Arno Forsius

Hyttyset tautien levittäjinä

Hyönteisiä on epäilty tautien levittäjiksi jo ihmiskunnan varhaisessa menneisyydessä, mutta epäilykset ovat varmistuneet vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Todellisuudessa hyttyset ja kärpäset ovat historian aikana levittäneet ihmiskunnan keskuudessa vakavia tauteja, joihin on kuollut jopa miljoonia ihmisiä vuosittain.

Uudessa Testamentissa mainitaan Beelsebul eli Beelsebub riivaajaisten päämiehenä. Nimen on arveltu merkitsevän kärpäsbaalia eli "kärpästen herraa". Kreikassa oli vastaavasti Zeus Apomyios (kreik. myia, kärpänen) kärpästen karkottajana. Ruttoa aiheuttavia kärpäspaholaisia on palvottu myös Egyptin Elaionissa ja Palestiinan Akkaronissa. Vanhoina aikoina kärpäsellä tarkoitettiin lähes kaikkia lentäviä hyönteisiä, joiden lukemattomia eri lajeja ei vielä osattu erottaa toisistaan.

Roomalainen kirjailija Marcus Terentius Varro (116—27 eKr.) arveli, että suoperäisillä alueilla kehittyi silmille näkymättömiä pieneliöitä, jotka aiheuttivat vakavia tauteja ihmiseen tunkeutuessaan. Maatalouskirjailija Columella on vuoden 60 jKr. aikoihin epäillyt pistäviä hyönteisiä suokuumeen (myöh. malaria) syyksi. Gaius Plinius Secundus (23—79 jKr.) mainitsi hyttysiltä ja kärpäsiltä suojelevan Myiagros -nimisen jumaluusolennon. Kirjailija Palladius (300-luku jKr.) kehotti välttämään suota siellä asuvien vahingollisten eläinten ja ruton vuoksi.

Hyttysten osuus sairauksien levittäjinä tuotiin esiin erityisesti kirjailijoiden teoksissa. Runoilija Phaedrus (1. vuosisata jKr.) vertasi hyttysen pistintä kepin sisään kätketyksi miekaksi. Myös Plinius ihmetteli hyttysen pistintä ja arveli sitä ontoksi, vaikka sitä ei voinut silmällä havaita. Aikakauden lääkärien käsitys soiden vahingollisuudesta perustui niistä kohoaviin huuruihin, joita pidettiin syypäinä miasmaan, tauteja levittävään vahingolliseen ominaisuuteen ilmassa. Siksi soiden kuivattamista pidettiin jo vanhalla ajalla tarpeellisena terveydellisistä syistä.

Johannes de Cuben teoksessa Hortus Sanitatis vuodelta 1485 on piirros, jossa sairaana makaavan miehen ympärillä lentelee useita kärpäsiä. Giovanni Maria Lancisi (1642—1720) oletti vuonna 1717, että hyttyset levittävät malariaa (ital. mala, huono; aria, ilma), kuten italialainen Francesco Torti oli vuonna 1709 alkanut suokuumetta nimittää. Taudin uusi nimi paljasti, että taudin syynä pidettiin yhä huonoa ilmaa.

Epäilykset hyttysten merkityksestä varmistuivat vähitellen. Boyle valitti vuonna 1831, että Etelä-Afrikan Freetownissa ei voinut suojautua keltakuumeelta, kun siellä ei ollut enää hyttysvapaita ankkuripaikkoja. Josiah Mott väitti Yhdysvaltojen Alabamassa vuonna 1848, että hyttyset levittivät keltakuumetta. Samoin Etelä-Amerikan Venezuelassa vuonna 1853 raportin laatinut Beauperthuy piti hyttysiä keltakuumeen levittäjinä. Näihin väitteisiin ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota.

Silmälääkäri Carlos Finlay todisti hyttysten levittävän keltakuumetta, kun hänen onnistui vuonna 1886 tartuttaa tauti kuuteen ihmiseen hyttysillä, jotka olivat imeneet ensin verta keltakuumepotilaasta. Walter Reed, James Carrol, Aristides Agramonte ja Lazear varmistivat vuosina 1900—1901, että tauti siirtyi Aëdes aegypti-hyttysten välittämänä eikä kosketuksen tai eritteiden välityksellä.

Myös malarian arvoitus selvisi hiljalleen. Johann Friedrich Meckel nuor. oli havainnut mikroskoopilla malariapotilaiden punasoluissa pigmenttijyviä jo 1830-luvun alussa, samoin Friedrich Theodor von Frerichs ja Rudolf Virchow vuonna 1849. Alphonse Laveran totesi vuonna 1880, että jyväset johtuivat malarian aiheuttajasta, jolle hän antoi nimen Oscillaria malariae. Koska Oscillaria-nimi oli varattu leville, sai alkueläimeksi osoittautunut taudinaiheuttaja myöhemmin nimen Plasmodium malariae.

Washingtonilainen A. King päätteli vuonna 1882 epidemiologisilla syillä, että hyttyset levittävät malariaa. Skotlantilainen lääkäri ja runoilija Ronald Ross havaitsi Intiassa vuonna 1897 Anopheles –lajiin kuuluvan hyttysen suolistossa ookystia, jotka ovat eräs malariaplasmodin suvullisen lisääntymisen vaihe. Giovanni Battista Grassi ja hänen työtoverinsa vahvistivat vuonna 1898 Rossin havainnon ja osoittivat, että vain Anopheles -hyttynen toimii malariaplasmodien siirtäjänä ja väli-isäntänä. Patrick Manson todisti vuonna 1900 kokeellisesti, että hyttyset ovat malarian tartuttajia, ja osoitti myös, että ihmiset voivat elää malariaseuduilla tautiin sairastumatta, jos he asuvat hyttysvarmoissa taloissa.

Itämailla alavartalon ja alaraajojen vaikeina turvotuksina ilmenevä tauti Elephantiasis arabum todettiin 1860-luvulla Wuchereria bancrofti –nimisen filariamadon aiheuttamaksi. Asian varmistivat Bancroft Australian Brisbanessa vuonna 1876 ja skotlantilainen Patrick Manson Kiinan Amoy’ssa vuonna 1877. Manson osoitti samalla kokeellisesti, että sairauden siirtäjinä ja loisen väli-isäntinä toimivat Culex-, Aëdes- ja Anopheles-lajeihin kuuluvat hyttyset. Siten hän oli lääketieteeseen liittyvän kokeellisen hyönteistieteen perustaja.

Sittemmin on 1800-luvun loppupuolelta lähtien todettu suuri määrä muita tartuntatauteja, joissa hyttyset ovat taudin levittäjinä eli vektoreina. Samanaikaisesti kävi ilmi, että tautien välittäjinä toimivat myös muut niveljalkaiset pieneläimet, kuten mäkärät, kärpäset, täit ja punkit.

Suomessa hyttyset levittävät harvoja tauteja, bakteeritaudeista jänisruttoa eli tularemiaa ja virustaudeista Inkoo-viruksen aiheuttamaa aivokalvontulehdusta sekä kuumeiluna, ihottumana ja niveloireina ilmenevää Pogostan tautia. Malariaa on ollut Suomessa 1900-luvun alkupuolelle saakka, mutta nykyään kaikki tartunnat saadaan maan rajojen ulkopuolelta.

Katso myös kirjoitusta "Dengue-kuume".

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 2001:27—29: 2955. Tarkistettu toukokuussa 2002.

Kirjallisuutta:

Lääketieteellinen mikrobiologia. Toim. O. Mäkelä ja muut. Duodecim. 6. uudistettu laitos. Jyväskylä 1993.

Maxcy, K. F.: Rosenau Preventive Medicine and Hygiene. Seventh Edition. USA 1951

Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie. Vierte, neubearbeitete Auflage. München und Berlin 1950

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON