Arno Forsius

Firenzen viattomien lasten hoitolaitos "Spedale di Santa Maria degli Innocenti"

Tämän kirjoituksen virikkeenä on ollut matka Firenzeen keväällä 2007. Siellä oli eräänä käyntikohteena renessanssin aikakaudella alkunsa saanut vastasyntyneiden hoitolaitos, jonka kehitysvaiheet kuvaavat pikkulasten hoitoon liittyneitä vaikeuksia keski- ja uudenajan taitteessa eräässä Euroopan kehittyneessä kulttuurissa. Tätä laitosta on pidetty Euroopan ensimmäisenä lastensairaalana ja epäilemättä se on eräs maanosan varhaisimmista lastenhoitolaitoksista.

Pienten lasten hoito on ollut kasvavissa yhteisöissä vaikea ongelma historian varhaisista vaiheista alkaen. Pienten lasten osuus väestöstä on ollut suuri korkean syntyneisyyden vuoksi, vaikka lasten kuolleisuus on ollut runsas varsinkin tartuntatautien seurauksena. Vastasyntyneet ovat jääneet usein vaille oman äidin hoivaa synnyttäjien kuollessa synnytyksen tai lapsivuoteen aikana, ja pienten lasten äitejä on menehtynyt ajoittain aikuisten keskuudessa esiintyneisiin kulku- ja tartuntatauteihin. Perheiden suuri lapsiluku ja toistuvat luonnonkatastrofit ovat aiheuttaneet ravinnon puutetta. Merkittävänä ongelmana ovat lähes kaikkialla olleet hyväksyttyjen parisuhteiden ulkopuolella syntyneet lapset, joita on yleisesti surmattu tai jätetty heitteille. [Katso myös kotisivun kirjoitusta "Lasten surmaaminen".]

Kristinuskon voimistuessa 300-luvulta jKr. alkaen tapahtui länsimaissa vähitellen huomattava muutos suhtautumisessa viattomien pikkulasten kohtaloihin. Heidän surmaamistaan ja heitteille jättämistään ei voitu enää hyväksyä, minkä johdosta hylättyjä lapsia alettiin lisääntyvästi jättää kirkkoihin ja luostareihin. Toisaalta kirkolla ja siihen kuuluvilla järjestöillä ei ollut mitään yleistä järjestelmää hylättyjen "löytölasten" hoitamista varten. Sen vuoksi heidät pyrittiin sijoittamaan kirkon ja seurakuntien ylläpitämiin hoitolaitoksiin, joita oli perustettu lisääntyvästi sairaita, rampoja ja vanhuksia varten. Vastasyntyneiden mahdollisuudet selviytyä hengissä olivat niissä hyvin vähäiset.

Italian Firenzessä oli jo 1200-luvulla kaksi yleistä hoitolaitosta, hospitaalia, joissa hoidettiin sairaiden ohella myös heitteille jätettyjä "löytölapsia". Toinen näistä laitoksista oli kaupungin muurien ulkopuolella Via San Gallon varrella sijainnut "Spedale San Gallo", jonka perustaja oli Guidalotto dell'Orco. Toinen hoitolaitos oli "Spedale Santa Maria della Scala", joka sijaitsi kaupungin muurien sisällä, lähellä Santa Maria Novellan kirkkoa Via della Scalan varrella. Tämän laitoksen oli perustanut Cione Pollini.

Firenzen asukkaiden esittämien vetoomusten johdosta nimettiin silkinvalmistajien kilta vuonna 1294 kaupungin hylättyjen lasten suojelijaksi ja kasvattajaksi. Vähitellen vaurastunut kilta päätti 1400-luvun alussa perustaa löytölasten hoitoa varten uuden laitoksen, hospitaalin, jonka nimeksi tuli "Spedale di Santa Maria degli Innocenti". Spedale tarkoitti aikoinaan hoito- tai turvalaitosta, jossa hoidettiin yhteiskunnan avun tarpeessa olevia turvattomia sairaita, rampoja ja vanhuksia. Nimensä mukaan tämä uusi laitos oli erityisesti "degli Innocenti" eli "viattomien vastasyntyneiden" hoitolaitos. Myöhemmin italian kielen sanat "spedale" ja "ospedale" (myöhäislatin. hospitale, sairashuone) ovat tarkoittaneet ensisijaisesti sairaalaa. [Katso myös kirjoitusta "Sairaaloiden ja hoitolaitosten nimiä".]

Uuden lastenhoitolaitoksen suunnittelu aloitettiin elokuussa 1419 ja sen rakentaminen käynnistyi vuoden 1421 aikana. Rakennuksen oli suunnitellut tunnettu arkkitehti Filippo Brunelleschi (1377–1446), joka toimi aluksi myös useiden vuosien ajan rakennustöiden johtajana. Työ keskeytyi taloudellisista syistä vuonna 1432, mutta sitä jatkettiin taas vuonna 1436. Laitos avattiin tammikuussa 1445, jolloin rakennustyö oli vielä kesken. Ensimmäinen lapsi, vastasyntynyt tyttö, otettiin laitokseen Pyhän Agathan päivänä 5.2.1445, ja hän sai päivän johdosta nimet Agatha Smeralda.

Lastenkodin suunnitelma käsitti oikeastaan keskellä kaupunkia sijaitsevan pienoisyhteisön, jonka muodostivat kirkko, hoitolaitos, majoitustilat lapsille, miehille ja naisille, piha-alueet miehille ja naisille, keittiö ja ruokailuhuoneet. Lisäksi lastenkotiin kuuluivat alusta alkaen myös sairashuoneosasto ja apteekki, jotka olivat lääkärin valvonnassa.

Laitokseen salaa tuodut lapset jätettiin rakennuksen julkisivun kaarikäytävällä olevan, suurta kylpyammetta muistuttavan kivialtaan eli "pilan" (pila, allas) pohjalle. Käytävän seinän takana oli ikkunallinen huone, jossa valvova hoitaja "pilaan" jätetyn lapsen havaittuaan kävi noutamassa hänet laitokseen. Ensimmäisenä toimintavuonna laitokseen jätettiin tällä tavalla 90 lasta ja kolmen ensimmäisen vuoden aikana laitokseen otettiin yhteensä 260 lasta. Tyttöjen osuus oli huomattavasti suurempi kuin poikien. Lasten määrä kasvoi jatkuvasti ja jo 1400-luvun lopulla lastenkoti oli jaettava kahteen eri osastoon, toinen poikia ja toinen tyttöjä varten. Lasten kuolleisuus oli tuohon aikaan varsin runsasta ja luultavasti ensimmäisen elinvuoden aikana lapsista kuoli ainakin neljännes. Ruton uhatessa lapset pestiin yleisen käytännön mukaisesti väkevällä "ruttoetikalla" tartunnan ehkäisemiseksi.

Laitokseen jätetyt vastasyntyneet annettiin tavallisesti imettäjien hoitoon enintään kolmeksi vuodeksi imettämisen ja vierottamisen ajaksi. Lapset palasivat yleensä laitokseen noin kolmen vuoden kuluttua, mutta toisinaan he saattoivat viipyä ulkopuolisten perheiden hoidossa seitsemään ikävuoteen saakka. Alusta pitäen perheitä rohkaistiin adoptoimaan lapsia. Laitoksessa olevat lapset saivat yleensä päivittäin neljä ateriaa, aamiaisen, lounaan, välipalan ja illallisen. Ravinto perustui pääasiallisesti tummasta viljasta leivottuun leipään ja leivän kulutus oli päivittäin noin puoli kiloa henkeä kohden. Lisäksi ravintoon käytettiin kohtuullinen määrä kalaa, lihaa ja juustoa, ja usein oli tarjolla myös munia. Liha, hedelmät ja vihannekset tulivat laitoksen omistamilta maatiloilta. Laitoksella oli omistuksessaan myös leipomo, teurastamo ja vihannespuutarha. Imettäjille oli varattu tavallista monipuolisempaa ruokaa, mm. runsaammin lihaa ja lisäksi myös viiniä.

Pojat opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan ja heille annettiin tavanomainen kouluopetus. Sen jälkeen heidät sijoitettiin työhön kaupungin lukuisiin käsityöpajoihin, mutta toisinaan aikuistuneita poikia luovutettiin hallitsijan määräyksellä myös herttuakunnan laivaston palvelukseen. Tytöillä oli 25 vuoden ikään saakka valkoinen, 45 vuoden ikään sininen ja sen jälkeen musta vaatetus. Suuri osa tytöistä solmi avioliiton tai heidät sijoitettiin killan maksamien lahjoitusten turvin luostareihin. Osa tytöistä jäi hospitaalin palvelukseen.

Paavi Pius II:n aikana, vuonna 1463, aikaisemmin mainittu "Spedale San Gallo" yhdistettiin "Spedale di Santa Maria degli Innocentin" alaisuuteen, samoin kuin "Spedale Santa Maria della Scala" vähän myöhemmin. "Spedale di Santa Maria degli Innocenti" -hospitaalin rakennus tunnetaan nykyisin parhaiten kapalolapsia esittävistä pyöreistä terracotta-reliefeistä, jotka Andrea della Robbia (1435–1525) valmisti vuonna 1487 koristamaan Brunelleschin suunnittelemaa julkisivua. Kuvien eräänä tarkoituksena oli lisätä kaupunkilaisten halua tehdä lahjoituksia laitoksen hyväksi. Monet varakkaat kaupunkilaiset ja eräät laitoksen entiset hoidokit, jotka olivat sittemmin menestyneet elämässään, lahjoittivat laitokselle suuria ja arvokkaita taideteoksia. Useat niistä kuvasivat madonna- ja lapsiaiheita. Laitoksesta tuli jo 1500-luvun loppuun mennessä eräs kaupungin tärkeimpien taideteosten sijaintipaikka.

Vuonna 1534 laitoksessa oli hoidettavana 550 miestä, lasta ja naista, minkä lisäksi laitokseen kuului 1036 lasta, jotka oli annettu ulkopuolisten perheiden hoitoon. Lisäksi laitoksen palveluksessa oli noin 30 ulkopuolista imettäjää. Laitosta päätettiin laajentaa vuonna 1544 rakentamalla lisää huoneita naisille ja lastenhoitajille sekä työtiloja, joissa naiset voivat suorittaa koruompelua, valmistaa silkkiä ja tehdä muuta laitoksen kannalta hyödyllistä työtä.

Hoitajista ja imettäjistä oli jatkuvasti puutetta ja heitä yritettiin palkata niin kaupungista kuin maaseudultakin. Kesäkuussa 1577 suurherttua Francesco I Medici (1541–1587) kertoi laitoksessa vierailunsa aikana nähneensä, miten Espanjassa pidettiin lehmiä maidon saamiseksi lapsille. Kun asian johdosta oli kysytty eräiden lääkäreiden mielipidettä, hankittiin Pohjois-Italian Romagnasta lehmä, joka kolmesti päivässä lypsettynä antoi neljä pulloa maitoa. Maitoa annettiin pikkulapsille pienistä lasiastioista tutin avulla, ja sen todettiin olevan hyväksi lapsille. Tämä on tiettävästi vanhin maininta imeväisikäisille annetusta keinotekoisesta ravinnosta.

Lasten laitokseen jättämistä varten julkisivun kaarikäytävässä ollut "pila" eli kiviallas poistettiin vuonna 1660. Sen tilalle rakennettiin kaarikäytävän vasempaan päätyyn ristikolla varustettu luukku, jonka takana oli pyörivä kivitaso, "rota" (pyörä). Lasta laitokseen tuova äiti tai muu henkilö avasi luukun, sijoitti lapsen "pyörälle", veti soittokellon naurusta ja katosi paikalta. Kellon soiton jälkeen "pyörää" kierrettiin niin, että lapsi voitiin ottaa sisälle laitokseen. Koska laitokseen jätettiin lisääntyvästi myös suurempia lapsia, pienennettiin luukkua vuonna 1699 säleiköllä niin, että "pyörälle" voitiin jättää vain vastasyntyneitä. Vuonna 1681 laitoksen kirjoissa oli kaikkiaan noin 3500 lasta. Heistä hoidettiin laitoksessa noin 750 tyttöä ja 100 poikaa, ja perheissä laitoksen ulkopuolella noin 2650 lasta.

Laitoksen ylläpitoon ja toimintaan liittyi vuosien varrella monenlaisia vaikeuksia. Elokuussa 1687 laitoksessa asuvat tytöt piirittivät tarkastuskäynnillä olleen suurherttuan vaunut laitoksen edessä olevalla aukiolla, Piazza della Santissima Annunziatalla. Tytöt valittivat, että heitä kohdeltiin huonosti ja että he saivat ruoaksi vain tummaa leipää. Asiaa tutkittiin, mutta syytökset todettiin perusteettomiksi. Erityisen suuria vaikeudet olivat 1700-luvun loppupuolella. Vuodesta 1774 alkavien tilastojen mukaan laitokseen jätettiin joka vuosi noin 990 lasta. Kuolleisuus oli lasten keskuudessa ajoittain jopa 83 %. Tärkein kuolinsyy oli isorokko ja sen vuoksi laitoksessa aloitettiin keinotekoinen rokonistutus eli variolaatio. Vuonna 1822 hoitolaitoksessa avattiin "Istituto Vaccinogeno Toscano", jossa valmistettiin isorokon ehkäisemiseksi uutta vasikkarokotetta Toscanan kaikkia provinsseja varten.

Firenzessä tapahtui 1700-luvun loppupuolella suuria valtiollisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotka heijastuivat myös 1400-luvulla avatun lastenkodin "Spedale di Santa Maria degli Innocenti" toimintaan. Viimeinen Medici -sukua edustanut hallitsija, Anna Maria Lodovica Medicin aviopuoliso Gian Gastone kuoli vuonna 1737. Vallan perivät silloin Lothringenin itävaltalaisen herttuasuvun jäsenet. Ammatillisten kiltojen varallisuus ja toiminta kuihtuivat. Myös Silkintekijöiden kilta lakkasi toimimasta vuonna 1770 ja kaikki sen sosiaaliset tehtävät siirrettiin maakunnan rahatoimikamarin (camera commerciale) vastuulle.

Vuonna 1799 Toscana joutui ranskalaisten hallintaan, kunnes Firenzestä tuli vuonna 1865 yhdistyneen Italian pääkaupunki vuoteen 1871 saakka. Valistuksen aatteiden ansiosta uudistettiin myös lastenhoidon määräyksiä. Vuonna 1805 annetun julistuksen mukaan avioliitossa syntyneitä lapsia sai jättää laitokseen vain, jos hospitaalin lääkäri oli todennut, että perhe ei pystynyt todellisten vaikeuksien vuoksi huolehtimaan lapsistaan. Määräysten mukaan lapsia oli imetettävä vuoden ajan ja imettämisestä kieltäytyviä äitejä rangaistiin. Lastenhoidon vaikeuksien jatkumista osoittaa se, että vielä vuonna 1841 tuotiin "Spedale di Santa Maria degli Innocentin" luukkuun 1402 hylättyä vastasyntynyttä. Lopulta laitoksen "rota" muurattiin umpeen 30.6.1875.

Rakennusta on vuosien varrella muutettu paljon. Lisäksi se kärsi marraskuun alussa 1966 Arno -joen suurtulvissa vakavia vaurioita, joista suurin osa on saatu korjatuksi. Osa rakennuksesta on edelleen lastenhuoltoa palvelevien toimintojen käytössä ja siinä toimii nykyään myös YK:n lastenavun rahaston Unicefin toimisto. Julkisivun kaarikäytävän yläpuolella olevassa kerroksessa on museo, jossa esitellään laitoksen historiaa ja hospitaalille lahjoitettuja taideteoksia.

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2007.

Kirjallisuutta:

Spedale degli Innocenti, The Foundling Hospital and its Museum. The Innocenti: Art and History, by Attilio Piccini. Published by Biblioteca de "Lo Studiolo", Amici dei Musei Fiorentini, Servizio editoriale della Sezione Volontariato. Becocci / Scala. 1977.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON