Arno Forsius

Lääkekauppaa Suomessa ennen apteekkilaitoksen järjestämistä

Lääkkeet ovat kuuluneet sairauksien parannustyöhön jo hyvin varhaisissa kulttuureissa. Aluksi lääkkeinä käytettiin pääasiallisesti ympäröivästä luonnosta kerättyjä kasveja ja niiden osia sekä niistä valmistettuja uutteita, hauteita tai voiteita. Näiden yrttivalmisteiden ohella käytettiin myös eläimistä saatuja tai tehtyjä lääkeaineita sekä joitakin suoloja ja maaperän aineksia.

Asutuksen lisääntyessä ja asutuskeskuksien syntyessä alkoi vähitellen esiintyä erityisiä yrttien ja muiden rohdosten kerääjiä ja myyjiä sekä lääkkeiden valmistajia. Lääkkeitä myivät maaseudulla mm. kiertelevät kaupustelijat sekä kaupungeissa maustekauppiaat. Aikaa myöten saatiin tietää, että oman asuinpiirin, valtakunnan tai maanosan ulkopuolelta oli saatavissa myös parempia ja tehokkaampia lääkeaineita. Kehityksen seurauksena syntyivät lopulta apteekit ja lääkkeiden tukkukaupat.

Apteekkarien ammattikunnan synty

Suomessa järjestelmällisen lääkekaupan kehitys oli varsin hidasta. Ruotsissa, jonka osana Suomi oli vuoteen 1809 asti, ei apteekkarina toimivilta vaadittu ennen 1600-luvun loppuvuosia minkäänlaista tutkintoa ja ammattitaito saavutettiin oppipoikana toimimalla. Apteekin perustamiseen tarvittiin kuitenkin kuninkaan kussakin tapauksessa antama erioikeus, johon liittyi usein joitakin velvoittavia säännöksiä. Kaarle XI antoi vuonna 1675 ensimmäisen yhteisen erioikeuskirjan Tukholman kuudelle silloiselle apteekkarille. Siinä kiellettiin kaikilta muilta paitsi apteekkareilta oikeus lääkkeiden valmistamiseen ja myyntiin kaupungissa.

Vuonna 1683 annettiin kuninkaallinen säädös apteekkariseuralle Ruotsissa ja sen alaisissa provinsseissa. Sillä muodostettiin apteekkarien ammattikunta ja samalla apteekkarien yksinoikeus valmistaa ja myydä lääkkeitä tuli valtakunnalliseksi. Lääkintätoimen keskuselimen Collegium medicumin vuonna 1688 vahvistettu ohjesääntö muodosti valtakunnan silloisen lääkintäjärjestyksen. Sen mukaan apteekkariksi aikovien oli suoritettava kuulustelu Collegium medicumille, apteekit oli tarkastettava vuosittain ja apteekkeja oli hoidettava annettujen määräysten mukaisesti. Ensimmäiset uusien säännösten mukaiset apteekit avattiin Suomessa vuonna 1689.

Turun linnanapteekit

Sairaiden hoidosta Suomessa huolehtivat 1300—1500-luvuilla, kansanparantajien ohella, melkein yksinomaan kiertelevät tai sotajoukkojen palveluksessa olevat parturit eli palperit ja välskärit. He kuljettivat yleensä mukanaan tarvittavan määrän rohdoksia. Hoveissa ja linnoissa oli kuitenkin pidettävä tavallisesti jonkinlaista lääkevarastoa tai apteekkia, koska asukkaiden, sotaväen ja työläisten määrä niissä oli usein huomattava. Osa partureista olikin erikoistunut lääkkeenvalmistukseen ja lääkevaraston hoitamiseen.

Ensimmäiset tiedot järjestetystä lääkevarastosta maassamme ovat peräisin 1300-luvulta. Turun linnassa tiedetään nimittäin olleen lääkevaraston, kun käskynhaltija Matts Kettilmundson piti siellä hoviaan vuosina 1324—1326. Hänen palveluskuntaansa kuului silloin lääkkeiden valmistukseen perehtynyt parturi. Vähän myöhemmissä asiakirjoissa mainitaan myös linnanparturi.

Parturiammattikunnan mestareita kutsuttiin myöhemmin välskäreiksi. Myös he toimivat toisinaan lääkevarastojen hoitajina, vaikka he hoitivatkin yleensä enimmäkseen tapaturmia ja haavoja. Näitä mestariksi mainittuja partureita olivat Turussa 1500-luvun alussa mm. Mathys, Jöran ja Jakob. Toisinaan kaupunki palkkasi asukkaittensa avuksi mestariparturin, josta käytettiin silloin kaupunginparturin nimitystä.

Ensimmäinen varsinainen linnanapteekkari Turussa oli mestari Mathias Erbach, jonka Juhana-herttua kutsui vuonna 1558 linnan parturiksi ja apteekkariksi. Tuohon aikaan linnassa oli myös lyhyen ajan lääkärinä böömiläissyntyinen Johann Copp (noin 1490—1559). Erbachia avustettiin monin tavoin apteekin perustamisessa. Säilyneiden asiakirjojen mukaan hänelle luovutettiin linnasta kolme kyynärää palttinaa siiviläkankaaksi marjojen puristamista varten, nauloja hyllyjen pystyttämiseksi, kolme tammipuista lankkua rohdoskirstujen tekemistä varten sekä kaksitoista kyynärää kangasta säkkien valmistamiseksi sokeria ja ryytejä varten.

Elokuussa 1560 Juhana-herttua määräsi Erbachin palkkioksi 200 taalaria vuodessa. Erbach mainitaan linnanapteekkarina vielä vuonna 1563, vaikka linnassa oli silloin myös Puolasta sinne siirtynyt apteekkari Mathias Losius, joka oli tuonut mukanaan Turkuun hyvän lääkevaraston. Se olikin ollut suureksi avuksi, sillä lääkkeiden hankkiminen ulkomailta oli siihen aikaan varsin vaivalloista ja hidasta. Linnan omassa puutarhassa tiedetään viljellyn vuonna 1583 lääkkeiden valmistusta varten timjamia, laventelia, fenkolia, rosmariinia, punasipulia, kurpitsaa, artisokkaa, neilikoita ja pitkiä retikoita.

Turun kaupungin apteekit

Turun kaupungissa oli 1500-luvun puolivälissä laajasta potilaspraktiikastaan tunnettu välskäri Anders Hansson. Koska kaupungissa ei ollut vielä apteekkaria, piti hän itse apteekkia talossaan Jokikadun varrella lähellä Kirkkosiltaa. Mestari Anders oli taitojensa ansiosta hallitsijoidenkin suosiossa. Kustaa Vaasa lahjoitti hänelle Turussa viljeltäväksi kolme entistä luostarin kaalimaata. Juhana-herttua puolestaan antoi hänelle rahapalkkion siitä, että hän oli parantanut erään naisen, johon murhayrityksen tekijä oli iskenyt 34 pistohaavaa. Mestari Anders lopetti myöhemmin apteekkiliikkeensä ja siirtyi herttuan palveluksen sotaväen välskärinä. Hän kuuluikin herttuan luottamusmiehiin ja oli mukana siinä salaliitossa, jonka ansiosta Turun linna joutui Juhanan haltuun tämän kuninkaaksi pyrkiessä.

Sotaisista ja rauhattomista ajoista johtuen Turussa oli toisinaan useita välskäreitä, joista osa oli sotaväen palveluksessa. Näistä tunnetaan edellä mainitun Anders Hanssonin lisäksi mm. Paul Stamer, Peter Möller ja Bertil Hansson. Heistä viimeksi mainittu oli tunnettu suuresta praktiikastaan. Todennäköisesti joku edellä mainituista välskäreistä harjoitti myös lääkkeen valmistusta ja myyntiä, vaikka siitä ei ole tietoja löytynyt.

Turun kaupungissa mainitaan vuonna 1594 ensimmäisen kerran ainoastaan apteekkarina toiminut ”Erik apotekare”, joka asui ja piti apteekkia Lasse Tylenin talossa Luostarikorttelissa. Hänen apteekkinsa kannatti ilmeisesti kohtuullisesti, koska hänellä oli varaa pitää apulaista. Hänen viimeisenä apulaisenaan mainitaan ”Simon apotekare”, jolla oli aikaisemmin ollut oma apteekki Viipurissa. Simon oli omaisuutensa menettäneenä, vanhana ja sairaana tullut Turkuun. Hän kuoli vuonna 1601 ja hänet haudattiin kirkon tilikirjojen mukaan vaatimattomasti "med tvenne klockor". Apteekkari Erik kuoli 1610-luvulla ja hänen jälkeensä kaupunki oli pitkän aikaa ilman apteekkia.

Turussa raivosi vuonna 1629 ankara kulkutauti, ”rutto”, jolloin kaupungissa otettiin pohdittavaksi kysymys apteekin perustamisesta. Koska kuitenkin mestarivälskäri tai ”tohtori” Gregorius Tebigh kisälleineen aloitti siellä praktiikkansa juuri vuonna 1630, ei asiassa ryhdytty vielä enempiin toimiin. Apteekkikysymys tuli kuitenkin pian uudelleen ajankohtaiseksi, sillä Tebigh lähti Turusta jo kolmen vuoden kuluttua.

Turun maistraatti päätti elokuussa 1637 ratkaista apteekkikysymyksen siten, että kutsuttaisiin apteekkari Christian Zimmermann kaupungin apteekkariksi. Hänelle luvattiin vapautus vuokrasta ja porvarille kuuluvista maksuista. Zimmermann laittoi nopeasti apteekkinsa kuntoon ja kaupungin isät toivoivat hänen menestyvän hyvin.

Seuraavana vuonna kaupungissa oli taas liikkeellä ”ruttoa” ja apteekki oli peräti tarpeellinen. Zimmermannin apteekki oli Aninkaisten korttelissa vuoteen 1645, jolloin hän osti oman talon keskikaupungilta kirkon läheltä. Joissakin asiakirjoissa mainitaan, että Zimmermann hoiti apteekkiaan huonosti. Fysiikan ja kasviopin professori Andreas Thuronius (1632—1665) oli kertoman mukaan joutunut sen vuoksi hakemaan lääkkeitä tautiinsa Tallinnasta. On kuitenkin mahdollista, että Thuronius tarvitsi jotakin erikoista hoitoa tai lääkettä, jota ei voinut saada Turussa, sillä silloinen lääketieteen professori Eric Achrelius (1640—1670) ei juurikaan toiminut käytännön lääkärinä. Siihen aikaan haettiin sairauksien hoidossa usein apua Tallinnasta, jossa oli taitavia saksalaissyntyisiä kirurgeja.

Asiakirjojen perusteella saadaan pikemminkin käsitys, että Zimmermannia pidettiin sekä kaupunkilaisten että maistraatin taholla pätevänä ammattimiehenä ja avuliaana henkilönä. Tästä on osoituksena mm. se, että kaupunki lahjoitti hänelle kiitollisuutensa osoitukseksi vuonna 1659 maistraatin välityksellä 100 vaskitaalaria ja 5 tynnyriä viljaa. Myöhemmin Zimmermannin apteekki lienee tuottanut heikosti ja hän joutui myymään talonsa akatemian professorille Eric Achreliukselle, jolle se oli pantattu jo aikaisemmin. Zimmermann kuoli vuonna 1666.

Turun kaupungin seuraava apteekkari oli Johannes Kernisch, Zimmermannin vävy. Hänen kanssaan tehtiin vuonna 1667 samanlainen sopimus kuin hänen edeltäjänsä kanssa. Kernisch oli aikaisemmin ollut kenraalikuvernööri Herman Flemingin palveluksessa apteekkarina. Turun akatemian taholta puututtiin monin tavoin Kernischin apteekinhoitoon ja häntä moitittiin liian vähäisen lääkevaraston pitämisestä.

Yliopiston rehtori, piispa ja hovioikeuden presidentti päättivätkin vuonna 1671 ryhtyä toimenpiteisiin toisen apteekin saamiseksi Turun kaupunkiin. Kamarikollegio suostuikin akatemian ja hovioikeuden yhteiseen anomukseen ja kaupungin manttaalirahoista määrättiin maksettavaksi 300 hopeataalaria tarkoitusta varten ennakkona. Rahasumma oli kuitenkin vähennettävä hovioikeuden määrärahoista ja hovioikeus oikeutettiin perimään maksamansa rahat apteekin tuloista. Järjestelyt eivät johtaneet toivottuun tulokseen eikä kaupunkiin saatu toista apteekkia. Kun vielä Kernisch lopetti apteekkarin toimensa vuonna 1678, oli kaupunki jälleen kokonaan ilman apteekkia vuoteen1689 saakka.

Muiden kaupunkien apteekit

Viipurin linnanapteekki mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1586. Silloin kutsuivat Viipurin, Savonlinnan ja Käkisalmen linnojen käskynhaltija Göran Boije (till Gennäs) ja Viipurin nimismies Matts Larsson (till Niemenpää) Viipurin linnaan apteekkariksi ja parturiksi Philip Bijlangin. Tämän mainitaan saaneen saksalaisilta joitakin apteekkitavaroita vuonna 1586 ja matkustaneen itse Lyypekkiin ostamaan lääkkeitä vuonna 1598.

Bijlangin jälkeen Viipurin linnanapteekkariksi tuli Käkisalmesta mestarivälskäri Peter Tesche, jolle ympäristön kihlakunnat määrättiin maksamaan tietty rahasumma lääkkeiden ostoa ja apteekin parempaa hoitoa varten. Peter Tescheä seurasi Viipurin linnanapteekkarina hänen poikansa mestarivälskäri Hans Tesche, joka kuoli vuonna 1656.

Edellä mainittujen linnanapteekkarien lisäksi Viipurissa oli myös muita lääkkeitä valmistavia partureita. Tässä kaupungissa ne olivat erittäin tärkeitä virkamiehiä alituisten sotien, kahakoiden ja kulkutautien vuoksi. Kuuluisimmat heistä olivat Henrik-parturi ja Herman-parturi, jotka kohosivat kaupungin raatimiehiksi.

Vuonna 1651 nimitettiin Viipurissa virkaansa ensimmäinen kaupunginapteekkari Gottfried Keichel. Hänet mainitaan vielä seuraavan vuoden manttaalikirjoissa, joiden mukaan hänellä oli vaimo, renki ja piika. Vuonna 1652 tuhoisa tulipalo hävitti suuren osan Viipurin kaupunkia. Samana vuonna kutsuttiin Johan Jost Kirchoff kaupungin kirurgiksi ja parturiksi. Hänellä oli myös oikeus tuoda maahan lääkkeitä ja pitää apteekkia. Kirchoff kuoli vuonna 1699.

Toisen kerran Viipurin kaupunginapteekkarin nimi mainitaan vuonna 1680. Hän oli Lorenz Grewe (Graf), josta myös käytettiin nimitystä tohtori. Ilmeistä on, että kaupungin apteekkarin ja välskärin virka oli tällöin Viipurissa yhdistetty. Grewe oli toimessaan vuonna 1688 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Kummallakaan mainituista kaupunginapteekkareista ei tiedetä olleen apteekkiapulaista, joten heidän apteekkinsa lienevät olleet pieniä ja vaatimattomia.

Käkisalmessa oli 1500-luvun loppupuolella apteekki, jonka oli perustanut linnanparturi Bertel Oldenborgh. Hän luovutti apteekin vuonna 1582 Carsten Houwerille eli ”mestari Kasthennille” 62 taalarin kauppahinnasta. Tämä kauppakirja on siitä mielenkiintoinen, että siinä luetellaan myös kauppaan sisältyvät apteekin rohdokset. Luettelo on varsin vaatimaton silloisia olojakin ajatellen. Siinä on vähän yli sata nimekettä, joiden joukossa on vain muutama lääkevalmiste.

Juhana III määräsi lokakuussa 1583 Käkisalmen uudelle linnanapteekkarille vapaan apteekin, vuotuisena elatuksena rahaa 30 taalaria, vaatetuksen tai 20 taalaria pukurahaa, sekä ruotsalaisille hovimiehille kuuluvaan tapaan kaksi hevosta. Lisäksi hänelle oli maksettava taalari jokaista vihollisen haavoittamaa miestä kohden, jonka hän pystyi parantamaan. Siitä päätellen apteekkari toimi myös välskärinä.

Carsten Houweria seurasi Käkisalmen linnanapteekkarina vuonna 1591 mestari Jören Möller ja tätä vuonna 1593 edellä jo mainittu Peter Tesche, joka muutti pian Viipuriin.

Myös muissa kaupungeissa toimivat tavallisesti saksalaissyntyiset parturit eli palperit kirurgeina ja lääkkeen valmistajina. Niinpä Porin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa vuodelta 1573 mainitaan, että eräs porvari tuomittiin maksamaan "palperin palkkaa erään henkilön puolesta, jolle hän rääkkäyksellään oli tuottanut terveydenvamman."

Porin kaupungin historiassa mainitaan myös parturi Herman Meijer, joka 1640-luvulla hoiti sairaita kaupungissa ja asui Pietniemen kylässä lähellä kaupunkia. Hänestä kerrotaan seuraava ajan paholaisuskoa kuvaava tapaus: "Vuonna 1655 syytti tullimies Kustaa Henrikinpoika palperi Meijeriä syystä, että hän oli kaupungissa levittänyt huhun, että paholainen oli muka ratsasreisin istunut tullimiehen savutornin päällä ja sieltä huutanut."

Lääkärit apteekkareina

Turun kaupungissa oli Turun akatemian lääketieteen professori jo apteekkarien Zimmermann ja Kernisch aikana. Sen vuoksi tuntuu vaikealta uskoa, että näiden apteekkarien toimeentulo oli kaupungin vuokra-avustuksesta ja muista eduista huolimatta erittäin niukka. Molempien kerrotaan kuolleen velkaisina.

Lääkkeiden käyttö oli kuitenkin kaupunkilaisten keskuudessa niihin aikoihin kovin vähäistä. Sitäpaitsi lääkkeiden valmistusta ja myyntiä ei ollut vielä määrätty apteekkarien yksinoikeudeksi ja niinpä myös lääkärit valmistivat edelleen tarvitsemiaan lääkkeitä. Se tietenkin kavensi apteekkarien ansiomahdollisuuksia.

Turussa lääketieteen professori Elias Til-Landz (1670—1693), Eric Achreliuksen seuraaja, oli innokas kasvitieteilijä. Hän jopa perusti laboratorion lääkkeiden valmistamiseksi potilaitaan varten. Hänen aikanaan Turkuun tuli kuitenkin ensimmäinen uusien säännösten mukainen apteekki vuonna 1689. Sen apteekkari Johan Albrecht Relau (1658—1737) valitti niukan toimeentulonsa syyksi, että maustekauppiaiden ohella varsinkin välskäri ja sittemmin akatemian kirurgi Brandt harjoitti kaupungissa luvatonta lääkekauppaa.

Lääkärin toiminnan kannalta lääkkeiden saanti oli ehdoton edellytys. Jos ei apteekkia ollut edes lähimailla, jouduttiin turvautumaan tilapäisiin järjestelyihin.

Viipurin ensimmäiset apteekin oikeudet myönnettiin vuonna 1689 Petter Gottfredhille, joka oli opiskellut Uppsalassa myös lääketiedettä. Hänet määrättiinkin toimimaan Viipurissa maakuntalääkärinä ja apteekkarina. Samanlainen määräys annettiin vuonna 1698 vielä hänen seuraajalleen Thomas Alphusius'ille, joka väitteli lääketieteen tohtoriksi Rheimsissä vuonna 1705. Kun hän kuoli vuonna 1723, ei apteekkarin ja lääkärin tehtäviä enää yhdistetty.

Uudenmaan ensimmäinen piirilääkäri Jakob Rudberg tuli virkaansa vuonna 1751. Hän ilmoitti vuonna 1753 olevansa halukas perustamaan apteekin toimipaikkaansa Porvooseen. Kaupungin asukkaat ja maistraatti tukivat anomusta, jotta piirilääkäri saisi lisää tuloja. Collegium medicum puolsi anomusta ja maaherrakin uudisti anomuksen piirilääkärin puolesta, mutta apteekin oikeudet myönnettiin niitä hakeneelle apteekkarille vuonna 1755. Hämeenlinnassa oli vuodesta 1753 Helsingin apteekin haara-apteekki. Piirilääkäri Johan Georg Beyersten hoiti sitä tilapäisesti vuonna 1755, jolloin apteekkarinkisälli Anders Swahn oli Tukholmassa suorittamassa apteekkarilta vaadittavaa tutkintoa.

Maakuntavälskäriksi Pohjanmaalle nimetty Herman Heinrich Hast aloitti toimintansa Vaasassa vuonna 1721 ja perusti samalla kaupunkiin apteekin. Alueen piirilääkäriksi palkattiin vuonna 1749 hänen poikansa Barthold Rudolf Hast, joka jatkoi apteekin pitoa Vaasassa. Apteekkia vuodesta 1758 hoitanut proviisori sai sen omiin nimiinsä vuonna 1763. Piirilääkäri Hast piti lääkepuotia vuodesta 1754 myös useissa Pohjanmaan rannikkokaupungeissa, joissa ei ollut muuta lääkkeensaannin mahdollisuutta. Ouluun perustettiin apteekki vuonna 1763 ja Uusikaarlepyyhyn vuonna 1782. Kokkolassa piirilääkärin apulaisena oli aluksi välskäri Arendt Beyer, joka hoiti enemmän lääkekauppiaan kuin välskärin tehtäviä. Apteekki kaupunkiin saatiin vuonna 1799.

Raahessa kaupunginvälskäri K. J. Ståhlberg sai vuonna 1776 luvan lääkkeenmyyntiin, joka jatkui vain muutaman vuoden. Pietarsaaressa vuonna 1770 kaupunginvälskäriksi nimitetty Lars Thodén möi lääkkeitä, kunnes kaupunkiin tuli apteekki vuonna 1781. Kristiinankaupungissa avattiin apteekki ilmeisesti vuonna 1786. Sitä ennen lääkkeiden myynnistä huolehti kaupunginvälskäri Fredric Cederstedt matka-apteekkinsa avulla.

Torniossa oltiin vuodesta 1781 piirilääkäri Johan Grysseliuksen matka-apteekin varassa, kunnes kaupunkiin tuli Oulun apteekin haara-apteekki vuonna 1786. Vähitellen apteekkeja saatiin kaikille niille paikkakunnille, joissa oli lääninlasaretti ja piirilääkäri. Poikkeustapauksissa oli vielä määrättävä piirilääkäri hoitamaan apteekkia. Heinolassa piirilääkäriksi vuonna 1796 nimitetty David Gabriel Stark sai luvan pitää apteekkia, kunnes sen oikeudet myönnettiin vuonna 1798 apteekkari Elias Falckille.

Ahvenanmaalla oli aikaisemmin maakuntavälskäri, joka piti lääkevarastoa. Piirilääkäriksi vuonna 1780 nimitetty Joachim Chronholm oli velvollinen pitämään apteekin puuttuessa tavallista suurempaa matka-apteekkia. Velvoite oli myös seuraavilla piirilääkäreillä, jotka kokivat sen rasittavana. Ahvenanmaalle saatiin apteekki vasta vuonna 1835 Godbyhyn, josta se siirrettiin Maarianhaminaan vuonna 1866.

Etenkin maaseudulla apteekkiverkosto oli kovin harva aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Siitä syystä lääkintäviranomaiset toivoivat erityisesti 1700-luvun loppupuolella, että seurakuntien papit ja lukkarit voisivat pitää seurakuntalaisten saatavilla yksinkertaisia ja halpoja lääkeaineita. Joissakin pitäjissä lukkareiden kerrotaankin pitäneen kotiapteekkia.

Huhtikuu 1999

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Lääkärit apteekkareina. Suomen Lääkärilehti 1995: 33: 3638

Peldán, K.: Suomen farmasian historia. Helsinki 1967

Pesonen, N.: Terveyden puolesta — sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1700- ja 1800-luvulla. Porvoo 1980

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON