Arno Forsius

Esitelmä Kyminlaakson Lääkäriseuran
90-vuotisjuhlakokouksessa 30.1.1999

Kyminlaakson Lääkäriseuran 90-vuotistaipaleelta

Lääkäriseuran synty

Kyminlaakson Lääkäriseura syntyi vuonna 1909, aikana jolloin lääkärikunta hajaantui vähitellen myös pieniin kaupunkeihin ja maaseudulle, missä jouduttiin usein työskentelemään yksin, ilman yhteyksiä ammattikunnan muihin jäseniin. Tuohon aikaan lääkärien lukumäärä oli Suomessa hieman yli 500 (523), heistä oli naisia 14. Nyt (1999) lääkärien määrä on 35-kertainen ja naislääkärien määrä melkein 600-kertainen. (Vuonna 1997 lääkäreitä oli 17588, heistä naisia 8288 eli 47 %.)

Kouvolassa 30.1.1909, siis tarkalleen 90 vuotta sitten, pidetyssä Kyminlaakson Lääkäriseuran perustavassa kokouksessa todettiin, että seuran tarkoituksena on luoda jäsenistölle yhteisissä kokouksissa tilaisuus keskustella lääkärinammattia koskevista kysymyksistä, kuulla tieteellisiä esitelmiä sekä selostuksia lääketieteelliseen kirjallisuuteen sisältyvistä artikkeleista, jotka näyttävät ansaitsevan suurempaa mielenkiintoa, sekä herättää lääkärien keskuudessa lähentymistä ja hyvien kollegiaalisten suhteiden edistämistä.

Ensimmäisissä säänöissä mainittiin lyhyesti, että Kyminlaakson Lääkäriseura tarkoittaa Kyminlaaksossa ja ympäristössä asuvien suomalaisten lääkärien yhdistämistä lääketieteellisessä ja toverillisessa suhteessa. Tavoitteet olivat ensisijaisesti ammatilliset ja ne liittyivät eri vivahteissaan ammattitaitoon, ansiotasoon ja kollegiaalisuuteen. Aikaisemmin Suomessa oli perustettu jo 5 paikallista lääkäriseuraa, Åbo Läkarförening vuonna 1859, Tampereen Lääkäriseura vuonna 1898, Kuopion Lääkäriseura vuonna 1902, Etelä-Karjalan Lääkäriseura vuonna 1904 ja Vasa Läkareförening vuonna 1905. Näistä Kuopion Lääkäriseuran toiminta kesti vain pari vuotta. Kyminlaakson Lääkäriseura oli siis järjestyksessä kuudes ja samana vuonna sen kanssa perustettiin myös Mellersta Österbottens Läkareförening.

Seuraavassa katsauksessani tuon esiin vain joitakin piirteitä Kyminlaakson Lääkäriseuran 90-vuotistaipaleelta.

Lääkäriseuran alue ja nimi

Nyt juhlivan Kyminlaakson Lääkäriseuran perustamisen takana oli Haminan piirilääkäri Alfred Theodor Ehrström, jonka edellisellä virkapaikkakunnalla Vaasassa toimi vuodesta 1905 Vasa läkareförening. Ehrströmillä oli myönteiset kokemukset lääkäriseuran toiminnan hyödyllisyydestä ja hänen aloitteestaan ryhdyttiin hankkimaan lääkäriseuraa Helsingin ja Viipurin vaikutusalueiden välimaastoon. Riittävä jäsenmäärä ja kelvolliset kulkuyhteydet sanelivat yhdistyksen alueen. Uuden seuran toimialue sijoittui molemmin puolin Kyminlaaksoa, kuten silloin sanottiin, ja niin seurasta tuli Kyminlaakson Lääkäriseura. Neljä vuotta aikaisemmin perustettu Lahden kaupunki ja sen ympäristö tulivat mukaan erityisesti Kouvola—Lahti ja Loviisa—Lahti rautateiden ansiosta.

Kyminlaakson Lääkäriseuran perustajia oli vain 15. Silti seuran toimialue oli alussa varsin laaja. Se ulottui länsi-itäsuunnassa Lammilta Virolahdelle ja etelä-pohjoissuunnassa Loviisasta Mikkelin maalaiskuntaan. Lääkärimäärän lisääntyessä ja alueellisen kiinnostuksen kasvaessa mm. tuberkuloosiparantoloiden ja piirimielisairaaloiden sekä aluesairaaloiden perustamisen myötä seuran alueelle syntyi uusia lääkärikunnan paikallisia tiivistymiä. Kyminlaakson Lääkäriseuran alaosastona vuonna 1921 perustettu Mikkelin Seudun Lääkäriyhdistys itsenäistyi vuonna 1927 ja emäseurasta irtautuivat myöhemmin Kotkan Seudun Lääkäriyhdistys vuonna 1940 ja Kouvolan Seudun Lääkäriyhdistys vuonna 1956.

Kyminlaakson Lääkäriseuran johdossa olivat 1920-luvulta alkaen lähinnä lahtelaiset lääkärit, jotka katsoivat olevansa alkuperäisen seuran nimen ja perinteiden vaalijoita. Varsinaisen Kymenlaakson alueelle muodostuneet seurat olisivat mielellään ottaneet emäseuran nimen itselleen, mutta lahtelaiset pitivät siitä sitkeästi kiinni. Etenkin kouvolalaisten kanssa asiasta kiisteltiin tosissaan. Nykyään Kyminlaakson Lääkäriseuran toiminta-alue vastaa suunnilleen Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin aluetta. Jäseniä seurassa on ollut viime vuosina noin 350.

Suomen Lääkäriliiton synty

Mielenkiintoista on, että Kyminlaakson Lääkäriseuran syntysanojen esittäjä, seuran perustajajäsen ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Alfred Theodor Ehrström oli sama henkilö, joka lausui vuonna 1910 Suomen Yleisen Lääkäriliiton syntysanat. Lääkäriliiton perustamisehdotus ei kuitenkaan tullut Kyminlaakson Lääkäriseuran nimissä, mutta seura kannatti lämpimästi perustettavan liiton tarkoitusperiä sääntöehdotuksesta antamassaan lausunnossa.

Kyminlaakson Lääkäriseura toimi alusta lähtien yhteistyössä Suomen Yleisen Lääkäriliiton kanssa, mutta liittyi virallisesti liiton haaraosastoksi vasta vuonna 1922, kun liiton sääntöjä oli muutettu. Toiminta liiton haaraosastona kesti vuoteen 1951, jolloin liiton organisaatiomuutoksen seurauksena Lahden seudulle perustettiin Suomen Lääkäriliiton paikallinen alaosasto. Näin Kyminlaakson Lääkäriseura muuttui tieteelliseksi seuraksi ja ammattiyhdistystoimintaan liittyvät kysymykset siirrettiin Suomen Lääkäriliiton alaosaston tehtäväksi.

Luottamustehtävät Kyminlaakson Lääkäriseurassa

Kyminlaakson Lääkäriseuran toiminnalle on ollut talvi- ja jatkosodan vuosien jälkeen tyypillistä Lahti-keskeisyys, sairaalakeskeisyys sekä miesjohtoisuus. Lahden ulkopuolella ei ole ollut Heinolaa lukuunottamatta lääkärimäärältään merkittäviä toimintakeskittymiä. Terveyskeskusten merkitys on kuitenkin kasvanut voimakkaasti kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Seuran keskuudessa on pyritty tietoisesti jakamaan vastuuta jäsenkunnan jakautumisen mukaisesti ja antamaan tilaa uusille painopisteille. Siinä onkin yleensä onnistuttu tyydyttävästi.

Seuran hallinto on ollut perinteisesti miesten käsissä. Yksikään nainen ei ole vielä toiminut johtokunnan puheenjohtajana, ja yksi ainoa nainen, Sirkka Lankinen, on ollut sihteerinä vuosina 1955—1957. Sen jälkeen kului 15 vuotta, ennen kuin johtokuntaan tuli seuraavan kerran nainen, Kirsti Mäkipaja vuosina 1973—1974 ja uudelleen vuonna 1976. Siitä lähtien johtokunnassa on ollut jatkuvasti ainakin yksi nainen, nykyään kolme. Epäilemättä naisten määrä ja asema seuran luottamustehtävissä kohoavat jo lähitulevaisuudessa.

Seuran toiminta

Vaikka lahtelaiset lääkärit olivat vähitellen hankkiutuneet johtoasemiin Kyminlaakson Lääkäriseurassa, eivät he kuitenkaan jaksaneet huolehtia seuran toiminnan vireydestä 1920-luvulla. Vuosikymmenen lopulta lähtien se oli useina vuosina hyvin niukkaa. Sen jälkeen toimintaa haittasivat talvi- ja jatkosodan vuodet, mutta silloin syynä olivat ulkoiset olosuhteet.

Kyminlaakson Lääkäriseuran toimeliaisuutta virkistivät sotien jälkeen Keskussotilassairaala 2:n ja Diakonissalaitoksen sairaalan tulo Lahteen, Lahden kaupunginsairaalan voimakas laajentuminen 1960- ja 1970-luvuilla, Päijät-Hämeen keskussairaalan käynnistyminen 1970-luvun puolivälissä ja terveyskeskustoiminnan kehittäminen sen jälkeen. Seuran kokoustoiminta oli vilkkaimmillaan 1960-luvulla, jolloin keräännyttiin yhteen virallisten kokousten välilläkin ”lääkärinrouvien ompeluseurailtoina” joka toinen viikko.

Sotavuosien jälkeen Kyminlaakson Lääkäriseuralla oli joinakin vuosina yhteistoimintaa Hämeenlinnan, Jyväskylän ja Kouvolan seutujen paikallisten lääkäriyhdistysten kanssa, lähinnä kevätjuhlien yhteyteen ajoitettujen yhteisten kokousten ja opintotilaisuuksien merkeissä. Vuosien varrella on lisäksi järjestetty joitakin yhteisiä kokouksia erikoislääkäriyhdistysten ja lääkärien aatteellisten yhdistysten kanssa.

Päijät-Hämeen keskussairaalan toiminnan alkaminen 1970-luvun puolivälissä toi paikkakunnalle huomattavan määrän lääkäreitä. Kyminlaakson Lääkäriseura pyrki valmistautumaan ennalta tähän tilanteeseen ja helpottamaan uusien, eri paikkakunnilta saapuvien lääkäreiden tuloa paikkakunnalle ja seuran jäseniksi.

Keskussairaalan koulutusohjelmien käynnistyttyä seuran kokousten määräksi on vakiintunut 1970-luvun lopulta keskimäärin kolme sekä syys- että kevätkaudella. Seuran liittyminen yhdistysjäsenenä Duodecimiin on parantanut mahdollisuuksia pitää yllä esitelmien korkeaa tasoa. Kokousten määrän ja laadun sekä osanottajien runsauden perusteella Kyminlaakson Lääkäriseuran toimintaa voidaan pitää varsin vireänä.

Kyminlaakson Lääkäriseuran kasvu 1970-luvulta on tuonut mukanaan eräitä ongelmia, jotka vaikuttavat myös seuran toiminnan suunnitteluun. Tarjolla oleva koulutus on lisääntynyt, mutta se on myös jakautunut erikoisalojen mukaisesti. Lääkärikunnan erikoistumisen seurauksena on vaikeata löytää sellaisia aiheita, jotka olisivat hyödyllisiä kaikille. Kaikkia lääkäriryhmiä koskettavia aiheita olisivat potilaan kohtaamista koskevat vaikeudet ja eettiset kysymykset, joihin lääketieteen nopea kehitys, elämäntapojen muutos ja vieraiden kulttuurien kohtaaminen tuovat uusia ongelmia.

Yleisseurassa on käytännön syistä tavallisesti hyväksyttävä kulloinkin tarjolla olevia esitelmänpitäjiä ja -aiheita. Silloin toivomuksena on tietenkin, että esitelmän pitäjät ovat alansa parhaita asiantuntijoita ja esitystapa on riittävän yleistajuinen kuulijakunnan erilaiset taustat huomioon ottaen. Seurassa on monta kertaa keskusteltu sponsoroinnin suotavuudesta. Kokemusten mukaan sponsorien hyväksyminen on ollut esitelmien tason ja kuulijakunnan lisäyksen kannalta eduksi. Periaatteena on pidetty, että esitelmä ei saa olla sponsorin mainos.

Kyminlaakson Lääkäriseura on silloin tällöin järjestänyt kokouksia yhteistyössä eräiden lääkärikunnan toimintaan läheisesti niveltyvien tahojen kanssa, mm. hammaslääkärien, apteekkihenkilökunnan, kansaneläkelaitoksen, oikeuslaitoksen ja poliisin kanssa. Myös suureen yleisöön päin on ajoittain pyritty saamaan kosketusta. Lahden—Heinolan lääkäriluetteloissa oli vuosina 1975—1986 alkulehdillä 2—3 sivun mittainen kirjoitus terveydenhuoltoon liittyvistä aiheista, sairauksista, ennaltaehkäisystä ja vakuutusjärjestelmistä. Tiedotusvälineiden edustajia on kutsuttu tilaisuuksiin, kun niihin on liittynyt yleistä mielenkiintoa tai tiedottamisen tarvetta.

Seura on pyrkinyt viime vuosina myös tukemaan tieteellistä tutkimusta jakamalla yhden apurahan jäsenkuntaansa kuuluvalle tutkijalle vuosikokouksensa yhteydessä. Siihen käytetään seuran tarkoitusta varten vuonna 1992 erityisesti perustaman stipendirahaston tuottoa. Rahaston perustamisen taustana on ollut seuran vakavaraisuus, josta seuran johtokunta ja pitkäaikaiset rahastonhoitajat ovat pitäneet hyvää huolta erityisesti viimeisten 40 vuoden aikana.

Lahden ja Heinolan lääkäriluettelo

Eräs lääkärien ammattitoimintaan alunperin liittyvä asia oli paikallisen lääkäriluettelon julkaiseminen. Se oli aikaisemmin tiukasti määritellyn ilmoitusmenettelyn luvallinen muoto. Nykyäänhän lääkärienkin ilmoittelu on jokseenkin vapaata. Kyminlaakson Lääkäriseura on merkitty Lahden lääkäriluettelon julkaisijaksi ensimmäisen kerran vuonna 1957, mutta aivan ilmeisesti seura oli sen takana alusta lähtien.

Ensimmäinen Lahden lääkäriluettelo on peräisin luultavasti vuoden 1928 alusta ja ainakin vuodesta 1933 alkaen se on ilmestynyt säännöllisesti. Aluksi se rahoitettiin ilmoituksilla ja sitä jaettiin ilmaiseksi apteekeissa. Sotavuosina ilmoitukset jäivät pois ja kulut kerättiin seuran jäseniltä. Vuodesta 1946 alkaen luettelo on rahoitettu ilmoituksilla ja apteekeissa myymällä. Aikaisempina vuosina lääkäriluettelo oli lääkäriseuralle merkittävä tulonlähde.

Lääkäriluettelo ilmestyi 1950- ja 1960-luvulla sekä 1970-luvun alkupuolelle yleensä kolmesti vuodessa. Siihen oli syynä mm. se, että monilla ihmisillä ei ollut puhelinta kotonaan ja harvoilla lääkäreillä oli ajanvaraus vastaanotoillaan. Sen vuoksi mm. lääkärien kesälomien ajat saatiin tietää vain lääkäriluettelosta. Vuodesta 1954 luettelo on ollut Lahden ja Heinolan lääkäriluettelo ja samasta ajankohdasta luettelossa olivat mukana myös hammaslääkärit. Vuodesta 1970 siinä on ollut lisäksi apteekkien päivystysvuorolista.

Vuodesta 1971 lääkäriluettelossa olivat jo mukana lähes kaikkien Päijät-Hämeen kuntien yksityinen ja kunnallinen terveydenhuolto. Lääkäriluettelon menekki ja tuotto alkoivat vähentyä vuodesta 1973 kansanterveyslain tultua voimaan ja kunnallisten terveydenhuoltopalvelujen lisääntyessä. Ilmoitusten saantikin vaikeutui. Vuodesta 1975 alkaen lääkäriluettelo on ilmestynyt vain kerran vuodessa, syksyisin. Vaikka ”Lahti-Heinola ja ympäristökunnat Lääkäriluettelo” onkin lääkärikunnan käytännön toimintaan liittyvä julkaisu ja vaikka se ei olekaan enää taloudellisesti tuottava, on Kyminlaakson Lääkäri-seura jatkanut julkaisuperinnettä ainakin toistaiseksi.

Sosiaalinen toiminta

Aikaisemmin seuran enemmistö oli osa Lahden kaupungin seurapiiriä, sosieteettia, jossa lääkäriperheet olivat keskenään tuttuja monista eri yhteyksistä. Yhteiskunnalliset muutokset, asuinpiirin laajeneminen, harrastusten ja vapaa-ajan vieton monipuolistuminen sekä ikärakenteen hajoaminen ovat eräitä syitä, joiden vuoksi seuran on nykyään vaikeaa koota jäsenistöään ja heidän perheitään yhteen.

Seuraan piirissä ikimuistoisia ovat olleet sodan jälkeisinä vuosina järjestetyt seuramatkat, mutta niillä ei enää nykyään ole riittävää vetoa. Seuran ainoiksi säännöllisiksi sosiaalisiksi tapahtumiksi ovat nykyään jääneet vuosi- ja kevätjuhlat, mutta niidenkin ulkopuolelle jää suuri osa jäsenistöä.

Erityisesti sotavuosina seura on osallistunut eri tavoin varojen hankintaan avustustoimintaan ja avustanut itsekin jäsentensä ahdinkoon joutuneita omaisia. Eräs muisto siitä on seuran pöytäviiri, jonka seuran edesmenneen jäsenen puoliso Tellervo Sinivaara suunnitteli ja valmisti kiitollisuuden osoituksena seuralta saamastaan tuesta.

Perinteet

Kyminlaakson Lääkäriseura tunnetaan perinteistään. Päijäthämäläiseksi muotoutuneen seuran keskuudessa on kyllä pohdittu nimenkin muuttamista Lahden Seudun tai Päijät-Hämeen lääkäriseuraksi, mutta esitykset on nopeasti tyrmätty. Samasta syystä seura liittyi Suomalaiseen Lääkäriseura Duodecimiin vasta vuonna 1975, kun se saattoi tapahtua yhdistysjäsenenä entisen nimensä säilyttäen.

Seuran perinteisiin kuuluvat ennenkaikkea vuosikokous ja -juhla. Vuosikokoukseen kutsutaan aina Duodecimin ja Suomen Lääkäriliiton edustajat sekä etenkin tasavuosina naapuriseurojen sekä paikallisten ”sisarseurojen” edustajat. Vuosikokousesitelmän pitäjäksi on aina saatu alansa etevimpiä edustajia, toisinaan lääketieteen ulkopuolelta. Seuran ansioituneita jäseniä palkitaan luovuttamalla heille seuran mitali tai viiri sekä kutsumalla kunniajäseneksi tai kunniapuheenjohtajaksi. Kunniajäseniä on kutsuttu aikaisemmin 21 ja tänään yksi lisää, kunniapuheenjohtajia kaksi.

Vuosijuhlan ohjelmaan kuuluvat puheenjohtajan puheenvuoro, huomionosoitukset eroaville luottamushenkilöille, jonkin kunniavieraan puheenvuoro, puhe naiselle ja pari kertaa miehellekin, musiikkiohjelmaa, vanhat tanssit ja ”nykytanssit”. Vuosijuhlaan on seurojen ja yhdistysten edustajien lisäksi aina kutsuttu edesmenneiden jäsenten puolisoja, jotka ovat uskollisesti olleet mukana niissä vuodesta toiseen.

Aikaisemmin vuosijuhlassa oli perinteisesti asuna juhlapuku pienoiskunniamerkkeineen. Tästä perinteestä ei ole kuitenkaan pidetty enää kiinni 1960-luvun lopulta alkaen. Vaatimus juhlapuvusta vähensi selvästi varsinkin nuoremman jäsenistön mahdollisuuksia ja halukkuutta osallistua vuosijuhlaan. Niinpä vuodesta 1967 luovuttiin pienoiskunniamerkkien kantamisesta ja vuodesta 1969 alkaen iltajuhlan pukuna on ollut juhlapuku tai iltapuku, nykyään juhlapuku tai tumma puku.

Seuran nopeasti laajentuessa ja nuorentuessa perinteet uhkasivat jäädä unhoon. Toimialoittaisen ja alueellisen tasapainon ylläpitämiseen perustuvan valinnan seurauksena johtokuntaan tulleet seuran jäsenet eivät ilman muuta ole olleet aikaisemmin kiinteästi mukana seuran toiminnassa. Sen vuoksi perustettiin vuonna 1970 pidetyssä vuosikokouksessa entisistä puheenjohtajista muodostuva vanhempainneuvosto, joka kutsutaan koolle joka toinen vuosi keskustelemaan istuvan johto-kunnan kanssa seuran toimintaan, tulevaisuuteen ja perinteisiin liittyvistä aiheista.

Seuran päämäärät

Historia ei saa olla pelkästään muistelua. Siitä on myös tehtävä johtopäätöksiä nykytilanteen arvioimiseksi ja tulevan toiminnan suunnittelua varten. Seuran jäsenenä kohta 36 vuotta oltuani ja seuran historiikin 75-vuotisjuhlan johdosta kirjoittaneena sallittaneen minun kosketella myös joitakin tulevaisuudennäkymiä, seuran jatkaessa toimintaansa kohden 100 vuoden merkkipaalua.

Voidaan syystäkin kysyä, onko paikallinen lääkäriseura enää tarpeellinen, kun on olemassa saman jäsenkunnan kattava lääkäriliiton paikallisosasto ja koulutustakin riittävästi. Monet seikat puoltavat kuitenkin Kyminlaakson Lääkäriseuran toiminnan jatkamista. Henkilökohtainen tuntemus on yhteistyön ja sen sujumisen kannalta hyödyllistä ja tärkeää. Lisäksi seura voi olla ja sen tulee olla arvovaltakysymyksistä vapaa keskustelufoorumi, jossa voidaan käsitellä laajasti asioiden taustoja ja arvoja. Tieteen ja sen saavutusten seuraaminen on tietenkin tärkeää. Mutta toisaalta kyky ja taito niiden soveltamiseen kentällä on yhtä tärkeää. Alueella toimiva lääkärikunta on pääasiallisesti terveydenhuollon palveluksessa eikä se voi elää irrallaan siitä yhteiskunnasta, jonka terveyspalveluista se omalta osaltaan vastaa.

Arkkiatri Risto Pelkonen toi juhlapuheessaan esiin useita lääkärin toimintaan liittyviä tärkeitä ongelmia. Niiden käsitteleminen eri suunnilta on juuri sitä kasvatuksen ja koulutuksen kenttää, jolle Kyminlaakson Lääkäriseuran olisi tulevaisuudessa uhrattava ajatuksia ja aikaa.

Lääkärien väitetään jakavan ihmisen haitallisella tavalla ruumiseen ja sieluun, kohtelevan sairaita enemmän elimellisinä kohteina kuin tiedostavina, tuntevina ja tahtovina yksilöinä. Lääkärikuntaa on myös moitittu irrallisuudesta yhteiskunnan suhteen. Tähän liittyvät osaltaan vaikeudet lääkärikunnan ja sen asiakkaiden välisessä kohtaamisessa. Potilaiden omaisten ja läheisten osuus terveydenhuollon toiminnassa on jäänyt vaille riittävää huomiota. Luottamus hoitavien ja hoidettavien välillä on potilastyön ja terveydenhuollon onnistumisen ehdoton edellytys. Eräs toistuvasti esiin tuleva ongelma on sujuvan yhteistyön puute muiden henkilökuntaryhmien kanssa, vaikka ryhmätyö on nykyään yhä enemmän laadukkaan terveydenhuollon ehtona.

Kaikkialla ja myös terveydenhuollossa joudutaan nykyään ottamaan huomioon ne ongelmat, jotka johtuvat rotujen, uskontojen ja kulttuurien rinnakkaiselon vaatimasta sopeutumisesta niin terveydenhuollon järjestelmässä työskentelevien kuin sen toiminnan kohteena olevien ihmistenkin keskuudessa.

Olen maininnut vain eräitä ongelma-alueita, joita olisi otettava huomioon lääkärien koulutuksessa. Mutta eivätkö ne kuulu pikemminkin lääkärikunnan ammatillisen toiminnan piiriin. Ainakin toistaiseksi ammattiyhdistystoiminta on painottunut työoloihin, työehtoihin, palkkaukseen ja oikeudellisiin ongelmiin liittyviin edunvalvontakysymyksiin, jotka ovat vieneet käytetyn kokousajan melko tarkoin. Ammattiyhdistys onkin leimautunut niin vahvasti lääkärikunnan etujen ajamiseen, että se ympäristönä helposti sävyttää haitallisesti asioihin liittyviä tunnearvoja.

Käytännön terveydenhuollon kysymysten ohella lääkärikunnan olisi syytä kiinnittää huomiota myös eräisiin kansainvälisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin, jotka eri tavoin vaikuttavat haitallisesti sairauksien ennaltaehkäisyyn ja koko terveydenhuollon järjestelmän ylläpitämiseen. Epävakaat olot, kulttuurien murrokset, yhteiskuntarakenteiden hajoaminen ja talouden romahtaminen merkitsevät aina tarttuvien tautien leviämistä, päihteiden käytön kasvua ja välinpitämättömyyden lisääntymistä. Merkittäviä taustatekijöitä ovat myös sodat, luonnonmullistukset, nälänhätä, väestön sorto, köyhyys, pakolaisuus, sekä ydinsäteilyn vaara, ympäristön saastuminen ja luonnonvarojen ehtyminen.

Oman jäsenkunnan koulutuksen ohella on varmaankin syytä pohtia yhteistyön kehittämistä terveydenhuollon muiden ammattikuntien kanssa sekä suurelle yleisölle annettavan valistuksen lisäämistä kansanterveyden kannalta tärkeissä kysymyksissä. Tällä viikolla (26.1.1999) yhdessä Duodecimin ja Lahden aikuiskoulutuskeskuksen kanssa järjestetty 90-vuotisjuhlaluento on ollut kannustava kokemus. Siinä kansanterveyslaitoksen pääjohtaja, professori Jussi Huttunen puhui aiheesta "Päihteet — haaste kansanterveydelle". Ajankohtainen ja tärkeä ongelma, joka herätti läsnä olleissa vilkkaan keskustelun, olisi ansainnut kylläkin suuremman kuulijakunnan.

Toivon, että Kyminlaakson Lääkäriseuralla on rohkeutta tarttua kulloinkin ilmaantuviin haasteisiin ja omalta osaltaan parantaa jäsenistönsä edellytyksiä vastata vaativasta velvoitteestaan toimia alueensa terveydenhuollon ja sen väestön terveydentilan parhaaksi. Omasta puolestani toivotan Kyminlaakson Lääkäriseuralle ja sen jäsenistölle jatkuvaa vireyttä ja menestystä tulevien vuosien ja vuosikymmenien toiminnassa.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Forsius, A.: Kyminlaakson Lääkäriseura 1909—1984, Lahti 1983

Kauttu, K. ja Kosonen, T.: Suomen Lääkäriliitto 1910—1985, Jyväskylä 1985

Valle, A.: Kyminlaakson Lääkäriseura 50 vuotta. Suomen Lääkärilehti 1959: 10: 464—471

Väänänen, K.: Kyminlaakson Lääkäriseura 1909—1959, Lahti 1959

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON