Arno Forsius

Laimi Leidenius (1877–1938) — synnytys- ja naistentautiopin professori Helsingin yliopistossa

Laimi Lovisa Leidenius syntyi 13.2.1877 Kurikassa ja kuoli 23.11.1938 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat Kurikan kappalainen, myöh. Keuruun kirkkoherra Albert Ferdinand Leidenius (vuodesta 1906 Leikola) ja Mathilda Lovisa Landén. Laimi Leidenius oli suuren sisarusparven vanhin ja perheeseen syntyi kaikkiaan 18 lasta, joista tosin seitsemän kuoli pienenä. Lapsista kymmenen luki ylioppilaaksi. Laimi Leideniuksen lisäksi heistä valmistui lääkäriksi kaksi poikaa, Yrjö Ferdinand Leikola (1886–1964) ja Erkki Ensio Leikola (1900–1986). Sisar Toini Leikola opiskeli sairaanhoitajattareksi ja hänestä tuli Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton ylläpitämän Lastenlinnan ensimmäinen johtajatar.

Laimi Leidenius kävi koulua ensin Vaasassa ja sitten Jyväskylässä, valmistui kielten opettajaksi Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta vuonna 1896 ja suoritti vasta sen jälkeen ylioppilastutkinnon vuonna 1897. Hän toimi vielä jonkin aikaa opettajana, mutta lähti kuitenkin opiskelemaan lääketiedettä. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1903 ja lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1908. Sitä ennen Suomessa oli valmistunut lääkäriksi vasta yhdeksän naista.

Valmistuttuaan Leidenius oli Juvan kunnanlääkärinä vuosina 1909–1910. Sen jälkeen hän oli apulaislääkärinä Helsingin yleisen sairaalan synnytysosastolla vuosina 1910–1913 professori Gustaf Heinriciuksen (1853–1915) alaisena ja väitteli tohtoriksi vuonna 1913. Leideniuksen väitöskirjan aiheena oli synnyttäjien desinfektion vaikutus kohdun bakteeripitoisuuteen synnytyksen jälkeen. Hän sai vuonna 1913 oikeuden ilmoittaa itsensä synnytysten ja naistentautien erikoislääkäriksi.

Leidenius toimi Helsingissä hyvin suosittuna yksityislääkärinä ja hoiti potilaitaan sekä 1910- että 1920-luvulla yksityisissä sairaaloissa. Hän hoiti yksityispotilaiden synnytyksiä aluksi Ensi-Sairaalassa, joka oli aloittanut toimintansa vuonna 1911 liikemies Uno Staudingerin juuri rakennuttamassa talossa, sisarusten Maria ja Ida Rytkösen hoitamana. Vuodesta 1919 alkaen sairaalan pitäjinä olivat lääkärit Gunnar Gylling ja Torsten Sandelin. Sairaalan toiminta päättyi vuonna 1933. Leidenius oli tämän kirjoittajan syntyessä hänen äitinsä lääkärinä Ensi-Sairaalassa.

Maria ja Ida Rytkönen perustivat vuonna 1920 Vuorikatu 22:ssa uuden synnytyssairaalan, joka sai 1920-luvun loppupuolella nimen Salus. Salus siirtyi vuonna 1929 uuteen, itäiseen Kaivopuistoon valmistuneeseen taloon. Vuosi 1930 oli sairaalan ensimmäinen normaali toimintavuosi siellä. Sairaalassa oli synnytysten ja naistentautien alan lääkäreitä 12 ja Leidenius toimi synnytysosastoista vastaavana lääkärinä. Toinen tärkeä erikoisala oli kirurgia, jonka vastaavana lääkärinä oli K. W. Tiisala.

Vuosina 1920–1928 Leidenius toimi jälleen Helsingin yleisen sairaalan synnytysosastolla apulaisopettajana ja vuosina 1929–1930 naistentautien osastolla alilääkärinä. Hänet nimitettiin vuonna 1925 Helsingin yliopiston synnytys- ja naistentautiopin dosentiksi. Lääkärin toimen ohella Leidenius jatkoi tutkimustyötä ja teki opintomatkoja ulkomaille, mm. Saksaan, Ranskaan, Englantiin ja Skandinavian maihin. Siten hän tuli tunnetuksi myös oman maan rajojen ulkopuolella.

Leidenius nimitettiin vuonna 1930 synnytysten ja naistentautien toisen vakinaisen professorin virkaan, jota hän oli hoitanut sitä ennen runsaan vuoden ajan. Toista saman erikoisalan virkaa hoiti professori Seth Wichmann (1885–1939). Leideniuksesta tuli ensimmäinen nainen lääketieteen professorina Helsingin yliopistossa ja Pohjoismaissa ja samalla myös ensimmäinen varsinainen naisprofessori Suomessa. Sitä ennen Alma Söderhjelm oli nimitetty Åbo akademin yleisen historian ylimääräiseksi professoriksi vuonna 1927.

Elli Leikolan kertoman mukaan Leidenius kärsi jatkuvasti väsymyksestä ja päänsärystä, joiden syynä oli suuri työtaakka ja synnytyspotilaiden aiheuttama valvominen. Leidenius käytti näiden vaivojen lievittämiseksi liian usein päänsärkypulvereita, minkä seurauksena hän menehtyi munuaisten toiminnanvajavuuteen 61 vuoden ikäisenä. Tuohon aikaan eräiden särkylääkkeiden munuaisille aiheuttamia vaurioita ei vielä tunnettu.

Leideniuksen tieteelliset julkaisut ilmestyivät pääasiallisesti 1920-luvulla: eläinkokeisiin perustuva tutkimus emon sisäeritysjärjestelmän vaikutuksesta poikasten sisäeritykseen (yhdessä professori A. Seitzin kanssa), tutkimus synnytyskouristusten esiintymisestä ja syistä, kaksi kohtusyöpään liittyvää tutkimusta sekä tutkimus virtsan vetyionitasosta normaalissa synnytyksessä ja raskausmyrkytyksessä. Hän julkaisi vielä 1930-luvun alussa tutkimuksen kilpirauhasen koosta vastasyntyneillä poikalapsilla sekä synnytyskuolleisuudesta Suomessa 1750-luvulta lähtien.

Meilahden alueelle rakennettavan uuden naistenklinikan suunnittelu päästiin aloittamaan heti 1930-luvun alussa. Leidenius kuului uuden klinikan rakennustoimikuntaan vuosina 1932–1934. Klinikka päätettiin toteuttaa kahtena erillisenä yksikkönä, kumpikin synnytysten ja naistentautien alan professori oman klinikkansa ylilääkärinä. Klinikka valmistui vuonna 1934, ensimmäisenä Meilahden alueen yliopistosairaalana, ja Leidenius oli sen 2. synnytysten ja naistentautien klinikan ylilääkärinä kuolemaansa saakka. Lääketieteen professorina opettaminen ja erityisesti synnytysopin opettaminen oli hänelle mieluisa tehtävä. Myös opiskelijat arvostivat hänen rauhallista ja selväpiirteistä esitystapaansa. Leidenius oli vuosina 1934–1938 Suomen Gynekologiyhdistyksen puheenjohtaja ja hän toimi useita vuosia Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajana.

Leidenius osallistui myös yhteiskunnalliseen toimintaan, jonka tarkoituksena oli kehittää ja edistää väestön terveydenhuoltoa. Hän piti diakoniakokouksessa Helsingissä vuonna 1911 esitelmän seurakuntasisaren ja lääkärin työstä. Huoli rotuhygieniasta tuli Suomessa ajankohtaiseksi 1910-luvulla. Valkonauha -lehden suomen- ja ruotsinkielisissä numeroissa julkaistiin vuonna 1916 Leideniuksen kirjoitus "Vähän rotuhygieniasta" (ruots. Något om rashygienin), joka käynnisti Valkonauha -liiton toiminnan rotuhygienian puolesta. Suomen Naisten Kristillinen Raittius- ja Sivistysliitto Valkonauha, joka oli perustettu vuonna 1904, pyrki vaikuttamaan maamme siveellisyys- ja raittiusoloihin.

Rotuhygienian vaaroina pidettiin erityisesti siveellisyyden höltymistä, vapaata rakkautta sekä venäläisen sotaväen ja suomalaisten naisten välistä sukupuoliseurustelua. Niihin liittyen alkoholin käytön ja kuppataudin katsottiin huonontavan kansakunnan perimää. Keinoina rotuhygienian parantamiseksi pidettiin mies- ja naisirtolaisten eristämistä omiin laitoksiinsa, terveystodistusten vaatimista avioliiton ehtona, rotuhygieenistä valistusta aviopuolison valinnassa sekä taistelua kaikkinaisia "rotumyrkkyjä" ja sotaa vastaan. Vuonna 1917 Leidenius piti esitelmän siveellisyyskursseilla aiheesta "Velvollisuutemme syyntakeettomia kohtaan", joka julkaistiin teoksessa "Helsingin naisjärjestöjen siveellisyystoimikunnan julkaisuja" (Valkonauha 1917) sekä ruotsiksi "Våra plikter mot de oansvariga" lehdessä Hvita Bandet vuonna 1917.

Leidenius korosti toiminnassa rotuhygienian hyväksi yksilön vastuuta sekä kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä. Hänen ajatuksenaan oli toisaalta eristää toivottomat tapaukset, mutta samalla tehdä mahdolliseksi voimaperäinen kasvatus ja koulutus, koska suurin osa henkisesti ala-arvoisista voisi tietyissä ulkonaisissa olosuhteissa olla hyödyllisiä jäseniä yhteiskunnassa. Sitä varten Leidenius esitti lasten- ja nuorten suojelukasvatuksen tehostamista, suljettujen työsiirtoloiden perustamista maaseudulle "henkisesti ala-arvoisia naisia" varten sekä pakollisten turvakotien perustamista naisalkoholisteille. Leidenius toimi myös vuonna 1917 perustetun "Naisjärjestöjen pysyväisen siveellisyyskomitean" puheenjohtajana 1920-luvun alussa.

Leidenius oli sukupuolitautien vastustamiskomitean jäsen vuosina 1917–1924. Komitea suositteli, että sukupuolitautiin sairastuneet velvoitettaisiin alistumaan hoitoon ja että tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi harjoitettaisiin tehokasta valistusta. Komitean työhön perustuva sukupuolitautilaki ja -asetus annettiin kuitenkin vasta vuonna 1939. Sodan syttymisen ja valtion heikon rahatilanteen vuoksi säädösten voimaan tuloa lykättiin vuoden 1943 alkuun.

Omaan lääketieteen erikoisalaansa liittyen Leidenius osallistui eri tavoin äitiyshuollon ja kätilötoiminnan kehittämiseen. Hän toimi jo 1920-luvun alussa Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitossa lääketieteellisen äitiyshuollon aloittamiseksi. Myöhemmin hän oli äitiyshuollon järjestämiseksi vuonna 1937 nimetyn komitean jäsen. Leideniuksen mielestä lakisääteinen äitiyshuolto kuuluisi nimenomaan kätilöiden tehtäviin. Hän toimi myös Kätilölehden aputoimittajana professori Seth Wichmannin ollessa lehden päätoimittaja.

Lopuksi on vielä mainittava Leideniuksen kirjoitukset raskaana olevien naisten opastamiseksi. Ne ilmestyivät vasta hänen kuoltuaan. Ruotsiksi ilmestyi kirjanen "Kvinnans kost under havandeskapstiden" vuonna 1939 ja suomeksi kirjanen "Odotuskuukaudet" useina painoksina vuosina 1945–1967.

Laimi Leideniuksen kirjoituksia (aikajärjestyksessä):

Seurakuntasisar ja lääkäri, esitelmä Diakoniakokouksessa Helsingissä kesäkuussa 1911. 1911 ja 1914.

Församlingssystern och läkaren, föredrag vid diakonikonferensen juni 1911. 1911.

Untersuchungen über den Einfluss der Desinfektion der Kreissenden auf den Keimgehalt des puerperalen Uterus. 1913.

Ett fall af gonokockemi utan uppvisbar ingångsport hos en nyfödd. FLH 1913: 55 II: 226–231.

Vähän rotuhygieniasta. Valkonauha, No 1/1916: 2–6. Sama ruotsiksi: Något om rashygienin, Hvita Bandet 1916: 2–6.

Velvollisuutemme syyntakeettomia kohtaan. Esitelmä naisten yleisessä siveellisyyskokouksessa Helsingissä tammikuussa 1917. Helsingin naisjärjestöjen siveellisyystoimikunnan julkaisuja, Valkonauha 1917. Sama ruotsiksi: Våra plikter mot de oansvariga. Hvita Bandet 1917.

(yhdessä A. Seitzin kanssa) Über den Einfluss der elterlichen Endokrinen auf die allgemeine Entwicklung und die Endokrinen der Nachkommenschaft, Tierexperimente. 1925.

Eklampsiestatistik der Universitätsklinik und der Stadt Helsinki mit besonderer Berücksichtigung einiger exogenen und endogenen Momente in der Pathogenese der Eklampsie 1925

Über die regionären Lymphdrüsen bei Uteruskarzinom. 1929.

Über die Struktur der Zellen der Uteruskarzinome. 1928.

Wasserstoffionenkonzentration des Harnes vor, während und nach der Geburt bei normaler Schwangerschaft und bei Toxikosen. 1929.

Gewicht der Gl.thyroidea bei neugeborenen Knaben. 1931.

Obstetriikan nykytärkeitä probleemeja ja tehtäviä. Duodecim 1931 Vol. 47: 284–294.

Synnytyskuolleisuus Suomessa vuosina 1751–1932. Duodecim 1932 Vol. 48: 1–8.

Kvinnans kost under havandeskapstiden 1939.

Odotuskuukaudet 1945, 1957, 1961, 1967.

Odotuskuukaudet [Kotilieden lääkärin kirjeitä nuorille äideille] 1953.

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2002.

Katso myös kotisivun kirjoitusta Naisen tie lääkäriksi Suomessa.

Kirjallisuutta:

Aikalaiskirja. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1934. Otava. Helsinki 1933.

Autio, L.: Salus. Wihurin tutkimuslaitos ja suomalaisen sydäntutkimuksen alkuvaiheet. Otava. Keuruu 1990.

von Bonsdorff, B.: (The) History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Helsinki 1975.

von Bonsdorff, B.: Privata sjukhus i Finland. Festskrift Del II. Utgiven med anledning av Finska Läkaresällskapets 150-års jubileum. Finska Läkaresällskapets Handlingar 4/1985.

Engman, M.: On elettävä täysin yksin. Suomen varhaisimmista naistutkijoista. Naistutkimus 1/89.

Hannikainen, J.: Laimi Leidenius, Skandinaviens första kvinnliga professor i gynekologi. III Nordiska seminariet om medicinsk kvinnoforskning. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvojulkaisuja. Sarja D: Naistutkimusraportteja 1/88.

Hietala, M. ja Leikola, A.: Laimi Leidenius. Kirjoitus Kansallisbiografiaa varten.

Laiho, A. (toim.): Viisaista vaimoista nykyajan kätilöiksi. Kätilökoulutus Suomessa 175 vuotta. Kätilöopisto. Helsinki 1991.

Leikola, A.: Tätini Laimi Leidenius. Kotiliesi 5/77.

Leikola, E.: Laimi Leidenius. Teoksessa Suomalaisia vaikuttajanaisia. 1977.

Mattila, M.: Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki. Bibliotheca historica 44. Jyväskylä 1999.

Parvio, S.: Laimi Leidenius 1877–1938. Teoksessa Suomen Naislääkäriyhdistys ry 1947–1987. 1987.

Soininen, G.: Galleria academica medicorum. Orion. Helsinki 1970.

Turunen, A.: † Laimi Leidenius. Duodecim Vol. 55, 1939: 261–262.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON