Arno Forsius

Kuoleman jouduttaminen

Kuolemaan liittyvät näkemykset ovat viime aikoina olleet suuren mielenkiinnon kohteena. Erityisesti on keskusteltu siitä, missä määrin ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus päättää parantumattomasti sairastuttuaan omasta kuolemastaan sekä kenelle kuuluu toteuttaa päätös kuoleman jouduttamisesta sairaan niin toivoessa.

Aiheeseen liittyy voimakkaita tunnelatauksia, joiden vuoksi sen käsittely on osoittautunut vaikeaksi. Eutanasialla tarkoitettiin alunperin vaikean ja tuskallisen kuolinkamppailun helpottamista. Nykyään sillä tarkoitetaan usein hoitotoimenpiteiden lopettamista tai vieläpä kuoleman aktiivista jouduttamista. Puhutaan myös armomurhasta, ”mercy killing”, kun tarkoitetaan vaikeasti sairaan surmaamista hänen omasta pyynnöstään.

Sietämättömien tuskien kärsiminen ja sairauden vuoksi yhteiskunnan hylkimäksi joutuminen ovat saaneet monen ihmisen miettimään itsemurhaa ja toteuttamaankin sen. Eräissä uskonnoissa itsensä surmaamista on kuitenkin pidetty jumalan tahdon vastaisena tekona ja raskaana syntinä. Sairauden aiheuttamat tuskat ja kammoa herättävät taudin oireet ovat usein tuoneet myös lähimmäisten mieleen toivomuksia, että kurjuus ei jatkuisi pitkään.

Paimentolaisten ja muiden vaeltelevien kansanheimojen keskuudessa heikentyneiden jäsenten kuljettaminen mukana oli mahdotonta tai vaikeutti koko heimon elämää. Sen seurauksena syntyi käytäntöjä sairaiden ja vanhusten kuolemisen avustamiseksi. Eskimoiden keskuudessa nämä vetäytyivät itse vapaaehtoisesti jääkentille kuolemaan. Eräiden Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen keskuudessa heidät jätettiin menehtymään hylättävään leiripaikkaan, jonne saatettiin tehdä yksinkertainen suoja ja jättää vähän ruokaa.

Intiassa sairasta neuvottiin kulkemaan suoraa tietä koillisessa olevaa näkymätöntä pistettä kohden, nauttien vain vettä ja ilmaa, kunnes hänen tomumajansa vaipuisi maahan ja hänen sielunsa yhdistyisi korkeimpaan olentoon. Joillakin kansoilla on ollut tapana päästä eroon vanhoista ja raihnaisista jäsenistään syöksemällä heidät alas ns. surmankalliolta tai antamalla heidän itse syöksyä alas sieltä.

Vastasyntyneiden heitteille jättämistä ja surmaamista on esiintynyt useassakin kulttuurissa. Syynä siihen ovat olleet mm. synnynnäinen heikkous, kaksosuus, vammaisuus ja kehityshäiriöt. Antiikin Kreikassa lasten surmaaminen yleistyi vuoden 200 eKr. jälkeen. Vanhassa Spartassa jokainen lapsi oli isänsä lapsenmurhaoikeuden alainen, mutta sen lisäksi lapsi oli ennen surmaamista vietävä myös valtion tarkastusneuvoston nähtäväksi.

Englantilainen Thomas More (1478–1535) kuvasi vuonna 1516 ilmestyneessä teoksessaan ”Utopia” myös kuoleman jouduttamista. Hänen pohdiskelussaan tulee esiin sairaan kärsimyksen lisäksi myös tämän yhteiskunnalle aiheuttama taakka. More kirjoitti kuvitteellisen Utopian asukkaista näin: "Sairaita he hoitavat hyvin huomaavaisesti, kuten jo mainitsin, eivätkä lääkkeiden ja ravinnon kohdalla lyö laimin mitään, mikä voisi auttaa näiden tervehtymistä. Parantumattomasti sairaita he lohduttavat istumalla heidän luonaan, keskustelemalla ja käyttämällä kaikkia mahdollisia lievityskeinoja. Mutta jos tauti ei vain ole parantumaton vaan lisäksi aiheuttaa jatkuvaa tuskaa ja kärsimystä, silloin papit ja viranomaiset vetoavat siihen, että potilas ei enää pysty mihinkään tehtäviin elämässä vaan on taakaksi toisille ja vaivaksi itselleenkin ja elää pelkkää varjoelämää. He neuvovat, ettei hänen [sairaan] pitäisi enää ruokkia tuota tuhoisaa tautiaan eikä epäröidä kuolla, koska elämä on hänelle kidutusta; hänen pitäisi toiveikkain mielin joko itse vapauttaa itsensä katkerasta elämästään niin kuin vankilasta tai vapaaehtoisesti sallia toisten auttaa itsensä siitä eroon. Potilaalle selitetään, että koska hän ei kuolemallaan katkaisisi mitään miellyttävää olotilaa vaan pelkästään kärsimykset, se olisi viisas teko, ja koska hän seuraisi tässä asiassa pappien eli Jumalan tulkkien neuvoja, hän toimisi myös pyhästi ja hurskaasti. Ne jotka vakuuttuvat tästä puheesta, joko vapaaehtoisesti paastoavat itsensä hengiltä tai nautittuaan unilääkettä nukahtavat pois ilman mitään kuoleman tuntemusta. Jos joku ei tätä halua, häntä ei vapauteta elämästä vasten tahtoaan, ja häntä kohdellaan yhtä huomaavaisesti kuin ennenkin. Tällaiseen vakaumukseen perustuvaa kuolemaa pidetään kunniakkaana. Mutta jos joku surmaa itsensä tavalla, jota papit ja senaatti eivät hyväksy, hänen ei katsota ansaitsevan tavallista eikä polttohautausta vaan hänet heitetään häpeällisesti hautaamatta suohon." (Marja Itkonen-Kailan suomennos 1971)

Moren ajatuksilla ei näytä olleen esimerkkiä käytännön elämässä. Uuden ajan alusta on säilynyt joitakin mainintoja kuoleman jouduttamisesta. Bretagnesta kerrotaan 1600-luvulta, että parantumattomasti sairaat saattoivat pyytää seurakunnan papilta ”pyhää kiveä”. Perhe kerääntyi sairaan ympärille ja pappi antoi tälle viimeisen voitelun. Suvun vanhin nosti painavan kiven sairaan pään yläpuolelle ja pudotti sen.

Englannista on olemassa 1550-luvulta italialaisen diplomaatin kertomus sairaan kärsimysten lopettamisesta: ”Näin tapahtuu, kun on olemassa sairas, jonka hoidosta lääkärit ovat luopuneet ja jolle näiden arvion mukaan ei ole olemassa mitään toipumista tuovaa lääkettä, jolloin lähin sukulainen ottaa pieluksen ja asettaa sen suoraan sairaan kasvoille ja istuu sitten sen päälle ja tällä tavalla tukehduttaa tämän. Siten isän tulee tehdä tämä pojalleen, ja pojan isälleen. Ja tämän he tekevät, koska he uskovat ehdottomasti lääketieteen käsitykseen, että sairaalle ei ole olemassa mitään parannuskeinoa, ja koska he uskovat tekevänsä jotakin Jumalalle mieleistä päättämällä kärsimyksen.”

Julkaistu Suomen Lääkärilehdessä 1999: 16: 2204. Tarkistettu kesäkuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Birketh-Smith, K.: Kulttuurin tiet. Porvoo 1951

Blomquist, C.: Eutanasia – lääketieteellinen kuolinapu. Helsinki 1967

Cary, M. J. ja Haarhoff, T. J.: Antiikin kulttuuri. Helsinki 1967

Durant, W.: Kreikan kulttuuri Kreetan esihistoriasta roomalaisvalloitukseen saakka. Porvoo 1951

Graziani, R.: Non-Utopian Euthanasia: An Italian Report, c. 1554. Renaissance Quarterly XXII: 3: 329–333, 1969

More, T.: Utopia. Latinankielisestä alkuteoksesta De optimo statu reipublicae deque nova insula utopia suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Marja Itkonen-Kaila. Porvoo 1971

Müller, R.: Hygiene. Vierte verbesserte Auflage. Nördlingen 1949

Vuori, H.: Lääketieteen historia – sosiaalihistoriallinen näkökulma. Jyväskylä 1979

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ TAI KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON