns-Wisa" [Kaivo-Wiisu], joka kuvaa lyhyesti "kaivonjuonnin" etuja:

"Chagrin, Migraine, farwäl!
Adieu, gå bort Melancholie,
Kom Lugn i Lif och Själ!
Bort China, Pulver, Emulsion
och Febrars Tyrannie!"

[Mielipaha, Päänsärky, jääkää hyvästi!
Hyvästi, lähde pois Alakuloisuus,
Tule Rauha Ruumiiseen ja Sieluun!
Pois Kiinakuori, Pulveri, Lääkeliemi
ja Kuumeiden Hirmuvalta!]
(Kirjoittajan vapaa suomennos.)

Ruumiinliikunta eli voimistelu oli saavuttanut Ruotsissa 1800-luvun alussa lisääntyvästi suosiota kansakunnan ja yksilön kokonaisvaltaisen kehityksen menetelmänä. Hwasser korosti vuoden 1829 lopulla Helsingissä Aleksanterin yliopiston sijaiskanslerille Alexander Amatus Thesleffille (1778–1841) voimistelun merkitystä terveydelle ja ehdotti, että ylioppilaille olisi annettava mahdollisuus harrastaa voimistelua. Hwasserin siirryttyä seuraavana vuonna Ruotsiin Thesleff vei hänen ehdotuksensa konsistorin harkittavaksi. Konsistorin antama tuki vaikutti siihen, että Helsingissä silloin ollut tarkk'ampujapataljoonan opetusupseeri, miekkailumestari Gustav Mauritz Pauli sai elokuussa 1830 keisarilta luvan voimistelulaitoksen perustamiseksi Helsinkiin. Sen toimintaa jatkoi vuonna 1831 miekkailunopettaja Joachim Ottan ylläpitämä voimistelulaitos, josta tuli vuonna 1834 Helsingin yliopiston voimistelulaitos. Hwasserin innostus liikuntaa ja voimistelua kohtaan ei kestänyt kauan. Hän ei itse liikkunut mielellään ja vuonna 1841 hän varoitti Upsalan yliopistossa opiskelijoita voimistelusta, koska se voisi johtaa harjoittamaan itsetyydytystä.

Lääkärien koulutus

Hwasser oli erittäin suosittu ja innostava opettaja, jonka luennot olivat poikkeuksellisen kiinnostavia. Turun akatemian lääketieteen opiskelijat halusivatkin saada ne luettavakseen kirjallisessa muodossa. Heistä Frans Johan Rabbe (1801–1879) huolehtikin luentojen muistiin merkitsemisestä. Luentojen kopio on talletettu Helsingin yliopiston kirjastoon.

Useat Hwasserin oppilaat seurasivat hänen ajatteluaan. Suomen kannalta tärkein heistä oli Immanuel Imoni (1797–1856), josta tuli lyhyen väliajan jälkeen hänen seuraajansa sisätautiopin professorina Helsingin yliopistossa. Mutta Ilmonikaan ei ollut joka suhteessa tyytyväinen Hwasserin opetukseen, kuten hän totesi omaelämäkerrallisissa muistiinpanoissaan: "Toisaalta johdattivat minua, enemmän kuin olisi pitänyt, spekulaation alalle yliopistoon vastanimitetyn Hwasserin nerokkaat esitelmät biologiasta ja patologiasta. Tutkin silloin myös innokkaasti luonnonfilosofisia teoksia. Näin vahvasti varustettuna sananparsilla ja teorioilla ja paljon niukemmin todellisilla tiedoilla suoritin lääketieteen kandidaattitutkinnon 1822, mutta tämä ei oikein avannut silmiäni."

Hwasserilla oli osuutta myös Suomen ensimmäisen lääkäriseuran perustamisessa. Kun Samuel Roos (1792–1878) oli suorittanut Turun akatemiassa lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1819, hän alkoi suunnitella lääkäriseuran perustamista Turkuun. Sen tarkoituksena oli "muuttaa teoreettinen tiede elävämmäksi, antaa tilaisuus hedelmälliseen ajatustenvaihtoon alan kysymyksistä ja hankkia monipuolinen lääketieteellinen kirjasto, josta lääkäreillä olisi mahdollisuus lainata alan kirjallisuutta." Hwasser hyväksyi ehdotuksen seuran perustamisesta ja näin sai alkunsa Turun lääkäriseura, joka kokoontui kerran viikossa tiedekunnan dekaanin luona. Roos valittiin pian seuran perustamisen jälkeen sen sihteeriksi vuonna 1820. Eräiden käsitysten mukaan seuran toiminta kuihtui vähitellen muodolliseksi ja se lakkasi kokonaan yliopiston siirtyessä Helsinkiin, Turun kaupungin vuonna 1827 tapahtuneen suurpalon jälkeen.

Helsingissä ollessaan Hwasser julkaisi vuonna 1829 nimimerkillä "E. R. U. F." (En röst ur fängelset) Karoliiniseen instituuttiin liittyvän kiistakirjoituksen, josta hänet tunnetaan parhaiten jälkimaailmassa. Hwasserin tavoitteena oli estää suunnitelma lääkärien koulutuksen siirtämisestä Upsalan yliopistosta Tukholmassa sijaitsevaan Karoliiniseen instituuttiin, joka oli kirurgien koulutuspaikka. Siirron eräänä perusteluna oli ollut nimenomaan kirurgian ja sotilaslääketieteen koulutuksen parantaminen.

Hwasserin hanketta vastustava ajattelu lähti samasta taustasta kuin hänen tautioppinsa, tietopiirin kokonaisuudesta eli universaliteetista. Hänen mielestään yliopisto ei saanut olla pelkästään ammattiin johtava oppilaitos, vaan klassinen yliopisto kaikkine tiedekuntineen. Vain se voi antaa lääkärin tarvitseman koulutuksen, koska sairauden olemus oli sellainen, että se vaati kokonaisnäkemystä. Lisäksi opetuksen yhteydessä oli oltava mahdollisuus myös opiskelijan moraalin kehittämiseen.

Karoliinista instituuttia ja Upsalan yliopistoa koskeva hanke oli Hwasserille niin merkittävä haaste, että se ratkaisi hänen lähtönsä Suomesta ja hakeutumisen Upsalan yliopiston professoriksi. Hän katsoi suorastaan isänmaalliseksi velvollisuudekseen estää vireillä oleva hanke ja hän päätteli onnistuvansa siinä paremmin Upsalassa asuessaan. Hwasserin ponnistelut johtivatkin hänen toivomaansa tulokseen.

Hwasser säilytti Upsalaan siirryttyään Turussa ja Helsingissä syntyneet ystävyyssuhteensa ja hän kävi kirjeenvaihtoa varsinkin professori Immanuel Ilmonin kanssa, mutta myös mm. tullitirehtööri Kristian Avellanin ja vuorineuvos J. P. Winterin kanssa. Eräässä Ilmonille lähettämässään kirjeessä Hwasser kertoi laajasti oman lääketieteellisen ajattelunsa perusteista. Hwasser vihittiin filosofian kunniatohtoriksi vuonna 1840 Helsingin yliopiston riemujuhlassa, ainoana ruotsalaisena ja poissa olevana. Hän kävi Suomessa kesällä 1841, jolloin hänen kunniakseen pidettiin suuri juhlatilaisuus, sekä kesällä 1844 ja 1845. Hwasser kutsuttiin vuonna 1846 Suomen tiedeseuran jäseneksi.

Upsalan yliopiston professori

Turun kaupungin vuonna 1827 tapahtuneen suurpalon jälkeen akatemia siirrettiin Helsinkiin vuonna 1828. Hwasser pyysi eron Helsingin uuden Aleksanterin yliopiston käytännöllisen lääketieteen professorin virasta jo joulukuussa 1829. Hän haki keväällä 1830 avoimeksi tullutta Upsalan yliopiston teoreettisen ja käytännöllisen lääketieteen professorin virkaa, johon hänet nimitettiin kesällä 1830. Hwasserin Suomesta lähdön tärkeänä vaikuttimena oli ollut, kuten edellä todettiin, pyrkimys estää lääketieteen opetuksen siirto Upsalan yliopistosta Tukholman karoliiniseen instituuttiin. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I myönsi Hwasserille Wladimirin ritarikunnan ritarin arvon ja ritarikunnan 4. luokan ritarimerkin.

Upsalaan muuttamisen jälkeen Hwasserin elämässä oli vuosina 1834–1841 kausi, jolloin hän koki itsensä sairauden vaivaamaksi ja jolloin hänen toimeliaisuutensa heikkeni. Hänen taloudellinen tilansa muuttui huonoksi ja sen vuoksi hän oli pakotettu myymään mm. vuosien varrella keräämänsä arvokkaan kirjaston. Silloin joukko hänen ystäviään ja hänen aikaisempia oppilaitaan lahjoittivat sen takaisin hänelle. Terveydentilansa heikkenemisestä huolimatta Hwasser työskenteli edelleen opetuksen ja kirjallisuuden parissa. Hänen luentonsa olivat suosittuja ja eettisesti korkeatasoisia, ja kuulijoiden joukossa oli usein myös naisia.

Lääketieteen professorina Hwasser laati Upsalassa 1830-luvun alkuvuosina kuusi opinnäyteväitöskirjaa ja myöhemmin hän kirjoitti teokset "Läran om Cholerafarsoten" (1836–1837) ja "Läran om Feber" (1839–1844). Lääketieteeseen liittyivät myös Sydenhamin, Rudbeckin ja Hoffreniuksen elämäkerrat. Katkera totuus oli, että romantiikan ajan luonnonfilosofia oli tullut kehityksensä päätökseen ja lääketiede oli ajanut Hwasserin edustamien aatteiden ohi. Hänen oppilaillaan ja Ruotsin lääketieteen uuden aikakauden edustajilla oli kuitenkin yhä aihetta kunnioittaa entistä opettajaansa moraalisena innoittajana.

Hwasser perusti 1830-luvulla Upsalassa lääketieteellisen tiedekunnan opettajien ja opiskelijoiden yhteisen seuran, josta tuli Upsala läkareförening. Sillä oli sama tavoite kuin hänen aikanaan Turussa perustetulla lääkäriseuralla. Upsalan seuran toiminnalla kerrotaan olleen opiskelijoiden siveellistä tasoa kohottava vaikutus. Hwasser oli promoottorina Upsalan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1841 pidetyssä juhlallisessa promootiossa. Professorin virasta erotessaan Hwasser piti seuran jäsenille jäähyväispuheen, joka on julkaistu vuonna 1856 otsikolla "Afskedshelsning till lärjungar och studiikamrater". Siinä hän esitti laajasti käsityksiään lääketieteen olemuksesta ja tehtävästä.

Yhteiskunnan ja elämänkatsomuksen pohdintaa

Elämänkatsomusta ja siveellisyyttä koskevat asiat askarruttivat Hwasseria lisääntyvästi 1830-luvulta alkaen. Hän tarkasteli niitä mm. vuonna 1833 ilmestyneessä kirjoituksessaan "Om mannens ynglingaålder". Hän julkaisi sen laajennettuna ja johdannolla varustettuna uudelleen vuonna 1856. Hwasserin myöhemmistä kirjoituksista käsittelivät samaa aihepiiriä "Om äktenskapet" (1841 ja uudelleen 1842), "Om vår tids ungdom" (1842), sekä "Betraktelser och bekännelser vid min hustrus graf. Ett fragment af min lefnads saga" (1852).

Hwasser julkaisi vuonna 1838 kirjoituksen "Om Allians-Tractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812. Politisk betraktelse öfver Nordens nuvarande ställning." Hän puolusti siinä kuningas Kaarle XIV Juhanan (1763–1844) poliittisia ratkaisuja Suomen sodan 1808–1809 jälkeisinä vuosina ja piti niitä Suomen, Ruotsin ja Pohjolan valtiollisen kehityksen kannalta edullisina. Kaarle XIV Juhana oli alun perin ranskalainen marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, jonka Ruotsin valtiopäivät valitsi vuonna 1810 valtakunnan kruununperijäksi luonnollisen kruununperijän puuttumisen vuoksi. Kun hallitsijaksi vuonna 1809 kruunattu Kaarle XIII sai halvauksen jo saman vuoden lopulla ja tuli kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään, joutui kruununperijä (Karl Johan -nimisenä) vastaamaan valtakunnan asioista heti, vaikka hänet kruunattiin kuninkaaksi vasta vuonna 1818 edellisen hallitsijan kuoltua. Hwasserin em. poliittinen kirjoitus herätti laajaa vastustusta ja mm. Erik Gustaf Geijer (1783–1847) ja A. I. Arwidsson (1791–1858) hyökkäsivät häntä vastaan. Erityisesti Geijerin kirjoituksen vuoksi Hwasser julkaisi vuonna 1839 kirjoituksen "Om Borgå landttag och Finlands ställning 1812. I anledning af herr Geijers recension af skriften 'Om Allians-Tractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812'".

Hwasser toi esiin suuren ihailunsa kuningasta kohtaan juhlapuheessaan "Om Sveriges framtid. Tal till minne af Konung Carl XIV Johans 25-åriga regering" (1843). Kuningas kuoli vuonna 1844 ja Hwasser perusti vuonna 1848 yhdistyksen "Karl Johans förbundet", jonka tarkoituksena oli säilyttää hänen muistoaan ja puolustaa hänen aatteitaan niihin yhä kohdistetuilta hyökkäyksiltä. Hwasserin yhdistyksessä vuosina 1848–1860 pitämät maljapuheet ja esitelmät julkaistiin myöhemmin painettuina (Skålar och föredrag i Karl Johans förbundet 1848–1860).

Kirjailija Carl Jonas Love Almqvist (1793–1866) julkaisi Ruotsissa vuonna 1839 avioliittoromaanin "Det går an" (Käy laatuun). Siinä vastustettiin avioliiton purkamattomuutta ja se herätti runsaasti kiistoja. Romaanin päähenkilö, yritteliäs lasimestarin tytär Sara Videbeck halusi, että hänen ja hänen sulhasensa suhde olisi puhdas omantunnon avioliitto, vahvistettu vain heidän omalla vapaalla valinnallaan eikä kirkollisella avioliittoaktilla, ja että he olisivat taloudellisesti toisistaan riippumattomia. J. V. Snellman laati kirjalle melkein välittömästi nokkelan jatkon "Det går an. En tafla ur lifvet; fortsättning" (1840 ), jossa hän vastusti Almqvistin esille tuomia ajatuksia.

Hwasser ei myöskään hyväksynyt Almqvistin käsityksiä avioliitosta ja kirjoitti vuonna 1841 kirjan "Om äktenskapet". Siinä Hwasser perustelee kirkollista vihkimistä aviopuolisoita yhdistävänä siteenä ja toteaa , että naisen oli huolehdittava lisääntymisestä ja suvun jatkumisesta, eikä kilpailtava miehen kanssa ammattielämässä. Avioliitossa naisen oli vaikutettava jalostavasti miehen alhaisempaan seksuaaliviettiin. Hwasserin puoliso kuoli vuonna 1852 ja samana vuonna julkaistussa kirjassaan "Betraktelser och bekännelser vid min hustrus graf" Hwasser kertoi, että hänen puolisollaan oli ollut juuri tämä hyvä vaikutus häneen. Puolison kuolema oli Hwasserille suuri menetys.

Myöhempinä vuosinaan Hwasser harrasti myös kaunokirjallisuuden lukemista ja tutkimista. Kirjailijoista saksalainen Jean Paul (1763–1825, oik. Jean Paul Friedrich Richter) ja skotlantilainen Walter Scott (1771–1832) olivat hänelle erityisen rakkaita. Hwasser kirjoitti laajahkot tutkielmat Walter Scottin kirjailijantyöstä, William Shakespearen näytelmästä "Macbeth" ja Esaias Tegnéristä runoilijana. Hwasserilla oli huoneensa seinällä Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832), George Noel Gordon Byronin (1788–1824) ja Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) kuvat, kertomansa mukaan varottavina esimerkkeinä maailmasta, paholaisesta ja oman lihan heikkoudesta.

Eläkevuodet

Hwasser siirtyi eläkkeelle professorin virasta vuonna 1855. Hän vetäytyi pois julkisuudesta ja työskenteli kotonaan tutkimuksen, kirjallisuuden ja kirjoitusten parissa. Luonteeltaan hänen kerrotaan olleen hyväsydäminen ja avulias. Hänen persoonallisuutensa oli puoleensa vetävä ja rakastettava. Hän oli edelleen hyvin seurallinen ja keskusteli mielellään vieraittensa kanssa talonsa kauniissa vierashuoneessa. Naispuoliset vieraat nauttivat erityisesti hänen sydämellisestä, valoisasta ja eettisesti kohottavasta keskustelustaan. Tosinaan hän myös luki vierailleen koskettavia tai kauniita kohtauksia jostakin romaanista, usein itsekin niistä liikuttuen.

Suuresti ihailtu Hwasser joutui myös Ruotsissa monien kunnianosoitusten kohteeksi. Hänet nimitettiin Kuninkaallisen tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1848, Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1854 (paikka nro 16) ja kutsuttiin Vitterhets-, historie- och antikvitetsakademin kunniajäseneksi vuonna 1858. Kuningas Kaarle XV (1826–1872) lahjoitti Upsalan yliopistoon kuvanveistäjä J. P. M. Molin'in (1814–1873) tekemän marmoriveistoksen Hwasserista. Upsalan yliopistoon perustettiin vuonna 1861 Hwasserin nimeä kantava matkastipendirahasto. Hwasserin muotokuvissa näkyy hänelle myönnetty Pohjantähden ritarikunnan ritarimerkki, jonka myöntämisen ajankohdasta ei ole löytynyt mainintaa.

Hwasserin elämäntavat olivat epäterveelliset. Hänellä oli hyvä ruokahalu, ja kun hänen liikkumisensa oli niukkaa, hän tuli runsaasti ylipainoiseksi. Lisäksi hän poltti paljon piippua. Hwasserin ruumiilliset voimat heikkenivät hiljalleen, mutta sielultaan hänen kerrottiin vanhentuneen vain vähän. Yöllä valvoessa Hwasserin mielessä heräsi usein ajatuksia, joita hän pohdiskeli kävellen huoneessaan yöpaidassa ja paljain jaloin. Eräänä yönä hän sai isoon varpaaseensa tikun, jonka seurauksena jalkaan kehittyi kuolio. Eräs nuori lääkäri ja kasvattitytär hoitivat häntä kotona ankaria tuskia aiheuttaneen sairauden aikana. Hwasser kuoli 70-vuotiaana vuonna 1860 ja hänet haudattiin puolisonsa Charlottan viereen Upsalan hautausmaalle.

Israel Hwasserin teoksia ja kirjoituksia julkaisemisjärjestyksessä:

(Bibliografiset tiedot eivät ole täydellisiä)

De usu balneorum in febribus curandis dissertatio, quam venia exp. ord. med. Upsal. Praeside Jacobo Åkerman, med. doect. anat. et chir. prof. reg. et ord. reg. soc. scientt. Ups. membro Acd. Ital. scientt. litt. et artt. corresp. Pro gradu medico proponi [---] 1813.

De typho contagioso dissertatio cujus partem primam venia experientiss. facultat. medicae Upsal. publicae cencurae modeste subjiciunt Israel Hvasser med. doctor. chir. mag. regii coll. sanit. Holmiens. membrum. et Laurentius Flodstedt, [---] 1816.

De typho contagioso dissertatio. Cujus partem secundam venia experientiss. facultatis medicae Upsal. publicae cencurae modeste subjiciunt Israel Hvasser med. doctor. chir. mag. regii coll. sanit. Holmiens. membrum. [---] et Laurent Magnus Kjellerstedt [-- -] 1816.

De typho contagioso dissertatio, cujus partem tertiam venia experientiss. facultatis medicae Aboensis publicae censurae modeste subjiciunt Israel Hvasser, med. doctor, chir. mag. regii coll. sanit. Holmiens. membrum. [---] et Carolus Fredricus Relander [---] 1816.

De typho contagioso dissertatio, cujus partem quartam venia experientiss. facultatis medicae Aboensis publicae censurae subjiciunt Israel Hvasser, med. doct., ch. mag., med. pract. professor p. & o. regii collegi i sanitatis Holmiensis membrum. [---] et Fredericus Gabriel Sanmark [---] 1818.

De typho contagioso dissertatio, cujus partem quintam venia experientiss. facultatis medicae Aboensis publicae censurae subjiciunt Israel Hvasser, med. doct. ch. mag., med. pract. professor p. & o. regii collegii sanitatis Holmiensis membrum. et Johannes Tennberg [---] 1818.

Theses, in exercitium stipendiariorum ad Academiam Imper. Aboensem publice ventilandas praeside doct. Israele Hwasser, med. pract. professore publ. et ord. Defendet Johannes Tennberg, stipendiarius publ. Satacundensis. [---] 1821.

Theses, quas in exercitationem stipendiariorum ad Universitatem Imperialem Aboensem p. p. doct. Israel Hwasser, med. pract. professor. Respondente Carolo Grönlund, stipend. publ. Satac. [---] 1821.

Theses, quas in exercitationem stipendiariorum, cons. exp. fac. medicae p. p. doct. Israel Hwasser, med. pract. professor, respondente Daniele Lindh, phil. mag. stip. Archen. Wiburg. [---] 1825.

Theses, quas, stipendiarios exercitandi gratia, cons. exp. fac. medicae p. p. doct. Israel Hwasser, med. pract. professor p. & o. Respondente Fredrico Wilhelmo Lindebäck, phil. mag. stip. publ. Satac. [---] 1825.

Om Carolinska institutet 1829. Utgiven under pseudonymen E. R. U. F. (En röst ur fängelset). Stockholm: hos Zacharias Haeggström; 1829.

Om inflammation i venerne efter yttre mechaniska laesioner. Nosographiskt försök, med medicinska facultetens samtycke och under inseende af doctor Israel Hwasser professor i theoretiska och practiska medicinen, riddare af Kejserliga Ryska St. Wladimirs Orden. [----] 1832.

Om inflammation uti brösthinnan. Med medicinska facultetens samtycke och under inseende af doctor Israel Hwasser professor i theoretiska och practiska medicinen, riddare af Kejserliga Ryska St. Wladimirs Ordens 4:de Class m. m. [----] 1832.

Om varikosa utfidgningar i nedre extremiteternas vener. Academisk afhandling, med medicinska facultetens samtycke och under inseende af doctor Israel Hwasser professor i theoretiska och practiska medicinen, riddare af Kejserliga Ryska St. Wladimirs Orden [----] 1832.

De delirio tremente dissertatio. Quam ven. experientiss. facult. med. Ups. Praeside Isr. Hwasser med. doct., chir. mag., med. theor. et pract. prof. reg. et ord., noscomii Acad. Praes. Ord. Imp. Rossici St. Wlodomiri in IV:ta Classe equite etc. [----] 1833.

De gastricismo positiones pathologicae quas ven. experientiss. facult. med. ups. Praeside Isr. Hwasser med doct., chir. mag. med. theor. et pract. prof. reg. et ord., noscomii Acad. Praes. Ord. Imp. Rossici St. Wlodomiri in IV:ta Classe equite etc. [----] 1833.

Dissertatio academica de bronchitide acuta. Quam ven. experientiss. facult. med. Ups. Praeside Isr. Hwasser med. doct., chir. mag., med. theor. et pract. prof. reg. et ord., noscomii Acad. praes., ord. imp. Rossici St. Wlodomiri in IV:ta classe equite etc [----] 1833.

Om mannens ynglingaålder. Skandia 1833.

Läran om Cholerafarsoten. 1836–1837.

Om Allians-Tractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812. Politisk betraktelse öfver Nordens nuvarande ställning. 1838.

Om Borgå landttag och Finlands ställning 1812. I anledning af herr Geijers recension af skriften "Om Allians-Tractaten emellan Sverige och Ryssland år 1812". Mimer 1839 (Myös erillisvihkoja.)

Läran om feber. 1839–1844 [Läran om Feber. Upsala: Leffler och Sebell, 1841.]

Om äktenskapet. 1841. Andra, tillökta upplagan 1842 .

Om vår tids ungdom. 1842.

Om Sveriges framtid. Tal till minne af Konung Carl XIV Johans 25-åriga regering. 1843.

Sydenham, Ett bidrag till medicinens kulturhistoria. 1845.

Skålar och föredrag i Karl Johans förbundet 1848–1860.

Betraktelser och bekännelser vid min hustrus graf. Ett fragment af min lefnads saga. 1852.

Om mannens ynglingaålder. 1856. [Vuoden 1833 kirjoitus laajennettuna ja johdannolla varustettuna.]

Afskedshelsning till lärjungar och studiikamrater. 1856.

Om Norriges befrielse och förening med Sverige. 1857

Valda Skrifter (utgifna af P. Hedenius). [Oscar L. Lamms förlag; 1868–1870.] [Sis. myös useita aikaisemmin julkaisemattomia tutkimuksia ja kirjoituksia.]

Frans Johan Rabben muistiin kirjoittamat Hwasserin luennot ovat Helsingin yliopiston kirjastossa.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Lääkärilehdessä 2007: 3: 212–216. Israel Hwasswerin kuva lisätty ja eräitä kirjoitusvirheitä oikaistu tammikuussa 2014.

Lähdekirjallisuutta:

Anttila, A.: Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 417. Toinen painos. [Mikkeli] 1985.

Fagerlund, L. W. och Tigerstedt, R.: Medicinens studium vid Åbo universitet. Åbo universitets lärdomshistoria 1. Medicinen. Skrifter utgifna af Svenska Literatursällskapet i Finland XVI. Helsingfors 1890.

Grotenfelt, A.: Hwasser, Israel. Teoksessa: Kansallinen elämäkerrasto, II osa, F – I. WSOY. Porvoo 1929.

Heikkinen, A.: Terveyden ja ilon tähden. Herrasväki liikkeellä Suomessa 1700- ja 1800-luvuilla. Suomen Historiallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia 159. Jyväskylä 1991.

Johnsson (myöh. Soininen), G.: Om sjukdomsorsakerna enligt Israel Hwasser. En medicinhistorisk studie. (Diss.). Uppsala Läkareföreningens Förhandlingar. N. F. Bd. 38. Uppsala 1932. 164 s.

Klinge, M., Knapas, R., Leikola, A. ja Strömberg, J.: Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808–1917. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1989.

Muiluvuori, J.: Apteekkareita, lääkkeitä ja professoreita. Yliopiston Apteekki 1755–2005. WSOY. 2005.

Railo, J. E.: Hwasser, Israel (1790–1860), lääketieteen professori, poliittinen vaikuttaja. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 4 , Hirviluoto – Karjalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2004.

Schybergson, M. G.: Hwasser, Israel. Teoksessa: Finsk biografisk handbok, Första bandet A – K. Utgifven af Tor Carpelan. G. W. Edlunds förlag. Helsingfors 1903.

Sjöstrand, L.: Sjukdom är självförstörelse. Israel Hwassers stora upptäckt. Läkartidningen 2006: 4: 231–233.

http://www.ub.gu.se/kvinn/digtid/02/1867/index.xml [Internet vuonna 2006]:
T. K.: Teckningar af det forna Upsalalifvet. Israel Hwasser. Tidskrift för hemmet, Årg. 9 (1867): 3: 157–169, 170–181 (Hans lif och personlighet).
T. K.: Teckningar af det forna Upsalalifvet. Israel Hwasser. 2. Tidskrift för hemmet, Årg. 9 (1867): 4: 227–231 (Utdrag ur hans bref och anteckningar).
T. K.: Teckningar af det forna Upsalalifvet. Israel Hwasser. 2 (Forts. och slut.) Tidskrift för hemmet, Årg. 9 (1867): 6: 329–335 (Utdrag ur hans bref och anteckningar).

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON