Arno Forsius

Carl Arnold Kortum (1745–1824) – saksalainen lääkäri kulttuurin, tieteen ja lääketieteen historian tutkijana

Ystäväni ja kurssitoverini Ralph Gräsbeck, joka kuuluu Finska läkaresällskapetin (FLS) kirjastotoimikuntaan, kiinnitti toukokuussa 2008 huomiotani seuran historiallisessa kirjastossa olevaan Carl Arnold Kortumin teokseen “Skizze einer Zeit- und Litteraturgeschichte der Arzneikunst [---]” (1809). Kirjan perusteella arvioiden Kortum on eräs varhaisia lääketieteen historiankirjoituksen järjestelmällisiä tutkijoita. Gräsbeck on laatinut FLS:n historiallisen kirjaston kortiston yhteyteen lyhyen esittelyn mainitusta teoksesta. Internetissä olevien tiedostojen perusteella Kortum osoittautui monipuoliseksi ja tuotteliaaksi tutkijaksi ja kirjoittajaksi. Seuraava kuvaus perustuu Gräsbeckin antamien tietojen lisäksi Internetin runsaaseen aineistoon.

Curriculum vitae

Carl Arnold Kortum syntyi 5.7.1745 Saksassa Ruhrin Mülheimissä, jossa hänen isänsä Christian Friedrich Kortum oli silloin apteekkarina. Isä Christian oli ollut aikaisemmin proviisorina Friedrich Künzelin omistamassa apteekissa. Apteekkarin kuoltua Christian Kortum oli mennyt vuonna 1742 naimisiin tämän lesken kanssa ja toimi apteekkarina puolisonsa omistamassa apteekissa. Puolisolla oli yksi poika edellisestä avioliitosta, ja uudesta avioliitosta syntyi vuonna 1745 poika, joka sai nimen Carl Arnold. Christian Kortum kuoli jo vuonna 1748.

Christian Kortumin kuoltua oli selvää, että tämän ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika tulisi perimään apteekin. Carl Arnold Kortumin kohtalona oli siis etsiytyä tulevaisuudessa johonkin muuhun ammattiin. Hän sai alkeisopetuksen kotonaan. Lukemaan oppiminen ei ottanut aluksi sujuakseen, kunnes eräs kekseliäs opettaja, Grabow nimeltään, keksi nerokkaan ajatuksen leipoa kakkutaikinasta kirjaimia. Carl sai sitten syödä ne, kun oli oppinut kirjoittamaan ne tai löytämään ne lukukirjasta. Sen jälkeen hänestä tuli innokas lukija, jolle tarinat ja historialliset kertomukset olivat erityisen mieluisia. Koulunkäynti jatkui alkeiskoulussa 15 vuoden ikään, ja sen aikana hän sai ilmeisesti latinan ja heprean opetusta paikkakunnan papilta, sillä paikkakunnalla ei ollut silloin vielä kymnaasia (oppikoulu).

Carl Kortum jatkoi vuonna 1760 koulunkäyntiä Dortmundin arkkigymnasiumissa (lukio). Siellä hän asui setänsä Daniel Kortumin luona, joka oli apteekkari. Carl kuului tiettävästi koulun parhaisiin oppilaisiin. Dortmundissa ollessa tulivat Kortumin satiiriset taipumukset esiin ja opettajat saivat usein kehottaa häntä palaamaan järjestykseen. Koulunkäyntinsä aikana Kortum oli pitkän pohdinnan jälkeen päättänyt omistautua lääketieteelle. Näin hän pysyi uskollisena sukunsa perinteelle, sillä useat hänen esi-isistään olivat olleet lääkäreitä tai pappeja.

Kortum lähti vuonna 1763 opiskelemaan lääketiedettä Duisburgin yliopistossa. Siellä hänen opettajiaan olivat mm. maineikkaat professorit Johann Gottfried Leidenfrost ja Christian Arend Scherer. Kortum kuunteli lääketieteen luentoja kuusi lukukautta, mutta niiden ohella hän opiskeli kasvitiedettä, valmisti yrttikirjoja ja seurasi myös teologian luentoja. Kortum on kuvannut muistelmissaan yksityiskohtaisesti opiskeluaikaansa. Hän väitteli vuonna 1766 lääketieteen tohtoriksi epilepsiaa käsittelevällä tutkimuksella ”Dissertatio inauguralis medica de epilepsia” (painettu vuonna 1767).

Lääkäriksi valmistuttuaan Kortum muutti vuoden 1766 puolivälissä takaisin Mühlheimiin ja alkoi pitää praktiikkaa äitinsä omistamassa talossa. Vuonna 1767 Kortum teki puoli vuotta kestäneen matkan Berliiniin, jossa hän osallistui anatomian kursseille ja vammojen hoitoa koskeville luennoille sekä seurasi vaativia leikkauksia Charité –sairaalassa. Tarkoituksena oli saada pätevyys lääkärinä toimimista varten myös Preussissa. Kortum kertoi nähneensä matkan aikana kaikki Friedrich (Fredrik) II Suuren kuninkaallisen perheen jäsenet ja monia kuuluisia oppineita. Koska elämä Berliinissä osoittautui Kortumille liian kalliiksi, hän palasi jälleen Mühlheimiin, mukanaan parhaat todistukset ja suosituskirjeet. Siellä hänen toimintansa oli hyvin menestyksellistä.

Kortumin puoliso oli kotoisin Preussin Bochumista ja avioparilla oli siellä laaja sukulaispiiri. Kortum päätyi vähitellen ratkaisuun, että hän siirtyy Bochumiin, jossa ei ollut siihen mennessä ainoatakaan akateemisesti koulutettua lääkäriä. Hänelle oli tehty edulliset tarjoukset myös Lennepistä, Hagenista ja Weselistä, mutta ne hän oli torjunut. Kortum muutti Bochumiin vuonna 1770 ja toimi siellä lääkärinä kuolemaansa saakka, 54 vuoden ajan. Hän oli praktiikan ohella vuodesta 1792 sivutoimisesti Wetterin vuorityön ylihallituksen kaivoslääkärinä vuonna 1807 tapahtuneeseen loukkaantumiseensa saakka. Kortum saavutti Bochumissa suuren arvostuksen sekä lääkärinä että kansalaisena. Preussin kuningas Friedrich Wilhelm III nimitti Kortumin vuonna 1816 kunikaalliseksi hovineuvokseksi, ja samana vuonna hän sai tohtorinpromootion 50-vuotisjuhlan johdosta Duisburgin yliopiston kunniatohtorin arvon. Kortum kuoli Bochumissa 15.8.1824. Hänen hautansa, jolla on hänen itse suunnittelemansa hautakivi, on Bochumin vanhalla hautausmaalla.

Kortum oli saksalaisen valistuksenajan loppuvaiheen maineikas edustaja. Lääkärinuransa ohella hän oli kasvitieteen, luonnontieteiden ja maantieteen harrastaja, historiantutkija sekä lahjakas piirtäjä ja maalari. Ennen kaikkea hän oli kuitenkin tuottelias kirjoittaja, joka julkaisi suuren määrän kirjoituksia lääketieteestä ja kansanterveydestä sekä historiasta. Vuodesta 1769 Kortum oli westfalilaisten viihde- ja tiedotuslehtien säännöllinen avustaja, joka laati niihin kirjoituksia mitä moninaisimmilta elämän ja kulttuurin aloilta. Hän käytti yleisesti nimimerkkiä ”C. A. C.”

Kortumin kirjallinen tuotanto on erittäin laaja ja monipuolinen. Siitä on varsin kattava luettelo tiedostossa ”Lexikon Westfälischer Autoren und Autorinnen 1750 bis 1950”, jonka Internet –osoite on kirjoituksen lopussa olevassa lähdeluettelossa. Jälkipolvet muistavat Kortumin erityisesti runoilijana ja nimenomaan hänen runoteoksestaan, joka tunnetaan parhaiten nimellä ” Jobdsiade”. Siitä kerrotaan lähemmin jäljempänä. Kortum piti itse runojen kirjoittamista satunnaisena ja joutavana ajankuluna. Myöhemmällä iällä hän arvioi nuoruuden aikaisia runojaan kehnoiksi. Kortumin tyylikeinoja olivat huumori ja satiiri, jotka luonnehtivat erityisesti hänen pääteostaan ”Jobsiadea”. Hänen tarkoituksenaan oli tuoda esiin oman aikansa taikauskoa, typeryyttä ja epäkohtia.

Eräs Kortumin harrastuksen kohteista oli alkemia, joka oli yhä suosittua sivistyneistön keskuudessa. Hän julkaisi sitä vastustavien mielipiteiden vuoksi vuonna 1789 aihetta puolustavan kirjan ja vuonna 1791 vielä sitä käsittelevän liitteen. Hän perusti lisäksi vuonna 1796 Johann Christoph Friedrich Bährensin kanssa alkemistisen seuran ”Hermetische Gesellschaft”, jossa ei ollut heidän lisäkseen muita jäseniä.

Kortumin lääketieteelliset julkaisut

Tämän kirjoituksen kannalta olennaisia ovat lääketieteeseen ja sen historiaan liittyvät kirjoitukset. Niistä voidaan mainita mainita esimerkkeinä seuraavat otsikoiden aihepiirit: ohje kansalaisille tarttuvilta taudeilta varjeltumiseksi; virtsa sairauden merkkinä ja ns. virtsalääkärien keinot sairauden toteamiseksi; käytännön neuvot lääkintätiedon avuksi; terveyskirjanen kaivostyöläisille; hautausmaiden ja hautajaisten haitat kaupungeissa ja kylissä; kahvi ja sitä korvaavat aineet; tee ja sitä korvaavat aineet; erään unissakävelijän tapaus; Aachenin ja Burdscheidin lämpimien mineraalilähteiden ja kylpylöiden fysikaalis-lääketieteelliset tutkimukset.

Lääketieteen historiaa ajatellen Kortumin merkittävin teos oli kuitenkin alussa jo mainittu, 733 sivua käsittävä teos “Skizze einer Zeit- und Litteraturgeschichte der Arzneikunst von ihrem Ursprunge an bis zum Anfange des 19. Jahrhunderts. Für Ärzte und Nichtärzte. Mit des Verfassers Portrait” (Unna, Hesselmann 1809) (Ehdotus lääkintätaidon ajan ja kirjallisuuden historiaksi sen alusta 1800-luvun alkuun saakka. Lääkäreille ja ei-lääkäreille. Varustettu tekijän muotokuvalla.) Teosta on ilmeisesti painettu pian muissakin kirjapainoissa.

Paksun teoksen alussa on kirjoittajan muotokuva 64 vuoden iässä. Kirja on jaettu aikakausien mukaan seuraaviin jaksoihin: raamatullinen aika, klassinen aika, Hippokrateen jälkeinen aika ja satavuotiskaudet 1100-luvusta alkaen 1700-luvun loppuun saakka. Viimeisten vuosisatojen kohdalla teksti on jaoiteltu maittain. Jokaisessa jaksossa esitellään mukaan otetut henkilöt aakkosjärjestyksessä ja selostetaan lyhyesti heidän toimintaansa sekä mainitaan yleensä heidän merkittävin julkaisunsa. Lääkärien lisäksi kirjassa kerrotaan myös eräistä eläinlääkäreistä, kasvitieteilijöistä ja kemisteistä. Kirjoittaja aloittaa kuvauksensa jo Aatamista ja Eevasta, koska Raamatun mukaan Jumala rangaistuksena syntiinlankeemuksesta tuomitsi, että Aatamin on otsansa hiessä syötävä leipänsä ja että Eevan pitää kivulla synnyttää lapsensa. Kirjan lopussa on laaja, 46 sivun mittainen hakemisto, jossa luetellaan kaikki kirjassa mainitut henkilöt, yhteensä noin 3600. Suurin osa heistä on ollut esillä myöhemmissä lääketieteen historiateoksissa, mutta osa on jäänyt tuntemattomiksi. Lisäksi kirjassa on luettelo julkaistuista dispensatoriumeista ("lääkeluetteloista") ja farmakopeoista ("lääkekirjoista").

Lääketieteen historian systemaattisten esitysten alku ajoittuu renessanssin loppuun. Ensimmäinen varsinainen lääketieteen historian kirjoittaja oli tiettävästi italialainen Giovanni Tortelli (k. 1466), jonka teos oli nimeltään "De medicina et medicis". Hän oli opiskellut alun perin lääketiedettä, mutta ryhtynyt sittemmin teologiksi ja kohonnut paavi Nicolaus V:n neuvonantajaksi. Samankaltaiset, lääkärien elämänkuvauksiin perustuvat lääketieteen historiat alkoivat yleistyä vasta 1700-luvulla. Kortumin tavoitteena on aivan ilmeisesti ollut luoda tästä aihepiiristä mahdollisimman kattava esitys omaan aikaansa saakka. Hänen kirjansa onkin hakemistonsa vuoksi oivallinen lääketieteen henkilöhistorian lähdeteos. Tauteja, hoitomenetelmiä, kansanterveyttä sekä oppihistoriallisia ja filosofisia kysymyksiä koskevat pohdinnat tulivat tarkastelun kohteeksi vasta 1800-luvun alkupuolelta lähtien.

Kortumin runoteos ”Jobsiade”

Kortumin säilyminen historian lehdillä perustuu lähes yksinomaan hänen satiiriseen ja huomoristiseen runoteokseensa, jonka pitkä otsikkoteksti on seuraava: ”Leben, Meynungen und Thaten/ von Hieronimus Jobs dem Kandidaten,/ Und wie Er sich weiland viel Ruhm erwarb/ Auch endlich als Nachtswächter zu Sulzburg starb. / Vorn, hinten und in der Mitten/ geziert, mit schönen Holzschnitten./ Eine Historia lustig und fein/ in neumodischen Knittelverselein” (suomeksi tulkittuna: Kandidaatti Hieronimus Jobsin elämä, ajatukset ja teot, ja miten hän sittemmin saavutti paljon kuuluisuutta, ja kuoli lopuksi Sulzburgin yövartijana. Alussa, lopussa ja keskellä kauniilla puuleikkauksilla koristeltu. Hauska ja tarkka kertomus uudenaikaisin knittelisäkein.) Teoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1784 ilman tekijännimeä.

Runoteoksessa on kolme osaa eli kirjaa, jokaisessa 35–40 kappaletta, jotka koostuvat suuresta määrästä nelisäkeisiä säkeistöjä. Kirjoittajan mukaan runot on muodostettu knittelimitalla, jota hän mainostaa uudenaikaiseksi. Todellisuudessa sitä oli käytetty saksankielisesä runoudessa kauan aikaa, mm. Sebastian Brant jo 1400-luvun lopulla. Suomessakin Mikael Agricola käytti sitä 1540-luvulla suomenkielisissä runoissaan. Knittelisäkeistä käytetään myös nimityksiä kalikkasäe ja ketjusäe. Säkeessä on neljä painotettua tavua, jokaisen jälkeen yksi tai joskus kaksi painotonta tavua, ja kahdella perättäisellä säkeellä on aina sama loppusointu. Knittelisäe muistuttaa poljennoltaan kalevalaista runomittaa, sillä erotuksella, että jälkimmäisessä ei käytetä loppusointua vaan alkusointua.

Hieronimus Jobsin tarina kertoo papin pojasta, joka lähtee opiskelemaan ja valmistuu papiksi, toimii kirkkoherrana ja saavuttaa suurta kuuluisuutta, mutta kuolee lopulta erään kaupungin yövahtina. Tarinassa pilkataan kaiken aikaa Hieronimus Jobsin pikkumaista ajattelua ja remuisia seikkailuja. Kortumin eräänä esikuvana oli ollut Johann Moritz Schwagerin (1738–1804) romaani ”Leben und Schicksale des Martin Dickius” (Martin Dickiuksen elämä ja kohtalot, 1775). Kortumin kirja on muodostunut saksalaisen humoristisen kirjallisuuden klassikoksi ja sen kuvittajina ovat olleet mm. Johann Peter Hasenclever ja Wilhelm Busch. Kirjaa on painettu erilaisina laitoksina vuosien varrella noin 100 000 kappaletta.

Lähteitä:

Gräsbeck, R.: Muistio teoksesta “Skizze einer Zeit- und Litteraturgeschichte der Arzneikunst von ihrem Ursprunge an bis zum Anfange des 19. Jahrhunderts. Für Ärzte und Nichtärzte. Mit des Verfassers Portrait”, toukokuu 2008, Finska läkaresällskapetin historiallinen kirjasto. Lisätietoja toukokuussa 2009. Lämpimät kiitokset tietojen antajalle. 

Useita Internetin tiedostoja 2009, niistä tärkeimmät:

Carl Arnold Kortum http://www.muelheim-ruhr.de/cms/carl_arnold_kortum2.html (Kulturbetrieb Mühlheim ad der Ruhr, Dr. Kai Rawe)

Lexikon Westfälischer Autoren und Autorinnen 1750 bis 1950,

http://www.lwl.org/literaturkommission/alex/index.php : haku: Autorinnen und Autoren / Autorenübersicht / K / Kortum, Karl Arnold

Google Teoshaku http://books.google.fi/books : haku: Kortum Die Jobsiade: ein grotesk-komisches Heldengedicht (1845)

Carl Arnold Cortum http://www.carl-arnold-kortum.com

Kirjoitus on valmistunut toukokuussa 2009.

Tekstissä oleva kuva on julkaisuvapaa.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON