Arno Forsius

Espanjantauti Lahdessa vuosina 1918–1920

Vuonna 1918 levisi nopeassa tahdissa ympäri maailman vaikea influenssaepidemia, jonka aiheuttajana oli ilmeisesti uudentyyppinen A-ryhmään kuuluva ns. sikainfluenssavirus. Kansalaissodan taistelut Suomessa olivat vasta päättyneet, kun tämä espanjantautina tai espanjankuumeena tunnettu epidemia levisi kesäkuussa 1918 maahamme ja melkein saman tien myös Lahteen. Kun tarkastellaan Lahden kaupungin tartuntatautitilastoja, on niihin suhtauduttava melkoisin varauksin. Aivan ilmeisesti nimikkeen "Influenza" kohdalle on merkitty myös muita kuumeiseen hengitystietulehdukseen sairastuneita ja luultavasti nimikkeen "Laryngobronchitis acuta" (äkillinen hengitystietulehdus) kohdalle on merkitty jopa runsaasti influenssatapauksia, sillä molempien lukemat ovat eri kuukausina hyvinkin samansuuntaiset. [Katso myös kirjoitusta Influenssan historiaa ja sen lähteitä.]

Terveydenhoitolautakunnan vuosikertomuksessa todetaan lisäksi, että taulukkoon on merkitty vain lääkäreille ilmoitetut sairaustapaukset ja että etenkin lievemmät tapaukset eivät ole lainkaan tulleet lääkärin tietoon. Ylilääkäri G. A. von Zweygberg kirjoittaa Lahden kunnallissairaalan vuosikertomuksessa näin: "Kesä- ja heinäkuun ajalla saapui sairaalaan useita influenza- eli n.k. Espanjankuume- ja keuhkokuumepotilaita, useimmat sotilashenkilöitä." Täälläkin epidemia näyttää alkaneen tyypillisesti varuskunnassa. Kesäkuussa sairaustapauksia oli 11, heinäkuussa 90 ja elokuussa vain 8 tartuntatautitilaston mukaan. Keuhkokuumeeseen kuolleita oli elokuussa 6, eli moninkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna, ja influenssaan kuolleita 2.

Influenssaepidemia levisi tietenkin samanaikaisesti myös Hennalassa olleelle kansalaissodan vankileirille, jossa oli heinäkuun alussa 1918 vielä lähemmäs 10000 "punaisten" vankia. Sairastumistilastot ovat puutteelliset ja samoihin aikoihin leirillä esiintyi isorokkoa, toisintokuumetta ja suolistotulehduksia. Kuolleisuustilastojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että Hennalassa ja kaikissa muissakin vastaavissa vankileireissä koko maassa kuolleisuus oli influenssaepidemian aikana selvästi tavanomaista suurempi, ilmeisesti juuri espanjantaudista johtuen.

Välillä tilanne rauhoittui Lahdessa hieman, mutta se paheni heti syyskuusta alkaen. Von Zweygberg kirjoittaa seuraavasti: "Paljon ankarampi influenza-aikakausi sattui kuitenkin loka-, marras- ja joulukuun ajalla. Silloin tuotiin sairaalaan useita erittäin vaikeita septillisiä (bakteerimyrkytystilassa olevia) influenza-keuhkokuumetapauksia, joissa saatiin nähdä peljätyn Espanjankuumeen kuva hirvittävimmässä muodossaan. Toiset näistä paranivat, mutta useimmat kuolivat muutaman vuorokauden kuluttua, tyypillisinä oireina näissä tapauksissa havaittiin valitus sanomattoman ankarasta tuskan tunteesta rinnassa, aivan veriset, runsaat yskökset, pian huomattava sydäntoiminnan heikkous ja septillinen yleistila. Monet näistä tuotiin aivan kuolevina sairaalaan, sensorio (tajunta) sekaisena ja somnolentissa (uneliaassa) tilassa. Hoito näihin tapauksiin nähden oli enimmäkseen aivan toivoton."

Tartuntatautitilastojen mukaan sairastuneita oli lokakuussa 48 ja marraskuussa 25. Syys-joulukuun aikana keuhkokuumeeseen kuoli 12 henkeä ja influenssaan viisi henkeä. Sairaus aiheutti menetyksiä myös Lahden kunnallissairaalan henkilökunnassa, kuten von Zweygbergin kertomuksesta voidaan todeta: "Pahinta oli se, että nämä tapaukset tuottivat niin suuren tartuntavaaran ympäristölleen. Niin sai tartunnan, ja epäilemättä juuri lasaretti osastolla hoidetuista "espanjankuume"-tapauksista, sairaalan ylihoitajatar, Bertta Lehtokoski, joka ankaran septillisen influenza-keuhkokuumeen murtamana kuoli 17. p. marraskuuta. Sitäpaitsi sairastui samaan tautiin ja kuoli 2 sairaanhoitoharjoittelijaa, 1 keittiöpalvelijatar ja 1 pesijätär."

Vuoden 1919 puolella epidemia näytti jo laantuvan. Terveydenhoitolautakunnan kertomuksessa todetaan kuitenkin uusi käänne: "Sitten yhtäkkiä huhtikuulla se kuitenkin jälleen riehahti epidemiaksi, jota kesti vielä toukokuussakin ollen ankaruudeltaan ja laajuudeltaan hyvinkin vuonna 1918 esiintyneen influenssaepidemian veroinen, josta mainitun vuoden kertomuksessa on tehty selkoa. Kysymykseen kuinka suuri osa väestöstä, influenssaan eli espanjantautiin sairastui, ei numeroilla voida vastata, varsinkin kun lievemmät tapaukset luonnollisestikaan eivät lainkaan ole joutuneet laskelmissa mukaan. Arviolta täytynee kumminkin arvioida sairastuneiden lukumäärä[ksi] noin 30 % koko väestöstä. Aikaisempi sairastuminen näytti jossakin määrin suojelleen sairastumisesta myöhempien epidemiojen aikana. Huomattavimmat lisätaudit olivat keuhkokuume ja munuaistaudit, viimeksimainittuja kuitenkin hyvin vähän. Keuhkokuumeen saaneita oli arviolta noin 10–20 % espanjantautiin sairastuneista. Kuolleisuus espanjantautiin oli huomattava ja lankesi pääosa juuri keuhkokuumeen laskuun [lukuun]. Kaikista kuolleista v. 1919 yhteensä tulee espanjantaudin osalle ainakin 25 %, ja näistä taas n. 3/4 keuhkokuumeen osalle. Kuinka suuri prosenttimäärä espanjantautiin sairastuneista siihen kuoli, on vaikea varmuudella sanoa, mutta voitanee se arvioida ehkä noin 1–2 prosentiksi. Vuoden loppupuolella ei espanjantauti sitten enää epidemiana esiintynyt." Keuhkokuumeeseen kuolleita oli huhti-toukokuussa 1919 yhteensä peräti 16.

Espanjantaudin kolmas aalto yllätti kuitenkin Lahden heti tammi- ja helmikuussa 1920. Tammikuussa tautiin sairastuneita oli tilastoissa 95 eli enemmän kuin heinäkuussa 1918. Keuhkokuumeeseen kuolleita oli jälleen helmi-huhtikuussa 1920 yhteensä 9. Tämän jälkeen epidemia rauhoittui pian lopullisesti. Seuraavana talvikautena ilmaantui tosin uusi, huomattavasti lievempi influenssaepidemia. Samanaikaisesti oli liikkeellä pelättyä unitautia eli viruksen aiheuttamaa tarttuvaa aivotulehdusta. Siihen sairastui Lahdessa joulukuussa 1920 ja tammikuussa 1921 yhteensä kolme henkilöä, jotka kaikki paranivat pitkään sairastettuaan.

Espanjantaudin kuolleisuutta Lahdessa tarkasteltaessa on tyydyttävä osittain arvioon. Jos tavanomaisen ylittävä osuus keuhkokuumekuolleisuudesta katsotaan espanjantaudin seuraukseksi, oli espanjantautiin kuolleita vuonna 1918 noin 30 ja kuolleisuus siihen noin 5,6 o/oo. Vuonna 1919 lukemat olivat vastaavasti noin 20 ja noin 3,7 o/oo sekä vuonna 1920 noin 10 ja noin 1,8 o/oo. Vuosina 1918–1920 espanjantautiin kuoli Lahdessa siten yhteensä noin 60 asukasta eli noin 1,1 % koko asukasmäärästä, joka oli tuohon aikaan 5200–5500 henkeä.

Kirjoitus on osa alla mainitusta kirjoituksestani. Tarkistettu syyskuussa 2005.

Lähteet:

Forsius, A.: Influenssaepidemioista yleisesti ja espanjantaudista Lahdessa 1918–1920. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1984: 9–12. Lahti 1985.

Kertomukset Lahden kaupungin kunnallishallinnosta 1918–1921, Lahti 1922–1925.

Paavolainen, J.: Vankileirit Suomessa 1918, Helsinki 1971.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON