Arno Forsius

Carl von Linné (1707–1778) – kasvitieteilijä ja lääkäri

Carl von Linné (1707–1778, vuoteen 1757 Linnaeus) tunnetaan parhaiten luonnontieteilijänä, joka loi perustan kasvien ja eläinten tieteellisille nimistöille. Hänen kiinnostuksensa luonnontieteitä kohtaan oli herännyt jo kotona, sillä hänen isänsä harrasti puutarhan hoitoa ja harvinaisten kasvien keräämistä. Linné jatkoi muiden tehtäviensä ohella luonnontieteiden tutkimista koko elämänsä ajan. Hän oli perustamassa vuonna 1739 Ruotsin tiedeakatemiaa ja hän oli myös sen ensimmäinen esimies.

Linné aloitti lääketieteen opinnot Lundissa vuonna 1727 ja jatkoi niitä seuraavana vuonna Upsalassa ja myöhemmin Alankomaissa. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1735 Harderwijkin yliopistossa. Alankomaissa asuessaan Linné toimi pankkiiri George Cliffordin (1685–1760) henkilääkärinä ja tämän omistaman kasvitieteellisen puutarhan johtajana.

Palattuaan Ruotsiin vuonna 1738 Linné toimi aluksi lääkärinä Tukholmassa. Hänet nimitettiin vuonna 1741 Upsalan yliopiston käytännöllisen lääketieteen professoriksi ja vuonna 1742 kasvitieteen ja teoreettisen lääketieteen professoriksi. Hän toimi vuodesta 1747 myös kuninkaan henkilääkärinä ja sai arkkiatrin arvon.

Lääketieteen edustajana Linné oli vanhan humoraaliopin kannattaja. Hän katsoi, että muutokset sapen, mustan sapen, veren ja liman välisissä suhteissa sekä niiden perusominaisuuksien eli kuumuuden, kylmyyden, kosteuden ja kuivuuden määrissä olivat merkityksellisiä sekä sairauksien synnyssä että hoitokeinojen valinnassa.

Linnén mukaan ihmisen ruumis oli koostunut kahdenlaisesta aineesta, kuoresta ja ytimestä, joista edellinen oli peräisin isästä ja jälkimmäinen äidistä. Kuori- ja ydinaineen välisen suhteen häiriintyminen sai myös aikaan sairauksia. Linné arveli useiden tavallisten kulku- ja tartuntatautien, "exanthemata viva", johtuvan pienten eläinten tunkeutumisesta ihmisen ruumiiseen.

Ranskalainen lääkäri François Boissier de Sauvages [de la Croix] (1706–1767), joka oli Montpellier'n lääketieteellisen koulun professori, julkaisi vuonna 1731 ensimmäisen merkittävän tautiluokituksen "Nouvelles classes de Maladies, qui dans un ordre semblable à celui des Botanistes, comprennet les genres et l'espèces de toutes les maladies avec leurs signes et leurs indications". Teos noudatti kasvitieteilijöiden jo aikaisemmin kehittämää kasvien luokittelua.

Sauvages'in teos teki tavattoman suuren vaikutuksen Carl von Linné'hen, kun hän sai sen luettavakseen vuonna 1737. Vaikka nämä kaksi systemaatikkoa eivät tavanneet toisiaan koskaan, syntyi heidän välilleen 30 vuotta kestänyt ystävyys ja kirjeenvaihto. Linné laati Sauvages'n esimerkkiä seuraten luonnonjärjestystä esittelevän teoksen "Systema Naturae", jonka ensimmäinen ja vielä suppea laitos ilmestyi vuonna 1735. Teoksen viimeinen ja laajin laitos julkaistiin vuonna 1758. Sen mukaisesti koko silloin tunnettu eläin-, kasvi- ja kivikunta jaettiin luokkiin (classes), lahkoihin (ordo), sukuihin (genus) ja lajeihin (species). Jokaisella lajilla oli kaksiosainen nimi, jonka muodostivat sukunimi ja lajinimi. Linné laati Sauvages'in esimerkin mukaan myös kasviluokitusta muistuttavan tautiluokituksen. Sen perusteet olivat keinotekoiset ja johtivat kaavamaisuuteen ja virheellisyyksiin tautien hoidossa.

Linné suositteli hoidoksi pääasiallisesti kasvilääkkeitä, erityisesti kotoisessa luonnossa kasvavia. Hän katsoi, että kasvien sekä niistä valmistettujen lääkkeiden hajuilla ja väreillä oli erityisiä vaikutuksia. Linnén lääkäreille ja farmaseuteille tarkoittama oppikirja "Materia Medica" (Lääkeaineet, 1749) oli yleisesti käytössä myös Keski-Euroopassa. Linné suositteli digitaliksen eli sormustinkukan käyttöä hengenahdistuksen hoitoon jo neljä vuosikymmentä aikaisemmin kuin William Withering (1741–1799), joka julkaisi havaintonsa digitaliksen vaikutuksesta vuonna 1785.

Linnén mukaan ihmisen hyvinvoinnilla oli kuusi vaatimusta: hyvä ilma, riittävä liikunta, uni, sopiva ravinto, luonnollisten eritteiden häiriintymätön kulku sekä tasapainoinen  mielentila. Ne vastasivat tarkoin niitä kuutta tekijää, ”sex res non naturales”, joiden avulla jo keskiajalla uskottiin olevan mahdollista itse vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja sairauksien ehkäisemiseen.

Perusta ihmisen ruumiin terveydelle oli osittain hedelmöitymisessä, osittain lapsuudessa ja nuoruudessa. Linné korosti äideille imettämisen tärkeyttä ja pani suuren merkityksen nuorison kasvatukselle. Nuorisoa hän kehotti opiskeluaikana harrastamaan ruumiin liikuntaa. Samoin Linné korosti asunnon tilavuuden ja raittiin ilman merkitystä. Ravintoa Linné käsitteli melko vähän. Hän varoitti liian kylmistä ja kuumista juomista ja ruoista, joiden päivittäinen tai pitkäaikainen käyttö oli monessa suhteessa vaarallista. Puutostaudit olivat yleisiä, mutta niiden syitä ei tunnettu. Myös Linnén käsitykset mm. keripukista olivat perin virheellisiä ja hän perusteli väärin tuoreiden kasvisten parantavan vaikutuksen.

Linné oli innokas paloviinan käytön vastustaja. Hän vertasi paloviinaa tuleen, joka virkistää ja lämmittää, mutta samalla polttaa ja kuluttaa. Hän teki havaintoja siitä, miten vahvojen juomien käyttäjät tulivat ennen aikojaan vanhan näköisiksi. Olutta Linné ei pitänyt haitallisena, koska se ei viinan tavoin kiihottanut verenkiertoa ja oli ravitsevampaa, kuten oluenjuojien lihavuudesta voitiin nähdä.

Linné piti joskus 1770-luvulla Upsalan yliopistossa sukupuolielämää käsitteleviä luentoja, jotka ovat säilyneet erään opiskelijan muistiin kirjoittamina. Ne on julkaistu painettuna otsikolla "Om sättet att tillhopa gå". Yhdynnän osalta kuvaus on varsin naturalistinen, mutta sukuelämän fysiologiset perusteet Linné esittää humoraaliopin periaatteiden mukaisesti. Näistä luennoista on kirjoitus kotisivuilla.

Upsalassa toimiessaan Linné jatkoi luonnontieteellisiä tutkimuksiaan ja julkaisi useita siihen liittyviä teoksia. Hän perusti sinne myös kasvitieteellisen puutarhan ja luonnontieteellisen museon. Vuodesta 1758 Linné asui Upsalan lähellä olevalla Hammarbyn tilalla, jonne hän istutti kauniin puutarhan ja rakennutti erityisen rakennuksen kokoelmiaan varten.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1993: 6: 527. Tarkistettu ja lisätty elokuussa 1999.

Kirjallisuutta:

Hjelt, O. E. A.: Carl von Linné som läkare och hans betydelse för den medicinska vetenskapen i Sverige. Helsingfors 1877.

Hjelt, O. E. A.: Carl von Linné såsom läkare och medicinsk författare. Uppsala 1907.

von Linné, C.: Om sättet att tillhopa gå. Sexualföreläsningar av Carl von Linné. Andra upplagan. Uddevalla 1969.

Nordenskiöld, E.: Biologian historia yleiskatasauksellisesti esitettynä I–III. Porvoo 1927, 1928, 1929.

Lisäys joulukuussa 2007:

Pettersson, T.: Kollegamme Linné. Duodecim  2007 (123. vsk), 23: 2811–2819.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON