Arno Forsius

 

Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) ja hänen yrityksensä vaihtaa sukupuolta alkemian avulla

 

Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitä ja myös yritys muuttaa itsensä alkemian avulla fyysisesti naisesta mieheksi. Ruotsalainen tutkija Kjell Lekeby (s. 1939) on perehtynyt aiheeseen teoksessaan ”Kung Kristina”, joka on tämän kirjoituksen pääasiallinen lähde.

 

Useiden Kristiinaa koskevien kirjoitusten ja muiden lähteiden todistusarvo on epävarma, sillä hänestä levitettiin tarkoituksellisesti myös paljon perättömiä häväistyskirjoituksia. Lisäksi alkemiaan liittyvät teoriat ovat täysin pohdintoihin eli spekulaatioihin nojaavia ajatusrakennelmia, joilla ei ole mitään tieteelliseksi katsottavaa, objektiivista perustaa. Nämä varaukset on pidettävä mielessä, kun tarkastellaan sekä tätä kirjoitusta että sen taustoja.

 

Alkemia

 

Alkemialla on olennainen osa kuningatar Kristiinan nyt kuvattavassa persoonallisuuden kehityskulussa. Alkemian aika liittyi astrologian eli tähdistä ennustamisen kukoistuskauteen. Vaikka alkemialla ja astrologialla ei ollut alun perin yhteyttä toisiinsa, uskoivat alkemian harjoittajat yleisesti tähtitaivaan aseman säätelevän myös alkemian toteutumismahdollisuuksia.

 

Alkemia eli al-khemeia oli salaisiin oppeihin perustuva ns. hermeettinen taito, joka kohosi suuren kiinnostuksen kohteeksi islamilaisen arabikulttuurin voimakkaan kehityksen kaudella, noin 700-luvulta jKr. alkaen. Alkemian harrastajien päämääränä oli alun perin löytää menetelmä, jonka avulla epäjalot metallit voitaisiin muuttaa kullaksi. Tämän suuren haaveen saavuttamiseksi tarvittavasta, salaisena yhä pysyneestä voimasta tai keinosta käytettiin alkemistien ajattelussa ja kirjallisuudessa monia eri nimityksiä, kuten viisasten kivi, suuri eliksiiri (elixir, keittouute), punainen tinktuuri (tinctura, alkoholi- tai eetteriuute), alkahest (kaikkivoipa yleisliuotin) ja magisteriumi (ylivalta). Eliksiiri ja tinktuuri olivat arabialaisten lääkkeenvalmistuksessa käyttöön ottamia uutteita.

 

Vähitellen salaisen voiman arveltiin pystyvän vaikuttamaan edullisesti myös ihmisruumiissa tapahtuviin ilmiöihin, niin että sen avulla voitaisiin saada aikaan terveyden lisääntymistä, nuorentumista ja elämän pitenemistä. Näin alkemian salaisen voiman löytämisestä tuli entistä kiihkeämmän etsimisen kohde. Kuten tämän voiman nimityksistä ilmenee, katsottiin sen yleisesti liittyvän konkreettiseen aineeseen eikä aineettomaan henkiseen ”vaikutukseen”. Sen vuoksi tätä salaista voimaa etsittiin aineen muuttamisen avulla, mikä johti kemiallisten menetelmien ja kemian kehittymiseen.

 

Sukupuoli ja alkemia

 

Alkemistinen ajattelu laajeni käsittämään koko maailmankaikkeuden ja siinä esiintyvät ilmiöt, myös sukupuolen ja siihen vaikuttavat voimat. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi kohosivat miehen ja naisen sukupuolinen eroavaisuus sekä sukupuolisuuden ilmenemisessä havaitut poikkeavuudet. Viime mainittujen esiintyminen eriasteisina miehillä ja naisilla vahvistivat käsitystä molempien sukupuolien yhteisestä perusolemuksesta. Jo antiikin aikana taiteilijat ovat kuvanneet ns. hermafrodiitteja, joilla on sekä miesten että naisten ulkoisia sukupuoliominaisuuksia samalla yksilöllä, esim. rinnat ja penis.

 

Alkemistinen ajattelu oli versonut Kreikan antiikin ajan käsityksistä. Aristoteleen mukaan oli olemassa neljä alkuainetta, joista jokaisella oli kaksi niitä määrittävää perusominaisuutta. Alkuaineet, joista kaikki aine muodostui, olivat perusominaisuuksineen (sulkeissa): tuli (kuuma ja kuiva), ilma (kuuma ja kostea), vesi (kylmä ja kostea) sekä maa (kylmä ja kuiva). Aineiden vaikutusten uskottiin liittyvän niissä olevien alkuaineiden perusominaisuuksiin, ja vastaavasti uskottiin, että aineita voitiin muuttaa niissä olevien perusominaisuuksien määrää muuttamalla.

 

Alkemiassa syntyi 1200-luvulla käsitys, että oli olemassa kaksi erityisesti vaikuttavaa perusainetta, joiden avulla voitiin edistää tai saada aikaan aineissa tapahtuvaa muuttumista. Ne olivat elohopea (mercurius), johon liittyivät käsitteet vesi, kuu, hopea ja naisellisuus, ja rikki (sulphur) eli rikki, johon liittyivät käsitteet tuli, aurinko, kulta ja miehekkyys. Metallien uskottiin syntyneen elohopean ja rikin yhtyessä, ja niiden avulla uskottiin myös saatavan aikaan tavoiteltu salainen voima, kunhan vain keksittäisiin menetelmä sen valmistamiseksi.

 

Naisellisuutta määrittävinä ominaisuuksina pidettiin veden kosteutta ja kylmyyttä, ja miehekkyyttä määrittävinä ominaisuuksina pidettiin vastaavasti tulen kuumuutta ja kuivuutta. Siihen liittyen elohopean ja rikin yhtymistä kuvattiin alkemistien ajattelussa usein miehen ja naisen yhdyntänä, jonka seurauksena syntyi tavallisesti normaali lapsi, mutta toisinaan saattoi syntyä myös hermafrodiitti, jossa oli havaittavissa poikkeavan selvästi sekä miehen että naisen sukupuoliominaisuuksia.

 

Kristiinan sukupuolinen olemus

 

Kristiina kirjoittaa omaelämäkerrassaan tarinasta, jonka hän on myöhemmin kuullut syntymästään. Synnytyksessä avustaneet kätilöt olivat todenneet, että syntynyt lapsi oli suurikokoinen, sitä peitti osittain sikiökalvo eli ”onnenlakki” (ruots. segerhuva) niin, että vain kasvot, kädet ja jalat olivat näkyvissä. Lapsi oli iholtaan tavallista tummempi, se oli kauttaaltaan tavallista runsaamman lanugon eli utukarvan peittämä ja lisäksi sillä oli voimakas ja karhea ääni. Synnytysavustajat ja muut läsnä olleet henkilöt päättelivät, että lapsi oli poika. Tähän käsitykseen saattoi vaikuttaa se, että kuningatar Maria Eleonora uskoi itse saavansa varmasti pojan ja että astrologit olivat ennustaneet poikalapsen syntymää.

 

Tieto poikalapsen syntymästä ehdittiin välittää eteenpäin lapsen isälle, kuningas Kustaa II Aadolfille, ja tapahtuman kunniaksi ammuttiin prinssin syntymästä ilmoittaneet kunnialaukaukset. Virhe havaittiin kuitenkin pian. Kuninkaan sisar Katariina vei lapsen isän luokse ja tämä sai itse nähdä, että hänen perillisensä oli tyttö. Kuningas ei vaikuttanut erityisen pettyneeltä ja hän sanoi toivovansa, että tytär on hänelle yhtä hyvä poika. Hän pyysi Jumalaa varjelemaan tätä, kun oli hänet antanut. Lisäksi hän totesi: ”Hänestä tulee aikaa myöten ovela, sillä hän on huijannut meitä kaikkia!” Sen jälkeen kuningas antoi määräyksen, että juhlimista oli jatkettava kuten esikoispojan syntymää. Joitakin viikkoja myöhemmin säädyt päättivät tehdä Kristiinasta kruununperillisen sukupuolestaan huolimatta. Kristiina antoi 18 vuotta täytettyään hallitsijavakuutuksen vuonna 1644 ja hänet kruunattiin Ruotsin valtakunnan hallitsijaksi kuninkaan oikeuksin lokakuussa 1650. Ei kestänyt kuitenkaan täyttä neljää vuotta, ennen kuin hän luopui kruunustaan kesäkuussa 1654.

 

Kristiinaan oli siis kiinnitetty syntymästä saakka suuria toiveita miespuolista valtakunnan hallitsijaa ajatellen ja siihen tähtäsi myös hänen kasvatuksensa. Kristiinan suhde psyykkisesti epävakaaseen äitiinsä oli vaikea ja se jäi myös lyhytaikaiseksi. Mm. näistä syistä Kristiina omaksui miehisen ajatus- ja elämänmallin, johon liittyi lisäksi halveksiva suhtautuminen naisia ja naisellisuutta kohtaan. Hän käytti myös vaatetusta, joka muistutti miesten käyttämää. Useissa Kristiinasta tehdyissä kuvissa ja maalauksissa piirteet ovat enemmän naisellisuuteen viittaavia ja avokaulaisissa puvuissa korostetaan rintojen näkyvän osan pyöreyttä. Tämä voi tietenkin olla vain tarkoitushakuista. Lähes kaikki kertomukset ja kirjoitukset Kristiinan ulkoisesta olemuksesta korostavat miehekästä vaikutelmaa. Useat kertojat sanoivat, että hänessä ei ollut sukupuolestaan huolimatta mitään naisellista. Hänen äänensä oli miehekäs, samoin kuin hänen tapansa puhua, elehtiä ja liikkua.

 

Kristiina halveksi voimakkaasti naisen olemusta ja naisellisuutta myös itsessään. Lisäksi hän halveksi voimakkaasti avioliittoa ja naisen alistamista sekä pelkäsi raskautta ja synnytystä. Hän viihtyi mielellään vanhempien ja oppineiden miesten seurassa henkisistä syistä, mutta hän ei pitänyt miehistä sen vuoksi että he olivat miehiä, vaan sen vuoksi että he eivät olleet naisia. Naisen joutuminen seksuaaliaktissa makaamaan miehen alla oli hänelle vastenmielistä. Kristiina oli kyllä joskus myöntänyt mahdollisuuden nauttia yhdynnästä, jos hän olisi ollut mies. Hän korosti elämänsä loppuun saakka, että hän oli pysynyt neitsyenä.

 

Kaikesta huolimatta on hyvin todennäköistä, että Kristiina oli elänyt 1640-luvulla sukupuolisuhteessa hovimiehenä ja diplomaattina toimineen Magnus Gabriel de la Gardien (1622–1686) kanssa. Tämä oli liehakoinut Kristiinaa kahdeksan vuoden ajan ja ollut myös Kristiinan intohimon kohteena, kunnes heidän välinsä rikkoutuivat. Toinen mies, jonka uskotaan päässeen Kristiinan vuodekumppaniksi, oli Antonio Pimentel (s. 1604), Ranskan lähettiläs Ruotsissa.

 

Piispa Eric Benzelius nuor. (1675–1743) on väittänyt vuonna 1710 laatimassaan kirjoituksessa ”Anecdota Benzeliana”, että Kristiinalla oli kaksi tytärtä Magnus Gabriel de la Gardien kanssa. Ensimmäinen tytär oli Maria, joka kuoli vanhana ja naimattomana. Toinen tytär Christina avioitui erään kapteenin kanssa ja tämän avioparin tytär (Christina) oli Benzeliuksen mukaan sama kuin ”jomfru Stina”, joka asui kreivitär Lisa Oxenstiernan (Elisabet Oxenstierna av Södermore, 1655–1721) luona.

 

Kristiinan lesbous

 

Kristiina kielsi siis sukupuolisen kiinnostuksensa miehiä kohtaan tai ei ainakaan tunnustanut sitä. Sen sijaan hän osoitti julkisesti lemmenkipeyttään naisia kohtaan 1640-luvun lopulta lähtien, jolloin hän oli vähän yli 20 vuoden ikäinen. Kristiina oli hyvin ihastunut kauniiseen Ebba Sparreen (1626–1662), joka tuli hoviin vuonna 1645. Näyttää siltä, että Kristiinan käyttäytyminen on muuttunut vähemmän pidättyväksi sen jälkeen, kun ranskalainen kreivi de Brégy eli Nicolas de Flécelles (1615–1689) ja hänen puolisonsa Charlotte de Brégy (1619–1693) olivat oleskelleet kuusi viikkoa Tukholmassa kesällä 1649. Sen jälkeen näyttäisi Kristiinan ja Ebba Sparren välille kehittyneen vuodekumppanuuteen johtanut rakkaussuhde. Tähän viittaavat myös Kristiinan vuosina 1655–1657 Ebba Sparrelle kirjoittamat kirjeet, joissa Kristiina vakuuttaa kiihkeää rakkauttaan tätä kohtaan.

 

Lisäksi Kristiina oli tutustunut ja ihastunut ranskalaiseen lääkäriin Michon Pierre Bourdelot’hon’ (1610–1685), joka oli vuonna 1652 kutsuttu Ruotsiin hoitamaan Kristiinaa ja onnistunut parantamaan tämän sairauden. Siinä yhteydessä Kristiina lienee kertonut Bourdelot’lle poikkeavasta sukupuolisesta suuntauksestaan, ja tämä oli rohkaissut häntä myöntämään avoimesti miehiset luonteenpiirteensä. Näihin aikoihin Kristiina alkoi pukeutua miehisiin vaatteisiin, muotoon ommeltuun mustasta sametista valmistettuun miesten takkiin, miesten paitaan ja solmioon. Lisäksi väitetään, että juuri Bourdelot oli houkutellut Kristiinaa huvitusten ja kevytmielisyyden tielle.

 

Kristiina kirjoitti itsekin, että hän todella rakasti kauniita tyttöjä, ja aikalaiset saivat havaita miten hän julkisesti hyväili nuoria kauniita naisia intohimoisesti ja vieläpä kopeloi käsin heitä hameiden alta. Kaikesta esille tulleesta aineistosta voidaan päätellä, että Kristiina oli aktiivinen lesbo. Siinä hänellä oli selvästi miehen mallia mukaileva rooli. Se ei ehkä estänyt kuitenkaan täysin mahdollisuutta olla mukana heteroseksuaalissa aktissa passiivisena.

 

Kristiina oli eri syistä tullut päätökseen, että hän luopuu Ruotsin valtakunnan kruunusta ja kääntyy sen tapahduttua katoliseen uskoon. Itse Kristiina sanoi, että hän oli tehnyt päätöksen kruunusta luopumisesta jo vuonna 1644 hallitsijaksi tultuaan. Hän ilmoitti päätöksestään kuitenkin vasta vuonna 1651, mutta joutui silloin perumaan sen asiasta nousseen hälyn vuoksi. Aikaisemmin jo mainittu Espanjan lähettiläs Antonio Pimentel saapui Ruotsiin vuonna 1652 ja hänellä lienee ollut suuri vaikutus Kristiinaan. Kristiina toteutti päätöksensä luopua kruunusta 6.6.1654 ja matkusti Ruotsista jo 10.6.1654. Rajan ylitettyään hän ajoi hiuksensa, käytti miehen peruukkia ja pukeutui miehen asuun. Kristiina kääntyi katoliseen uskoon Brysselissä joulukuussa 1654. Hän asettui asumaan Roomaan, josta hän teki joitakin matkoja muualle Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

 

Kristiinan elämä herätti jatkuvasti suurta huomiota ja erityisesti pahennusta. Kuningatar ilman valtakuntaa ei ollut ylimyspiireissä todellisuudessa paljon arvoinen. Kristiina oli Roomassa pettynyt katoliseen ilmapiiriin ja saamaansa kohteluun, josta hän sai kyllä syyttää paljolti karkeaa käyttäytymistään. Sen vuoksi Kristiina alkoi havitella pääsyä Espanjan vallan alaisena silloin olleen Napolin kuningaskunnan hallitsijaksi. Hän matkusti Ranskaan saadakseen sieltä tukea Espanjaa vastaan. Kristiinan hankkeet joutuivat kuitenkin espanjalaisten tietoon ja hän syytti asian vuotamisesta julkisuuteen poliittista avustajaansa Gian Rinaldo Monaldescoa (aik. Monaldeschi, k. 1657).

 

Kristiina pani vuonna 1657 toimeen oikeudenkäynnin Monaldescoa vastaan Ranskassa Fontainebleau’n linnassa, syytti häntä petoksesta, tuomitsi hänet kuolemaan ja antoi henkivartiokaartinsa päällikön Ludovico Santinellin kahden henkivartijan kanssa teloittaa Monaldescon raa’alla tavalla. Tämän tapahtuman jälkeen Kristiinasta levitettiin useita häväistyskirjoituksia, joissa häntä pidettiin Monaldescon rakastajattarena, androgyyninä sekä julmana, ylpeänä ja vastenmielisenä ihmisenä. Kristiina menetti nyt myös paavin tuen ja hänen ainoaksi tukijakseen jäi kardinaali Decio Azzolino (1623–1689), jota myös väitettiin Kristiinan rakastajaksi. Testamentissaan Kristiina määräsi Azzolinon ainoaksi perijäkseen.

 

Kristiinan yritykset sukupuolen muuttamiseksi

 

Jo kreikkalainen Aristoteles (noin 384–322 eKr.) oli pohtinut ihmisen lisääntymistä sekä lapsen sukupuolista kehitystä. Koska lisääntymiseen tarvittiin miehen ja naisen yhdyntää, pääteltiin kummallakin olevan jotakin siemenainetta, joiden yhtyessä sikiö alkoi kehittyä. Miehellä siemenaine oli sperma, joka syntyi kuumuutta omaavan miehen verestä sen kiehuessa. Naisella siemenaine oli kuukautisveri, mutta naisen kylmyys ei saanut aikaan riittävää kiehumista. Sen johdosta kuukautisveri oli vain puolittain kiehunutta ja huonosti kehittynyttä. Siitä syystä mies antoi kehittyvälle lapselle muodon, liikkeen ja sielun, nainen puolestaan ruumiin. Jos miehen muotoa antava voima oli tarpeeksi suuri, tuli lapsesta poika, ja muussa tapauksessa tyttö. Tämän katsottiin osoittavan, että nainen oli kehittyessään jäänyt mieheen verrattuna vajavaiseksi. Näin naisen sukupuolen muuttamista mieheksi ei tarvinnut välttämättä pitää todellisena muutoksena, vaan kesken jääneen kehityksen loppuun saattamisena.

 

Alkemian tapahtuman käynnistymistä voitiin eräällä tavalla verrata sikiön kohtuun palaamiseen, regressio in utero. Sillä tarkoitettiin aineen palauttamista ensin perus- eli alkumuotoonsa, josta sen uudelleen muuttaminen ja kullaksi kehittäminen saattoi taas alkaa. Siinä ihminen, Jumalan kuvana, otti hänen tehtävänsä jatkuvassa luomistyössä, saattaakseen loppuun hänen alkuperäisen tarkoituksensa. Samalla tavoin ihmiset olivat täydellistymisen eri asteilla, ja myös heidät voitiin uudistaa ja täydentää metallien tavoin, ja siten pelastaa vanhenemiselta ja kuolemalta. Se, jolla oli hallussaan viisasten kivi eli elämän eliksiiri, saattoi siis palauttaa menetetyn terveyden ja nuoruuden, ja mahdollisesti myös muuttaa sukupuolen. Kristiina oli itse todennut: ”On olemassa ihmisiä, jotka eivät vanhene sielultaan tai ruumiiltaan. [---] Totuus pakottaa meidät uskomaan, että on ollut ihmisiä, joilla on ollut tieto välttyä kuolemalta.”

 

Eräässä vuonna 1655 julkaistussa kirjoituksessa, jonka laatija oli luultavasti A. H. Saint-Maurice, tuotiin esiin Kristiinan haave muuttua mieheksi. Ajatus muutoksen mahdollisuudesta oli herännyt jo keskiajan alkemisteilla ja luonnonfilosofeilla. Eräässä dokumentissa, jossa on merkintä ” 1626” , mainitaan astrologien ennustuksiin viitaten, että Jumala täydentäisi kuningatar Kristiinan vuonna 1682 mieheksi. Siihen aikaan uskottiin melko yleisesti, että sellaiset muutokset voisivat olla täysin mahdollisia, joko Jumalan tai viisasten kiven avulla.

 

Kristiinan mielenkiinto alkemiaa kohtaan kasvoi 1660-luvun lopulla. Hän aloitti syksyllä 1667 alkemian taitojen harjoittamisen Hampurissa yhdessä alkemisti Giuseppe Francesco Borrin (1627–1695) kanssa, jota inkvisitio ajoi takaa. Roomassa Kristiinalla oli palveluksessaan kokopäivätoiminen alkemisti Pietro Antonio Bandiera, joka auttoi häntä 1670-luvulla laboratoriokokeissa. Kristiina jakoi mielenkiintonsa alkemiaa kohtaan myös kardinaali Decio Azzolinon ja kamariherransa Massimiliano Palombaran (1614–1680) kanssa.

 

Kapusiinimunkki J. E. Seuin oli jo vuonna 1672 kertonut Kristiinalle salakirjoituksella laaditussa kirjeessä, että hän oli löytänyt viisasten kiven. Siten Kristiina voisi sen avulla toteuttaa haaveensa ja täydentää sen, missä luonto oli epäonnistunut. Myös Azzolino oli kertomansa mukaan ollut vuonna 1667 lähellä löytää viisasten kiven. Kristiina kirjoitti vielä vuonna 1686 Pierre Baylelle (1647–1706) ja pyysi tätä lähettämään itselleen joitakin mielenkiintoisia, erityisesti alkemiaa eli kuninkaiden tiedettä käsitteleviä kirjoja.

 

Käytettävissä olevissa lähteissä ei ole mitään mainintoja tai viitteitä siitä, ovatko edellä mainitut viisasten kivet olleet olemukseltaan metalleja, mineraaleja, suoloja vai nestemäisiä uutteita. Vai oliko Kristiinalle vain annettu 1600-luvulla yleisesti käytettyjä lääkkeitä, joiden uskottiin heikentävän naisellisia ominaisuuksia kylmyyttä vähentämällä ja voimistavan miehisiä ominaisuuksia kuumuutta lisäämällä?

 

Joskus 1670-luvun loppupuolella kuningatar Kristiina elätti toivoa, että hän olikin muuttumassa mieheksi. Ilmeisesti vuonna 1678 hän oli huomannut sukuelimistään pistävän esiin jotakin kiinteää. Hän ymmärsi sen olevan kasvamassa oleva miehen sukuelin. Hänen kamarineitonsa Ottavia oli sen nähtyään ja sitä tunnusteltuaan ollut samaa mieltä ja lausunut kuningattarelle: ”Ole tervehditty ruotsalaisten kuningas!”

 

Kristiina kertoi asiasta ilman epäilyksiä myös lääkärilleen, kirurgilleen, markiisi Pignatellille, jesuiittaisä Sforza Pallavicinolle (1607–1677) ja kardinaali Azzolinolle. Kaikki olivat samaa mieltä ilmiön laadusta ja pitivät sen salaisuutena. Kuningatar oli niin varma asiasta, että hän antoi maalauttaa itsensä ratsun selässä, täydessä sotavarustuksessa kypärä päässään. Kuvassa hänen nimekseen oli merkitty: ”Alexander, ruotsalaisten kuningas”.

 

Kolmessa kuukaudessa anatomisen ilmentymän koko kasvoi ja muoto muuttui selvästi. Silloin lääkäri huomasi vihdoin, että hän ja muut asiasta tietoiset olivat tehneet virheen. Kyseessä ei ollut miehen sukuelin, vaan kohdun pidentynyt kaulaosa, joka oli alkanut tunkeutua esiin emättimestä kohdunlaskeuman seurauksena.

 

Kaikista ristiriidoista, pahennusta herättävistä elämätavoista ja skandaaleista huolimatta Kristiina piti Roomassa yllä loisteliasta elämäntapaa ja oli katolisuuden näkyvä voitonmerkki. Sen viimeinen näytös olivat Kristiinan mahtavat hautajaiset ja hautaaminen Rooman Pietarin kirkkoon vuonna 1689.

 
Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2007. Julkaistu: Kuningatar Kristiina (1626–1689) ja hänen yrityksensä vaihtaa sukupuolta alkemian avulla. Hermeetikko Nro. 4, s. 6–9, maaliskuu 2008.

Kirjallisuutta:

 

Aurasmaa, A.: Alkemistin tasapainoinen ja parempi maailma. Teoksessa: Magiasta lääketieteeseen. Tiede ja usko 1500-1700 -luvun taiteessa. From Magic to Medicine, Science and Belief in 16th to 18th Century Art. Näyttelykirja ”Sinebrychoffin taidemuseon näyttely 11.3.–30.5.2004”. [Painettu 2004, painopaikkaa ei ilmoiteta.] (Sivut 52–65.)

 

Hartlaub, G. F.: Der Stein der Weissen. Wesen und Bildwelt der Alchemie. Prestel Verlag, München. Passau 1959.

 

Ignatius, J.: Antiikin ajan perinnöllisyyslääketiedettä. Teoksessa: A. Larsen (toim.), Antiikin lääketieteen perintö. Yliopistopaino, Helsinki. Helsinki 2004. (Sivut 279–303.)

 

Lekeby, Kj.: I lejonets hjärta. Drottning Kristina och stjärntydarna. Pleiaderna. Gamleby 2001.

 

Lekeby, Kj.: Kung Kristina – drottningen som ville byta kön. Med förord av Eva Borgström. Vertigo förlag. Stockholm 2000.

 

Mäkelä-Alitalo, A. ja Setälä, P.: Kristiina (1626–1689), Ruotsin kuningatar. Kansallinen biografia 5, Karl – Lehtokoski. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2005.

 

Nordenskiöld, E.: Biologian historia yleiskatsauksellisesti esitettynä. I. WSOY. Porvoo 1927.

 

Useat internetin linkit, jotka käsittelevät kuningatar Kristiinaa ja hänen aikaansa. (2007)


TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON