Arno Forsius

Lastentautiopin professuuri Helsingin yliopistoon 1890

Lasten kehityksen ja sairauksien erityispiirteet ovat pilkistäneet lääketieteessä esiin satunnaisesti antiikin ajoista alkaen. Jo 100-luvulla Roomassa toiminut efesolainen Soranos (98–138 jKr.), joka oli erityisesti perehtynyt synnytyksiin ja naistentauteihin, antoi neuvoja myös lasten hoidosta ja lastentaudeista. Islamilaisen lääketieteen edustaja Rhazes (n. 860–n. 930) on kirjoittanut ensimmäisen lastentautien käsikirjan.

Vasta valistuksen aikana, 1600-luvun lopulta lähtien, alettiin jälleen kiinnittää huomiota lasten yksilöllisyyteen, kehitykseen ja terveydentilaan. Uranuurtajia olivat englantilainen lääkäri ja filosofi John Locke (1632–1704) ja ranskalainen valistuskirjailija Jean-Jacques Rousseau (1712–1778). Jälkimmäisen asiantuntijana toimi lääkäri Jean-Charles Desessarts (1729–1811), joka oli julkaissut vuonna 1760 Pariisissa tutkimuksen varhaislapsuuden ruumiillisesta kasvatuksesta. Ranskan vallankumouksen täyttymättömiin toiveisiin kuului myös lääkärintarkastusten aloittaminen kouluissa.

Ruotsalainen lääkäri Nils Rosén von Rosenstein (1706–1773) kirjoitti vuonna 1765 uuden ajan ensimmäisen lasten sairauksia koskevan teoksen, josta hän oli julkaissut osia aikaisemmin ruotsalaisessa almanakassa. Ensimmäinen lastensairaala, L'hôpital des Enfants-Malades, avattiin Pariisissa vuonna 1802 entisessä orpojen ja varattomien tyttöjen turvakodissa.

Ruotsissa perustettiin maailman ensimmäinen itsenäinen lastentautiopin professuuri vuonna 1845. Lastentautioppi alkoi yleisemmin kehittyä 1800-luvun puolivälissä ja myös lastenkirurgian erityispiirteet tulivat huomion kohteeksi 1860-luvulta alkaen. Kouluterveydenhuolto sai alkunsa samoihin aikoihin ja kunnallinen koululääkäritoiminta käynnistyi Saksan Wiesbadenissa vuodesta 1896 alkaen. Ranskalainen Pierre Budin (1846–1907) aloitti vuonna 1892 imeväisten hoidon neuvonnan Pariisissa. Siellä avattiin vuonna 1894 myös ensimmäiset "Maitopisaran" toimistot, joiden tarkoituksena oli erityisesti opastaa äitejä imeväisikäisten lasten ravitsemuksessa ja ruokinnassa.

Suomessa lastentautiopin alaan kuuluvia lääketieteellisiä kirjoituksia julkaistiin 1840-luvulta alkaen lähes vuosittain. Lääkintätoimen ylihallituksen kamreeri Frans Johan Rabbe (1801–1879) teki vuonna 1844 tutkimuksen, jossa selviteltiin siihen mennessä pikkulasten kuolleisuuden alentamiseksi suoritettuja toimenpiteitä. Helsingin Aleksanterin yliopistossa lastentautien opetus alkoi vasta vuonna 1857. Se kuului kuitenkin synnytysopin professuuriin, joka oli tuolloin erotettu kirurgian professuurista. Silloisen kirurgian klinikan naistentautien osaston yhteydessä oli lapsipotilaita varten yksi huone, jossa oli kuusi vuodetta.

Ensimmäinen synnytys- ja lastentautiopin professori oli helmikuusta 1858 lähtien Erik Alexander Ingman (1810–1858), joka kuitenkin kuoli jo kolme kuukautta myöhemmin. Hänen seuraajansa olivat Knut Samuel Sirelius (1827–1869) vuosina 1861–1869 ja Josef Adam Joachim Pippingskiöld (1825–1892) vuosina 1870–1888.

Vuonna 1890 saatiin Helsingin yliopistoon vihdoin perustetuksi ylimääräinen lastentautiopin professorin virka, joka vakinaistettiin vuonna 1921. Vuosina 1893–1899 Helsingin yleisen sairaalan lastentautien osasto oli vuokratiloissa Kallion kaupunginosassa. Vuonna 1895 kiirehdittiin uuden lastensairaalan saantia ja se valmistui vuonna 1899 Tehtaankadun varrelle, lähelle silloista Kätilöopistoa. Sairaalassa oli silloin 35 sairaansijaa. Tämä sairaala oli toiminnassa aina vuoteen 1946 saakka, jolloin nykyinen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Lastentautien klinikka avattiin Meilahden sairaala-alueella.

Helsingin yliopiston lastentautiopin professuurin haltijoina ovat olleet Wilhelm Pipping (1854–1926) vuosina 1892–1923, Arvo Henrik Ylppö (1887–) vuosina 1925–1957, Niilo Oskar Birger Hallman (1916–) vuosina 1957–1983 ja Jaakko Antti Perheentupa (1934–) vuosina 1984–1999. Professuurin nykyinen haltija vuodesta 2000 on Jan Mikael Knip (1950–). Helsingin yliopistossa on vuodesta 1948 myös ruotsinkielinen lastentautiopin professuuri, jonka haltijoina ovat olleet Carl-Eric Emil Räihä (1904–1982) vuosina 1950–1971, Bror Ole Wasz-Höckert (1918–) vuosina 1972–1985, Hans Kristian Åkerblom (1934–) vuosina 1985–1999 ja Per Christer Holmberg (1942–) vuodesta 2000.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1991: 5: 431. Lisätty ja tarkistettu tammikuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Klinge, M. ym.: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, Helsingin yliopisto 1640–1990, Toinen osa. 1989.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON