Arno Forsius

Johannes Matthiae, Padasjoen ja Sysmän kirkkoherra 1500-luvulla

Tässä kirjoituksessa kerrotaan Johannes Matthiaesta, 1500-luvun loppupuolella eläneestä Padasjoen ja Sysmän kirkkoherrasta, ja hänen perhekunnastaan. Hänen toimintansa ajoittui uskonpuhdistuksen jälkeiseen murrosaikaan, joka merkitsi suuria muutoksia niin kirkollisessa elämässä kuin pappien yhteiskunnallisessa asemassakin.

Sysmän ja Padasjoen seurakuntapitäjät

Sysmä kuului katolisella keskiajalla Hollolan suureen seurakuntapitäjään eli ns. Suur-Hollolan seurakuntaan. Siitä on erotettu luultavasti jo 1300-luvulla Sysmän seurakunta, joka sekin oli alussa huomattavan laaja, käsittäen myös nykyiset Hartolan, Joutsan, Luhangan, Leivonmäen ja osia Pertunmaasta sekä Päijänteen länsipuolella Jämsän, Padasjoen ja Kuhmoisen. Silloisen Sysmän seurakunnan keskuksena ja kirkon sijaintipaikkana on aluksi ollut ilmeisesti Hartola.

Ainakin jo 1440-luvulla Sysmän silloisen seurakunnan kirkko, Pyhän Olavin kirkko, oli Sysmässä ja luultavasti nykyisen kirkon vanhin osa on rakennettu niihin aikoihin. Sysmän seurakunta kuului alunperin Hollolan rovastikuntaan ja Turun hiippakuntaan, mutta vuonna 1554 se siirrettiin silloin perustettuun Viipurin hiippakuntaan.

Päijänteen länsipuolella olleiden alueiden muodostamasta Jämsän kappelista tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1442 ja siihen aluksi kuuluneesta Padasjoen kappelista, joka silloin käsitti myös Kuhmoisen, vuonna 1465. Kuhmoisten alue muodosti erillisen kappeliseurakunnan viimeistään vuodesta 1540 alkaen. Padasjoella on ollut tiettävästi pieni kivikirkko, Pyhän Birgitan kirkko, ainakin 1400-luvun puolivälissä Jokioisten kylässä ja nykyinen kirkko on muodostunut laajentamalla sitä ensimmäisen kerran 1500-luvun lopulla. Sysmän emäseurakunnasta erotettiin vuonna 1541 Koskipään (myöh. Hartolan) kappeliseurakunta, joka oli kuitenkin ilman omassa seurakunnassa asuvaa pappia 1600-luvun alkupuolelle saakka.

Papiston aseman muuttuminen

Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi vuonna 1523 toteutettiin Ruotsissa ja Suomessa uskonpuhdistus, jolloin valtion uskonnoksi tuli katolisuuden sijaan reformoitu luterilainen uskonto. Katolisuuden ja luterilaisuuden välillä käytiin valtataistelua sekä maallisten että kirkollisten vallanpitäjien keskuudessa aina 1600-luvun alkupuolelle saakka. Se heijastui myös tässä kuvattavan perhekunnan kohtaloihin.

Luterilaisuus muutti monella tavalla kirkon ja seurakuntapitäjien elämää ja hallintoa. Papit saivat solmia avioliiton ja niin pappilassa asusti tavallisesti suurperhe. Palkkaukseen kuuluvien ansiotulojen lisäksi papisto saattoi vaurastua virkatalon ja itse omistamiensa tilojen tuotolla. Papisto edusti pitäjissä koulunkäynyttä väestönosaa ja oli usein kehityksen esikuvana omassa seurakunnassaan. Pappien velvollisuudet myös pitäjien maallisen hallinnon johtajina lisääntyivät vähitellen. Pappien ja myöhemmin aatelisten pojat olivat yleensä ainoita, joita pitäjistä lähetettiin kouluihin ja ulkomaiden yliopistoihin. Pappien tyttäret toimivat eri säätypiirien yhdistäjinä, sillä usein heidät naitettiin pappien ohella varakkaiden talonpoikien tai aatelisten tilanomistajien pojille.

Pappilan ja sen maataloudessa tarvittavien monien rakennusten pystyttäminen kuului seurakunnalle, mutta niiden kunnossapito kuului papille. Vuodesta 1573 alkaen kirkkoherrat eivät saaneet enää pitää palkattomia apupappeja kappelien hoitamista varten. Pian sen jälkeen kappalaiset muuttuivat kirkkoherrojen yksityisistä apulaisista seurakuntapapeiksi. Katolisten käytäntöjen pois kitkeminen ja luterilaisen uskonkäsityksen juurruttaminen väestön mieliin vaati papistolta paljon työtä. Tärkeäksi tehtäväksi muodostui uskonkappaleiden opettaminen kansalle.

Johannes Matthiaen esivanhemmat

Johannes Matthiaen isänisä oli 1500-luvun alussa elänyt Säkkijärven pitäjän Iivanalan tilan omistaja Bertil Iivanain. Tällä oli papiksi lukenut poika Matts Bertilinpoika eli Matthias Bartholdi, joka kuoli ennen vuotta 1535. Hänen virkapaikkaansa ei tiedetä varmuudella. Matthias Bartholdi oli avioliitossa Margareta Mattsintyttären kanssa, jonka vanhemmat olivat savolainen Matts Jönsinpoika ja Brita Mickelintytär. Viime mainittu oli perinyt lapsettomana kuolleen serkkunsa, kuuluisan soturin ja kuninkaan uskotun virkamiehen Peder Nilsinpoika Kylliäisen aatelisoikeudet Viipurin pitäjässä oleviin kolmeen tilaan, Perojoensuuhun, Leipämaahan (Tali) ja Veselenmaahan (Jutila).

Matts Bertilinpojalla ja Margareta Mattsintyttärellä oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Pojista vanhempi Frans Mattsinpoika oli ainakin vuonna 1556 kuninkaan virkamiehenä. Pojista nuorempi oli edellä mainittu Johannes Matthiae eli Jöns Mattsinpoika. Hänestä kerrotaan tarkemmin tuonnempana. Tytär Brita solmi avioliiton Hans Schimmelkornin kanssa, joka oli viipurilainen porvari ja kaupunginkirjuri. Toinen tytär Margareta oli naimisissa Viipurin linnanvoudin Anders Nilsinpoika Sabelfanan kanssa ja tämän kuoltua kuningas Sigismundin sihteerin Sigfrid Henrikinpoika Sarfven kanssa.

Näyttää siltä, että Margareta -tyttärellä ei ollut ainakaan aikuisia lapsia kummastakaan avioliitostaan. Sen sijaan hänellä oli kasvattina veljensä Johannes Matthiaen nuorin poika Lars Jönsinpoika. Margareta testamenttasi vuonna 1596 veljensä Johannes Matthiaen toiselle pojalle Henrik Jönsinpojalle (Careell) Viipurin kaupungissa olleen tonttinsa ja kellarinsa sekä Viipurin pitäjässä olleen Nikoskela -nimisen talonsa. Vuonna 1599 hän lahjoitti aikaisemmin mainitut perintötilat Viipurin pitäjässä kasvattipojalleen Lars Jönsinpojalle, joka toimi kamreerina. Tämä kääntyi kuitenkin katolisuuteen ja pakeni Puolaan, samoin kuin Margaretan toinen aviopuoliso Sigfrid Sarfve. Lars Jönsinpojalle testamentatut maatilat siirtyivät maanpaon johdosta hänen veljelleen Henrik Jönsinpojalle.

Johannes Matthiaen perhekunta

Jöns Mattsinpoika eli Johannes Matthiae luki papiksi isänsä tavoin. Hänen koulunkäynnistään ei ole tarkempia tietoja, mutta hän lienee valmistunut papiksi 1550-luvun alussa. Johannes Matthiae omisti perintönä Perojoen tilan Viipurin pitäjässä. Hän kuoli luultavasti vuonna 1578.

Johannes Matthiae solmi avioliiton Karin Teitin kanssa, jonka vanhemmat olivat Pernajan Kuuskosken omistaja Lars Mattsinpoika Teit ja tämän 2. puoliso Margareta Hansintytär. Perheeseen syntyi ainakin viisi poikaa, Olavus, Paulus, Simon sekä jo aikaisemmin mainitut Henrik ja Lars. Leski Karin Teit oli elossa vielä vuonna 1599.

Sukupiirin muista henkilöistä on aiheellista mainita Karin Teitin velipuoli Jacobus Teit, 1540- ja 1550-luvuilla Rostockissa ja Wittenbergissä opiskellut kuninkaallinen sihteeri, sekä veljenpoika Gregorius Martini Teit, Turun kirkkoherra. Johannes Matthiae oli aikanaan varsin hyväosainen sekä sukuyhteyksiensä että perityn omaisuuden vuoksi. Sen lisäksi hänellä ja hänen sukulaisillaan oli hyvät suhteet valtion ja kaupunkien tärkeisiin virkamiehiin. Varallisuutensa ansiosta hänellä oli myös tavallista paremmat mahdollisuudet kouluttaa poikiaan.

Olavus Johannis (Jönsinpoika) luki papiksi. Hänen koulunkäynnistään ei ole kuitenkaan tarkempia tietoja. Hän oli Ruokolahdella kappalaisena vuosina 1593—1607 ja kirkkoherrana vuosina 1607—1625. Hän oli 1600-luvun alkutaitteessa jonkin aikaa myös suomalaisen jalkaväen lippukunnan pappina. Hänen puolisonsa oli Agneta Larsintytär ja perheessä oli ainakin kolme poikaa, David, Lars ja Henrik. Heistä vanhin oli Ruokolahden kappalainen vuosina 1635—1643. Olavus Johannis kuoli vuonna 1625. Hänen leskensä Agneta Larsintytär sai vuonna 1628 elinikäisen verovapauden Rasila -nimiseen tilaan Ruokolahden pitäjässä.

Paulus Johannis (Jönsinpoika) luki myös papiksi. Hän oli linnansaarnaajana Viipurissa ainakin vuonna 1597. Sen jälkeen hän oli Viipurin hospitaalin ja sairaalan saarnaajana vuosina 1599—1610, Muolaan kirkkoherrana vuosina 1610—1612 ja Mikkelin kirkkoherrana vuosina 1612—1621. On oletettu, että Hemminki Maskulaisen virsikirjassa suomentajana esiintyvä nimimerkki P.J.C tarkoittaisi Paulus Johannis Careliusta. Kyseinen sapfolaisella runomitalla laaditun virren suomennos on taidokas ja tavumäärältään virheetön.

Simon Johannis (Jönsinpoika) lähti jatkamaan opintojaan Saksaan. Hänet kirjattiin heinäkuussa 1605 Rostockin yliopistoon nimellä Simon Johannis Carelius (Karjalainen). Hän puolusti Rostockissa kahtakin teologista väitöskirjaa vuosina 1605 ja 1607, tosin eräässä yksityisessä kollegiossa. Simon Johannis oli uskonnollisissa kiistoissa Kaarle-herttuan kannattaja ja hän joutui Rostockissa tekemisiin myös siellä matkustaneen Sigfridus Aronus Forsiuksen kanssa. Simon Johannis nimitettiin vuonna 1607 Viipurin kouluun perustettuun teologian lehtorin virkaan. Hän ehti hoitaa sitä vain muutaman vuoden, sillä hän kuoli vuonna 1610.

Henrik Jönsinpoika, joka käytti sukunimeä Careell, mainittiin jo edellä isänsä sisaren perinnönsaajana. Hänen mahdollisesta opiskelustaan yliopistossa ei ole tietoa. Hän toimi Viipurissa monissa erilaisissa valtion virkatehtävissä, kirjurina, tulli- ja kopiokirjurina, kamarikirjurina ja kansliakirjurina. Hänestä käytettiin vuodesta 1596 nimitystä kapunginkirjuri. Henrik Jönsinpoika joutui veljensä Lars Jönsinpojan ja Per Pauluksenpoika Juustenin kanssa Kaarle-herttuan vangeiksi vuonna 1599 viime mainitun ja Sigismundin välien selvittelyn seurauksena. Henrik Jönsinpoika ja Peder Pauluksenpoika Juusten vapautuivat kuitenkin vankeudesta Peder Stolpen esittämän armahduspyynnön johdosta.

Henrik Jönsinpojasta tuli vuonna 1607 Viipurin linnansihteeri, jolloin hän sai verovapauden viljelykseen ottamaansa Säiniön autiotilaan. Sitä koskevassa kirjeessä korostettiin hänen venäjän kielen taitoaan. Hän olikin ollut mukana venäläisten kanssa käydyissä neuvotteluissa ja asioiden hoidossa vuosina 1604 ja 1606 sekä myöhemminkin. Henrik Jönsinpoika osallistui myös Venäjän kanssa käytyihin rauhanneuvotteluihin vuonna 1615, Inkerin ja Novgorodin väliseen rajankäyntiin vuonna 1617, ruotsalaisten sotavankien palauttamiseen Venäjältä vuonna 1618 ja Käkisalmen läänin rajankäyntiin vuonna 1620. Hän oli sen jälkeenkin mukana tärkeissä Viipurin ja Käkisalmen läänejä koskevissa hallinnollisissa tehtävissä vuoteen 1627 saakka. Ansioistaan hän sai rälssioikeuksia moniin tiloihin Viipurin ympäristössä.

Henrik Jönsinpoika oli oppinut ja pätevä virkamies. Hän käänsi saksasta ruotsiksi Franciscus Raguelluksen alunperin latinaksi kirjoittaman teoksen "Lex Politica Dei" (Jumalan hallinnon laki). Hänen veljensä Simon Johannis valvoi vuonna 1607 opiskelunsa aikana sen painatustyötä Rostockissa. Osoituksena Henrik Jönsinpojan osaksi tulleesta arvostuksesta on Piæ Cantiones –kokoelman toisen lisätyn laitoksen omistaminen hänelle vuonna 1625. Henrik Jönsinpoika oli naimisissa kahdesti, ensin nimeltä tuntemattoman Ille -sukuun kuuluneen naisen kanssa ja sen jälkeen Turun pormestarin tyttären Barbara Plagmanin kanssa. Henrik Jönsinpoika kuoli vuonna 1628. Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Jöns Henrikinpoika (K 1667), Rostockissa vuosina 1623—1628 opiskellut sihteeri, aateloitiin vuonna 1652 nimellä Teetgreen.

Perheen nuorin poika Lars Jönsinpoika oli elänyt isänsä kuoltua tämän sisaren kasvattina, kuten edellä perintöasioiden yhteydessä jo mainittiin. Hän oli joutunut Sigismundia kannattavien katolisuuden suosijoiden piireihin, ilmeisesti kasvatusäitinsä toisen aviomiehen Sigfrid Sarfven vaikutuksesta, sillä tämä oli kuningas Sigismundin sihteeri. Lars Jönsinpoika toimi Tukholman kamarikirjurina vuonna 1553 ja rahamestarin alikirjurina vuonna 1556, Turun linnankirjurina vuonna 1558, Juhana-herttuan rahakirjurina vuonna 1561—1562, Suomen rahapalkkojen maksajana vuonna 1564, Liivinmaan rahavarainhoitajana vuonna 1570 ja Viipurin laskukamarin kamreerina vuonna 1599. Kaarle-herttuan päästyä valtaan vuonna 1599 sekä Sigfrid Sarfven että Lars Jönsinpojan oli paettava Puolaan eikä heidän myöhemmistä kohtaloistaan ole varmaa tietoa. Lars Jönsinpoika oli elossa Danzigissa vielä vuonna 1613. Hän oli eräs niitä luterilaisten pappien luopiopoikia, joiden kohtalona oli olla valtapolitiikan pelinappuloita. Johannes Matthiae oli jo kuollut poikansa luopiopäätöksen aikaan, joten hän ei itse joutunut kärsimään siitä.

Johannes Matthiae Padasjoen kirkkoherrana

Papiksi valmistuttuaan Johannes Matthiae toimi Padasjoen kirkkoherrana vuosina 1553—1565. Luterilaisen ajan kirkkoherroista tunnetaan Padasjoella sitä ennen vain Olavi, joka mainitaan vuonna 1547. Johannes Matthiaen aikana Padasjoella ei ollut tiettävästi kappalaista. Johannes Matthiaen jälkeen Padasjoen kirkkoherrana oli ainakin vuosina 1571—1578 Bartholdus Matthiae, joka siirtyi Johannes Matthiaen tavoin Sysmän kirkkoherraksi hoitaen tehtävää vuosina 1578—1585.

Padasjoen seurakunnasta ei ole säilynyt paljonkaan tietoja kirkkoherra Johannes Matthiaen ajalta. Kuitenkin tiedetään hänen tulonsa vuonna 1553 tehdyn tilityksen perusteella. Verokymmenyksistä kirkkoherra sai kolmanneksen ja sen lisäksi ns. papinveroa, joka kannettiin kruununveron yhteydessä. Koko kirkkopitäjän oli suoritettava papinverona jokaista koukkua kohden oravannahkarahaa 2 äyriä, ohria 2 pannia, kauroja 1 panni ja heiniä 1 talvikuorma. Niistä kertyi vuotuisena verona rahaa 6 markkaa 5 äyriä 18 penninkiä, ohria 10 puntaa 4 pannia 18 vakkaa, kauroja 5 puntaa 2 pannia 9 vakkaa ja heiniä 27 9/24 talvikuormaa. Sen lisäksi oli suoritettava jokaista savua kohden ruokalisäruista ½ pannia, kuivaa kalaa ½ leiviskää, ½ kinkkua sekä humaloita ja hamppuja 1 naula. Vielä kannettiin verona voita jokaiselta lypsävältä lehmältä 1 naula ja kantavalta ½ naulaa.

Siten Padasjoen kirkkoherran papinveron tuotto vuonna 1553 oli rahaa 7 markkaa, ruista 1 lästi 4 puntaa, ohria 11 puntaa, kauroja 5 puntaa 3 pannia, humaloita 8 leiviskää, voita 20 leiviskää, haukia 4 kippuntaa, kinkkuja 158 kappaletta, hamppuja 31 leiviskää ja heiniä 27 talvikuormaa. Niiden lisäksi tuli taksarahoja 11 markkaa.

Maatalous muodosti tuohon aikaan osan papiston työstä ja toimeentulosta. Padasjoen pappilan maataloudesta ei ole tietoja Johannes Matthiaen ajalta, mutta voi olettaa, että olosuhteet eivät merkittävästi poikenneet vuodesta 1571 hänen seuraajansa Bartholdus Matthiaen kirkkoherrana ollessa. Silloin kirkkoherran pappilan karjavarallisuuden muodostivat hopeaveroluettelon mukaan seuraavat eläimet: 9 lehmää, 15 hiehoa, 30 lammasta, 4 vuohta, 5 sikaa ja 3 hevosta. Kirkkoherra oli siten talollisten ohella merkittävä karjanomistaja.

Johannes Matthiae Sysmän kirkkoherrana

Padasjoen kirkkoherran virasta Johannes Matthiae eli Jöns Mattsinpoika pyrki ja valittiin vuonna 1565 Sysmän kirkkoherraksi, sillä tämä seurakunta oli palkkatulojensa puolesta paljon ”lihavampi” kuin Padasjoen seurakunta. Johannes Matthiae toimi Sysmän kirkkoherrana vuonna 1578 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hän lienee ollut kuollessaan noin 50 vuoden ikäinen.

Tiedot Sysmän seurakunnasta ovat noilta vuosilta melko niukat. Seurakunnassa lienee ollut silloin myös kappalainen, sillä Sysmän ensimmäinen tunnettu kappalainen uudella ajalla, nimeltään Laurentius (Lauri), mainitaan vuonna 1560.

”Herra Jöns” eli kirkkoherra Johannes Matthiae kantoi vuonna 1576 papinveroa seuraavasti: rahaa 23 mk 5 ½ aurtuaa, viljaa 53 tynnyriä 14 kappaa, humaloita 10 leiviskää 14 naulaa, kinkkuja 50 kpl, kuivattua kalaa 3 kippuntaa, hamppua 6 leiviskää ja heiniä 60 parmasta, eli rahaksi arvioituna yhteensä 84 taalaria 1 mk 5 äyriä. Veron tuottoa on vaikeaa verrata Padasjoen kirkkoherran vuonna 1553 saamiin tuloihin, sillä esim. lehmäverovoi ja ruokalisä peruutettiin vuodesta 1556 valtiolle.

”Herra Jönsin” omaisuus mainitaan vuoden 1571 hopeaveroluettelossa. Se käsitti 2 luotia 3 ½ kvintiiniä hopeaa, 9 naulaa sekä messinkiä että tinaa, 2 leiviskää 4 naulaa kuparia, 1 härkä, 19 lehmää, 17 mullikkaa ja hiehoa, 22 lammasta, 9 pukkia ja vuohta, 9 sikaa ja 8 hevosta. Hän maksoi omaisuudestaan hopeaveroa 47 mk 2 äyriä eli 1/40 koko pitäjän hopeaverosta. Tämän mukaan kirkkoherran karjavarallisuus oli Sysmässä paljon suurempi kuin samaan aikaan Padasjoella.

Kirkkoherrat joutuivat myös maksamaan veroja valtiolle. Sen lisäksi valtion ja kirkon virkamiesten ja sotilaiden kestitysvelvollisuus aiheutti pappiloille usein suuria taloudellisia rasituksia, erityisesti sotavuosina. Esim. vuonna 1572 majaili Sysmän kirkkoherran ja nimismiehen taloissa yhteensä 48 itägöötanmaalaista ratsumiestä 4 vuorokautta matkallaan Savonlinnaan. Näiden miesten ja hevosten ylläpitoon kirkkoherra ja nimismies joutuivat antamaan huomattavan määrän ruokatarpeita ja rehua.

 

Johannes Matthiaen vanhemmat olivat tämän kirjoittajan esivanhempia Johannes Matthiaen kautta Careell-, Schmedeman-, Thesleff-, Sesemann- ja Tesche-sukujen välityksellä sekä tämän sisaren Britan (avioit. Schimmelkorn) kautta kolmen eri viipurilaissuvun välityksellä.

Esitelmä Päijät-Hämeen tutkimusseuran syyskokouksessa 3.12.1998, tarkistettu 16.2.1999. Lisäyksiä huhtikuussa 2001.

Lähteitä:

Carpelan, T.: Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna efter 1809 adlade, naturaliserade eller adopterade ätterna. Helsingfors 1937—1942

Carpelan, T.: Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna. I—III. Helsingfors 1954—1965

Elgenstierna, G.: Den introducerade svenska adelns ättartavlor I—IX, Stockholm 1925—1936

Juvelius (Juva), E. W.: Sysmän pitäjän historia I—II, Lahti 1927

Luther, G.: Familjen Mums och dess släktförbindelser. Genos 1965: 1—15

Nuorteva, J.: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia 177, Bibliotheca historica 27. Helsinki 1997

Pulkkila, U.: Padasjoen historia. Jyväskylä 1947

Ramsay, J.: Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden. Helsingfors 1909

Takala, M.: Lex Dei — Lex Politica Dei. Lex Politica Dei -teos ja Kaarle IX:n lainsäädäntö. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia 160, Historiallisia Tutkimuksia 169. Helsinki 1993

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON