Arno Forsius

Laila Keitola (1924–2005) – ylihoitaja Lahden kaupunginsairaalassa

Ylihoitaja Laila Dagmar Adeline Keitola syntyi Lohjalla 26.4.1924 ja kuoli 81-vuotiaana Lahdessa 26.10.2005. Perheen isä Walfrid Carlson kuoli pian tyttären syntymän jälkeen. Äiti Beda Carlson (o.s. Sinilampi, aik. Orenius) myi perheen Lohjalla omistaman kaupan ja muutti tyttärensä kanssa 1920-luvun lopulla Lahteen, tai oikeastaan vuoteen 1933 saakka Hollolaan kuuluneelle Asemantaustan esikaupunkialueelle. Beda Carlson rakennutti sinne suurehkon, kaksikerroksisen hirsitalon III Huovilanlinjan (nyk. Huovilankatu) varrelle ja sai toimeentulonsa vuokranantajana. Laila -tytär kävi ensin Asemantaustan alakansakoulua ja jatkoi sen jälkeen Läntisessä yläkansakoulussa.

Vuosi 1935 merkitsi useita muutoksia Lailan elämässä. Sukunimi Carlson muutettiin kesäkuussa Keitolaksi. Äiti myi Asemantaustassa olleen talonsa ja muutti tyttärensä kanssa Paavolaan, ostettuaan sieltä talon Laaksokadun varrelta (Laaksokatu 20). Syksyllä Laila hyväksyttiin oppilaaksi Lahden Yksityisen Tyttölyseon ensimmäiselle luokalle. Lisäksi hän liittyi tämän vuoden aikana Pikkulottiin (myöh. Lottatyttöihin) ja järjestön toiminta muodostui hänen isänmaanrakkautensa tärkeäksi sytykkeeksi.

Marraskuun lopussa 1939 alkanut talvisota kesti 105 päivää. Vihollisen lentokoneet pommittivat kaupunkia ja Tyttölyseo oli 8. Sotasairaalan osastona kesään 1940 saakka. Sodan aikana Tyttölyseon oppilaat kävivät koulua Lahden Lyseossa sen päivätauon aikana ja iltapäivätuntien jälkeen.

Rauhan tultua elämä muuttui lähes normaaliksi, mutta kesän 1941 alkaessa sodan uhka alkoi taas kasvaa. Laila Keitola oli nyt 17-vuotias. Hän oli saanut juuri päästötodistuksen Tyttölyseon keskikouluasteelta ja suoritti sen jälkeen Lottien viestikurssin sekä konekirjoituskurssin. Jatkosodan alettua kesäkuussa 1941 hänet komennettiin toimistolottana Lahden Suojeluskuntapiirin Esikunnan palvelukseen. Siellähän työskenteli ensin runsaat kaksi vuotta kenttäpapin toimistossa ja sen jälkeen puolitoista vuotta sotatuomarin kansliassa. Vapaa-aikoina hän opiskeli pianonsoittoa, kieliä ja kirjanpitoa.

Kesäkuun alusta 1944 Laila Keitola jätti lottatehtävät ja toimi kirjurina Lahden poliisilaitoksessa syksyyn 1945 asti. Kesällä 1944 hän kävi vielä iltaisin Lahden Lyseolla 8. Sotasairaalan kirurgian osastolla auttamassa käsiin haavoittuneita kirjeiden kirjoittamisessa. Täällä saadut kokemukset saivat Laila Keitolan suuntaamaan uranvalintansa sairaanhoidon pariin. Opiskelun alkamista odottaessa hän oli vielä kolme kuukautta työssä S. W. Paasivaaran Margariinitehtaan laboratoriossa.

Laila Keitola hyväksyttiin oppilaaksi Porin sairaanhoitaja-terveyssisarkouluun helmikuun alussa 1946 ja hän sai todistuksen sairaanhoitajan koulutuksesta helmikuussa 1949. Hän toimi sen jälkeen sairaanhoitajana Porin yleisessä sairaalassa heinäkuuhun 1950 ja edelleen Helsingin yleisen sairaalan II sisätautien klinikalla toukokuuhun 1951. Sen jälkeen hän suoritti vielä kasvatusopillis-hallinnollisen linjan jatko-opinnot Helsingin sairaanhoitajakoulun jatko-opistossa ja toimi joulukuusta 1951 joulukuuhun 1952 tilapäisenä sairaanhoidon opettajana Helsingin sairaanhoitajakoulussa.

Kotikaupunkiinsa Lahteen Laila Keitola palasi seitsemän vuoden väliajan jälkeen, kun hänet valittiin vuoden 1953 alusta osastonhoitajaksi Lahden kaupungin Launeen kulkutautisairaalaan. Syyskuun 1955 alusta hän oli puolen vuoden ajan virkavapaana ja toimi sairaanhoidon opettajana juuri perustetussa Lahden sairaanhoitajakoulussa. Syyskuun 1957 alussa hänestä tuli Launeen kulkutautisairaalan ylihoitaja maaliskuun 1977 loppuun saakka. Hänen ylihoitajakautensa aikana Launeen sairaalassa oli tartuntatautien, lastentautien, sisätautien ja lastenpsykiatrian erikoisalojen sairaansijoja.

Laila Keitola oli luonteeltaan myönteinen, valoisa ja syvästi inhimillinen sekä toisaalta vaativa ja täsmällinen. Hänellä oli juuri niitä ominaisuuksia, joita sairaanhoitajalta ja sairaanhoitajajohtajalta voitiin edellyttää. Laila Keitola kunnioitti kristillisen uskon arvoja ja hän oli myös Lahden seurakuntien sairaalasielunhoidon johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Suomen Sairaanhoitajaliitto kutsui hänet kunniajäsenekseen vuonna 1982.

Lahden ajalta on aiheellista tuoda vielä esiin eräs poikkeuksellinen työjakso Laila Keitolan työssä. Kesän 1970 lopulla Lahden ammattikoululla puhkesi laaja hiirilavantaudin epidemia, jossa tartunnan saaneita oli lähes 750, melkein kaikki ammattikoulun oppilaita. Koulun toiminta keskeytettiin ja koko koulu muutettiin tilapäiseksi kulkutautisairaalaksi, jossa hoidettiin eristyksessä samanaikaisesti yli 400 ammattikoulun oppilasta. Laila Keitola määrättiin sairaalan vastaavaksi hoitajaksi ja hän huolehti erinomaisen hienolla tavalla hoidon järjestelyistä yhteistyössä nuorten potilaiden ja heidän oppilaskuntansa luottamushenkilöiden kanssa.

Vuosilomiensa aikana Laila Keitola teki pitkiä vaellusretkiä Lapissa niin kesällä kuin talvellakin. Joskus lomanvietto keskeytyi, kun matkareitin varrella tarvittiin yllättäen sijaista vakinaisen työntekijän tilalle. Laila Keitolan pitkäaikaisia harrastuksia olivat klassinen musiikki, kirjallisuus ja Suomen historia. Eläkevuosinaan hän osallistui säännöllisesti ikäihmisten yliopiston opinto-ohjelmiin ja toimi pitkäaikaisesti myös kurssisihteerinä. Mieluisinta oli kuitenkin kirjoittaminen, jonka tuloksena syntyi oman elämän muisteluksia, kirjoituksia, haastatteluja, läheisten ihmisten elämänkuvauksia, puheita ja paljon kirjeitä. Hän laati jo 1960-luvulla laajan, haastatteluihin perustuvan kuvauksen Lahden kaupunginsairaalan vaiheista. Hänen aktiivisuuttaan saadaan kiittää myös Lahden kaupunginsairaalan sairaalamuseon perustamishankkeen käynnistymisestä.

Laila Keitola päätti siirtyä eläkkeelle vuonna 1977, täytettyään 53 vuotta. Tähän vaikutti ratkaisevasti se, että hän voisi huolehtia lähes 84-vuotiaan äitinsä viimeisistä elinvuosista. Äiti oli myynyt talonsa Laaksokadun varrella ja ostanut yhdessä tyttärensä kanssa huoneiston uudesta kerrostalosta Savonkatu 2 B 62 (myöh. Kauppakatu). Äitinsä 26.4.1982 tapahtuneen kuoleman jälkeen Laila Keitolalla ei ollut lähisukulaisia, mutta hän oli saanut vuosien varrella monia uskollisia ystäviä. Hyvin läheiseksi muodostui vartiopäällikkö Pentti Rakkolaisen perhe, johon hän oli tutustunut vuonna 1965 Suomen "käsivarressa" Munnikurkkion raja-asemalla. Perheeseen kuuluivat lisäksi puoliso Sylvi sekä lapset Riitta (s. 1953) ja Markku (s. 1954). Vuosien varrella kehittynyt lämmin ystävyys jatkui perheen vanhempien kuoltua erityisesti Riitta -tyttären perheen ja Laila Keitolan välillä.

Vuodesta 1973 alkaen Laila Keitola teki merkittävää työtä sotaveteraanien hyväksi osallistumalla Etelä-Lahden Sotaveteraanien naisjaoston, Lahden Sotaveteraanipiirin naistoimikunnan, Suomen Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön keskustoimikunnan ja sen työvaliokunnan sekä Lahden Sotaveteraanipiirin Veljestuen toimintaan. Lisäksi hän oli kirjoittajana ja toimituskunnan pitkäaikaisena jäsenenä, kun Lahden Sotaveteraanipiiri julkaisi vuosittain Jouluviestin ja 1980 luvun alussa kaksi laajaa muisteluteosta.

Laila Keitola oli Lahdessa toimivan Torkkelin Killan, Viipurin kaupungin historiaa ja perinteitä vaalivan seuran jäsen 25 vuoden ajan. Hän oli mukana monilla killan tekemillä kulttuurimatkoilla, joista hän kirjoitti hyviä ja eloisia matkakertomuksia. Laila Keitola oli myös Lahden Seudun Inkeriseuran pitkäaikainen jäsen ja hän teki useita matkoja Inkerinmaalle ja Viroon. Hän osallistui 1980-luvun lopulle saakka tarmokkaasti keräyksiin, joiden tuloksena toimitettiin suuria määriä vaatteita ja jalkineita Kelttoon ja Kupanitsaan Inkerinmaalle sekä Viroon. Erityisesti joulun edellä jaettiin lapsille paljon lapasia ja sukkia, joita hankittiin ostamalla ja itse neulomalla. Vaatekeräyksissä antoivat apuaan myös sotaveteraanijärjestöjen naiset. Laila Keitola tuki taloudellisesti Kelton luterilaisen kirkon rakentamista ja hän oli myös läsnä sen vihkiäisissä.

Vuonna 1990 sattuneen kotitapaturman jälkiseuraukset rajoittivat Laila Keitolan liikkumista, mutta siitä huolimatta hän saattoi elää täysipainoisesti rakkaiden harrastustensa parissa. Niinpä hän osallistui mm. hoitotyön muistojen tallentamiseen vuonna 2004 julkaistua teosta varten. Sairauden vuoksi Laila Keitolan oli vuoden 2004 lopulta lähtien turvauduttava toistuvasti sairaalahoitoon. Kesän 2005 tultua hän saattoi jälleen asua kotona hyvien ystäviensä järjestämän ja antaman avun turvin. Hänen elämänsä sammui 26.10.2005 kolme vuorokautta kestäneen sairaalassa olon jälkeen.

Sanat, jotka Laila Keitola kirjoitti lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa muisteluissa läheisten ihmisten antaman turvallisuuden merkityksestä, sopivat myös hänen koko elämäänsä:

”Siksi voin katsella:

– Kiittäen taakse,
Toivoen eteen,
Rukoillen ylös. – ”

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2005. Se perustuu kirjoittajan muistokirjoitusta varten kokoamiin tietoihin. Julkaistu lyhennettynä: Sairaanhoitaja – Sjuksköterskan 2006: 1: 39.

Laila Keitolan kirjoituksia:

Haastattelututkimus "Muisteluksia Lahden kaupungin ja lahtelaisten sairaanhoidon kehityksestä Lahden kylän ja Lahden sairashuoneen ajoilta Lahden kaupunginsairaalan aikaan". Moniste. Lahti 1969.

Lapsuuteni ihmisiä lahtelaismaisemassa 1920- ja 1930-luvuilla. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1983. Päijät-Hämeen tutkimusseura. Lahti 1983.

Elettiinpä ennenkin. Oppilasajan kirjeitä 1946–1949. Alkulause päivätty Lahdessa kesällä 1998, monisteen lopussa päiväys 30.1.2002. Moniste. [Monisteessa esitetään kiitokset äidille, joka oli säästänyt kirjeet.]

Kirjoituksia teoksessa Päijät-hämäläiset isänmaan asialla. Lahden Sotaveteraanipiiri r.y. Heinola 1981:
Lahden suojeluskuntapiirin lottana.
Sotaveteraanityön merkitys yksilölle.
Pikkulotat isänmaan asialla.
Lottien viestikurssi Lahdessa keväällä 1941.
Potilaan horisontista. Jaksossa: Sotasairaala 8.

Kirjoituksia teoksessa Päijät-Häme Suomen asialla. Lahden Sotaveteraanipiiri ry. Heinola 1982:
(ja Lehtonen, P.): Henkinen ja hengellinen perusta.
Hyvän tahdon iskut.
(ja Hänninen, T.): Punainen baretti monen nuoren tavoite.
Itsenäisyyspäivän juhlaperinne.
Veteraanien naisjärjestö yhteistoimintapäivillään.

Kirjoituksia teoksessa Hoitotyön muistot (toimittaneet Helga Tahvanainen ja Juha Nirkko). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2000.
Sairaanhoitaja Alma Virolan kokemuksia 1910–21. (Teoksen osassa 2 "Sodasta sotaan".)
Valoisia ja pilvisiä päiviä Launeen sairaalassa. (Teoksen osassa 5 "Ennen, nyt, tulevaisuudessa".)

Lähdekirjallisuutta ja muita lähteitä:

Forsius, A.: Sairaalamuseo kaupunginsairaalassa. Hollolan Lahti, Lahti-Seuran tiedotuslehti 1980: 1: 10.

Forsius, A.: Lahden kaupunginsairaala 1910–1985. Lahden museolautakunta, Piirteitä Lahden historiaan XV, 1985 (130 s.).

Forsius, A.: Lahden kaupunginsairaalan lastenpsykiatrian osasto 1957–1987. Hollolan Lahti 3: 18-20, 1988.

Heinonen, J., Karisto, A. ja Laaksonen, P.: Salpausselän kisat. Suomalainen kansanjuhla. Lahden Hiihtoseura ry. Lahti [2005]. [Laila Keitola osallistui tämän Salpausselän kisojen juhlakirjan kirjoituskilpailuun, mutta hänen kirjoituksensa ei ole julkaistujen joukossa.]

Sihvola, A.: Lahti-Seura 1946–1976. Lahden museo- ja taidelautakunta. Tutkimuksia X. Moniste. Lahti 1978.

Haastatteluja:

Skoglund, Riitta, marraskuu 2005.

Kuparinen, Teuvo, marraskuu 2005.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON