Arno Forsius

Hanna Lappalainen (1881—1966) — tutkija, apteekkari ja lahjoittaja

Lapsuus ja koulunkäynti

Hanna (oik. Johanna) Lappalainen syntyi 24.6.1881 Puumalassa. Hänen vanhempansa olivat sahan viilaaja Johan Matinpoika Lappalainen (1848—1915) ja Fredriikka Vilhelmiina Henrikintytär Luukkonen (1849—1915). Varattomalla avioparilla oli kaikkiaan viisi lasta, neljä tytärtä ja yksi poika, joista yksi tytär ja poika kuolivat pieninä.

Hanna Lappalainen kävi kansakoulun jälkeen Kotkassa ruotsalaista tyttökoulua  (Kotka svenska fruntimmerskola, myöhemmin femklassig mellanskola). Hän oppi nopeasti ruotsin kielen ja oli jo toisena lukuvuonna luokkansa priimus. Puumalan seurakunnan virkatodistuksesta käy ilmi, että koko perhe on muuttanut lokakuussa 1889 Kymiin ja kesäkuussa 1899 Kotkasta takaisin Puumalaan. Se selittääkin Hanna-tyttären koulunkäyntiä Kotkassa. (Korjattu maaliskuussa 2016, R.T:n lähettämä tieto.)

Apteekkioppilaasta filosofian tohtoriksi

Hanna Lappalainen hakeutui farmasianoppilaaksi Uudenkaupungin apteekkiin 1.9.1899 alkaen ja oli jonkin aikaa oppilaana myös Juvan apteekissa. Farmasianoppilaan perusvaatimuksena oli vuonna 1897 annetun asetuksen mukaan valtion lyseon viiden luokan oppimäärä. Lappalainen valmistui farmaseutiksi 30.11.1903 ja palveli farmaseuttina Kurkijoen apteekissa valmistuen proviisoriksi 10.3.1910. Sen jälkeen hän toimi samassa apteekissa proviisorina 1.5.1910—15.9.1911. Lappalainen suoritti vuonna 1909 kurssin myös bakteriologiassa. Lisäksi hän oli samana vuonna sairaanhoidon harjoittelijana puolen vuoden ajan ja hoiti Lopen kunnansairaalan sairaanhoitajattaren virkaa 3 viikkoa kesällä.

Syksyllä 1911 Lappalainen päätti kuitenkin jatkaa opintojaan. Hän sai erioikeuden suorittaa tutkintoja Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä osastossa olematta ylioppilas. Hänen opinto-ohjelmaansa kuuluivat kasvitiede ja kemia sekä sovellettu fysiikka, geologia ja mineralogia. Hän suoritti vuonna 1912 lisäksi kurssin ravintoaineiden kemiallisessa tarkastamisessa sekä niissä metodeissa, joiden tuntemusta tarvittiin mallasjuomain kontrollööriltä.

Opintojensa aikana Lappalainen työskenteli eri tehtävissä, pääasiallisesti yliopiston kasvitieteen laitoksessa kasvitieteen professorin Fredrik Elfvingin (1854—1942) yksityisassistenttina vuosina 1913 ja 1916, fysiologian laitoksessa analysoija-assistenttina kolmena vuonna sekä kemian laboratorion kvalitatiivisella osastolla apulaislaboranttina 5 lukukauden ajan. Hän hoiti myös kemian assistentin viransijaisuutta Maanviljelystaloudellisessa koelaitoksessa (myöh. Maatalouskoelaitos) vuonna 1916.

Farmasian opintoihin liittyen Lappalainen palveli vuosina 1911—1920 ajoittain Helsingin VIII:ssa (Hakaniemen) apteekissa, Ikaalisten apteekissa ja sen Parkanon haara-apteekissa sekä Keravan apteekissa ja siihen tilapäisesti kuuluneessa Sipoon haara-apteekissa. Lisäksi hän työskenteli vähän aikaa Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratoriossa (myöh. Lääketehdas Medica). Lappalainen piti Helsingissä ollessaan farmakologian luentoja sairaanhoito-oppilaille Kirurgisessa sairaalassa ja Marian sairaalassa. Opiskeluaikana hän piti myös yksityisiä kursseja apteekkioppilaille suomen ja ruotsin kielellä kasviopissa ja farmakognosiassa.

Lappalainen suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1916. Hän väitteli kasvitieteessä filosofian tohtorin arvoa varten 17.12.1919 ja suoritti filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1920. Hän suoritti sen ohella ylimääräisesti vuonna 1920 maanviljelystaloudellisessa tiedekunnassa kandidaattitutkintoa varten vaadittavan maanviljelyskemian ja -fysiikan kurssit. Hänet promovoitiin vuonna 1923 sekä filosofian maisteriksi että tohtoriksi.

Lappalainen oli Suomen Kemistiseuran, Societas pro Fauna et Flora Fennican, Kasvitieteellisen seuran, Suomen Maantieteellisen Seuran sekä Suomen Farmaseuttisen Yhdistyksen ja Suomen Apteekkariyhdistyksen jäsen. Hän osallistui luonnontieteilijäin kongressiin Göteborgissa kesällä 1923 ja apteekkarien (FIP) kansainväliseen kongressiin Tukholmassa. Hän oli myös saksalaisen Pharmazeutische Gesellschaftin jäsen.

Tieteellinen tutkimus ja väitöskirja

Hanna Lappalainen julkaisi vuosina 1909—1917 useita vähäisempiä kirjoituksia lähinnä kasvitieteen ja kemian alalta. Ne on mainittu jäljempänä kirjallisuusluettelossa. Lappalaisen väitöskirjan tutkimus oli jatkoa niille töille, joita hän oli tehnyt vuosina 1913 ja 1916 professori Elfvingin kanssa. Väitöskirjan otsikkona oli "Biochemische Studien an Aspergillus niger". Tutkimus selvitti otsikossa mainitun homesienen eri lajien kasvua sekä kykyä tuottaa sienitärkkelystä, oksaalihappoa ja sitruunahappoa.

Saksalainen C. Wehmer oli todennut jo vuonna 1893 eräiden Citromyces -sienten muodostavan sitruunahappoa ja vuonna 1897 Aspergillus nigerin muodostavan oksaalihappoa. Elfvingin ja Lappalaisen tutkimusten uusi havainto oli, että myös Aspergillus niger muodosti tietyissä oloissa sitruunahappoa. Lappalaisen väitöskirjatyö liittyi juuri näihin Aspergillus nigerin kasvuolosuhteiden ja elatusaineiden vaikutuksiin oksaalihapon ja sitruunahapon muodostumisessa. Väitöskirjassa ei käsitellä homeviljelysten vaikutuksia muihin mikro-organismeihin.

Lappalaisen tieteellinen tutkimustyö on saanut tunnustusta myös maamme rajojen ulkopuolella juuri homesienten kasvu- ja tuotto-ominaisuuksia koskevien havaintojen johdosta. Sitruunahapon valmistamisesta biologisesti Aspergillus nigerin avulla tuli myöhemmin merkittävä ja tuottava teollinen menetelmä. Sen paremmin Elfving kuin Lappalainenkaan eivät kuitenkaan päässeet hyötymään keksinnöstä, sillä he eivät ilmeisesti oivaltaneet siihen liittyviä taloudellisia mahdollisuuksia.

Tutkijasta apteekkariksi

Suomen Senaatin päätöksellä Hanna Lappalainen sai marraskuussa 1918 oikeuden tulla nimitetyksi lääkintöhallituksen apteekkiasiain asessorin virkaan. Tähän virkaan nimitettiin kuitenkin vuonna 1919 fil. maisteri Sipi (Sigfrid) Edvard Siintola. Lääkintöhallitukseen perustettiin huhtikuussa 1920 asetuksella oikeuskemistin virka. Filosofian kandidaatti Hanna Lappalainen sai toukokuussa 1920 luvan sukupuolestaan huolimatta hakea ja tulla taitonsa ja ansioittensa mukaan huomioon otetuksi oikeuskemistin virkaa täytettäessä. Hän ei kuitenkaan hakenut virkaa, johon marraskuussa 1920 nimitettiin lääketieteen ja kirurgian tohtori Yrjö Airila (1887—1949).

Lappalainen oli valinnut tässä vaiheessa apteekkarin uran. Hän sai 19.5.1920 Toijalan apteekin apteekkioikeuden. Toijalassa asuessaan Lappalainen toimi Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan paikallisosaston johtokunnan jäsenenä.

Toijalassa apteekkarina ollessaan Lappalainen jatkoi vielä tieteellistä työtään. Hän sai yliopiston kanslerin varoista opintoapurahan ja valtion farmaseuttisen matka-apurahan. Hän teki opintomatkan Saksaan vuosina 1922—1923, jolloin hän työskenteli 6 kuukautta Berliinissä professori H. Thoms'in yksityisassistenttina farmaseuttisessa laitoksessa (Pharmazeutisches Institut in Berlin). Hän avusti Thoms'ia fermenttikemiaa ja eräitä kasvialkaloideja koskevissa tutkimuksissa ja tutki itse mm. convallaria-alkaloideja. Nämä tutkimukset jäivät kuitenkin epävakaisten olojen vuoksi kesken. Keväällä 1924 Lappalainen kävi vielä Berliinissä, mutta Thoms olikin virkavapaana. Hän matkusteli Saksan lisäksi silloin Itävallassa, Italiassa ja Ranskassa, ollen mm. kuukauden ajan Pariisissa.

Lappalainen sai 29.1.1925 apteekkioikeuden perustettavaan Helsingin XIX apteekkiin eli Arkadia apteekkiin, jonka perustamiselle Sisäasiainministeriö oli antanut suostumuksensa 20.11.1924. Apteekki avattiin 1.10.1925 talossa Aurorankatu 15, joka oli valmistunut vuonna 1913. Lappalainen oli ensimmäinen naispuolinen apteekkari Helsingissä.

Avioliitto

Heti Helsinkiin muutettuaan Hanna Lappalainen solmi marraskuussa 1925 avioliiton agronomi Juhani (Johannes) Kurikan kanssa, joka oli ollut vuodesta 1920 virkamiehenä asutushallituksessa. Aviomies oli syntynyt vuonna 1870 Inkerinmaan Tuutarissa. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Aatami Tuomaanpoika Kurikka ja Anna Juhanintytär Pöyhönen.

Juhani Kurikka oli valmistunut agronomiksi Mustialan maanviljelysopistosta vuonna 1897. Hän oli toiminut opettajana useissa maanviljelyskouluissa ja kansanopistoissa. Sen lisäksi hän oli osallistunut kunnalliseen toimintaan Sortavalan kaupunginvaltuuston jäsenenä ja ollut Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä vuosina 1908—1909 ja 1911—1913. Hän oli ollut myös maanviljelijänä 10 vuoden ajan Sortavalan maalaiskunnassa sekä toiminut luottamushenkilönä useissa maatalousalan järjestöissä. Hänen harrastuspiiriinsä kuuluivat lisäksi raittiusasiat sekä Aunuksen ja Inkerin asiat ja hän oli mm. useita vuosia Inkeri -lehden vastaava toimittaja. Juhani Kurikka oli ollut avioliitossa kahdesti aikaisemmin. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1901 Laura Lydia Uotila oli kuollut vuonna 1920. Toinen, vuonna 1922 Alma Helena Koskisen kanssa solmittu avioliitto oli päättynyt eroon vuonna 1925. Juhani Kurikka oli toimessa asutushallituksessa vuoteen 1927 ja hän kuoli sairauden invalidisoimana vuonna 1930.

Avioliiton solmittuaan Hanna Lappalainen käytti virallisesti sukunimeä Lappalainen-Kurikka, mutta miehensä kuoltua aina nimeä Lappalainen. Lappalaisen ja Kurikan avioliitosta ei ollut lapsia.

Tutustuminen Sigurd Wettenhovi-Aspaan

Hanna Lappalainen oli kuvausten mukaan pienikokoinen, vilkas ja seurallinen sekä lämminhenkinen ja hyvin rakastettava. Ruotsin kielestä oli tullut alkuaan suomenkielisen Lappalaisen kotikieli hänen käytyään ruotsinkielistä keskikoulua Kotkassa. Miehensä kuoltua hän piti edelleen ruotsia kotikielenään ja seurusteli yleensä ruotsinkielisen seurapiirin kanssa. Silti hän tunsi ylpeyttä suomalaisesta syntyperästään ja kotiseudustaan, minkä hän myös tilaisuuden tullen toi korostetusti esiin.

Erään tiedon mukaan Lappalainen olisi saanut Aurorankadun apteekissa tapahtuneen kaatumisen seurauksena pysyvän lonkkavamman, joka paheni jatkuvasti ja vaikeutti huomattavasti hänen liikkumistaan. Joka tapauksessa hänen liikuntakykynsä oli alentunut jo 1930-luvulla.

Miehensä kuoleman jälkeen Lappalainen tutustui joskus 1930-luvun alkutaitteessa taiteilija Albert Gebhardin välityksellä kirjailija ja taiteilija Georg S i g u r d Wettenhovi-Aspaan (oik. Wetterhoff-Asp) (1870—1946), joka herätti erikoisuutensa vuoksi suurta huomiota ja ristiriitaisia mielipiteitä. Tämän vanhemmat olivat Helsingin yliopiston anatomian professori Georg August Asp (1834—1901) ja naisvoimistelun kehittäjä Mathilda Sofia Wetterhoff (1840—1920). Aviopari oli eronnut vuonna 1890, minkä jälkeen Mathilda Asp oli muuttanut nuorimpien lasten kanssa Ruotsiin.

Aspa, kuten Wettenhovi-Aspaa nimitettiin, hurmasi olemuksellaan ja käytöksellään nopeasti Hanna Lappalaisen. Aspa sai pitkään vireillä olleen avioeron toisesta vaimostaan viulutaiteilija Gertrud (Gerty) Jendritzkystä (1888—jälkeen 1945) vuoden 1934 lopulla. Niihin aikoihin Aspa muutti asumaan Lappalaisen luokse Aurorankadulle.

Lappalainen oli kaikesta päätellen pystyvä liikenainen. Hänen menestymisensä perustui suureksi osaksi lääkkeiden valmistukseen omassa apteekissa. Niillä oli hyvä menekki erityisesti sotavuosina. Wettenhovi-Aspa oli kertoman mukaan sanonut leikillään, että "vettä vaan rohtojen sekaan niin aina rikastuu".

Arkadiankatu 21

Hanna Lappalainen osti vuonna 1936/1937 kokonaisen kivitalon As. Oy Warjola Ab:n (Arkadiankatu 21) ja muutti apteekkinsa sinne 24.9.1938. Talo on suuri kaupunkitalo, jossa on 2 rappukäytävää, 5 kerrosta ja noin 50 huoneistoa. Talon oli suunnitellut Wilho Lekman ja se oli valmistunut vuonna 1913. Talon ylin kerros oli kokonaan Lappalaisen asuntona. Apteekki oli katutasossa, siihen kuuluva laboratorio 2. kerroksessa ja varastotilat kellarikerroksessa. Sen lisäksi porttikäytävästä johti ovi katutasossa olevaan, kaksi huonetta käsittävään laboratorioon, jota käytettiin apteekissa myytävien lääkkeiden valmistamiseen. Kaikki muut huoneistot olivat vuokrattuina.

Uudessa talossa Aspa sai asuttavakseen A-portaassa olleen erillisen huoneiston, jossa hänellä oli oivalliset työ- ja ateljeetilat. Lisäksi Aspa toimi Lappalaisen seuralaisena teatterissa ja oopperassa käydessä. Aspa myös kuljetti tarvittaessa Hanna Lappalaista ulkona pyörätuolissa. Lisäksi hän oli Lappalaisen seurana, kun tämä haki Keski-Euroopan kylpylöistä apua jatkuvasti paheneviin lonkka- ja nivelvaivoihinsa.

Eräässä lehtikirjoituksessa kuvataan Lappalaisen kotia seuraavasti: "Sitten siirrymme yläkertaan tohtori Lappalaisen yksityishuoneistoon, joka sekin on ollut perinpohjaisen uudistuksen alainen. Mikä viehättävä ympäristö! Kanarialintu livertää täysin rinnoin iloisen tervehdyksensä, kirjoja - tekisi mieli sanoa - miltei loppumattomiin. Järjestyksestä puhuu se, että kirjastossa on asianmukaisen tarkka korttijärjestelmä. Aivan oman osastonsa siinä on saanut taiteilija Wettenhovi-Aspan tuotanto. Maalauksia, verhoja, mattoja, paljon taide-esineitä kaikkialla todistamassa omistajansa harrastuksista. Tuntuu siltä kuin alhaalta uutterien työmuurahaisten parista olisi siirrytty itse taiteen ilmakehään. Maalauksista jäi mieleen joukko Gebhardin ja Wettenhovi-Aspan töitä, varsinkin viimeksimainitun suurikokoinen Sibelius-kuva oli voimakas luomus. Tohtori Lappalainen kertoo vilkkaaseen tapaansa työnsä vaiheista vuosien varrella. Hänen kerrontansa on älykästä ja mukaansatempaavaa. Miten paljon tarmoa ja väsymätöntä uurastusta sisältyykään näihin vuosiin! Kaiken ahertelun tuloksena on nyt ympärillä laaja liike, uljas koti ja kaikin puolin kauniit, kunnioitettavat tulokset. (H. A.)" Wettenhovi-Aspan sekä Albert ja Johannes Gebhardin maalausten lisäksi asunnon seinillä oli ainakin Antti Favénin ja Hugo Backmanssonin töitä.

Lappalainen kutsui usein kotiinsa keskustelutilaisuuksiin tuttavia, ystäviä, taiteilijoita, diplomaatteja, poliitikkoja ja yhteiskunnan vaikuttajia. Hän järjesti myös suuria juhlia, joissa Aspa toimi taitavana juhlamenojen ohjaajana. Joskus tämä huolehti tilaisuuksien musiikista soittamalla salin nurkassa pianoa. Aspa antoi emännän ja vieraiden johtaa keskustelua ja osallistui siihen vain joitakin kysymyksiä esittämällä. Usein nähdyistä vieraista voidaan mainita presidenttipari K. J. Ståhlberg, säveltäjämestari Jean Sibelius, kirjailijat Frans Emil Sillanpää ja Ilmari Kianto, laulajatar Musa Silver, taiteilija Johannes Gebhard, professori ja rouva Väinö Auer, professori Gustaf Komppa sekä kontra-amiraali ja rouva Hjalmar von Bonsdorff.

Laulajatar Musa Silver kertoo muistelmissaan, miten Lappalainen oli vuonna 1935 kerran välittänyt hänelle Suomalaisessa oopperassa väliajalla Wettenhovi-Aspan tapaamispyynnön. Aspa toivoi saavansa ottaa Silveristä valokuvan valkeassa puvussa, mihin tämä antoikin suostumuksensa. Aspa halusi käyttää kuvaa esimerkkinä suomalaisten sukulaisuudesta eteläisempien kansojen kanssa. Silver kirjoittaa: "Kävin usein hänen [Hanna Lappalainen] upeassa kodissaan, missä Wettenhovi-Aspa selosti minulle teorioitaan." Wettenhovi-Aspa lähetti Silverille teoksensa Kalevala ja Egypti omistuksella "Suomalaiselle Aidalle".

Lappalainen kirjoitti myös pariin julkaisuun joitakin artikkeleita Wettenhovi-Aspan elämäntyöhön liittyen. Tämän varsin kiistanalaisen taiteilijan tukeminen päättyi kuitenkin suhteiden katkeamiseen, kun Aspa oli rakastunut vuonna 1942 Elannon sekatavarakaupassa Runeberginkadulla työssä olleeseen, 26-vuotiaaseen vaaleaan ja sievännäköiseen myyjättäreen Aino Paanaseen. Lappalainen halusi Aspan muuttavan pois luotaan ja järjesti tälle asunnoksi vastaremontoidun huoneiston omistamansa talon B-portaasta. Välien edelleen kiristyessä Aspan oli muutettava pois siitäkin keväällä 1945.

Näihin elämänvaiheisiin liittyi myös seuraava tapahtuma. Mikko ja Liisa Olki olivat kerran vuoden 1945 aikoihin iltakävelyllä Helsingissä. Silloin he huomasivat Arkadiankatu 21:n kohdalla jalkakäytävällä useita kappaleita Wettenhovi-Aspan teosta "Kalevala ja Egypti, Suomen Kultainen kirja II" (1935), jotka selvästikin oli heitetty ulos ikkunasta. Oljet ottivat muistoksi yhden kirjoista.

Kaikesta huolimatta Lappalainen avusti edelleen Aspan elämää tämän tietämättä emännöitsijän kautta. Aspa asui Karjalohjalla omistamassaan Vilniemessä, jonka Lappalainen oli kunnostuttanut perusteellisesti vuonna 1938. Hän oli jopa suunnitellut jossain vaiheessa lastenkodin perustamista Vilniemeen. Aspa kuoli vuonna 1947. Hänen ihailemansa Aino Paananen muutti Ruotsiin ja avioitui tehtailija Gunnar Ahlqvistin kanssa.

Aspa oli tehnyt aikaisemmin kaksi testamenttia Lappalaisen hyväksi, mutta viimeisessä, kaksi viikkoa ennen kuolemaansa tekemässään testamentissa Aspa oli määrännyt Vilniemen Suomen Kuvaamataiteilijoiden Liitolle taiteilijoiden kesäkodiksi ja osan rahavaroista Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväksi. Lappalaisen moitteet testamentista hylättiin aiheettomina. Tämä toimitti vielä Aspan haudalle vainajaa esittävän pronssisen rintakuvan, jonka Aarne Aaltonen oli muovannut. Lappalainen sai vaivoin korvatuksi kuolinpesän omaisuudesta Vilniemen kunnostamista varten antamansa velkakirjat. Kärsimästään mielipahasta huolimatta Lappalainen muisteli kaipauksella Sigurd Wettenhovi-Aspaa, yrittäen unohtaa kaikki ikävät muistot.

Lappalaisen pyynnöstä tämän serkku, sotilasmestari Emil Lappalainen muutti jatkosodan aikana perheensä kanssa taloon Arkadiankatu 21. Tarkoituksena oli, että Emil Lappalainen toimisi talossa isännöitsijänä ja eräänlaisena järjestyksen pitäjänä levottomana sota-aikana. Perhe asui aluksi talon A-rapussa ja Aspan muutettua pois tämän asuntona olleessa huoneistossa. Emil Lappalaisen tehtävä isännöitsijänä päättyi melko pian, sillä serkukset eivät tulleet keskenään toimeen.

Kulttuurin tukija ja lahjoittaja

Hanna Lappalainen oli vuonna 1935 perustetun yhdistyksen Kalevalaiset Naiset (vuodesta 1955 Kalevalaisten Naisten Liitto) tukija. Yhdistyksen perustajista Elsa Heporauta (aik. Hästesko, o.s. Koponen) oli Puumalan Sahan sahanhoitajan Johan Henrik Koposen tytär, Lappalaisen lapsuudentuttava ja ystävä. Akseli ja Elsa Heporauta kuuluivat Lappalaisen vakituiseen seurapiiriin. Lappalainen oli myös yksi Laulu-Miesten monista rakentajajäsenistä, jotka avustivat vuonna 1949 valmistuneen Laulu-Miesten talon rakentamista.

Helsingissä oli perustettu vuonna 1942 Jenny ja Antti Wihurin rahasto -niminen säätiö. Se puolestaan perusti keväällä 1944 Wihurin Tutkimuslaitoksen, jonka johtajaksi tuli lääketieteen ja kirurgian tohtori, fysiologian dosentti Alvar Wilska. Tärkeä merkitys siinä yhteydessä oli Lappalaisen tekemällä suurlahjoituksella. Tämä nimittäin lahjoitti silloin tutkimuslaitokselle omistamansa kiinteistön As. Oy Warjola Ab (Arkadiankatu 21) tontteineen. Kiinteistön tuotto oli määrätty lahjoituksen yhteydessä Wihurin Tutkimuslaitokselle ja lahjoitukseen liittyi ehto, että lahjoittaja saa vuokravapaasti käyttöönsä apteekin, laboratorion ja asunnon kuolemaansa saakka.

Lappalaisen lahjoitukseen kuului myös tieteellistä kirjallisuutta, mm. 10-osainen yli 14000 sivua käsittävä Handwörterbuch der Naturwissenschaften (Gustav Fischer, Jena 1915), sekä mikroskooppi ja autoklaavi. Lappalaisen lahjoitukseen on voinut vaikuttaa ratkaisevasti se, että Wihurin Tutkimuslaitoksen suunnitelmissa oli alkuvaiheissa kasvifysiologinen tutkimus filosofian tohtori Veijo Wartiovaaran johdolla.

Samana vuonna Jenny ja Antti Wihurin rahasto -säätiö sai lahjoituksena Ida Rytköseltä ja Maria Rytkösen perillisiltä tontteineen Salus-sairaalan, josta tuli Wihurin tutkimuslaitoksen Salus-sairaala.

Lappalaisen vaiheisiin liittyy vielä eräs lahjoittaja. Wettenhovi-Aspa oli tutustunut helsinkiläisissä seurapiireissä Amanda (Mandi, myöhemmin Maili) Autioon (1877—1958), joka oli kiinteistönvälittäjänä toimiessaan onnistunut pulavuosina kokoamaan itselleen suuren omaisuuden. Autio oli tutustunut Aspaan ja lyöttäytynyt yhteen tämän kanssa. Hän asuikin ajoittain Aspan omistamassa Vilniemessä. Jatkuvassa rahapulassaan Aspa oli luovuttanut Vilniemen kauppakirjalla Autiolle velkojen hoitamiseksi. Kun Lappalainen oli tutustunut Aspaan, avusti hän tätä kaupan mitätöimisessä oikeusasteissa ja Autio hävisikin jutun Vilniemen omistamisesta. Aution ja Lappalaisen kilpailu saattoi olla taustana myös lahjoituksissa. Autio nimittäin testamenttasi vuonna 1947 omaisuutensa viisine kivitaloineen Suomen Kulttuurirahastolle erityisenä Maili Aution rahastona, jonka varat oli jaettava apurahoina mm. Keksintösäätiön toiminnan tukemiseen ja luovaan työhön.

Viimeiset vuodet

Hanna Lappalaiselle myönnettiin apteekkineuvoksen arvonimi 22.6.1956, ensimmäisenä naisena Suomessa. Liikkumisvaikeuksien lisääntyessä hän ei pystynyt enää moneen vuoteen hoitamaan apteekkiaan, jonka toiminnasta huolehti vastaava proviisori. Näinä aikoina eräs apteekin farmaseutti, joka toimi Lappalaisen luottohenkilönä, syyllistyi huomattavaan kavallukseen ja aiheutti vaikeuksia apteekin raha-asioiden hoidossa.

Lappalainen haki vahvistuksen testamentilleen 18.2.1956, Wettenhovi-Aspan kuoleman 10-vuotispäivänä. Siinä määrättiin mm.: "Sille joka on tyytymätön siihen mitä olen määrännyt hänelle, toivon, ett'ei hänelle anneta mitään. Perikunnassani kukaan ei kykene haastamaan riitaa, sillä kaiken omaisuuteni olen itse sanomattoman uutteralla yön ja päivän pitkään suoritetulla työllä hankkinut ja olen siis oikeutettu testamentilla siirtämään kenelle haluan."

Hanna Lappalainen kuoli 5.2.1966 Helsingissä. Hän oli määrännyt testamentissaan, että hänet oli pidettävä kodissaan kolmen vuorokauden ajan kuolemansa jälkeen. Samoin hän oli määrännyt, että hänet on haudattava Helsingin (Hietaniemen) hautausmaalle miehensä Juhani Kurikan viereen, kuuden hengen hautaan, johon oli haudattu myös Juhani Kurikan tytär Aili sekä Hanna Lappalaisen serkku Hilja Lappalainen, joka oli ollut aikaisemmin Hanna Lappalaisen kotitalouden hoitajana.

Hanna Lappalaisen jälkeen Helsingin XIX:n eli Arkadia apteekin apteekkariksi tuli Paula Seise-Voutila, joka sai apteekkiluvan 29.6.66 ja otti vastaan apteekin 4.4.67.

 

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2000. Kiitän kaikkia haastattelemiani henkilöitä. Erikoisesti kiitän professori Veikko Lappalaista, apteekkari Sakari Lukkaria ja apteekkari Bengt Mattilaa, jotka ovat antaneet kirjallista aineistoa käyttööni. Veikko Lappalainen on myös ystävällisesti lukenut kirjoituksen luonnoksen ja esittänyt siihen eräitä lisäyksiä ja täsmennyksiä.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Autio, L.: Salus, Wihurin tutkimuslaitos ja suomalaisen sydäntutkimuksen alkuvaiheet. Keuruu 1990

Elfving, F.: Über die Bildung organischer Säuren durch Aspergillus niger. Öfversigt af Finska Vetenskaps-Societetens Förhandlingar, Bd. LXI, 1918—1919, Afd. A. N:o 15. Helsingfors 1920

Hackzell, K.: Viertotietä itään ja länteen. Helsingin vanhoja kortteleita 3. Helsingin Sanomat. Hämeenlinna 1988

Hagner, R.: Apteekkineuvos Hanna Lappalainen † [muistokirjoitus]. Suomen Apteekkarilehti n:o 4, 1966

Halén, H. ja Tukkinen, T.: Elämän ja kuoleman kello. Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot. Otava. Keuruu 1984.

Lappalainen, H.: Biochemische Studien an Aspergillus niger. Akademische Abhandlung. Öfversigt af Finska Vetenskaps-Societetens Förhandlingar, Bd. LXII, 1919—1920, Afd. A. N:o 1. Helsingfors 1919

Lappalainen, H.: Benzoesyra, dess framställning och pröfning. Farmaceutiskt Notisblad 1909

Lappalainen, H.: Ovatko Kiinakuoren paksuus ja lääkearvo määrätyssä suhteessa toisiinsa. Farmaceutiskt Notisblad 1913

Lappalainen, H.: En jodimetrisk metod för bestämning af drufsocker. Farmaceutiskt Notisblad 1913

Lappalainen, H.: Den angiosperma blommans sannolika fylogenetiska utveckling. Farmaceutiskt Notisblad 1913

Lappalainen, H.: Farmaseuttisen yhdistyksen kasvisto. Farmaceutiskt Notisblad 1914

Lappalainen, H.: Ur Alfred Werners undersökningar öfver metallammoniaker. Farm. Farmaceutiskt Notisblad 1915.

Lappalainen, H.: Bidrag till frågan om lafvars kemiska sammansättning. Suomen Kemistiseuran tiedonantoja 1917

Lappalainen, H.: Hanna, Kalevala ja Egypti. Naisten Ääni 1935:7.

Lappalainen, H.: Välähdyksiä Wettenhovi-Aspan elämäntyöstä 1 — [4] Forum 1940: [1]: 3—10, 1940: 2: 31—43, 1940: 3—4: 61—70, 1941 1—2: 3—14.

Lappalainen, V.: Sahalahden Hanna, Suomen ensimmäinen naispuolinen apteekkineuvos. Puumala 1980:6

Pesonen, N.: Terveyden puolesta — sairautta vastaan. Terveyden- ja sairaanhoito Suomessa 1800- ja 1900-luvulla. Porvoo 1980

Silver, M.: Matka muistoihini. (Kirjaksi koonnut Ritva Sievänen-Allen.) WSOY. Juva 1996

Suomen agronomit 1953—1941 Finlands agronomer. Toim. S. Mattsson, Eero Maamies ja Hj. Sandberg. Helsinki 1942

Suomen apteekkarit — Finlands apotekare 1954. Toim. K. K. E. Vihma

Suomen apteekkarit — Finlands apotekare 1964. Toim. R. E. Eklund

Suomen kansanedustajat 1907—1982, Finlands riksdagsledamöter 1907—1982. Helsinki 1982

Taidetta rakastava Tohtori-Apteekkari (kirj. H. A.) Naisten Ääni 1937: 23—24: 347

Haastattelut:

Hagner, Rea, apteekkari, Helsinki 31.3.2000, 4.6.2000

Heikura, Mikko, valt. lis., Helsinki 31.3.2000

Lappalainen, Veikko, professori, Espoo 27.4.2000, 3.5.2000

Lukkari, Sakari, apteekkari, Helsinki 31.3.2000

Reime, Bertta, tekninen apulainen, Helsinki 4.6.2000

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON