Arno Forsius

Kynnet ja kynnen vihat

Pitkiä kynsiä ja kynnen alla olevaa likaa on aina pidetty epäsiisteyden merkkinä. Raamatussakin viitataan tässä asiassa leikkaamattomiin kynsiin. Vanhalla ja keskiajalla astrologiset ohjeet kehottivat olemaan leikkaamatta sormien kynsiä silloin, kun kuu oli Kaksosten tähtikuviossa. Sen sijaan kynsien ja hiusten leikkaaminen oli soveliasta kuun ollessa Jousimiehen tähtikuviossa.

Virheettömät kynnet ovat etenkin naisella osa hänen ulkonäköään ja kauneuttaan. Jo muinaisen Egyptin naiset osasivat 3000 vuotta sitten parantaa kynsiensä kauneutta punaisella värillä tai helmiäisellä. Roomalainen Ovidius (43 eKr.–17 jKr.) kirjoitti runoteoksessaan "Ars amatoria" (Rakastamisen taito), että kynsien tulee olla liasta vapaat eikä liian pitkät. Hän neuvoi myös, että naisen, jolla on rosokynsiä, ei pidä tehostaa puhumistaan käsien liikkeillä.

Kynsien aiheuttamat ihovauriot ja tulehdukset olivat yleisiä aikaisemmin, jolloin syöpäläisten puremat aiheuttivat ankaraa kutinaa. Raapiminen oli omiaan edistämään täiden levittämän pilkkukuumeen tartuntaa ja sitäpaitsi kynsien välityksellä tarttuivat myös märkärupi ja muut bakteeritulehdukset helposti paikasta toiseen.

Kynsimisen aiheuttamasta kivusta on johtunut myös taudinnimi "kynsillinen". Lönnrotin sanakirjan mukaan se oli ruotsiksi "tarmvred" ja "mjältsjukdom", siis suolenkierre ja pernatauti. Sanaa kynsillinen käytettiin monista vatsavaivoista, vieläpä lapamadonkin aiheuttamista vaivoista. Sen hoitona käytettiin pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), jonka vanha nimi olikin "kynsillisenruoho".

Tikku kynnen alla on yleinen pikkutapaturma, jonka hoidossa käytettiin kansanperinteen mukaan seuraavia keinoja. "Jos tikku menee sormeen, niin on se hampailla vedettävä ja pureksittava pieneksi, niin sormi ei tule kipeäksi. Sitten on poltettava pellavan tappuroita ja päästettävä savua kipeään, niin se paranee." (Mäntyharju). Pureskeleminen oli tarkoitettu tuhoamaan pahan aiheuttajan ja estämään pahemmat seuraukset.

"Jos leikkaa pyhänä kynsiänsä, tulee ns. kynnenokaita, jotka ovat erittäin kipeitä." (Virrat) Kynsien leikkaaminen pyhä- tai juhlapäivinä olikin tavallisin selitys kynsivallissa esiintyville kynsitikuille, joilla oli nimenä myös kynnenokaat, kynnenpiirrot, kynsipuikot, vastahakaset, lihatikut tai lihapiirrot. Samoin "Jos laskiaisena söi siansorkkia, niin että tahri sormensa rasvaan, niin tuli sormiin lihapiirtoja." (Jokioinen)

Kynsitikkujen parannuskeinoista mainittakoon seuraavat kaksi: "Lihatikuista pääsee, kun elukkaa nylkiessä työntää sormet nahan ja lihan väliin" (Salmi) ja "Jos sormissa on pahoja kynnenpiirtoja, otetaan messinkinaulalla korvasta vaikkua ja neulan nupilla sivellään sitä kipeihin kohtiin, niin ne paranevat." (Viljakkala)

Sormikoilla tarkoitettiin kynsivallintulehdusta ja sormiajosta, jotka olivat aikaisemmin varsin yleisiä ja kiusallisia sairauksia. Niitä hoidettiin mm. seuraavilla tavoilla: "Jos tikku pistää kynnen alle ja sormea särkee kovin, pidetään sormea niin kuumassa vedessä kuin vain suinkin voidaan. Kuuma vesi voittaa puun vihat ja kipu paranee pian." (Viljakkala) "Kun ihmisen varpaan tai sormen alusta on loukkaantunut tai tikku pistänyt kynnen alle ja sormea on alkanut särkeä ja märkää muodostuu kipupaikkaan, niin lääkkeeksi käytetään leipäpuppua ja suolaa. Ruisleipää pureskellaan suussa pieneksi sutuksi ja siihen sekoitetaan suolaa. Se levitetään kankaalle ja kääritään kipupaikan päälle ja annetaan olla siinä niin kauan kuin seos kuivuu, jonka jälkeen tehdään toinen seos, ja se asetetaan taas kivun päälle." (Hämeenkyrö)

Elias Lönnrot kehotti "Talonpojan Koti-Lääkärissä" vuodelta 1839 käyttämään tarvittaessa verijuotikkaita eli iilimatoja taudin parantamiseen. Jos tuska ei hellittäisi, niin sormen ympäri tuli kääriä lämpimiä haudepuuroja sekä lopulta pistää ohut ja terävä veitsen kärki syvälle sisään ja pitää reikä auki, "kunnes elo [märkä] lähtee ulos ynnä märänneen luun kanssa, jos sitä olisi". Lönnrot lisäsi lopuksi: "Muutamat neuwowat sian sontaa lämpimältä koin ympäri käärittämään ja sanowat sillä paranewan." Hän ei siis suoraan suositellut sitä hoidoksi, kuten usein on väitetty.

Kynnen vihat olivat raapimisen aiheuttamia tai sellaisina pidettyjä ihotulehduksia. "Kun johonkin ruumiinosaan tulee kynnen vihoja, niin paranee se kaikkein pikimmin, kun polttaa leikattua kynttä sen sairaan paikan päällä sillä tavoin, että tuli kuumentaa sairasta kohtaa." (Vampula) "Kynnen vihat paranee, kun pureksii kynsiään ja panee sitä sylkeä vihoihin." (Kärsämäki) "Kynnen vihat siirtyvät toiseen, jos sellainen henkilö, jossa on kynnen vihoja, vähänkin kynsäisee toista. Siirtyneet kynnen vihat saa pois, jos sivelee paikan malkakatolta [riu'uilla sidotulta tuohikatolta] tippuneella räystäsvedellä." (Viljakkala)

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1993: 1–2: 94. Tarkistettu maaliskuussa 2003.

Kirjallisuutta:

Forsius, S. A.: MINEROGRAPHIA, Thet är Mineralers/ åthskillighe Jordeslags/Metallers eller malmars och Edle Steenars Beskrifwelse. Aff förnemlige Authoribus sammanhämptat/ och medh flijt disponerat Vthi Tree Böker/ Aff M. SIGFRIDO ARONO FORSIO. Nu medh eghen bekostnadt vplagdt och aff Trycket förfärdigat. I Stockholm/ hoos Ignatium Meurer/ Åhr 1643. — Facsimile, Forssa 1973 (julkaissut ja alkulauseen kirjoittanut A. Laitakari)

Hako, M. (toim): Kansanomainen lääkintätietous. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 229: 4 Osa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, Turku 1957

Hartman, C. J.: Husläkaren eller Allmänna och Enskilda Föreskrifter i Sundhetsläran, samt Sjukdomslära, [---], Tredje förbättrade Upplagan, Stockholm 1835.

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. Kolmas laitos, Porwoo 1856 (Neljäs laitos, Facsimile edellisestä, Tampere 1981).

Ovidius: Konsten att älska. Översättning av Elias Janzon. Söderström & Co, Helsingfors. Uddevalla 1957.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON