Arno Forsius

Ensimmäinen sitoutumattomien sairaanhoitajattarien oppilaitos

Sairaanhoidon kehittämisen tarve

Uskonpuhdistuksen seurauksena katkesi monissa Euroopan maissa 1500- ja 1600-luvulla katolisten luostarijärjestöjen ja sääntökuntien tuhatvuotinen sairaalatoiminta ja sairaanhoidon perinne. Näin syntyi reformoidun uskonnon alueilla tarvetta luoda myös korvaava sairaanhoidon opetusjärjestelmä.

Kehitys oli kuitenkin kovin hidasta. Vuonna 1836 saksalainen pappi Theodor Fliedner perusti Düsseldorfin lähellä Kaiserswerthin diakonissalaitoksen, jossa hän aloitti myös sairaiden hoitoon koulutettujen diakonissojen opetuksen kristillisessä hengessä. Sitäpaitsi lääketieteen kehittyminen edellytti entistä suurempaa ammattitaitoa sairaita hoitavalta henkilökunnalta.

Myös ranskankielisessä Sveitsissä, kalvinismin hallitsemilla alueilla, keskusteltiin 1840-luvulta alkaen innokkaasti sairaanhoidon kehittämisestä. Diakonissalaitos perustettiinkin jo vuonna 1842 Saint-Loup'iin Vaud'in kantonissa. Valmistuneet diakonissat jäivät diakonissalaitosten sisarkuntien jäseniksi, joskin heitä voitiin korvausta vastaan sijoittaa työhön myös laitosten ulkopuolelle. Keskustelua käytiin lisäksi vapaasta sairaanhoitajattarien koulutuksesta, jonka jälkeen naiset voisivat hakeutua työhön samalla tavalla kuin muihinkin ammatteihin.

Haavoittuneiden hoitoa taistelukentillä

Englantilainen Florence Nightingale oli saanut vahvistusta halulleen ja uskolleen omistautua sairaanhoidolle vierailemalla Kaiserswerthin diakonissalaitoksessa parin viikon ajan vuonna 1850 ja kolmen kuukauden ajan vuonna 1851. Florence Nightingalen menestyksellinen toiminta sairaanhoitajana Krimin sodassa vuosina 1854—1856 innosti sveitsiläisen Henri Dunantin (1828–1910) lähtemään Italiaan vuonna 1859 Itävallan ja Sardinian välisen sodan aikana. Hänen tarkoituksenaan oli avustaa haavoittuneiden sotilaiden hoitoa itävaltalaisten ja ranskalaisten joukkojen välillä käydyissä taisteluissa. Dunantin kuvaus Solferinon taistelukentältä (Un souvenir de Solférino) sai aikaan Geneven sopimuksen allekirjoittamisen ja Punaisen Ristin järjestön syntymisen vuonna 1864.

Kun Dunant oli kesällä 1859 Italian taistelutantereilla ohjaamassa haavoittuneiden hoitoa, hän kääntyi ennestään tuntemansa, Genevessä asuvan kreivitär Valérie de Gasparinin puoleen varojen saamiseksi haavoittuneiden sairaanhoitoa varten. Tämä innostui heti asiasta ja keräsi tuttava- ja ystäväpiiristään huomattavan rahasumman avustustyöhön. Näillä varoilla Geneven evankelinen seura varusti rintamalle neljä nuorta vapaehtoista miestä hoitamaan haavoittuneita sotilaita. Heidän oli määrä työskennellä Henri Dunantin johdolla, mennä etumaisiin taisteluasemiin saakka sekä antaa sairaanhoidon ohella sielullista rohkaisua ja tukea haavoittuneille.

Kreivitär ja kreivi de Gasparin

Kreivitär Cathérine Valérie de Gasparin syntyi Genevessä, Sveitsissä, vuonna 1813 ja kuoli siellä vuonna 1894. Hänen isänsä oli lääkäri August Jaques Boissier. Valérie de Gasparin toimi varhaisemmin kirjailijana ja kirjallisuuden kääntäjänä. Hän oli myös harrastanut pianonsoiton opintoja Franz Lisztin johdolla. Myöhemmin Valérie de Gasparin omistautui sosiaaliselle toiminnalle. Herätysliikkeistä versonneet yhteisöt kuten protestanttinen diakonissalaitos ja metodistinen Pelastusarmeija johdattivat hänet laatimaan useita kiistakirjoituksia ja lentokirjasia mm. köyhyyttä, juoppoutta ja prostituutiota vastaan.

Kreivi Agénor Étienne de Gasparin syntyi Orangessa, Ranskassa, vuonna 1810 ja kuoli Genevessä, Sveitsissä, vuonna 1871. Hän oli uskonnonvapauden, vankilauudistuksen ja orjuuden lakkauttamisen puolestapuhuja.

Sairaanhoitajatarkoulu La Source

Samanaikaisesti Henri Dunantia avustaessaan Valérie de Gasparin ryhtyi toisaalla oma-aloitteisesti toimintaan aviopuolisonsa kreivi Agénor de Gasparinin kanssa. Yhdessä he perustivat kesällä 1859 silloisen Lausannen lähelle lahjoitusrahaston tuella La Source (Lähde) -nimisen evankelisen oppilaitoksen vapaita ja sitoutumattomia sairaanhoitajattaria varten. Koulutuksen perustaksi asetettiin seuraavat periaatteet:

- opetus sairaanhoitajatarkoulussa edellyttää oppilailta erityisen uskonnollisen ohjesäännön noudattamista vain opiskeluaikana.

- koulusta valmistuneita sairaanhoitajattaria ei nimitetä sisariksi.

- sairaanhoitajattaria ei velvoiteta käyttämään tiettyä pukua.

- sairaanhoitajattarilta ei vaadita naimattomuuslupausta.

- koulusta valmistuneille maksaa palkan se, joka ottaa heidät palvelukseensa sairaanhoitajattarina.

Näiden periaatteiden ja järjestelmällisen opetuksen pohjalta syntyi maailman ensimmäinen oppilaitos sitoutumattomien sairaanhoitajattarien kouluttamista varten. Teoreettisen opetuksen kesto oli oppilaitoksen alkuaikoina viisi kuukautta ja käytännön harjoittelu kesti yhden vuoden.

Aluksi laitosta johtivat sivutoimisesti yksi kaupungin kirkkoherroista ja yksi kaupungin lääkäreistä. Vuonna 1891 kreivitär de Gasparin perusti julkisoikeudellisen säätiön takaamaan laitoksen jatkuvuuden ja siitä alkaen oppilaitoksen johtajana oli päätoiminen lääkäri. Vuonna 1923 La Sourcesta tuli Sveitsin Punaisen Ristin ranskankielinen sairaanhoitajatarkoulu.

Florence Nightingalen sairaanhoitajatarkoulu

Florence Nightingalen aloitteesta perustettiin Lontoossa kesällä 1860 Nightingale Training School for Nurses. Se toimi aluksi vuonna 1856 suoritetun kansalaiskeräyksen tuottamien varojen turvin St. Thomas- sairaalassa. Näin sairaanhoidon uranuurtajana tunnetun Florence Nightingalen nimeä kantava sitoutumattomien sairaanhoitajattarien oppilaitos Englannissa avattiin pian de Gasparinien Sveitsissä perustaman vastaavanlaisen koulun jälkeen.

Julkaistu Suomen Lääkärilehdessä 1990: 19—20: 1810—1811. Tarkistettu heinäkuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Gasser, P.: Charles Krafft (1863—1921), ein Pionier der Appendektomie und der Krankenpflege in Europa. Basler Veröffentlichungen zur Geschichte der Medizin und der Biologie, Fasc. XXX. Basel 1977

Gigon, F.: Ihmisrakkauden apostoli, Henri Dunantin, Punaisen Ristin perustajan, elämänkuva. Jyväskylä 1942

Historisch-Biographises Lexicon der Schweiz, III, Egolf-Göttingen. Neuenburg 1926

Tuulio, T.: Florence Nightingale, nykyaikaisen sairaanhoidon luoja. 5. painos, Porvoo 1966

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON