Arno Forsius

Hans Kalm (1889–1981) – virolaissuomalainen sotilas ja vaihtoehtolääkäri

Selvittäessäni homeopatian vaiheita Suomessa löysin asiaan liittyviä tietoja myös virolaissyntyisen sotilaan ja vaihtoehtolääkärin Hans Kalmin elämästä. Seuraavassa kuvauksessa olen käsitellyt hänen sotilasuraansa vain pääpiirteittäin. Tiedot hänen elämänsä myöhemmistä vaiheista ovat olleet varsin niukkoja ja myös tässä kirjoituksessa (lokakuussa 2006) tiedot jäivät ensin puutteellisiksi. Monissa aikamäärissä oli eri lähteissä jonkin verran vaihtelua.

Kirjoittamisen aikoihin minuun otti yhteyttä maatalous- ja metsätieteiden tohtori Jaakko Heinämäki, joka oli jo muutaman vuoden ajan tutkinut Hans Kalmin elämänvaiheita. Hänen kirjoittamansa teos "Hans Kalm. Vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri." (Minerva Kustannus Oy. Hämeenlinna 2007) ilmestyi helmikuun lopussa 2007. Se perustuu suureksi osaksi aikaisemmin tuntemattomaan aineistoon. Olen nyt maaliskuussa 2007 täydentänyt ja korjannut omaa kirjoitustani huomattavasti Heinämäen teoksen perusteella. Muutokset koskevat Kalmin elämänvaiheita 1920-luvulta alkaen. Kehotan lisätietoja haluavia tutustumaan Heinämäen yksityiskohtaiseen teokseen.

Hans Kalm syntyi 21.4.1889 Pilistveressä, eteläisen Viron Viljandissa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jüri Kalm ja Ano Kobbil. Kansakoulun käytyään Hans Kalm päätti Paiden kaupunkikoulun (lukion) vuonna 1908, viimeistä edellisen luokan käytyään. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Suomessa, kävi ensin Päivölän maamieskoulun Sääksmäellä vuonna 1910 ja valmistui Mustialan maanviljelysopistosta maatalousteknikoksi vuonna 1914. Valmistuttuaan hän ehti toimia vain lyhyen ajan Virossa Laiksaaren alemman maanviljelyskoulun johtajana, ennen kuin joutui heinäkuun lopulla 1914 asevelvollisena Venäjän armeijaan ensimmäisen maailmansodan alettua. Hän kävi aliupseerikurssin ja sai sotakoulun tutkinnon suoritettuaan ylennyksen vänrikiksi vuonna 1915. Sen jälkeen hän oli Hatsinan ilmailukoulussa harjoittelijana ja palveli nuorempana upseerina Kronstadtissa. Joulukuusta 1915 alkaen Kalm palveli rintamajoukoissa ensisijaisesti Galitsian rintamalla komppanian ja pataljoonan komentajana. Hän haavoittui neljästi, vasempaan polveen, oikeaan kylkeen, oikeaan käteen sekä päähän (leuan alle ja päälakeen).

Kalm yleni nopeassa tahdissa ja sai esikuntakapteenin arvon heinäkuussa 1916. Hän sai ansioistaan Venäjän keisarikunnan armeijassa Pyhän Stanislauksen III luokan ritarimerkin miekalla ja ruusukenauhalla, Pyhän Annan III luokan ritarimerkin miekalla ja ruusukenauhalla, Pyhän Annan II luokan ritarimerkin miekalla, kaulassa kannettavaksi, Pyhän Annan IV luokan ritarimerkin miekassa kannettavaksi ja Pyhän Yrjön IV luokan ritarimerkin.

Maailmansodan päätyttyä ja vallankumouksen alettua Kalm karkasi elokuun lopulla 1917 rykmentistään Galitsiassa ja joutui venäläisten vangiksi Kiovassa. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan romanialaisten upseerien avulla ja pääsi seikkailurikkaan matkan jälkeen Viroon lokakuun lopulla 1917. Siellä Kalm oli yhdessä mm. veljensä kanssa kokoamassa virolaista armeijaa, mutta venäläisten ja paikallisten bolshevikkien toiminnan sekä muiden vaikeuksien vuoksi hän katsoi parhaaksi lähteä tammikuussa 1918 Suomeen.

Suomessa Kalm toimi aluksi Lapin ja Pohjois-Suomen asutustutkimuksen varjolla suojeluskuntien perustamisen ja harjoittamisen hyväksi. Kun kansalaissota alkoi helmikuun lopulla, hän kokosi Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Lammin Evon metsäopiston oppilaiden muodostaman joukon ympärille vapaaehtoisluontoisen Pohjois-Hämeen I Pataljoonan, jonka komentajana hän toimi. Hänen johtamallaan pataljoonalla oli tärkeä merkitys Päijänteen länsipuolella käydyissä taisteluissa, jotka johtivat toukokuun alussa punaisten joukkojen lopulliseen tappioon. Hänet ylennettiin majuriksi. Kalmin johtamilla joukoilla oli tärkeä osuus myös Lahden kaupungin vapauttamiseen johtaneissa taisteluissa. Taistelujen päätyttyä Kalmin pataljoona vastasi Lahden suurella vankileirillä vartioinnista, mutta hänen joukkonsa siirrettiin jo toukokuun lopulla Hämeenlinnaan. Pian sen jälkeen pataljoona hajotettiin ja Kalm erosi Suomen armeijasta heinäkuussa 1918, jolloin hän sai ylennyksen everstiluutnantiksi. Hänet ylennettiin vielä samana vuonna everstiksi. Kalm sai vuonna 1918 Suomen kansalaisuuden (Heinämäen mukaan).

Viron vapaussodan alettua vuoden 1918 lopulla Kalm kokosi Suomesta noin 2200 miehen vahvuisen vapaaehtoisjoukon, ns. Pohjan Poikain Rykmentin, joka käsitti kaksi pataljoonaa ja tykistöosaston. Suurimmat taistelut Kalm kävi joukko-osastonsa kanssa Viron Valgassa, Latvian Marienburgissa ja Pihkovan rintamalla. Kalm havitteli myös hyökkäystä Inkerinmaalle ja Pietariin, ja aloittikin sotatoimet omin päin. Hän joutui kuitenkin luopumaan suunnitelmistaan, sillä sekä Viron että Suomen armeijoiden ja valtioiden johtajat olivat hanketta vastaan. Kalmin ja hänen joukko-osastonsa taistelutoiminta päättyi maaliskuussa 1919, ja sen jälkeen Kalm palasi miehineen Suomeen. Kalm saavutti omapäisillä, uhkarohkeilla ja tuloksellisilla sotatoimillaan legendaarisen maineen sotapäällikkönä.

Suomeen palattuaan 30-vuotias Kalm luopui kokonaan sotilasurasta voidakseen oman kertomansa mukaan korjata nuoruutensa "tappamisia". Hän alkoi suunnitella lääkärin ammattia, jota varten hän hankki koulutusta ulkomailla runsaan kymmenen vuoden aikana.

Kalm lähti vuoden 1920 alkupuolella Isoon-Britanniaan. Siellä hän opiskeli Lontoossa englantia helmikuusta 1920 maaliskuuhun 1921. Hän suoritti heinäkuun alussa 1920 alustavan kirjanpidon ammattitutkinnon Cussack Commerciale College'issa. Heinämäen tietojen mukaan hän toimi Lontoossa myös jonkin virolaisen liikeyrityksen edustajana. Suomeen vuonna 1921 palattuaan Kalm jatkoi kirjanpidon opiskeluaan kirjeitse, tarkoituksena suorittaa Lontoon kirjanpitäjien ja tilintarkastajien yhdistyksen loppututkinto. Kalm vihittiin avioliittoon Helsingissä 24.9.1921 hammaslääketieteen lisensiaatti Olga Valmarin kanssa. Avioparilla oli kolme lasta, Kaija (s. 1922, puoliso insinööri Arthur Meyer), Henry (1928–1985) ja Otso (s. 1930, ilmoitettu vuoden 1954 Kuka kukin on -kirjassa kuolleeksi). Olga Matilda Valmarin veli Johannes Valmari (1883–1939) oli Helsingin yliopiston maanviljelyskemian ja -fysiikan professori, joka kehitti tunnetuksi tulleen "Valmarin" -terveysjuoman.

Hans Kalmin puolisosta Olga Matilda Kalmista, o.s. Valmari, on hammaslääkäreiden matrikkeleissa seuraavat tiedot: Hän oli syntynyt 20.12.1892 Kemissä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Valmari ja Elsa Matilda Vaara. Olga Valmari tuli ylioppilaaksi Helsingin uudesta yhteiskoulusta 21.5.1913. Hän oli käynyt sairasvoimistelu- ja hierontakurssin, josta hän oli saanut todistuksen 15.12.1915. Se oli tapahtunut ilmeisesti samanaikaisesti yliopisto-opintojen kanssa, sillä hän suoritti medikofiilitutkinnon 17.4.1916. Hän valmistui hammaslääketieteen kandidaatiksi 30.1.1918 ja lisensiaatiksi 29.5.1920, ja hänet laillistettiin hammaslääkäriksi 1.6.1920. Hän oli Suomen Hammaslääkäriseuran ja Suomen Hammaslääkäriliiton jäsen vuodesta 1920. Olga Valmari vihittiin avioliittoon Helsingissä 24.9.1921 eversti Hans Kalmin kanssa. Olga Kalm toimi hammaslääkärinä Helsingissä vuosina 1920–1922 ja Oulunkylässä vuosina 1922–1923. Hän oli aviomiehensä kanssa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa vuosina 1923–1931, josta ajasta hän opiskeli vuosina 1925–1926 Minnesotan yliopiston College of Dentistry'ssä. Hän palasi Suomeen vuonna 1931, jolloin hänen miehensä jäi vielä Yhdysvaltoihin. Suomeen palattuaan Olga Kalm toimi hammaslääkärinä vuosina 1931–1935 Turengissa ja vuodesta 1935 Raumalla, miehensä palattua Suomeen. Hänen erikoisharrastuksensa oli orthopatia, jolla tarkoitetaan oikein ravitsemista (kreik. ortho, oikein; pateomai, syödä, ravita itseään).

Hans Kalm opiskeli kertomansa mukaan Yhdysvalloissa lääketiedettä vuosina 1923–1933. Matrikkelitiedoissa hän ilmoittaa valmistuneensa lääketieteen tohtoriksi vuonna 1932 ja filosofian tohtoriksi vuonna 1933. Lisäksi hän opiskeli luontaisparannustieteitä kuten naturopatiaa (luonnonhoito), orthopatiaa sekä osteopatiaa (n.s. luuparannushoito). Hänen opiskelupaikkojaan olivat Philadelphia, Oklahoma ja New York. Lääkärinä hänen ilmoitetaan toimineen New Jerseyssä ja New Yorkissa. Heinämäen mukaan Kalmille oli myönnetty Yhdysvaltojen kansalaisuus vuonna 1930.

Kuten edellä jo mainittiin, Olga Kalm matkusti Suomeen jo vuonna 1931. Heinämäen mukaan hän asui lastensa kanssa Janakkalassa (Turengissa) ja toimi siellä hammaslääkärinä. Hans Kalm palasi Suomeen vasta vuonna 1934 ja alkoi suunnitella osteopaattina toimimista Janakkalassa. Siihen hän ei kuitenkaan saanut lääkintöhallitukselta lupaa. Monien vaikeuksien jälkeen Hans Kalm sai oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden vuonna 1935. Toukokuussa 1935 Kalmin perhe muutti Janakkalasta Raumalle. Olga Kalm asui siellä lasten kanssa ja aloitti hammaslääkärin vastaanoton. Hans Kalm sen sijaan asettui asumaan Pyhärannan kuntaan, joka sijaitsee noin 20 km Raumalta etelään. Siellä hän perusti vuokrattuun rakennukseen Terveyshoitola Kalmian, toimialana ruokala- ja täysihoitoliikkeen harjoittaminen. Kalm käytti itsestään nimityksiä "eversti ja filosofian tohtori fysiologiassa". Hans ja Olga Kalmin avioliitto näyttää olleen näistä ajoista lähtien vain muodollinen.

Heinämäki kertoo teoksessaan varsin seikkaperäisesti Kalmin terveyshoitolan tai parantolan toiminnasta ja niistä ristiriidoista, jotka syntyivät sekä paikallisen lääkärin, terveysviranomaisten ja kunnan viranomaisten kannanottojen seurauksina. Niiden johdosta Kalm katsoi parhaaksi sulkea parantolansa keväällä 1940 pian talvisodan päättymisen jälkeen.

Jatkosodan alettua Hans Kalm hakeutui ilmeisesti omasta toivomuksestaan puolustusvoimien palvelukseen. Hän sai tehtäväkseen perustaa heinäkuussa 1941 Pieksämäen lähelle Naarajärvelle Sotavankijärjestelyleiri 2:n ja hänet määrättiin sen päälliköksi. Neuvostoliittolaisten sotavankien vartioinnista ja huollosta vastasi kotijoukkojen esikunta eli aikaisempi Suojeluskuntien yleisesikunta, joka oli alistettu päämajalle eli puolustusvoimien ylipäällikölle. Kalmin komennus kesti vain muutaman kuukauden ajan. Hänet vapautettiin puolustusvoimien palveluksesta lokakuun lopulla 1941 ja lähetettiin opintomatkalle Saksaan tutustumaan sodanaikaisiin ravinto- ja terveyshuollon ratkaisumalleihin. Matka Saksaan kesti maaliskuusta 1942 tammikuuhun 1943.

Saksasta palattuaan Kalm asui Sippolan kunnan Kaipiaisen kylässä, jossa hän piti terveysparantolaa vuokraamassaan talossa. Olga Kalmin ja lasten kirkonkirjat oli siirretty marraskuussa 1943 Raumalta Sippolan seurakuntaan, mutta ne siirrettiin jo elokuussa 1944 takaisin Raumalle. Jatkosota päättyi syyskuussa 1944 Neuvostoliiton kanssa tehtyyn välirauhaan. Pian sen jälkeen Hans Kalm sai puhelinsoiton, jossa häntä varotettiin uhkaavasta pidättämisestä, epäiltynä Naarajärven vankileirin toimintaan liittyvistä sotarikoksista. Marraskuun alussa Kalm pakeni kalastajaveneessä Raumalta Ruotsiin, jonne hän saapui 11.11.1944, ilmoittaen itsensä Viron kansalaiseksi. Ruotsissa hän opiskeli aluksi ruotsin kieltä ja toimi vuoden 1945 puolivälin tienoilta eräässä lääkealan yrityksessä kemistin apulaisena n. puolen vuoden ajan.

Vuonna 1946 Kalm siirtyi Ruotsista jälleen Yhdysvaltoihin, luultavasti pelätessään luovuttamista Neuvostoliittoon. Kertomansa mukaan hän toimi Yhdysvalloissa aluelääkärinä Etelä-Carolinan osavaltiossa vuosina 1946–1948 sekä sydänspesialistina saman osavaltion Aikenissa vuosina 1948–1956. Kalm ilmoitti myös valmistuneensa Meksikossa kirurgiksi (medico cirujano) ja saaneensa laillistetun lääkärin oikeudet sekä Yhdysvalloissa että Meksikossa. Hän suoritti Yhdysvalloissa homeopaattisen lääketieteen kursseja ja käytti vuodesta 1952 alkaen vain homeopaattisia hoitomenetelmiä. Hän oli myös Kansainvälisen Hahnemann -lääkäriyhdistyksen jäsen ja Lontoon Homeopaattisen tiedekunnan jäsen. Ilmoituksensa mukaan hän oli julkaissut kirjoituksiaan aikakauskirjoissa Journal of American Institute of Homeopathy ja Homepathic Recorder.

Kalm palasi Suomeen vuonna 1957 poliittisten olojen rauhoituttua. Hän sai täällä laillistetun lääkärin oikeudet jo samana vuonna ja hänet hyväksyttiin myös Suomen Lääkäriliiton jäseneksi vuonna 1958. Hän oli anomuksissaan vedonnut mm. Mid-West Medical Collegen vuonna 1933 antamaan diplomiin, erään meksikolaisen sairaalan todistukseen toiminnasta kirurgian assistenttina vuoden ajan vuosina 1952–1953 ja Marylandin osavaltion lääketieteellisen tutkintolautakunnan vuonna 1956 antamaan todistukseen.

Kalm asui aluksi Raumalla, jossa hänen puolisonsa Olga Kalm toimi edelleen hammaslääkärinä. Kalm siirtyi vuonna 1958 jälleen Pyhärantaan, missä hän alkoi harjoittaa lääkärin praktiikkaa vuokrahuoneistoissa. Sieltä hän palasi vuonna 1960 yksityislääkäriksi Raumalle. Hans Kalm hoiti potilaitaan homeopaattisilla valmisteilla ja lääkkeillä sekä ravitsemusta koskevilla ohjeilla ns. organotropian ("elinmielteishoito") periaatteiden mukaan. Hän hoiti potilaitaan myös akupunktiolla, mahdollisesti ensimmäisenä Suomessa. [Akupunktiota koskeva tieto Maj-Lis Åhmanin kirjeessä marraskuussa 2006.]

Kalmilla oli hoidossaan vuonna 1968 kaksi nuorta diabeetikkoa. Antamiensa lääkkeiden ohella hän vähensi insuliiniannoksia ja jätti lopulta insuliinin kokonaan pois. Potilasta toinen oli joutunut koomaan ja hänelle kehittyi siinä yhteydessä vakava hermovaurio ja pysyvä vamma. Asiasta syntyi korvausoikeudenkäynti ja kauan kestänyt valitusprosessi. Lääkintöhallitus kielsi tammikuussa 1969 Kalmia ottamasta vastaan potilaita ja määräämästä potilaille apteekista lääkkeitä. Valitusprosessin jälkeen Korkein hallinto-oikeus vahvisti tammikuussa 1974 lopullisesti Kalmin lääkärinoikeuksien peruuttamisen.

Eräs peruste oli se, että Helsingin yliopiston lääketieteelliselle tiedekunnalle ennen vuonna 1957 tapahtunutta lääkärinoikeuksien myöntämistä esitetyt todistukset olivat olleet osittain paikkansa pitämättömiä tai eivät olleet enää voimassa. Lääkintöhallituksessa oli selvitetty, että Kalmille tohtorin diplomin vuonna 1933 antanut Mid-West Medical College ei ollut American Medical Associationin (Yhdysvaltain lääkäriliitto) hyväksymä lääketieteellinen koulu. Vaikka Kalmilla oli todistus toiminnasta eräässä sairaalassa kirurgian assistenttina, hän ei ollut myöskään Meksikossa minkään yliopiston kirjoissa. Lisäksi Marylandin osavaltion laillistaminen lääkäriksi oli tullut pätemättömäksi myöhemmin vaatimusten uudistamisen johdosta.

Olga Kalm kuoli Raumalla vuonna 1975. Sen jälkeen Hans Kalm muutti vuonna 1975 Raumalta Jyväskylään, jossa hänen poikansa asui perheensä kanssa. Jyväskylässä asuessaan Kalm on vielä 90-vuotispäivänsä aikoihin kirjoittanut vuosina 1978–1979 useita kirjoituksia Suomen Uutiset -sanomalehteen otsikolla "Terveyttä ruoasta". Hans Kalm kuoli Jyväskylässä 1.2.1981 lähes 92-vuotiaana.

Lopuksi eräitä mainintoja Kalmin käyttämistä hoidoista, joiden kuvaus perustuu suurimmaksi osaksi Heinämäen teokseen. Terveysparantola Kalmiassa tupakointi ja alkoholin käyttö olivat kiellettyjä. Varsinainen hoito perustui ravintoon, sillä se ratkaisi ihmisen fyysisen ja henkisen terveydentilan. Kalmin mukaan virheelliset ravintotekijät olivat perussyynä myös tartuntatautien yleisyyteen. Siksi hän suhtautui väheksyen mm. rokotusten antamiin hyötyihin. Kalmiassa tarjottiin paljon kasvisravintoa, tuoreita kasviksia ja vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, tuoreita hedelmä- ja marjamehuja sekä keittämättä kypsytettyjä vihanneksia ja juureksia. Lisäksi ravintoon kuului pastöroimatonta maitoa ja kermaa, mutta myös perusteellisesti kypsytettyä lihaa, kuten nautaa, lammasta, lintua, kalaa sekä myös sikaa. Liha syötiin suolattomana, voi ja juusto suolattomana tai vähäsuolaisena. Ruokien suurustamiseen käytettiin kauraryynejä, riisiä, kaura- ja vehnähiutaleita, joissa oli kaikissa kuori- ja ituaine mukana. Talvella ja varhaiskeväällä käytettiin vihannesjauheita ja muita ravinnon metalli- ja vitamiinipitoisuutta kohottavia apuravinteita. Kalm piti haitallisina mm. hiivan käyttöä ruoan valmistamisessa, ruoan hiillostamista ja savustamista sekä liiallista suolaa ja elohopeaa. Hän kiinnittikin myöhempinä vuosinaan huomiota erityisesti ravinnon elohopeapitoisuuden aiheuttamaan vaaraan. Erityisen hyvinä ravintoaineina hän piti mm. täysjyvärukiista ilman hiivaa valmistettua leipää ja kefiiripiimää. Periaatteessa Kalmin suosittelema ravinto oli nykykäsityksenkin mukaan terveellistä, ja yhdistettynä terveisiin elämäntapoihin se epäilemättä paransi monen hoidettavan kuntoa.

Kalm julkaisi ensimmäisen kerran teoksensa "Organotropia as a basis of therapy" vuonna 1967. Sen jälkeen hän julkaisi siitä useita uudistettuja ja muutettuja laitoksia, 13. ja viimeisen laitoksen vuonna 1979. Kalm nimitti organotropiaa elinmyönteisyydeksi. Sen ytimenä oli käsitys sairauksien esiintymisestä elimistön mikrobiokemiallisella tasolla siten, että kuhunkin sairauteen liittyi aina samat alkuaineiden puutteet tai ylimäärät. Jokaisella alkuaineella oli elävässä luonnossa oma vastakkainen pariaineensa, jonka avulla tautia aiheuttaneen aineen kohdalla vallinnut kemiallinen epätasapaino voitiin poistaa, ja siten parantaa sairaus eikä vain poistaa sen oireita. Kalm oli ryhmitellyt organotropiaansa kuuluneet 66 alkuainetta siten, että niistä muodostui 33 vastaparia. Pareittain vastakkaisia aineita olivat mm. kupari ja beryllium, rikki ja kromi, fosfori ja tina sekä rauta ja boori.

Lääkintöhallituksen ylijohtaja Vilho Jäppinen lainasi eräässä lehtikirjoituksessa Kalmin selostusta lääkityksen määräämiseksi potilaalle (Heinämäen kirjan mukaan): "Ratkaistakseni onko lääke hyvää/sopivaa/tarpeellista potilaalle (P), sijoitan P:n tai pikemminkin hänen edustajansa (hiustupsun, muutamia tippoja verta, virtsaa tai sylkeä imupaperiliuskassa, tai hänen käsikirjoitusnäytteensä) oikealle puolelle pöydälle. Vasemmalle puolelle sijoitan aineen, jota kokeilen. Pitelen putkea vasemman käden peukalon ja etusormen välissä koskettamatta putkea pöydällä [p.o. antamatta putken koskettaa pöytää?] ja annan oikeassa kädessäni olevan heilurin liikkua jossakin putken ja P:n välimailla tai P:n yläpuolella. Jos ja kun sen heilahdusliike muuttuu myötäpäivään suuntautuvaksi pyörähdysliikkeeksi ja jatkaa pyörimistään myötäpäivään, on pyörimisliike positiivinen ja aine tarpeellinen P:lle."

Tämän kirjoituksen laatijan on lääketieteellisen koulutuksen saaneena todettava, että Kalmin potilailleen suosittelema ravitsemus oli käytännössä oikeansuuntainen ja että se oli useiden ihmisten kohdalla varmaankin terveellisempi kuin heidän tavanomaisesti käyttämänsä. Sen sijaan Kalmin organotrooppinen ravitsemusteoria ei perustunut tieteellisesti hyväksyttäviin tutkimuksiin vaan virheellisiin pohdiskeluihin. Lisäksi hänen menetelmänsä sairauksien syynä olevien ravitsemusvirheiden osoittamiseksi ja niiden hoidossa tarvittavien toimenpiteiden määrittämiseksi eivät perustuneet biokemiallisiin määrityksiin vaan pääasiallisesti edellä kuvattuun maagiseen "heilurikokeeseen". Näillä perusteilla Hans Kalmin käyttämä hoito on luokiteltava ns. vaihtoehtoisiin hoitoihin eli uskomushoitoihin kuuluvaksi.

Tiedossani olevat Hans Kalmin julkaisut:

Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa. 1919.
Pohjan poikain retki 1-2. 1921–1922.
Elonilmiöt ja sähkö. 1936
Mitä Kalmia on ja mitä se ei ole. 1938, 2. p. 1938, 1939.
Miten Kalmiassa voimistellaan. 1938.
Valon parantava voima. 1938.
Terveyden kiertokulku. Maasta kasviin, kasvista ihmiseen, ihmisestä maahan. Alkuperäisen teoksen kirjoittaja G. T. Wrench, suomentaja Hans Kalm. Kustantaja: Kalmia, Pyhäranta. 1939.
Organotropia as a basis of therapy. 1. laitos 1967, 6.–13. laitokset 1972–1979.

Kirjoitus on valmistunut lokakuussa 2006. Täydennyksiä marraskuussa 2006. Merkittäviä lisäyksiä ja tarkennuksia maaliskuussa 2007. Korjattu Pohjan Poikain Rykmentin rakenne syyskuussa 2008 Raimo Rosendahlin ilmoituksen perusteella.

Jos lukijoilla on lisätietoja tai korjausehdotuksia, pyydän ilmoittamaan niistä sähköpostissa: arnoldus@saunalahti.fi .

Kirjallisuutta: 

Heinämäki, J.: Hans Kalm. Vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri. Minerva Kustannus Oy. Hämeenlinna 2007. [Lisätty maaliskuussa 2007.]

Helanen, V.: Kalm, Hans. Kansallinen elämäkerrasto, III osa. WSOY. Porvoo 1930.

Javanainen, M. ja Saano, V.: Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä? Suomen Lääkärilehti 1996: 3: 197–202.

Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1954. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1954.

Lund, S.: Suomen hammaslääkärit, Finlands tandläkare. Jyväskylä 1938.

Pihlak, J.: Pilistvere kihelkond ja Vabaduse Risti vennad. Internet 2006.

Saano, V. ja Javanainen, M.: Homeopatian taustat ja nykykäytäntö. Suomen Lääkärilehti 1996: 1–2: 53–58.

Suomen lääkärit 1967 Finlands läkare. Suomen Lääkäriliitto. Helsinki 1967.

Suomen hammaslääkärit 1969 Finlands tandläkare.

Teder, Olev: Werine Paju lahing. 2013. (12 s.) (Tekijä jakaa, sähköposti: olev@kuperjanov.ee ) [Lisätty huhtikuussa 2013.]

Vares, V.: Kalm, Hans (1889–1981). Pohjan Poikain komentaja, eversti, lääkäri. Suomen kansallisbiografia 4, Hirviluoto – Karjalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2004.

Hans Kalmin itse laatima ansioluettelo vuodelta 1921. Ulkoministeriön arkisto, UM 16 Ä.

90-vuotispäivähaastattelu. Keskisuomalainen 21.4.1979.

Kansalliskirjasto (Helsingin yliopiston kirjasto), Fennica -kokoelma. Internet 2006.

Lisäys lähteisiin: Maj-Lis Åhmanin kirje 7.11.2006 (mm. Kalmin käyttämästä akupunktiosta) sekä hänen lähettämiään sanomalehtileikkeitä.

Lisäys kirjallisuuteen huhtikuussa 2010:
Roselius, A.: Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Scandbook, Ruotsi 2007. [Kirjan sivuilla 240–252 kerrotaan lähinnä vain Hans Kalmin toiminnasta Suomessa kansalaissodan aikana vuonna 1918.]

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON